Hyppää sisältöön

”Se olisi meille katastrofi” – Niiralan rajanylityspaikan sulkeminen voi tehdä ison loven Suomen lannoitetuotantoon

Suljetun Niiralan rajanylityspaikan vieressä Pohjois-Karjalassa tuotetaan lähes 20 prosenttia Suomen lannoitteista.

VR:n punavalkoinen veturi seisoo lumisella Niiralan asemalla.
Niiralan kautta on liikkunut myös junavaunuja. Arkistokuva. Kuva: Pauliina Tolvanen / Yle
Ilkka Ritvanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Niiralan kansainvälisen rajanylityspaikan sulkemisen myötä myös ylityspaikan junaliikenne loppui. Ylivoimaisesti merkittävin kärsijä on lannoitevalmistaja Cemagro, joka tuo kaiken Suomessa käytettävän raaka-aineensa Niiralan kautta.

– Se olisi meille katastrofi, jos junaliikenne pysyisi kiinni koko kolme kuukautta, sanoo Cemagron hallituksen puheenjohtaja Jukka Muhonen.

Yhtiölle oli torstaina kerrottu sisäministeriöstä, että sulkupäätös ei koskisi junaliikennettä. Perjantaina tieto kumottiin ja kerrottiin, että myös junaliikenne loppuu Niiralassa.

Tullista vahvistetaan Ylelle, että kaikki tavaraliikenne on tällä hetkellä poikki Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä sijaitsevassa Niiralassa.

Cemagro on lohjalainen perheyhtiö, joka valmistaa 15–16 prosenttia Suomessa käytettävistä lannoitteista.

– Tilanne olisi katastrofi myös maataloudelle. En tiedä, pystyisikö puuttuvaa tuotantoa paikkaamaan, Muhonen sanoo.

Lannoitteiden tuotanto työllistää Tohmajärvellä 7–15 ihmistä, joilta loppuisivat työt junaliikenteen myötä.

Rata liian lähellä tietä

Cemagro on ollut tilanteesta yhteydessä ministereihin ja muun muassa Huoltovarmuuskeskukseen. Yhtiön saamien perusteluiden mukaan junaliikenne loppui siksi, että Niiralassa tie ja rautatie ovat lähellä toisiaan.

Cemagrolla ei ymmärretä perustelua.

– Lannoitteet tulevat umpinaisissa suppilovaunuissa, joihin ei ihminen edes mahdu, Jukka Muhonen sanoo.

Kaakkois-Suomessa sijaitseva Vainikkalan rajanylityspaikka palvelee vain junaliikennettä, eikä sitä ole suljettu. Cemagron ei kuitenkaan ole mahdollista hakea tarvitsemiaan raaka-aineita Vainikkalasta, sillä yhtiöllä on käytössä vain ratapihakäyttöön tarkoitettuja vaihtotyövetureita.

Cemagrolle on luvattu, että asiaa käsitellään valtionhallinnossa pikaisesti.

– Kyllä me toivotaan, että järki voittaisi tässä asiassa, Jukka Muhonen sanoo.

Tuotanto siirrettiin Niiralaan

Cemagro on vuonna 2008 perustettu suomalaisomisteinen lannoiteyhtiö, jonka pääkonttori on Lohjalla. Se siirsi vuonna 2021 tuotantolaitoksensa Tallinnasta Tohmajärven Niiralaan.

Niiralassa säkitetään ja jatkojalostetaan Venäjältä tuotavia typpi-, fosfori- ja kaliumlannoitteita suomalaisille maatiloille.

Yhtiön raaka-aineiden tuonti on tähän asti jatkunut Venäjältä. Lannoitteita ja niiden raaka-aineita tuodaan Jukka Muhosen mukaan ainoastaan tehtailta, jotka eivät ole pakotteiden alaisia. Lannoitteita Cemagro tuo myös Latviasta, ja tuontia ollaan aloittamassa myös Uzbekistanista.

Suosittelemme