Hyppää pääsisältöön

Elävä arkisto

Kun Suomi lähti kesäsotaan ja päätyi pitkään jatkosotaan – tältä kriisiaika 1941–1944 näytti ja tuntui

Päivitetty 24.06.2021 07:56.
Suomalaisia sotilaita takaisin vallatun Viipurin rautatieaseman ratapihalla 1941.
Kuvateksti Tiedotuskomppanian miehiä takaisinvallatun Viipurin rautatieaseman ratapihalla 30.8.1941.

Talvisodan vihastuttama ja Neuvostoliiton voimakkaasti painostama Suomi oli kesällä 1941 valmis uuteen sotaan. Suomi ei ollut enää yksin, vaan sillä oli aseveli: Saksa. Suomalaiset lähtivät hyvityssotaan, jonka odotettiin päättyvän jo syksyksi. Toisin kävi, sota ei jäänyt yhteen kesään, vaan päättyi vasta syksyllä 1944. Katsele ja kuuntele, miten yhtenäinen kansa selätti jatkosodan kriisiajan 25.6.1941 – 19.9.1944.

Hyökkäysvaihe / Asemasota / Suurhyökkäys

Propaganda / Kotirintama / Yllätysvieras

Suomalaisia sotilaita Aunuksessa, 1941
Kuvateksti Suomalaissotilaita Aunuksen Karjalassa (1941).

Kun talvisota maaliskuussa 1940 päättyi, suomalaiset huokaisivat ristiriitaisin tuntein. Neuvostoliiton yritys liittää Suomi kansojensa joukkoon oli onnistuttu torjumaan, mutta neuvostojohtaja Josif Stalinin sanelema rauha herätti suurta suuttumusta. Suomi oli säilyttänyt itsenäisyytensä, mutta kaventunut katkerasti.

Pian saatiin huomata, etteivät maiden välit rauhasta huolimatta palautuneet normaalille tasolle. Neuvostoliitto jatkoi Suomen poliittista ja taloudellista painostamista ja esitti myös sotilaallisia uhkauksia. Suomi haki turvaa Ruotsista, mutta se ei sopinut sen enempää Neuvostoliitolle kuin Saksallekaan.

Tilanne oli suomalaisille tukala, eikä Neuvostoliiton rikkomuksista haluttu nostaa meteliä edes omassa maassa. Yksi tapaus, josta vaiettiin vuosikymmenien ajaksi, oli suomalaisen matkustajakone Kalevan alasampuminen Tallinnan edustalla 14.6.1940.

Sodanjälkeisessä Suomessa oli pulaa kaikesta aina elintarvikkeista lähtien. Koska Itämeren kauppareitti oli Euroopassa laajenevan sodan vuoksi suljettu, tuonti sen enempää kuin elpyvä vientikään ei onnistunut sitä kautta. Ratkaisu löytyi Jäämeren rannalta: Liinahamarin satama kuului edelleen Suomelle. Keväästä 1940 kesään 1941 liikenne Rovaniemen ja Liinahamarin välisellä 500 kilometrin huonokuntoisella tiellä oli vaarallista, kun tuhannet autot kuljettivat tavaraa yötä päivää edestakaisin.

Jäämerentie oli Suomen elämänlanka (1985)
Jäämerentie oli Suomen elämänlanka (1985) - Toista Yle Areenassa

Arjen tasolla suomalaiset jatkoivat kukin tavallaan omalla työllään maan palauttamista elinvoimaiseksi kansakunnaksi.

Lars Holmqvistin työkortti (1941).
Kuvateksti Vapaaehtoiselle raivausleirille osallistuneen 16-vuotiaan Lars Holmqvistin työkortti (1941).

Saksa kiinnostuu Suomesta

Saksan ja Suomen välit muuttuivat kesällä 1940. Syynä oli Saksan valtakunnankanslerin Adolf Hitlerin heinäkuussa tekemä päätös hyökätä Neuvostoliittoon seuraavana kesänä: Saksa tarvitsi Suomea hyökkäyksensä toteuttamiseen. Lisäksi Saksaa kiinnostivat Petsamon nikkelivarat. Hitler siis muutti suhtautumistaan Suomea kohtaan siitäkin huolimatta, että se oli vastoin Saksan ja Neuvostoliiton välistä sopimusta.

