Hyppää sisältöön

Huuhkajien kuopuksella on valttikortti, joka voi taata upean uran – yksi kysymys sai Tomas Galvezin mietteliääksi

Tomas Galvez, 18, on noussut Huuhkajiin Manchester Cityn akatemiasta. Oppi maailman huippuseurassa voi kantaa pitkälle, vaikkei tie edustusmiehistöön aukeaisikaan.

Tomas Galvez Manchester Cityn paidassa.
Tomas Galvez siirtyi Manchester Cityn akatemiaan Watfordista reilut kaksi vuotta sitten. Kuva: Getty Images
Jussi Vainikka,
Riku Salminen

Huuhkajat päättää EM-karsintansa maanantaina San Marinoa vastaan. Ottelu alkaa kello 21.45 ja lähetys TV2:ssa ja Areenassa kello 21.15.

Suomen Palloliitto sai syksyllä 2019 yllättävän puhelun. Espanjalainen mies soitti Englannista ja kertoi pojastaan, jolla on suomalainen äiti.

Maanantaina 18-vuotias laitapuolustaja Tomas Galvez juoksee todennäköisesti ensi kertaa kentälle Huuhkajien kilpailullisessa ottelussa.

– Eihän meillä ollut mitään tietoa kaverista ennen yhteydenottoa, Galvezia alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa valmentanut Erkka V. Lehtola kertoo.

Vielä perjantaina Galvez istui paksussa toppatakissaan katsomon puolella. Tammikuussa hänet nähtiin jo kentällä talvimaaottelussa. Lontoossa syntynyt ja kasvanut Galvez pelaa seurajoukkuetasolla Manchester Cityn akatemiassa.

Tomas Galvez
Tomas Galvez ei vielä perjantaina päässyt irti, kun Huuhkajat kohtasi Pohjois-Irlannin Olympiastadionilla. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Suomen juniorimaajoukkueissa Galvez on pelannut kaikissa ikäluokissa. Lehtola kuvaa pelaajaa omalla pelipaikallaan harvinaiseksi kyvyksi.

– Perusosaaminen on todella korkeaa luokkaa. Monesti otin hänestä videoklippejä ja käytin esimerkkinä siitä, mitä peruspelaaminen voi parhaimmillaan olla, Lehtola kuvaa.

Galvezin jalkapalloarki ja ympäristö on suomalaiselle pelaajalle poikkeuksellinen. Manchester Cityn akatemia on yksi maailman parhaista. Galvez on ajoittain päässyt harjoittelemaan myös Cityn edustusmiehistön kanssa Erling Haalandin, Kevin De Bruynen ja kumppaneiden seassa Pep Guardiolan valmennuksessa.

– Siinä on melkoinen ero, mistä ympäristöstä pelaaja tulee. Juniorimaajoukkueeseen tullessaan Galvez oli saattanut pelata edelliset pelit Liverpoolia ja Arsenalia vastaan, kun osa meidän pojista on B-junioreiden SM-sarjasta tai jopa divarista, Lehtola sanoo.

Tomas Galvez alle 21-vuotiaiden maajoukkueen paidassa.
Tomas Galvez on pelannut kuusi ottelua alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Kuva: All Over Press / Juha Tamminen

Galvezin A-maajoukkuekutsu on sikäli harvinainen, ettei hän ole vielä urallaan pelannut juurikaan miesten pelejä. Manchester City on kiistatta maailman parhaita seuroja – tai paras, jos Galvezilta itseltään kysytään.

– Pelitapa on erilainen kuin Suomessa. Guardiolan systeemi perustuu pallonhallintaan. Pystyn tuomaan erilaisen pelitavan asioita Suomen joukkueeseen. Maajoukkueiden pelitapaan on joskus hieman vaikea sopeutua, mutta muutamien harjoitusten jälkeen pystyn pelaamaan hyvin, Galvez pohtii Yle Urheilulle San Marinossa.

Galvez tunnetaan hyökkäävänä laitapuolustajana. Sellaisia pelaajia Huuhkajissa ei ole liikaa ollut. Manchester Cityssä Galvez on toisaalta erilainen pelaaja kuin Guardiolan joukkueiden laitapuolustajat yleensä.

