Hyppää sisältöön

Koripallokenttien menestyjä somettaa häpeilemättä murteella, vaikka joidenkin mielestä ”pelleily pitää lopettaa”

Kauhajokelainen koripallokenttien kestomenestyjä Karhu Basket somettaa vahvasti eteläpohjalaisella murteella. Valinta on aiheuttanut kannanottoja laidasta laitaan.

Karhu Basket ja fanit Lapualla
Karhu Basket liikuttaa ihmisiä. Kauhajoelta oli saapunut lauantainakin Lapualle paikallisotteluun satoja kannattajia. Kuva: Tuomo Mäenpää / Yle
Tuomo Mäenpää
Avaa Yle-sovelluksessa

Miesten Korisliigan kestomenestyjiin lukeutuva Kauhajoen Karhu Basket on herättänyt vuosikaudet tunteita myös sosiaalisessa mediassa.

Karhu Basket on nimittäin päättänyt somettaa vahvasti eteläpohjalaisella murteella.

Osalle somekäyttäjistä Karhu Basketin tyyli on aiheuttanut ärtymystäkin, osa taas on ihaillut valittua linjaa.

Karhu Basketin seura-aktiivi ja vastaava päätoimittaja Mikko Katajisto sanoo, että juuri se on ollut tavoitekin.

– Palautetta on tullut kirjavasti suuntaan ja toiseen. Jotkut ovat lähestyneet puhelimitse voimasanojen kera, että tällainen pelleily pitää lopettaa. Toiset taas ovat kiitelleet, kun murretta käytetään näkyvästi, Katajisto kertoo.

Katajisto sanoo, että murteella somettaminen on ollut seurassa harkittu valinta.

– Olemme halunneet tuoda esille, että olemme Etelä-Pohjanmaalta. Ei siihen parempaa keinoa olekaan kuin oman murteen käyttäminen. Samalla olemme saaneet luotua huumoripitoistakin asiasisältöä vähän yksitoikkoiseen some-maailmaan.

Ylen haastattelussa murretutkija Lotta Aarikka toteaa, että parhaillaan eletään murteiden renessanssia, sillä murrepuhetta kuuluu enemmän kuin koskaan ennen. Esimerkiksi juuri sosiaalisessa mediassa, tubettamisessa ja podcasteissa rehevää murretta käytetään paljon tehokeinona.

Testaa tällä Ylen murrekoneella, miten hyvin osaat Suomen murteita: Oletko murremestari? Testaa pelillä, kuinka hyvin tunnet Suomen murteet

Tunnetta pitää olla

Katajisto myöntää, että joskus murteella viestimisessä on ollut myös väärinymmärryksen vaaraa.

– Voi sanoa, että joskus sitä on myös ihan haettu. On paras, kun herätetään tunteita hyvässä ja pahassa. Usein huomio kääntyy lopulta positiiviseksi, kunhan asiassa pysytään.

Murre on ollut Karhu Basketille keino erottua muista.

– Se on selvästi ollut meille asia, joka on saanut erottumaan rivistä.

Tälle kaudelle on tapahtunut muutos

Täksi kaudeksi murteesta on tosin ainakin samassa mittakaavassa luovuttu. Syynä on se, että seuran uusi some-vastaava ei ole kotoisin Etelä-Pohjanmaalta.

– Meillä on palkattuna uusi henkilö. Kun tullaan pääkaupunkiseudulta, niin tällainen lyhyt Etelä-Pohjanmaan murrekurssi ei ihan vielä anna valmiuksia murteella somettamiseen. Ehkä tulevaisuudessa siihen päästään ja palataan asiassa juurille.

Katajisto korostaa, ettei murteesta tai eteläpohjalaisuudesta olla Kauhajoella luopumassa.

– Ei missään nimessä, aivan päinvastoin. Yritämme juurruttaa meidän muualta tuleviin pelaajiinkin murretta ja sitä kautta saada heistäkin eteläpohjalaisia ainakin pikkuusen.

Kauhajoella on myös vuosien ajan muovattu ulkomaalaispelaajien nimiä sopimaan paremmin pohjalaiseen suuhun.

– Jokaiselle tulijalle on pohjalainen nimi annettu. Esimerkiksi vanha kunnon Greg Gibson on edelleen Reino ja tämän hetken pelaajista esimerkiksi Samuel Givens on tietenkin Samppa. Kylällä joka kaveri tunnetaan lempinimellä.

Suosittelemme