Salaiset neuvottelut yhteistyöstä käytiin syyskuussa 1940. Sovittiin, että Saksa saa kuljettaa joukkojaan Suomen kautta keväällä miehittämäänsä Norjaan sekä hyödyntää Petsamon nikkelikaivosta. Vastikkeeksi Saksa tarjosi Suomelle asepua. Sotilaiden ja aseiden kuljetukset alkoivat nopeasti.

Yhteistyö natsi-Saksan kanssa ei valtiojohtoa eikä kansaa innostanut, mutta vaihtoehtoisia kumppaneita ei ollut näköpiirissä. Jatkuvan painostuksen alla oli yhä ilmeisempää, että Neuvostoliiton kanssa oltaisiin ennemmin tai myöhemmin jälleen sodassa. Kirkkainta oli ymmärrys siitä, että toista kertaa Suomi ei pärjäisi sodassa yksin.

Oli mitä mieltä tahansa Saksan nykyisestä järjestelmästä, on se tuhat kertaa parempi kuin kuulua Nliiton alle, mikä olisi meille kuolema.

― J. K. Paasikivi kirjeessään Risto Rytille keväällä 1941.

Suomen ja Saksan välinen yhteistyö huipentui Suomen armeijan ylipäällikön C. G. E. Mannerheimin ja presidentti Risto Rytin mandaateilla touko–kesäkuussa 1941 Salzburgissa käytyihin neuvotteluihin. Niissä sovittiin käytännössä Suomen osallistumisesta Saksan rinnalla sotaretkeen Neuvostoliittoa vastaan.

Suomen ehdot osallistumiselle olivat seuraavat: Suomen olisi säilyttävä vastaisuudessakin itsenäisenä, Saksan oli hyökättävä ensin, ja vasta Neuvostoliiton aloitettua sotatoimet liittyisi Suomi rintamaan. Suomen tavoite sodassa oli vallata takaisin talvisodassa menettämänsä alueet.

Ajopuusta koskiveneeseen

Suomi valmis hyvityssotaan

Vaikka neuvottelut Suomen ja Saksan välillä olivat salaisia, usko sodan syttymisestä levisi suomalaisten parissa kesäkuussa nopeasti. Uuteen sotaan oltiin puoluekannasta riippumatta melko yleisesti myös valmiita.

Reserviläiset kutsuttiin henkilökohtaisella kirjeellä koolle 18. kesäkuuta 1941 alkaen. Armeija oli taisteluvalmis viikkoa myöhemmin.

Yleinen liikekannallepano on julistettu (20.6.1941).
Kuvateksti Miehet lukevat ilmoitusta liikekannallepanosta 20.6.1941.

Suomen armeija oli sodan alkaessa suurempi ja vahvempi, kuin mitä se oli talvisodan aikana: miehet, lotat ja ilmavalvontahenkilöstö mukaan laskettuina sen vahvuus oli 630 000 kansalaista.

Perhe matkustaa maaseudulle juuri ennen jatkosodan syttymistä (20.6.1941).
Kuvateksti Perhe matkustaa maaseudulle juuri ennen jatkosodan syttymistä 20.6.1941.

Saksa julisti sodan Neuvostoliittoa vastaan 22.6.1941. Julistuksessa kerrottiin, että Saksa taistelee yhdessä suomalaisten kanssa. Tämä oli Suomelle kiusallista, sillä se ei olisi halunnut saada hyökkääjän leimaa.

Neiti S-L Väkevä ja vänrikki Otso Pietinen lukevat sanomalehteä 22.6.1941.
Kuvateksti Neiti S-L Väkevä ja vänrikki Otso Pietinen lukevat sanomalehteä 22.6.1941.

"Im Verein und im Bunde"

Suomalaiset suhtautuivat uuteen sotaan hyvityssotana: otettaisiin takaisin se, mikä oli vääryydellä viety. Sodasta odotettiin lyhyttä, jo syksyllä päästäisiin palauttamaan vanhaa vakautta. Toisin kuitenkin kävi, sota ei jäänyt yhteen kesään.

Evakkoja Lappeelta (24.6.1941).
Kuvateksti Evakot lähtevät Lappeelta 24.6.1941.

