Maanantaita on vietetty suojasäässä osassa maata. Lämpötila on käynyt plussan puolella Etelä-Suomesta maan keskiosan korkeudelle Luhankaan saakka. Lumikuuroja on esiintynyt paikallisesti, kertoo Ylen meteorologi Anne Borgström.
– Etelässä sää on ollut paikoin huonompaa Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. Idässä lunta on tullut pieniä määriä, lounaassa taas tihkua ja räntää, Borgström sanoo.
Tilanne muuttuu tiistain vastaisena yönä, kun sää painuu pakkasen puolelle koko maassa. Yö on kylmä varsinkin Lapissa, jossa pakkaset voivat kiristyä jopa 30 asteeseen tiistain aikana. Etelässä ja maan keskivaiheilla pakkasta on noin 2–9 astetta.
Keskiviikkona Suomeen saapuu lauhempaa ilmaa ja lumisateet leviävät länteen. Lunta voi tulla Borgströmin mukaan jopa 10 senttiä.
Ilmatieteen laitos on alustavasti antanut keskiviikkoillaksi varoituksen vaarallisesta ajokelistä lähes koko Etelä- ja Länsi-Suomeen.
Ylen sääsivut löydät täältä.