Yle näyttää kaikki Suomen ottelut sekä loppuottelun tenniksen Davis Cupin finaaliturnauksesta Malagasta. Suomi aloittaa turnauksen tiistaina 21.11. kello 17 puolivälieräottelulla Kanadaa vastaan. Maaottelu suorana TV2:ssa ja Yle Areenassa.
Seitsemän vuotta sitten suomalaisessa tenniksessä elettiin mielenkiintoista, mutta ei niin hohdokasta aikaa. Suomi pelasi Davis Cupin kolmanneksi ylimmällä tasolla, kun se kohtasi tennismaailman lilliputteihin kuuluvan Zimbabwen Kittilässä.
Maaliskuussa pelattu maaottelu vietiin mielenkiinnon herättämiseksi hankien keskelle Lappiin, ja tapahtumaa markkinoitiin maailman pohjoisimpana Davis Cup -otteluna.
Suomen kokoonpano oli erikoinen, sillä kaksinpeleissä kentällä nähtiin kaksi ammattilaisuransa jo päättänyttä pelaajaa – kaikkien aikojen suomalaispelaaja Jarkko Nieminen sekä sittemmin huikealla tavalla kehiin palannut Harri Heliövaara.
Molemmat voittivat ottelunsa, ja Suomi kaatoi Zimbabwen lopulta 4–1. Tennismaajoukkueen tilanne vaikutti kuitenkin kaikkea muuta kuin valoisalta, sillä kentällähän viiletti lähinnä eläkeläisiä.
Pelaamassa Niemistä ei enää vuoden 2016 jälkeen nähty, mutta suomalaisesta tenniksestä hän ei kadonnut mihinkään. Vuonna 2018 Nieminen otti vetovastuun Davis Cup -ryhmästä, jonka hän nimesi tulevaisuuden joukkueeksi.
Ykköstykin rooliin oli kasvamassa Emil Ruusuvuori, jonka johdolla Suomi alkoi napsia komeita voittoja. Niemisen kapteeniaikakaudella Suomi on voittanut 12 maaottelustaan peräti 9.
Pitkäjänteisen työn hedelmiä on korjattu tällä kaudella, mutta Davis Cupin kahdeksan parhaan joukkoon eteneminen on silti jättiläismäinen yllätys.
Varsinkin tänä vuonna Suomi on kaatanut monia paperilla kovempia joukkueita. Suurin sensaatio nähtiin syyskuussa Splitissä, kun Suomi kaatoi historian menestyneimmän Davis Cup -maan Yhdysvallat puhtaasti 3–0, ja lunasti paikan Malagassa pelattavaan loppuhuipennukseen.
Miten ihmeessä Niemisen kipparoima Suomi on tällaiseen temppuun pystynyt?
Jarkko Nieminen -efekti
Ammattilaisurallaan kaksi ATP-turnausta voittanut Nieminen on Suomen tennishistorian paras pelaaja. Mutta voiko olla, että hän on kapteenina vieläkin etevämpi?
Pelaajat hoitavat totta kai hommat kentällä, mutta Niemisen roolia valmentajana ja hengennostattajana korostetaan sekä pelaajien että Tennisliiton toimitusjohtan Teemu Purhon suulla vuolaasti.
– Olen kysynyt häneltä, miten hän saa tiukoilla hetkillä pelaajista esiin sen parhaan mahdollisen. Se on sellainen yksittäinen kyky, mitä arvostan, ihailen ja ihmettelen, että miten hän sen tekee.
Jarkko Nieminen -efekti on tänä syksynä ollut näkyvimmillään Otto Virtasen otteissa. Virtasen peli on loistavan alkukauden jälkeen yskinyt, mutta Davis Cupissa hän on syttynyt pelaamaan parasta tennistään.
Davis Cupin edellisessä vaiheessa Splitissä Virtanen oli Suomen arvokkain pelaaja, kun hän voitti kaikki kolme otteluaan. Näistä kaksi tuli rankingissa suomalaista selvästi edellä olevista Hollannin Botic van de Zandschulpista ja Yhdysvaltojen Mackenzie McDonaldista.
– Tuntuu, että jokainen pelaa aina paremmin, kun Jarkko on läsnä kentällä. Päästään treenaamaan se viikko Jarkon opeilla, saadaan todella paljon neuvoja ja itseluottamusbuustia. Jotain siinä on, mitä Jarkko meille syöttää, ja se toimii kaikille, Virtanen sanoo.
Myös Ruusuvuoren maajoukkuesaldo on erinomainen. Suomen ykköspelaaja on kahden viime vuoden aikana voittanut yhdeksästä Davis Cupin kaksinpeliottelustaan seitsemän, minkä lisäksi hän on voittanut kaikki kolme Heliövaaran kanssa pelaamaansa nelinpeliä.
Purho arvelee, että Niemisen suurin valttikortti on erinomainen suhde pelaajiin.
– Hän on pelaajien kanssa hyvin läheinen. Heillä on hyvä, luottamuksellinen suhde. Uskon, että se edesauttaa häntä tuossa roolissa aika paljon, Purho arvelee.