Kesäsota alkaa

Ensimmäiset neuvostokoneet pommittivat suomalaiskohteita jo muutamaa tuntia ennen Saksan sodanjulistusta. Hyökkäys alkoi aamukuudelta 22.6. Turun saaristosta ja laajeni siitä muihin laivastokohteisiin.

Varsinainen sota alkoi juhannuspäivän jälkeen keskiviikkona 25.6. ilmahyökkäyksellä, jossa neuvostokoneet pommittivat 19 paikkakuntaa Etelä-Suomessa. Ilmatorjunta onnistui ampumaan 500 koneesta 23 konetta alas ilman omia tappioita.

Kapteeni Ranta kertoo Helsingin pommituksesta
Kapteeni Ranta kertoo Helsingin pommituksesta - Toista Yle Areenassa

Samana iltana Suomen hallitus totesi eduskunnalle, että maa oli jälleen sotatilassa. Presidentti Ryti kertoi asiasta kansalle seuraavana päivänä.

Presidentti Risto Rytin radiopuhe 26.6.1941
Presidentti Risto Rytin radiopuhe 26.6.1941 - Toista Yle Areenassa

Kansalaiset! Rauhaa rakastava kansamme, joka toista vuotta on jännittänyt voimansa äärimmilleen rakentaakseen maansa edellisen sodan jäljiltä, on taas joutunut raa'an hyökkäyksen kohteeksi.

― Risto Rytin radiopuhe 26.6.1941.

Rytin puhe sanasta sanaan

Suomalaiset aloittivat hyökkäyksensä 10. heinäkuuta 1941.

Alkuvaiheiden kaukopartiotoiminnasta on tallessa harvinainen dokumentti, nimittäin juuri tiedusteluretkeltään palanneen partion haastattelu. Partion tehtävänä oli ollut käydä vanhalla rajalla ja katkaista Karjalan rata. Haastateltava myös kertoo, miten he päättivät varastaa venäläisiltä auton. Kun venäläiset yrittivät paeta, suomalaiset ampuivat heidät. Anastus oli kuitenkin osoittautunut turhaksi, sillä he eivät osanneet ajaa puukaasutinautoa. Tarina jatkuu usean muunkin vihollisen ampumisella.

Kaukopartiomiehen suorasukainen kerronta ja naurahdus auton sopimattomuudesta jäivät myöhemmin vaivaamaan toimittaja Seppo Heikkistä. Yli 70 vuotta tapahtumien jälkeen hän kävi läpi kaukopartioretken vaiheet aiheeseen perehtyneen tietokirjailijan Mikko Porvalin kanssa.

Kaukopartio Tolvanen: Kaukopartio Tolvanen – 19 päivän partiomatka
Kaukopartio Tolvanen: Kaukopartio Tolvanen – 19 päivän partiomatka - Toista Yle Areenassa

Karjala takaisin

Sortavalan valtausta oli yritetty heti heinäkuussa. Uusien järjestelyjen jälkeen hyökkäys onnistui elokuun puolivälissä ilman, että itse kaupunkiin jouduttiin kohdistamaan tykistökeskityksiä.

Hyvät kuuntelijat, jotka istutte siellä radiokoneitten ääressä, paljastakaa päänne, ja kohottakaa kolminkertainen eläköön-huuto Suomen armeijalle! Yksi tämän sodan kunniakkaimmista voitoista on nyt saavutettu: Sortavala, tuo Laatokan helmi, on nyt joukkojemme hallussa.

― Rintamareportteri Viki Raaska 16.8.1941.

Elokuun lopussa saatiin kuulla hartaasti odotettu uutinen: Viipuri oli vallattu takaisin ja vieläpä ilman kaupunkitaisteluita. Suomalaiset onnistuivat motittamaan Viipurin neuvostojoukot Porlammen–Sommeen alueella ja he saivat merkittävän sotasaaliin. Porlammen motin katsotaan olevan Suomen sotahistorian suurin saarros.

Ratapihaa ja aseman raunioita. Viipuri 30.8.1941.
Kuvateksti Viipurin aseman ratapihaa ja raunioita 30.8.1941.

Valtausta seuranneena päivänä tiedotuskomppanian kuvaajat tallensivat värifilmille ainutlaatuisia kuvia autiosta Viipurista.

Karjalankadun ja Äyräpäänkadun risteyksessä Viipurissa 1941.
Kuvateksti Karjalankadun ja Äyräpäänkadun risteyksessä Viipurissa 30.8.1941.

