”Rajat auki!” -huudahdus raikaa Lappeenrannan kaupungintalon edustalla kerta toisensa perään. Tunnelma on surullinen, jotkut itkevät.
Ylen toimittajan arvion mukaan paikalla oli 200-300 mielenosoittajaa.
Päävaatimuksena yhden kaakkoisen raja-aseman avaaminen
Katja Marova on yksi mielenosoituksen järjestäjistä. Hän tiivistää mielenosoituksen pääviestin:
– Meitä yhdistää yhteinen murhe ja ongelma. Emme pääse tapaamaan läheisiämme, jotka asuvat Venäjällä. Päävaatimuksemme hallitukselle on, että ainakin yksi Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoista avataan jollain tapaa niin, että ne joilla on välttämätön tarve päästä rajan toiselle puolelle, pääsevät sinne.
Lisäksi Marova kertoo mielenosoittajien olevan huolissaan puheista mahdollisuudesta sulkea kaikki rajanylityspaikat. Esimerkiksi eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok) nosti lauantai-iltana viestipalvelu X:ssä esille koko itärajan sulkemisen.
– Meillä on oikeus perhesiteisiin. On erittäin julmaa tehdä tällainen päätös ennen joulua. Melkein kaikilla oli suunnitelmia päästä viettämään joulua läheisten kanssa. Tämä tuntuu hyökkäykseltä, sanoo Marova.
Hän korostaa, että vaikka rajanylityspaikkoja on auki pohjoisemmassa, on matka monelle hankala tai käytännössä mahdoton, esimerkiksi jos henkilöllä ei ole autoa. Kynnys lähteä on korkea varsinkin vanhemmille ihmisille ja lapsiperheille.
Mielenosoittajat huolissaan läheisistään
Mielenosoitukseen osallistuneet kertoivat Venäjän puolella asuvista lapsistaan, vanhemmistaan, ystävistään ja sukulaisistaan. Usealla haastatellulla on sairaita läheisiä Venäjällä, joista he ovat huolissaan.
Lappeenrannassa asuvat Kari Karjalainen ja Ljudmila Karjalainen osallistuivat mielenosoitukseen surullisissa tunnelmissa. He olisivat toivoneet rajoituksia täyssulun sijaan.
– Varmaan olisi ollut mahdollista rajoittaa liikennettä ja pysäyttää laittomia rajalle tulijoita. Ehkä meidän hallitus vaan tekee eikä hirveästi ajattele, pohtii Kari Karjalainen.
Myös Pietarissa syntynyt mutta Suomessa viisi vuotta asunut Sofia Andreeiva on huolissaan.
– Isäni, veljeni, serkut, sisarukset ja muita sukulaisia asuu Venäjällä. Tuntuu surulliselta, en pääse mummolleni joka voi huonosti ja on vanha. Toivoisin että rajat olisivat auki ja pääsisin perheeni luokse.
Päivitetty 20.11. kello 7.38. Korjattu virheellinen päivämäärä lauantaista sunnuntaiksi kuvatekstissä.