Hyppää sisältöön

Tilanne Niiralan raja-asemalla kiihtyi noin tunti ennen sulkemista – katso koonti historiallisen päivän tapahtumista rajalla

Niiralassa rajan yritti ylittää iltaseitsemältä noin kolmenkymmenen hengen joukko. Rajanylittäjien määrä oli päivän ajan noin kaksinkertainen viimeaikaiseen verrattuna.

Nuutti Ruokangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Niiralan raja-asema Tohmajärvellä suljettiin tänään perjantaina iltakahdeksalta.

Hallitus päätti torstaina sulkea Imatran, Niiralan, Nuijamaan ja Vaalimaan rajanylityspaikat kolmeksi kuukaudeksi. Päätöksen myötä turvapaikanhaku keskitetään Vartiuksen ja Sallan raja-asemille.

Rajanylityspaikat sulkeutuvat hallituksen päätöksen mukaisesti kolmeksi kuukaudeksi puoliltaöin.

Pitkä autojono menossa kohti rajaa.
Perjantai-aamuna Venäjälle menijöitä riitti ennen Niiralan raja-aseman sulkemista. Kuva: Tanja Perkkiö / Yle

Toistaiseksi viimeinen aukiolopäivä Niiralan raja-asemalla oli vilkas. Aamulla rajan aukeamista odotti Suomen puolella kymmenien autojen jono. Pohjois-Karjalan rajavartioston apulaiskomentaja Samuli Murtonen kertoo, että liikenne vilkaistui heti hallituksen tiedotettua rajan sulkemisesta.

Yksi Venäjälle menijöistä oli Risto Kettunen, joka on ajanut Ilomantsista Venäjälle tankkaamaan noin kerran kuukaudessa.

Edellisellä kerralla bensa oli Kettusen mukaan maksanut 51 senttiä litralta.

– Jos eläke olisi parempi, en lähtisi ajelemaan, Kettunen kertoo.

Mies istuu auton etupenkillä ja katsoo ulos avoimesta ovesta.
Risto Kettunen on käynyt Venäjällä muun muassa tankkaamassa. Perjantaina hän suuntasi rajan yli vielä ennen sen sulkeutumista. Kuva: Tanja Perkkiö / Yle

Niiralassa rakennettiin päivän aikana tiesulkuja muun muassa betoniporsaista ja piikkilangasta noin kahden kilometrin päähän rajasta. Esteet rakennettiin paikkaan, josta Niiralan raja-aseman alue alkaa.

Paikalla olleen Ylen toimittaja Tanja Perkkiön mukaan esteiden ohi pääsi päivällä kulkemaan yhtä kaistaa pitkin.

Rajavartiolaitos rakensi esteitä noin kahden kilometrin päähän rajasta perjantai-iltapäivänä.

Alkuillasta Niiralan rajatarkistusaseman päällikkö Eetu Multanen arvioi rajanylittäjien määrän olleen perjantaina viime aikaiseen verrattuna noin kaksinkertainen.

– Molempiin suuntiin on ollut vilkkaampaa liikennettä tänään, Multanen kertoo.

Eetu Multanen kertoi viiden aikoihin rajalla tehtävistä toimenpiteistä.

Tilanne Niiralan raja-asemalla kiihtyi kuitenkin iltaseitsemän aikoihin, kun Venäjän puolelta rajan ylitti ryntäysmäisesti noin kolmekymmentä ihmistä jalan ja polkupyörällä. Mukana oli myös naisia ja lapsia.

Rajavartiosto pysäytti joukon. Yksi rajan yli pyrkineistä oli saanut kasvoilleen kaasua yritettyään juosta vartijoiden ohi.

Multasen mukaan rajavartiosto oli havainnut lähestyvän joukkion Niiralassa sensoreidensa avulla ja osannut varautua tulijoiden varalta.

Tilanteesta huolimatta Niiralan raja-asema sulkeutui aikataulun mukaisesti kahdeksalta. Raja-asema on toistaiseksi kiinni 18. helmikuuta saakka.

Suosittelemme