Elokuun viimeisenä päivänä kaupungissa järjestettiin valtausparaati.

Kenraaliluutnantti Karl Lennart Oesch Viipurin paraatissa 31.8.1941.
Kuvateksti Kenraaliluutnantti Karl Lennart Oesch Viipurin paraatissa 31.8.1941.

Viipuri on jälleen meidän. Viipurin linnan tornissa liehuu jälleen Suomen siniristilippu. Se lännen etuvartio itää vastaan on jälleen lännen käsissä, oikeissa käsissä, meidän suomalaisten käsissä.

― Rintamareportteri Matti Aro 30.8.1941.
Neuvostoliittolainen propagandajuliste Viipurissa 30.8.1941.
Kuvateksti Neuvostoliittolaisessa propagandajulisteessa toivotaan loppua paroni Mannerheimille. Kuvattu Viipurissa 30.8.1941.

Vanhan rajan yli kolmelle kannakselle

Suomi saavutti elokuun loppuun mennessä vanhat rajat lähes kaikilla rintamilla. Siitä eteenpäin tavoitteena oli valloittaa "kolme kannasta", jotka olivat Karjalan kannas, Äänisen kannas ja Vienan kannas. Näistä viimeinen jäi saavuttamatta ja tavoite lievennettiin myöhemmin Maaselän kannakseksi.

Sodanjohdon tavoitteet eivät olleet rivisotilaille selvät, ja siten osa sotilaista kieltäytyi ylittämästä vanhaa rajaa. Etenkin Karjalan kannakselle eteneminen aiheutti joukkokieltäytymisiä. Kieltäytyjät olivat reserviläisiä, valtaosa heistä työväkeä ja pienviljelijöitä, joilla oli huoli perheidensä toimeentulosta. Tilanteet ratkaistiin puhutteluilla ja kenttäoikeudella. Kuolemantuomioita ei annettu.

Sotilaat ampumapesäkkeessään.
Kuvateksti Sotilaat ampumapesäkkeessään (ei ajoitusta).

Suomen hyökkäys Karjalan kannaksella pysäytettiin vanhan rajan tuntumaan syyskuun puolivälissä. Saksalaisten pyynnöistä huolimatta Mannerheim ei suostunut etenemään lähemmäs Leningradia, jota saksalaiset olivat alkaneet piirittää viikkoa aiemmin. Piiritys osoittautui sittemmin pitkäaikaiseksi: katsantokannasta riippuen se päättyi vasta joko tammikuussa 1943 tai tammikuussa 1944.

Veikko Itkonen kuvaa radioreportaasissaan Leningradin eli Pietarin pommitusta runollisin ottein. Saksalaiset ovat saartaneet kaupungin, valonheittäjät etsivät lentokoneita, suomalaiset tykit puhuvat, Pietari palaa.

Pietari on kuoleman, ihmisvoimien infernaalisen helvetin symboli. Sen kohtalo on sinetöity. Rautainen saartorengas kiristyy sen ympärillä.

― Veikko Itkonen kuvailee Leningradin piiritystä 23.9.1941.

Syyskesällä 1941 vastavallatulla alueella tapahtui outoja räjähdyksiä. Antrean Kuukaupin sillalta löytyi räjähtämätön radiomiina, jonka huomattiin toimivan määrätyllä radiotaajuudella lähetetyn kolmisointusignaalin avulla. Vihollisen räjäytyssignaalin häiritsemiseksi alettiin samoilla taajuuksilla soittaa musiikkia aluksi pienitehoisilla radioautolähettimillä. Myöhemmin avuksi otettiin myös Yleisradion lähetin.

Häirintämusiikiksi valikoitui nopean temponsa ansiosta Vili Vesterisen soittama Säkkijärven polkka. Vaikka oikeat räjäytyssignaalit pääsivät heikkoina edelleen läpi, miinalaite "lamautui" runsaista äänitaajuuksista. Reippaan polkan jatkuva veivaaminen herätti kuitenkin kummastusta radiokuuntelijoissa. Asiaa selitettiin mm. halulla pitää tietty aallonpituus varattuna Helsingin asemalle.

