Hyppää sisältöön

Satakunnan aluevaltuusto saamassa päätösvallan palveluverkosta, johtaja Varhila kriittisenä: ”Tulee hankaluuksia”

Satakunnan hyvinvointialueen johtaja Kirsi Varhila antaisi aluevaltuustolle päätösvallan vain sote-keskusten saavutettavuutta koskevista merkittävistä muutoksista.

Kirsi Varhila kuvattiin Yle Pasilan pihalla.
Kirsi Varhila perustelee linjauksiaan ja esityksiään Ylelle. Kuva: Silja Viitala / Yle
Antti Laakso

Satakunnan hyvinvointialueen johtaja Kirsi Varhila pitää aluehallituksen maanantaista ratkaisua hallintosäännön muutoksesta käytännön työnteon kannalta hankalana.

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että valtuusto päättää jatkossa hyvinvointialueen palveluverkon muutoksista.

Varhila jätti ratkaisuun eriävän mielipiteen. Hänestä olisi riittänyt, että valtuutetut ratkaisevat merkittävät sote-keskusten saavutettavuuteen liittyvät asiat.

Miten pieniin asioihin aluevaltuusto jatkossa pääsee sanomaan sanansa?

– Yksittäisten virkamiesten työskentelypisteet ovat osa palveluverkkoa, samoin aukioloajat sekä Satasairaalan osastojen toiminnan muutokset tai koronaan liittyvät akuutit muutokset. Käytännön operatiivisessa toiminnassa tulee hankaluuksia, jos näin pieniin yksityiskohtiin mennään, Varhila sanoo.

Hyvinvointialueen johtaja sanoo, että poliitikot kävivät aiheesta keskustelua aluehallituksessa.

– On tuiki tarpeellista määritellä, mitä palveluverkolla tarkoitetaan.

Saako alue ottaa lainaa?

Kirsi Varhila pitää välttämättömänä, että Satakunnan aluevaltuusto pystyy tekemään päätöksiä hyvinvointialueen palveluverkosta.

Ilman palveluverkon muutoksia ei saada aikaan yli 90 miljoonan euron uudistus- ja säästöohjelmaa, joka taas on edellytys sille, että valtio antaa hyvinvointialueelle luvan ottaa lisälainaa.

Ilman lainanottovaltuuksia hyvinvointialue ei pysty tekemään ensi vuonna investointeja eli esimerkiksi ostamaan uusia kalliita laitteita rikki menneiden tai vanhentuneiden tilalle.

Päätöksiä tehtävä pian

Aluevaltuusto päättää hallintosäännön muutoksesta marraskuun lopussa, ja palveluverkosta puolestaan pitäisi päättää jo 11. joulukuuta.

Palveluverkkouudistus on herättänyt voimakasta arvostelua erityisesti maakunnan pienemmillä paikkakunnilla, koska uudistus keskittäisi palveluita Satakunnan suurimpiin keskuksiin.

– Viestini poliitikoille on se, että pitää tehdä rohkeita ja jonkin verran kipeitä päätöksiä. Niin voimme turvata Satakunnan hyvinvointialueen itsehallinnon ja voimme vastata asukkaiden palvelutarpeisiin, Kirsi Varhila vetoaa.

Palveluverkkoa käsitellään poliittisessa ohjausryhmässä ennen kuin se tuodaan aluehallitukselle ja -valtuustolle. Tarkoitus on, että poliitikot sitoutuvat esitettäviin muutoksiin, jolloin niitä on vaikeampi tyrmätä pelkkinä virkamiesesityksinä.

Kirsi Varhila perustelee eriävää mielipidettään ja selittää, miksi palveluverkosta on saatava ratkaisuja.
Antti Laakso haastattelee.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.

Suosittelemme