Yle Urheilu välittää suorana ja seuraa hetki hetkeltä verkossa ensi viikonloppuna Rukan maailmancupin avauksen.
Mennyt talviurheiluviikonloppu piti sisällään pääsiassa Suomen cupin hiihtoja. Kansainvälisesti kova rytinä lähtee käyntiin tällä viikolla, kun maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancupkausi alkaa Rukalla. Myös ampumahiihdon maailmancup alkaa Östersundissa.
Tässä jutussa perataan menneen viikonlopun kiinnostavimmat tapahtumat ja puheenaiheet.
Mistä puhutaan?
Tämän viikon maailmancup-maisemissa käydyt Suomen cupin kisat olivat hieman yllättävästi yllätyksettömiä. Kärkiurheilijat pitivät muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kutinsa.
Yle Urheilun hiihtoasiantuntija Ville Nousiainen nostaa viikonlopun kovimmaksi puheenaiheeksi Ristomatti Hakolan mainion vireen. Hän oli kymmenen kilometrin perinteisen väliaikalähtökisassa selvästi toinen vain 18 sekuntia Iivo Niskaselle hävinneenä.
Eroa kolmantena olleeseen ja maailmancupissa top30-hiihtäjiin lukeutuvaan Markus Vuorelaan oli lähes puoli minuuttia.
Hakola on lähtenyt kauteen usein repaleisista lähtökohdista. Milloin taustalla on ollut sairastelua, milloin hän on ollut loukkaantuneena kaaduttuaan kisassa.
Aiemmin kovana sprintterinä tunnetusta Hakolasta on muovautunut viime vuosina enemmän normaalimatkan hiihtäjä. Perinteisellä hiihtotavalla pidettävät väliaikalähtökisat ovat olleet Hakolalle ajoittain suosiollisia. Maailmancupissa hän on yltänyt siinä kisamuodossa kahdesti sijoille 9–10.
Miehillä 15 kilometriä lyheni viime maailmancup-kaudella kymmeneen kilometriin. Hakola säväytti keväällä ollen kuudes Ruotsin Falunissa. Joskin kisasta puuttui Iivo Niskanen ja joitakin muita huippunimiä.
Kymmenen kilometrin perinteisen väliaikalähtökisa on ohjelmassa lauantaina.
– Pitää katsoa, miten hyvä vauhti peilautuu kansainvälisellä kentällä. Iivoon ero oli riittävän pieni, mutta oliko Iivolla kaikki osa-alueet kunnossa? Ainakaan mäen hiihtämisessä ei ollut hirveitä ongelmia, Nousiainen arvelee.
Voidaanko Hakolan kohdalla puhua lauantaina top10-sijasta?
– Voisin karkeasti lähteä näin veikkaamaan. Se vauhti, mitä Iivo pommitti edellisviikonloppuna Oloksella, voi sitä luvata Hakolalle. Vuorela ja kumppanit ovat sijojen 25–30 hiihtäjiä, joita Ristomatti voitti reilusti.
Hakolan osakkeita voivat parantaa norjalaishiihtäjien vaikeudet. Viime aikoina moni maan kärkinimi on sairastellut.
– Top10-hiihtäjät ovat yleensä norjalaisia tai Iivo. Jos heillä on hankaluuksia, Ristomatin mahdollisuus paranee.
Kuka yllätti?
Suomen cupissa kisattiin sprintit ja väliaikalähtokisat. Sekä miesten että naisten kisassa kärkikolmikko oli hyvin odotettu.
Kärjen takana jonkilaisia yllättäjiä olivat miesten kymmenen kilometrin väliaikalähtökisassa Imatran Urheilijoiden Miro Karppanen sekä naisten vastaavassa kisassa Haapajärven Kiilojen Tiia Olkkonen.
Karppanen oli neljäs jääden palkintokorokesijasta vain kolmen sekunnin päähän. Paremmin sprinttihiihtäjänä tunnettu Olkkonen oli viides voittaen muun muassa maajoukkuehiihtäjät Anne Kyllösen ja Jasmin Kähärän.
23-vuotiaalta Olkkoselta odotettiin paljon lauantain perinteisen sprinttikisassa, mutta vauhti ei riittänyt kokeneiden urheilijoiden hallitsemaan loppukilpailuun.
– Sprintissä hänellä on kyse vauhdinjaosta. Hän näytti sunnuntaina, että hänellä on kestävyyttä ja sellaista, jolla voi pärjätä sprintissä hyvin, Nousiainen näkee.
Keskiviikkona 24 vuotta täyttävä Karppanen on hyvä yleishiihtäjä, joka jää usein pimentoon.
– Hän hiihtää välillä tosi hyviä hiihtoja ja sitten mennään laidasta laitaan. Toivottavasti tämä on se kausi, kun hän saa ailahtelua kuriin. Sprintissä hän ei ole riittävän hyvä sprinttihiihtäjä, mutta hänellä on todella hyvä kiri. Hänestä voi tulla ihan ok-hiihtäjä normaalimatkalla.