Säkkijärven polkalla estettiin radiomiinojen laukaisu
Säkkijärven polkalla estettiin radiomiinojen laukaisu - Toista Yle Areenassa

Rintamareportterit välittivät kotijoukoille tietoja suomalaisten saavutuksista. Tässä jutussa korpraali Lehmikangas kertoo vangitsemisestaan ja vapautumisestaan. Värikkääseen tarinaan mahtuu painiottelua ja pakoyrityksiä hammaskalustoa hyväksi käyttäen. Selostajan mukaan ero suomalaisen ja neuvostosotilaan välillä on se, että "vangiksi jouduttuaan ryssä käyttäytyy kuin lauhkea lammas, kun taas suomalainen taistelee kuin leijona".

Marraskuulta 1941 on tallessa harvinainen reportaasi eteentyönnetystä "Munakukkulan" tukikohdasta. Mikrofoni on puhelinkaapelin välityksellä yhteydessä varsinaisen etulinjan takana olevaan äänitysautoon. Selostuksen taustalla kuuluu taistelujen ääniä. "Omien tykkien juhlallinen jyminä on ihanaa musiikkia suomalaisen sotilaan korville", Veikko Itkonen lausuu.

Tänään, juuri nyt, Iivana tuntuu olevan hieman levottomalla tuulella.

― Veikko Itkonen 4.11.1941.

Kokivat suomalaiset sodan alkuvaiheessa kipeitä tappioitakin. Yksi traagisimmista tapauksista koettiin, kun Suomen laivaston ylpeys, panssarilaiva Ilmarinen ajoi 13.9.1941 miinaan. 271 miestä hukkui, mutta sotasensuuri salasi uutisen täysin. Tieto levisi Suomeen Ruotsin lehtien kautta ja onnettomuudesta pelastuneiden kertomana. Ilmarisen hylky löydettiin vasta 50 vuotta myöhemmin, vuonna 1990.

Sodan hyökkäysvaihe päättyi Maaselän kannaksen valtaukseen joulukuussa 1941. Karhumäen valtauksessa sai surmansa 1 500 suomalaista ja 8 000 neuvostoliittolaista ja sen yhteydessä saatiin runsaasti vankeja. Taisteluissa mukana olleet kertovat TK-mies Toivo Määtälle suomalaisten taktiikasta, taistelun kulusta ja kokardien metsästyksestä.

Asemasota oli odottelua

Syksyn 1941 etenemisvaiheen jälkeen suomalaiset joukot määrättiin joulukuussa jäämään saavutetuille linjoille. Mannerheimin käskyn mukaan sotilaiden oli levättävä. Tilanne johti kuitenkin pian asemasotaan, joka tuli lopulta kestämään kaikkiaan kaksi ja puoli vuotta.

Hämeen ratsurykmentin miehiä Velikaja Nivassa 15.3.1942.
Kuvateksti Hämeen ratsurykmentin miehiä Velikaja Nivassa 15.3.1942.

Asemasodan merkittävin suomalainen hyökkäys tehtiin maaliskuussa 1942, jolloin suomalaiset valtasivat talvisodassa menettämänsä Suursaaren. Suomenlahdella sijaitseva saari oli suomalaisille sekä tärkeä tähystyspaikka että venäläisten merivoimien toiminnan rajoittaja. Tarkoin valmisteltu hyökkäys johti lyhyeen, mutta kiivasrytmiseen taisteluun. Ilmavoivat olivat näissä taisteluissa huomattavassa osassa.

Suursaaren valtausparaati, Aaro Pajarin puhe (1942)
Suursaaren valtausparaati, Aaro Pajarin puhe (1942) - Toista Yle Areenassa

Pienemmät ilmahyökkäykset jatkuivat koko sodan ajan. Elokuussa 1942 tallennettiin hyökkäysääniä Yleisradion pihalla kello kaksi yöllä.

Kansallinen mieliala oli sotavuosina ensiarvoisen tärkeää, ja sen kehittymistä pyrittiin seuraamaan tarkasti. Isänmaan puolustamisessa tärkeintä oli vahva tieto siitä, mitä oikein puolustettiin. Näin ollen oli kaikkien etu, että rintamalla tiedettiin, miten kotona pärjättiin. Sotilaat tiesivät, että valtio maksoi heidän poissaollessaan perheelle korvauksia ja huolehti siitä, että he saivat riittävästi ruokaa. Mutta riittikö se?