Nieminen itse on asiasta samoilla linjoilla. Hän tuntee joukkueen nykyiset pelaajat siitä asti, kun he olivat pikkupoikia.
– Olen nähnyt heidät ensimmäistä kertaa, kun he ovat olleet pieniä junioreita. Sieltä lähtien on syntynyt luottamuksellinen suhde. Luulen, että se on aika ainutlaatuista, Nieminen toteaa.
Ainutlaatuisena voi pitää myös kapteenin läsnäoloa pelaajien harjoittelussa. Niemisen pelaajaura päättyi kahdeksan vuotta sitten, mutta hän on edelleen erinomaisessa kunnossa, ja tarjoaa sekä nuoremmille junioreille että ammattilaispelaajille arvokasta sparrausta kentällä.
Yhteiset lyöntihetket antavat Niemiselle myös enemmän tietoa pelaajista.
– Koen sen suurena bonuksena ja vahvuutena, että olen monen kanssa kentällä. Mitä enemmän on pelaajan kanssa tekemisissä, sitä paremmin ymmärtää ja oppii hänen heikkouksistaan ja vahvuuksistaan, niin ihmisenä kuin pelaajanakin.
Tennis on yksilölaji ja kentällä ollaan, ainakin kaksinpelissä, aika yksin. Davis Cupissa säännöt ovat siitä erilaiset, että joukkueen kapteeni istuu ottelun aikana kentän laidalla, ja voi tauoilla tarjota taktisia neuvoja ja kannustaa pelaajaa aivan eri tavalla kuin katsomossa istuessaan.
– Sieltä tulee ne pari tiukkaa kommenttia, jotka otan ja sisäistän. Neuvot ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, hän ei puhu liikaa, vaan pysyy rauhallisena ja pitää asiat yksinkertaisina. Se on ollut minulle ratkaiseva tekijä, Virtanen sanoo.
Nieminen allekirjoitti hiljattain kolmen vuoden jatkosopimuksen Tennisliiton kanssa. Davis Cup -viikonloppujen lisäksi työnkuvaan kuuluu edustustehtäviä ja entistä enemmän pelaajavalmennusta.
– Uudessa sopimuksessa kasvatettiin hänen työpanostaan pelaajien kanssa. Heillä on omassa arjessaan mahdollisuus hyödyntää Jarkon osaamista tietty määrä vuositasolla, Purho avaa työsopimuksen sisältöä.
Malagassa tiedossa suomalaisinvaasio
Kun Suomi tiistaina kohtaa Kanada Malagan tennisareenalla, on tunnelma todennäköisesti kuin kotikentällä. Paikalle odotetaan tuhansia suomalaisia.
Liiton kautta lippunsa on hankkinut 1 000 suomalaista, ja Fuengirolan suomalaisyhteisöstä paikalle on tulossa ainakin 13 bussilastillista porukkaa. Tämän lisäksi paikalle löytää omia reittejään todennäköisesti muutama muukin suomalainen tenniksen ystävä.
Buumia on ollut havaittavissa myös kotiotteluissa, kun Espoon areenalle myytin helmikuun Argentiina-otteluun kahden päivän aikana ennätykselliset 9 500 lippua.
Splitissä Davis Cupin edellisessä vaiheessa suomalaisia oli paikan päällä kolmisensataa. Tennisliitto arvioi nyt, että Malagan areenalle on saapumassa noin 2 000 suomalaista.
– Mieletön juttu! Jo Splitissä koettiin kotikentän tunnelmaa, Nieminen hymyilee.
Suomen menestys näkyy myös pelaajien ja liiton lompakossa. Täsmällisiä palkkioita ei ole paljastettu, mutta suomalaispelaajien yhteispotti on tässä vaiheessa kasvanut noin miljoonaan euroon. Potin jakaantuminen perustuu pelaajien rankingiin ja pelattujen ottelujen määrään.
Liitolle puolivälieräpaikka tuo arviolta muutaman satatuhatta euroa. Jos Kanada kaatuu tiistaina, ovat summat entistä suurempia.
Tennisliiton tavoitteena on miesten maajoukkueen menestyksen uusiminen, mutta toimitusjohtaja Purhon mukaan tarkoitus on panostaa entistä enemmän myös naisten tenniksen nostamiseen.
– Naistenniksen kehittäminen ja kasvattaminen on meille iso juttu. Jossain vaiheessa loppuvuodesta tullaan ulos niiden suunnitelmien kanssa. Kolmantena isona juttuna ovat tulevaisuuden pelaajat, eli nuoret, jotka harjoittelevat meidän valmennuskeskuksessa ja jotka ovat matkalla ammattilaiskiertueelle.
Lienee selvää, että Niemisen merkitys suomalaiselle tennikselle on jatkossakin valtava.
Yle näyttää kaikki Suomen ottelut sekä loppuottelun tenniksen Davis Cupin finaaliturnauksesta Malagasta. Suomi aloittaa turnauksen tiistaina 21.11. kello 17 puolivälieräottelulla Kanadaa vastaan. Maaottelu suorana TV2:ssa ja Yle Areenassa.