Presidentti Sauli Niinistö on puolisonsa Jenni Haukion kanssa vierailulla Puolassa, jossa heitä isännöi maan presidentti Andrzej Duda ja hänen vaimonsa Agata Kornhauser-Duda.
Niinistö piti iltapäivällä Puolaan matkustaneelle suomalaismedialle lehdistötilaisuuden. Tilaisuuden aluksi Niinistö totesi, että Puolalla on selvästi halua tiivistää turvallisuuspuolen yhteistyötä Suomen kanssa.
– Esitin Suomen puolelta, että pyrkisimme tiivimpiin keskusteluyhteyksiin, kunhan Puolaan ensin syntyy hallitus, Niinistö sanoo.
Niinistön mukaan molemmat maat kamppailevat raja-alueidensa valvonnan kanssa.
– Yhteinen näkemyksemme on, että EU:n keskeinen velvollisuus olisi pitää rajoistaan huolta. Tämä tuli viime viikolla esiin myös keskusteluissa Saksan liittopresidentin Frank-Walter Steinmeierin kanssa.
Niinistön mukaan positiiviset aiheet, kuten Suomen ja Puolan monipuolistuneet ja kehittyneet suhteet, jäivät keskusteluissa tällä kertaa vähemmälle huomiolle.
Presidentti vastasi lehdistön kysymyksiin
Tiedotustilaisuudessa Niinistöltä kysyttiin kantaa kaikkien Suomen itärajan rajanylityspisteiden sulkemisesta. Presidentti ei halunnut ottaa suoraan kantaa hallituksen ratkaistavana olevaan tehtävään, mutta kertoi tilanteen vetävän mielen vakavaksi.
– Haluan tuoda esiin, että siinä missä kansainväliset sopimukset edellyttävät ihmisten suojaamista, lähtökohtana on, että maahantulo-oikeutta ei ole, ellei täytä tiettyjä kriteerejä.
– Ikävä kyllä tämä jälkimmäinen puoli jää nyt toteutumatta. Olemme nähneet, ettei aiheettomia hakemuksia tehneitä kyetä palauttamaan. Venäjä on tehnyt hyvin selväksi, ettei Suomen raja-asemalle päätyneitä ihmisiä enää päästetä takaisin Venäjälle.
Niinistö vastasi myös lehdistön kysymykseen siitä, pelkääkö hän rajanylityspaikkojen sulkeutumisen johtavan siihen, että siirtolaisia salakuljettavat tahot ryhtyvät etsimään Suomeen uusia reittejä.
– Jos toinen vaihtoehto on pitää rajat avoinna, muodostaisimme heille siten helpoimman tien Eurooppaan.
Niinistö ja Duda toivovat EU:lta ratkaisua itärajan tilanteeseen
Niinistö piti aiemmin tänään yhteisen lehdistötilaisuuden Dudan kanssa. Presidentit ovat keskustelleet Puolan ja Suomen kahdenvälisistä suhteista sekä alueellisista turvallisuuskysymyksistä. He ovat kommentoineet myös itärajan tilannetta.
Puolan presidentti Duda kutsui tilannetta Suomen rajalla Venäjän hybridioperaatioksi. Duda painotti, että kyse ei ole vain Suomen rajasta, vaan EU:n yhteisestä rajasta ja siten koko EU:n asiasta. Duda myös sanoi, että Puola on valmis auttamaan Suomea itärajan tilanteen hallinnassa, jos Suomi tarvitsee apua.
Niinistön mukaan turvapaikanhakijoiden poistaminen maasta on muuttunut lähes mahdottomaksi, vaikka ihmiset eivät täyttäisi turvapaikan kriteerejä. Siksi oikeus turvapaikkaan ja kansallinen turvallisuus ovat asettuneet rajakysymyksissä vastakkain. Niinistö korosti Dudan tapaan, että itärajan tilanne koskettaa koko EU:ta.
Molemmat presidentit totesivatkin, että itärajan tilanteeseen tarvitaan EU:lta yhteisiä toimia. Duda myös totesi, että Puolan rajalle on jo rakennettu suoja-aitoja, eikä rajaturvallisuutta voi hänen mukaansa enempää vahvistaa.
Presidentit korostivat myös Ukrainan tukemisen tärkeyttä sekä Suomen ja Puolan sitoutumista tuen jatkamiseen.
Yhteinen kokemus itärajasta
Puolalla ja Suomella on jaettu kokemus itärajan kautta maahan pyrkivistä ihmisistä, jotka ovat vieraan valtion masinoimia. Tätä myös molemmat presidentit korostivat.
Vuonna 2021 Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukašenka masinoi Puolan rajalle tuhansia ihmisiä. Sen jälkeen tilanne Valko-Venäjän ja Puolan rajalla on pysynyt jännitteisenä.
Niinistö totesikin, että osa aiemmin Valko-Venäjältä Puolaan pyrkineistä turvapaikanhakijoista on jatkanut matkaansa pohjoiseen, josta ne ovat yrittäneet Suomeen.
Itärajan tilanne puhuttaa Suomessa, sillä Venäjä on päästänyt rajanylityspisteille turvapaikkaa hakevia ihmisiä, joilla on puutteelliset matkustusasiakirjat. Aiemmin Venäjä on estänyt ihmisten pääsyn rajalle.
Hallitus päätti sulkea määräaikaisesti rajanylityspaikkoja Kaakkois-Suomessa, koska se katsoo maahan pyrkijöiden vaarantavan Suomen kansallisen turvallisuuden.
Presidentti Niinistö on sanonut kannattavansa rajanylityspaikkojen sulkemista ja todennut suhtautuvansa epäilevästi siihen, että asia voitaisiin ratkaista diplomaattisesti Venäjän kanssa.