Kenttäposti alkoi toimia vain kaksi päivää sodan syttymisen jälkeen kesällä 1941. Sen molemminpuolista merkitystä ei voi korostaa liikaa. Tiedonkulku poisti epätietoisuutta niin sota- kuin kotirintamankin oloista. Kotirintaman pärjääminen oli aidosti kansallinen kysymys siinä missä aseellinenkin taistelu: huonot uutiset kotoa saattoivat laskea rintamamiesten moraalia ja motivaatiota.

Kirje kotoa. Kuvattu 13-21.7.1942.
Kuvateksti Kirje kotoa. Kuvattu 13-21.7.1942.

Talvisodan tapaan rintamalla oli myös naisia. Mannerheim liitti Lotta Svärd -järjestön heinäkuussa 1941 osaksi Suomen armeijaa, ja siitä muodostui jatkosodan aikana maailman suurin vapaaehtoinen naisten maanpuolustusjärjestö. Siihen kuului enimmillään 232 000 jäsentä.

Lottien aseeton työ oli korvaamatonta: talvi- ja jatkosodan aikana lotat pystyivät vapauttamaan noin 25 000 suomalaista miestä muihin tehtäviin.

Rintamalotan tarina -dokumentti – Sipi Tilus toimi rintamalottana
Rintamalotan tarina -dokumentti – Sipi Tilus toimi rintamalottana - Toista Yle Areenassa

Talven 1943 jälkeen voitontunto ja usko saksalaisiin alkoi hiipua. Sotaväsymys laski mielialoja kaikkialla: miehet turhautuivat odotteluun asemapaikoissaan ja kotirintamalla hukuttiin töihin. Sotilaiden lomat ja vanhimpien ikäluokkien kotiutukset auttoivat jälkimmäisessä jonkin verran. Suurin työ oli ylläpitää taistelukykyä ja -tahtoa. Siitä huolehti propaganda.

 Neuvostoliittolaisvalmisteisen Tupolev SB-2 pommikoneen tähystäjä, kapteeni Veikko Härmälä sukellusveneiden etsintälennolla Suomenlahdella ennen suurhyökkäystä kesällä  1944.
Kuvateksti Neuvostoliittolaisvalmisteisen Tupolev SB-2 pommikoneen tähystäjä, kapteeni Veikko Härmälä sukellusveneiden etsintälennolla Suomenlahdella ennen suurhyökkäystä kesällä 1944.

Itä-Karjalaa suomalaistettiin vauhdilla

Asemasodan aikana suomalaissotilaat loivat runsaasti käytännön suhteita paikallisten asukkaiden kanssa. Yhteinen kieli suomensukuisten kanssa lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta molemmin puolin. Ruohonjuuritasolla hyvät suhteet näkyivät vaikkapa siinä, että paikalliset lapset halusivat alkaa kirjeenvaihtoon sotilaiden lasten kanssa.

Aunuksenkarjalaisen tytön kirje suomalaistytölle (1942).
Kuvateksti Aunuksenkarjalaisen tytön kirje suomalaistytölle (1942).

Suuremmassa kuvassa Itä-Karjalan suomalaistamisella on myös rumat puolensa. Alueen väestö jaettiin nopeasti "kansalliseen" (suomensukuiseen) ja "epäkansalliseen" ainekseen.

Tuhansittain venäjänkielisiä asukkaita koottiin keskitysleireihin Mannerheimin jo heinäkuun alussa 1941 antaman määräyksen mukaisesti. Monille seuraukset olivat kohtalokkaat.

Joukkovangitsemisia perusteltiin yhtäältä venäläisväestön omalla turvallisuudella, toisaalta vaaralla, että joukossa oli partisaaneja. Kokoamisleirit palvelivat myös miehityshallinnon kaavailuja, joissa tähdättiin alueen ”puhdistamiseen vieraasta aineksesta”.

Vielä alkuvaiheessa suunnitelmissa oli epäkansallisen väestön siirtäminen muualle osittain tai kokonaan ja sen korvaaminen suomalaisella ja inkeriläisellä uudisasutuksella.