– Hän sahaa laitaa ylös ja alas perinteisen laitapuolustajan tavoin. Manchester Cityn tavassa laitapuolustajat kaventavat sisään ja pelaavat pallollisena ikään kuin ylimääräisenä keskikenttäpelaajana, Manchester Evening Newsin Cityä seuraava toimittaja Joe Bray luonnehtii Yle Urheilulle.

Tomas Galvez Manchester Cityn paidassa Dortmundin junioreita vastaan.
Galvez pelaa Manchester Cityssä kolmatta kauttaan. Kuva nuorten Mestarien liigan ottelusta Dortmundia vastaan. Kuva: DeFodi Images via Getty Images

Tässä piileekin yksi syy sille, miksi Guardiola on ottanut Galvezin ajoittain harjoittelemaan edustusjoukkueen kanssa.

– Hän on sillä tavalla erilainen pelaaja, että häntä voidaan hyödyntää erilaisia vastustajia vastaan valmistautumisessa. Cityn edustusjoukkueessa ei juuri ole hänen kaltaisiaan pelaajia, Bray sanoo.

Vaikka Galvez on akatemiassa arvostettu pelaaja, matka edustusjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon on pitkä. Brayn mukaan hän ei ole todennäköisimpiä edustusjoukkueeseen nousijoita, vaikka onkin seurassa korkealle arvostettu pelaaja.

Galvezin joukkuekavereista oikea laitapuolustaja Rico Lewis on viimeisin Cityn Valioliiga-miehistöön kunnolla murtautunut pelaaja. Galvezin ikätoveri valittiin marraskuun peleihin ensi kertaa Englannin A-maajoukkueeseen.

Rico Lewis, Cole Palmer ja Phil Foden ovat kaikki Manchester Cityn akatemian kasvatteja.
Rico Lewis, Cole Palmer ja Phil Foden ovat kaikki Manchester Cityn akatemian kasvatteja. Kuva: Getty Images

Myös Chelseaan hiljattain siirtynyt ja Englannin maajoukkueeseen noussut Cole Palmer on Cityn akatemian kasvatti ja Galvezin entinen joukkuekaveri. Joe Brayn mielestä Cityn akatemiakokemuksen merkitystä ei uralla etenemisen kannalta voi liikaa korostaa. Numerot tukevat ajatusta.

– Viimeisen vuoden aikana City on myynyt akatemiapelaajia yli 50 miljoonalla punnalla. Monet heistä eivät koskaan pelanneet peliäkään edustusjoukkueessa. Seurat uskaltavat käyttää Cityn pelaajiin rahaa, koska seuran akatemiakoulutusta arvostetaan.

Brayn mukaan yli 60 Cityn akatemian läpikäynyttä pelaajaa pelaa tällä hetkellä Englannin ammattilaissarjoissa tai muissa Euroopan huippumaiden liigoissa.

– Cityn akatemiapelaajilla on usein edessään hyvä ura, vaikka ei ikinä pelaisi yhtään ottelua edustusjoukkueessa, Bray sanoo.

Tomas Galvez Manchester Cityn paidassa.
Galvez oli voittamassa alle 18-vuotiaiden Valioliigan mestaruutta keväällä 2022. Kuva: Getty Images

Vaikka aikuisten pelejä Galvezilla ei vyöllään olekaan, on kyse Erkka V. Lehtolan mukaan kypsästä ammattilaisesta. Tämä näkyy myös kentän ulkopuolella. Galvez ei pelkää tuoda mielipiteitään ilmi.

– Kyllä hän mielipiteensä kertoo, olivat ne sitten myönteisiä tai kriittisiä pelaamista tai valmentajien valintoja kohtaan. Hän tuo mielipiteitä esiin hyvin asiallisella linjalla ja pyrkii sillä tavalla vaikuttamaan, Lehtola sanoo.

Erään karsintaikkunan aikana Lehtola näki Twitterissä Galvezia ylistävän kommentin ja vastasi siihen, että Galvez on yksi fiksuimmista nuorista pelaajista, joita on valmentanut.