Kuka floppasi?
Nousiainen nostaa viikonlopun kovimmaksi pettymykseksi Perttu Hyvärisen, joka jäi sunnuntain normaalimatkalla vasta yhdeksänneksi.
Nousiainen ihmetteli kisassa Hyvärisen hiljaista maaliintuloa.
– Mitä hän touhuaa? Nousiainen hämmästyi selostamossa.
– Olemme kysymysmerkkejä, selostaja Kimmo Porttila puolestaan sanoi.
– En tiedä, mistä johtui, mutta hänen tuloksensa ei ollut mikään kaksinen. Hänen pitää olla Suomen kakkostykki, joka hiihtää kymppisijoista. Tämä ei ollut top10-hiihto. Toinen sellainen on Remi Lindholm, Nousiainen viittaa maajoukkuehiihtäjään, joka oli vasta 11:s.
Nousiainen löytää syyn kaksikon vaisuudelle.
– Kun treenataan paljon, hiihto ei ole ensimmäisinä viikonloppuina välttämättä uomissaan. Tarvitsee muutaman hyvän rykäyksen. Ja kun harjoittelutaakkaa kevennetään ja lihas palautuu, pystyy hiihtämään kovempaa ja kovempaa.
– Maajoukkuehiihtäjillä ei ole samanlainen kiire kuin kansallisen tason hiihtäjillä. He voivat tehdä herkistelyä pikkuisen ennen Rukan maailmancupia, jolloin kuntopohja kestää paremmin kauden mittaan.
Mitäs ihmettä?
Talviurheiluviikonlopun kovin ihmettelyn aihe tuli maastohiihdon ulkopuolelta. Alppihiihdon miesten pujottelun maailmancupin osakilpailu Itävallan Gurglissa keskeytyi, kun Last Generation -mielenosoittajaryhmä levitti oranssia maalia maalialueelle.
Mielenosoittajat vaativat lakanoissaan ihmisten kuuntelevan ilmastoasioita paremmin. Toisella kierroksella tapahtuneessa episodissa Norjan Henrik Kristoffersen raivostui ilmastomielenosoittajien tempusta. Hän ryntäsi kohti mielenosoittajia, mutta poliisi tuli tilanteeseen väliin.
Kristoffersen antoi kisan jälkeen palaa norjalaisen NRK:n haastattelussa. Hän oli valmis lyömään aktivisteja.
– Hiton idiootit. Tuollainen ei vetele. Tästä pitää tulla seurauksia.
– Sanoin heille, etten kunnioita heitä lainkaan. Olisin lyönyt, jos minulla olisi ollut tilaisuus, viime vuosien menestynempien alppihiihtäjien joukkoon kuuluva norjalainen puhisi.
Mitä seuraavaksi?
Seuraavaksi on siis vuorossa maailmancup-kauden avaus. Oloksen murskavoiton jälkeen Niskasta pidettiin Rukan kymmenen kilometrin kisan suurimpana voittajasuosikkina.
Niskanen oli Rukan sunnuntain kisan jälkeen epävarma kunnostaan, mutta Nousiainen uskoo, että suomalaistähti on viikonloppuna iskussa.
Niskanen on voittanut Rukalla neljä kertaa, kaikki niistä 15 kilomerin väliaikalähtönä.
– Tekeminen oli jaksavaa ja ylämäessäkin terävää. Aikaero Hakolaan ei ole sellainen, jolla taistellaan maailmancupkisan voitosta, jos kaikki kovat norjalaiset ovat paikan päällä. Iivo hiihti edellispäivänä sprintin, mikä saattoi vaikuttaa sunnuntain kulkuun.
Niskasen kovimpien vastustajien todellinen tilanne on Nousiaisen mukaan vielä iso arvoitus. Moni kärkinimistä on sairastellut.
Oloksen kisassa Niskasen jälkeen toiseksi yltänyt Mattis Stenshagen jäi viikonloppuna Norjassa pidetyissä kisoissa kauas kärkivauhdista. Hän oli vasta seitsemäs häviten 43 sekuntia kilpailun voittaneelle Erik Valnesille.
– On vaikea nimetä yhtään ketään. Ne norjalaiset, jotka olivat Oloksella, eivät pärjänneet Iivolle. Jos sieltä tulee toinen tervehtynyt saapumiserä, tilanne voi olla toinen, Nousiainen pohtii.
Iivo Niskasen lisäksi suomalaisista Krista Pärmäkoskelta voi odottaa Rukalta palkintokorokesijaa. Kokonaisuudessaan suomalaiset ovat kotikisassaan haastajia.
– Ei ole mitään loisteliasta, mutta silti aika tasapainoinen tilanne Iivon ja Kristan takana. Uskon, että osa urhelijoista keventää ensi viikolla harjoitteluaan, minkä takia iso steppi voi tapahtua muutamassa päivässäkin. Sprinteissä tason laajennusta on eniten, Nousiainen kertoo.