Vapaaksi jääneet tai leireiltä päässeet venäjänkielisetkin olivat syrjityssä asemassa. Heidät siirrettiin asumaan erilleen suomensukuisista, heidän liikkumistaan rajoitettiin, he kärsivät heikommasta elintarvike- ja terveydenhuollosta, ja viljelypalstojen jaossa suosittiin "kansallisia". Kouluja oli aluksi tarjolla vain suomensukuisille.

Koulujen harjoittaman nuorisokasvatuksen toivottiin takaavan Karjalan kansan saumattoman liittymisen ”emämaahan”. Suomalaistamistoimiin kuuluivat myös mm. vapautusjuhlat, propagandakokoukset ja suomenkieliset radiolähetykset, paikannimien suomentaminen ja suositukset "kansallisten" etunimien käyttämisestä lapsia ristittäessä. Uskonnollisen kasvatuksen saralla kilpailivat ja kiistelivät keskenään ortodoksit ja luterilaiset.

Itä-Karjalan miehitysajasta ja varsinkaan sen rumista puolista ei sotien jälkeisessä Suomessa juuri puhuttu. Asiaa käsittelevät tutkimukset ovat myöhemminkin nostattaneet voimakkaita tunteita. Esimerkiksi everstiluutnantti Helge Seppälä kritisoi vuonna 1989 kritisoi sotilashallinnon politiikkaa voimakkaasti. Seppälän arviot nostattivat paljon kohua ja närkästystäkin, mutta pääosin samat huomiot on tuotu esiin myös muiden tutkijoiden teoksissa.

Yllätysvieras Saksasta

Kun Mannerheim täytti 75 vuotta kesäkuussa 1942, hän sai yllätysvieraan Saksasta. Itse Adolf Hitler halusi tulla onnittelemaan häntä paikan päälle. Asiasta oli ilmoitettu edellisenä iltana. Hitler matkusti ulkomaille harvoin, tämä oli hänen ensimmäinen ei-miehitettyyn maahan tekemänsä matka sitten sodan alkamisen vuonna 1939.

Adolf Hitler hälsas med nazihälsning på Mannerheims 75-årsdag den 4 juni 1942.
Kuvateksti Saksalaisupseerit tervehtivät Hitleriä natsitervehdyksin 4.6.1942.

Syntymäpäivänään marsalkaksi nimitetty Mannerheim otti vieraan vastaan Vuoksenniskan tuntumassa Ruokolahdella. Paikalla oli myös Suomen valtiojohtoa presidentti Rytin johdolla. Juhlalounas nautittiin Mannerheimin junan salonkivaunussa.

Hämmästyttävästä tapaamisesta on olemassa tallenne. Koska Mannerheimin juhla oli tarkoitus radioida kansalle, oli vaunuun asennettu mikrofoni jo edellisenä päivänä. Kun lounaalle yllättäen saapui myös saksalaisseurue, ei asiasta erikseen kerrottu heille.

Hitlerin yksityisten keskustelujen äänittäminen oli ankarasti kielletty. Tämä 17 minuutin mittainen jakso on tiettävästi ainut olemassa oleva dokumentti Hitlerin ei-julkisesta puhe- ja keskustelutyylistä.

Hitler ja Mannerheim keskustelevat (saksaksi) – conversation (in German) 4.6.1942
Hitler ja Mannerheim keskustelevat (saksaksi) – conversation (in German) 4.6.1942 - Toista Yle Areenassa

Virallisessa onnittelupuheessaan Hitler kertoi aikoneensa jo aiemmin tulla Suomeen incognito, ei vain tutustuakseen kansaan vaan seuratakseen olympialaisia, jotka oli ollut määrä pitää Helsingissä vuonna 1940. Hän oli ihaillut suomalaisia vapaussotureita Berliinissä ensimmäisen maailmansodan aikana.

Hitlerin syntymäpäiväonnittelut Mannerheimille
Hitlerin syntymäpäiväonnittelut Mannerheimille - Toista Yle Areenassa

Mannerheim kiitti onnitteluista ja loi sen jälkeen katsauksen elämäntyöhönsä Suomen sisällissodasta alkaen. Hitlerin läsnäolon vuoksi Mannerheim piti osan puheesta saksaksi.