– Menin stadionille ja katsoin, kun pojat lämmittelevät. Meidän manageri tuli sanomaan, että Galvezin kengät on hotellissa. Sanoin, että miten niin, tuossahan hän lämmittelee pläägät jalassa. Ne olivat joukkuekaverin kengät. Ajattelin, että vieläköhän sen twiitin voi ottaa pois, Lehtola naureskelee.

– Kengät tulivat toiselle puoliajalle ja voitimme ottelun.

Kenkäunohduksesta huolimatta Galvez vaikuttaa kiistatta kypsältä pelaajalta myös kentän ulkopuolella. Haastattelutilanteessa hän on ikäisekseen rento ja avoin. Sen on huomannut myös Manchester Evening Newsin Joe Bray.

– Hän on todella virkistävä persoona. Akatemiapelaajat ovat yleensä ujoja eivätkä tunne oloaan mukavaksi julkisuudessa, mutta Tomas on toista maata. Hän kertoo tarinoita mielellään.

Tomas Galvez (keskellä) pääsi kiittämään Pohjoiskaarretta ensimmäistä kertaa, vaikkei Pohjois-Irlantia vastaan pelannutkaan.
Galvez kiitti Pohjoiskaarretta Pohjois-Irlanti-voiton jälkeen muiden Huuhkajien pelaajien kanssa. Kuva: Tomi Hänninen/Chilipictures

Galvez voisi taustansa kautta pelata niin Suomen, Espanjan kuin Englanninkin maajoukkueissa. San Marino -ottelussa pelaaminen ei vielä lukitsisi häntä Suomen paitaan. Alle 21-vuotiaan pelaajan täytyy sääntöjen mukaan pelata neljä maaottelua, joista yhden täytyy olla kilpailullinen, jotta maajoukkuetta ei enää voi vaihtaa.

Useamman kansalaisuuden pelaajia Suomelle on ollut tyrkyllä useita. Muun muassa Arsenalia edustanut Carl Jenkinson valitsi aikanaan Englannin, mutta maaottelut jäivät yhteen. AC Milanin toppari Malick Thiaw olisi voinut pelata Suomen paidassa, mutta päätyi Saksan A-maajoukkueeseen.

Galvezilla ei toistaiseksi ole kytköksiä muiden maiden maajoukkueisiin. Kysymys identiteetistä on ymmärrettävästi vaikea ja vetää miehen mietteliääksi.

– Koen itseni enemmän suomalaiseksi kuin espanjalaiseksi, mutta olen totta kai syntynyt ja kasvanut Englannissa, vaikka minussa ei ole englantilaista verta, Galvez sanoo.

– Lapsena yritin kannustaa kaikkia kolmea maajoukkuetta. Jos maat pelasivat vastakkain, yritin pysyä neutraalina. Jos Suomi pelasi Espanjaa vastaan ja vanhempani katsoivat, en halunnut olla kummankaan puolella!

Tomas Galvez nuorten Mestarien liigan ottelussa Manchester City-Leipzig.
Galvez joutui Leipzigin Aris Bayindirin pihteihin nuorten Mestarien liigassa. Kuva: IMAGO/motivio/ All Over Press

Saunomisesta Galvez kertoo pitävänsä – suomalainen makkara on myös maistunut lapsena järven rannalla äidin ja isoisän kanssa, kunhan ei ole liian kylmä. Koulussa eväänä oli usein suomalaista ruisleipää.

– Ensimmäinen muistoni Suomesta on Turusta. Söimme jäätelöä joen rannassa perheeni kanssa, Galvez muistelee.

Suomea Galvez ei yksittäisiä lauseita enempää puhu, mutta yrittää koko ajan oppia lisää. Haastattelun päätteeksi Galvez tarjoaa kielitaidostaan näytteen.

– Toivottavasti me voitetaan maanantaina!

Huuhkajat päättää EM-karsintansa maanantaina San Marinoa vastaan. Ottelu alkaa kello 21.45 ja lähetys TV2:ssa ja Areenassa kello 21.15.

Juttua korjattu kello 20.24: Malick Thiaw ei ole pelannut Suomen juniorimaajoukkueissa, toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin.

Suosittelemme