Hyppää sisältöön

Näin suomalaiset ottavat ilon irti hullusta sähköpäivästä: lämpöä koronapotilaasta ja pakasteet lumihankeen

Pörssisähkön hinta nousee tiistaina alkuillasta lähes euroon kilowattitunnilta. Lukijat ehdottivat muun muassa lämmön hakemista koronapotilaasta.

Mies kantaa sylissään halkoja punaiselle saunalle talvella.
Moni Yle.fi:n lukija oli laittanut takkaan tulen jo reilusti ennen pörssisähkön hintapiikkiä. Kuva: Yle / Kaisa Kumpula
Noora Takamäki,
Miika Koskela
Avaa Yle-sovelluksessa

Pörssisähkön hinta on tänään tiistaina noussut vuoden korkeimmalle tasolle. Korkeimmillaan hinta on kello 16:n jälkeen. Sähkö maksaa silloin lähes euron kilowattitunnilta.

Kysyimme Yle.fi:ssä, miten tänään kannattaisi sähköä säästää.

Moni oli viimeistään aamulla ottanut käyttöön perinteiset säästövinkit: valaisimia vähemmälle, lämmitys mahdollisimman pienelle ja tuli takkaan. Mahdollisuuksien mukaan ruokaa oli valmistettu jo edellisiltana myös tälle päivälle.

Laitteet kiinni

Katariina Saarisen perheessä Espoossa kulujen säästämiseksi on talkoisiin ujutettu mukaan myös lapset.

– Itse tiedän kyllä, että säästö ei ole kummoinen, mutta sanoin lapsille, että tänään ei pelata Pleikalla. Tekee hyvää muutenkin, Saarinen sanoo.

Helsinkiläinen Antti Rytsölä suosii tänään tablettia television sijaan. Hän laskee kulutuksen olevan tabletilla moninkertaisesti pienempi, ja laitteen akkukin on jo täyteen ladattu kymmeneksi tunniksi.

Luovia ratkaisuja

Emmi Kaivanto on Oulussa laittanut maalämpökoneen kiinni ja vetänyt pipon päähän.

– Muutaman tunnin välein käytän kaasulämmitintä, että kissa pysyy tyytyväisenä. Lisälämpöä tulee 39-asteisesta alakoululaisesta, jolla on korona, hän sanoo.

Raumalaisella Jari Kojolla on vinkki säästötalkoisiin. Koska pakastaminen vie paljon energiaa, hän ehdottaa, että pakasteherneet voi nostaa lumihankeen.

– Tee pihalle lumesta penkki ja istuta siihen pakasteherneet. Sato valmistuu noin kuukaudessa jos ei tule pluskelejä. Sitten voit kerätä uuden sadon pakasteherneitä, Kojo sanoo pilke silmäkulmassa.

Yksi Yle.fi:n lukijoista ehdotti, että sähköt kannattaa tällaisena päivänä vetää jatkojohdolla taloyhtiön rappukäytävästä. Yle ei kuitenkaan saanut varmistettua henkilöltä itseltään, oliko kyse vitsailusta vai vakaasta aikomuksesta.

Mauri Ojala Kirkkonummelta kannustaa nukkumaan tämän päivän ohi.

Nuku rauhassa ja yritä uneksia mukavista etelänreissuista, niin ei heti aamulla harmita nousta syömään kylmää puuroa.

Mauri Ojala, Kirkkonummi

Grafiikka näyttää, kuinka pörssisähkön hinta nousee tiistaina korkeimmillaan lähes euroon. Pörssisähkön hinta on tiistaina kello 16 96,37 senttiä kilowattitunnilta sisältäen arvonlisäveron.
Grafiikka näyttää, kuinka pörssisähkön hinta nousee tiistaina korkeimmillaan lähes euroon. Kuva: Esa Huuhko / Yle, grafiikka: Samuli Huttunen / Yle

Ennakoi ruokailut

Moni Yle.fi:n lukijoista kertoi valmistaneensa ruokaa jo edellisenä päivänä, mutta hyvinkääläinen Oskari Järvenpää vei ajatuksen vieläkin pidemmälle.

Hän keitti iltapäiväkahvit termospulloon hyvissä ajoin ennen hintapiikkiä.

Jyväskyläläinen Matti Muranen taas suunnitteli kaivavansa kaasugrillin talviteloilta ja paistavansa siinä pihvit ja lohkoperunat.

Kotona ei kannata olla

Helsinkiläinen Mikael Jumppanen viettää tiistaina lähityöpäivää ja laittaa päivän sähkönkulutuksen firman piikkiin.

Marja Leena Viitana puolestaan kannustaa laittamaan sähkölaitteet kiinni ja viettämään päivää ulkona.

– Nauti kioskilta ostettu kahvi kirjastossa hyvän runoteoksen ja sanomalehtien parissa, ulkoiluta lounaan jälkeen museokorttia ja herkuttele aamulla pakkasesta sulamaan otetulla korvapuustilla, Helsingissä asuva Viitana haaveilee.

Espoolainen Timo Hokkanen laittaa hintapiikin aikana sähkölaitteet kiinni ja lähtee lenkille, kun Hirvensalmelta kotoisin oleva Helena Lauttanen viettää kaupunkipäivää Mikkelissä.

Mitä tuumaatte sähkön hinnoista Juhani Väisänen, Erkan Uzun ja Olli Annanpuro?
Oulunkylän K-Raudan edustalla kommentoitiin sähkön hintaa. Haastattelijana Otso Karhu.

Ota ilo irti

Heli Salovaara Espoosta muistuttaa, että sähkön hinnan nousu ei ole pelkkää kituuttamista. Silloin voi hyvällä omallatunnolla pitää vapaapäivän pyykinpesusta ja imuroinnista.

Helsinkiläinen Micke Nygård kannustaa mukavaan ajanviettoon yksin tai läheisten kanssa.

– Lähde kyläilemään, elokuviin tai vie parempi puoliskosi syömään pitkän kaavan mukaan, hän ehdottaa.

Miksi jouduimme maksamaan sähköstä yhtäkkiä niin paljon? MOT perehtyi siihen, miten halvalla tuotettua sähköä myydään kalliilla ja miksi sähkömarkkinamallin ongelmia ei ole haluttu korjata.

Suosittelemme