Huoli ilmastonmuutoksessa on Suomessa yleistä etenkin nuorilla naisilla, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Terve Suomi -väestötutkimuksesta. Liki puolet Suomen 20-39-vuotiaista naisista on hyvin tai erittäin huolissaan ilmastonmuutoksesta.
Monet aikuiset ovat myös valmiita toimimaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, kuten säästämään energiaa, syömään kasvipainotteisesti ja ostamaan vähemmän tavaroita.
Viime vuoden syksyllä ja tämän vuoden keväällä tehdyn tutkimuksen kohderyhmä olivat 20-74-vuotiaat. Koko kohderyhmässä kaksi viidestä naisesta ja yksi neljästä miehestä ilmoitti olevansa ilmastonmuutoksesta hyvin tai erittäin huolissaan. Nuorten naisten lisäksi huolestuneisuus korostuu korkeasti koulutettujen keskuudessa.
Noin kolmannes sekä naisista että miehistä kertoi torjuvansa ilmastonmuutosta joko vähentämällä autoilua tai hankkimalla vähemmän fossiilista polttoainetta kuluttavan auton. THL arvioi, että autoilun päästöjen muita yleisempi vähentäminen ylimmässä koulutusluokassa voi liittyä tämän väestöryhmän parempiin mahdollisuuksiin hankkia sähköauto.
Kyselyssä niin ikään ilmeni, että neljä viidestä naisesta ja kolme neljästä miehestä sanoo torjuvansa ilmastonmuutosta energiaa säästämällä.
Ilmastohuoli vaikuttaa mielenterveyteen?
THL arvioi nyt saatujen tulosten perusteella, että ilmastohuolesta ja keinoista sen käsittelemiseksi tulisi puhua laajemmin. Lisäksi tarvitaan tietoa siitä, millä tavoin huolestuneisuus on yhteydessä ilmastonmuutoksen torjumiseksi tehtäviin toimiin sekä toisaalta vakavampiin mielenterveysvaikutuksiin.
Yksityisautoilun vähentämistä tulisi raportin mukaan edistää esimerkiksi parantamalla julkisten kulkumuotojen ja kevyen liikenteen käytön mahdollisuuksia sekä taloudellisilla ohjauskeinoilla.
Kyselyn aikana energian hinta oli korkea muun muassa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi. Energian hinta onkin THL:n mukaan todennäköisesti ollut merkittävä tekijä esille tulleen energian säästämisen taustalla.
Energiaa säästämällä voidaan hillitä ilmastonmuutosta sekä vähentää ilmansaasteita. Energian säästötoimia tulisi raportin johtopäätösten mukaan edistää laajasti eri keinoin.
THL selvitti nyt ensimmäistä kertaa koko Suomen alueella ilmastonmuutoksesta huolissaan olemista ja ilmastotekoja.