Ratajärjestelmävika Kirkkonummen ja Karjaan välillä on korjattu. Rantaradalla myöhässä kulkeva kaukojunaliikenne palaa illan aikana aikataulun mukaiseksi. Pääkaupunkiseudun lähiliikenne palautuu normaaliksi viiveellä.
VR joutui aamun aikana perumaan osan junavuoroistaan, ja osa vuoroista myöhästyi huomattavasti.
Esimerkiksi Turusta kello 6.31 lähtenyt juna seisoi puoli kahdentoista aikoihin edelleen Kirkkonummella. Junassa matkustava Juha Hassila kertoi, että ennen Kirkkonummea juna pysähtyi jo tunniksi Karjaalla.
– Minkäänlaista tietoa ei ole tullut, milloin matka jatkuisi ja millä tavalla. Matkustajien keskuudessa on kuitenkin aika rauhallinen tunnelma. Parikymmentä vuotta olen Turun ja Helsingin väliä kulkenut, ja vuorot ovat joskus olleet pahastikin myöhässä. Tällaista ei ole kuitenkaan ennen tapahtunut, kertoo Juha Hassila.
Hassilan matka jatkui Kirkkonummelta kimppataksilla kohti Helsinkiä puolenpäivän aikoihin.