Mannerheim kiittää Hitleriä ja muita vieraitaan (1942)
Mannerheim kiittää Hitleriä ja muita vieraitaan (1942) - Toista Yle Areenassa

Hitlerin salaa äänitetty keskustelu

Mitä tapaamisessa puhuttiin äänityksen keskeyttämisen jälkeen? Se selviää Jorma Kallenaution toimittamassa ohjelmassa, joka perustuu mm. presidentti Rytin muistiinpanoihin.

Hitler Mannerheimin syntymäpäivillä 1942 (2002)
Hitler Mannerheimin syntymäpäivillä 1942 (2002) - Toista Yle Areenassa

Propaganda ja viihde ovat sodankäynnin täsmäaseita

Harva sota käydään ilman propagandaa, joka on suunnattu niin omalle kansalle kuin muullekin maailmalle. Talvisodassa sellaista ei ollut ehditty juuri miettiä eikä tarvitakaan, sillä suomalaisten motivaatio sodankäyntiin oli ollut vahva. Jatkosodassa tilanne oli erilainen ja myös Suomen propagandakoneistoa uudistettiin reippaasti.

Suomi otti mallin Valtion tiedotuslaitoksen propagandatoimintaan suoraan Saksasta. Eroa oli vain nimessä: Saksassa tämän alan armeijan yksiköitä kutsuttiin peittelemättä propagandakomppanioiksi, Suomessa ne olivat tiedotuskomppanioita. Niiden tehtävänä oli hoitaa niin sotilaiden kuin kotirintamankin mielialoja.

Ilmavalvontalotta Ellen Kiuru Lahdenpohjan ilmavalvontatornissa.
Kuvateksti Ilmavalvontalotta Ellen Kiuru Lahdenpohjan ilmavalvontatornissa 11.7.1942.
 Lahdenpohjan ilmavalvontatorni, ilmavalvontalottaa (Ellen Kiuru) kuvataan 11.7.1942.
Kuvateksti Kaksi saksalaista PK-kuvaajaa ja suomalainen TK-kuvaaja ikuistavat Ellen Kiurun tehtävässään.

TK-miehet kuvasivat sanoin ja kuvin taisteluita ja ylipäänsä kaikkea rintamalla tapahtuvaa toimintaa. Tehtäviin kuului kirjoittaa, piirtää, valokuvata, filmata sekä tehdä radio-ohjelmia. Heillä oli suora komentoyhteys Päämajaan, mikä myös oli suoraan Saksasta lainattua. TK-miehistö koostui laajasta kirjosta eri alojen osaajia: joukossa oli runsaasti toimittajia, kirjailijoita, taiteilijoita, valo- ja elokuvaajia.

Alkuaikojen TK-tuotosten pulmaksi osoittautui se, etteivät sodan päämäärät olleet sen enempää heille kuin yleisöllekään täysin selvät. Millaista linjaa olisi oikein vedettävä? Näin Suur-Suomi-ajatus sai alussa perusteetontakin palstatilaa. Vähitellen linjaksi vakiintui käsite "turvallisten rajojen saavuttamisesta".

Oopperalaulaja Kim Borg oli sotavalokuvaajana jatkosodassa.
Kuvateksti TK-kuvaaja, oopperalaulaja Kim Borg otti kuvan TK-reportteri, kirjailija Olavi Paavolaisesta elokuussa 1942.

Tutkimuksen mukaan joka seitsemäs TK-kirjoitus jäi sensuurin takia julkaisematta. Aihetta käsittelevässä ohjelmassa luetaan näytteitä mm. Olavi Paavolaisen ja Veikko Ennalan raporteista sekä silminnäkijäkuvaus panssarilaiva Ilmarisen uppoamisesta.

Rintamalle perustetuista radioasemista tunnetuin oli Aunuksen radio.

Historian lehti on kääntynyt. Valon voitokas sota pimeyden valtaa vastaan on käynnissä ja lähenee päätöstään. Valon sädekehässä meilläkin on nyt mahdollisuus poistaa pimeyden varjo yltämme ja karkoittaa asuinsijoiltamme vuosisatojen vainolainen, joka tähän saakka on tehnyt kaikkensa sortaakseen meitä ja tuhotakseen meidät.

― Sulo Kolkka Aunuksen radion avajaispuheessa 1.9.1941.

Aunuksen radion ohjelmapäällikkönä toimi TK-reportteri Pekka Tiilikainen. Hän oli saapunut alueelle jo heinäkuussa.

Kiinnitin huomioni siihen, ettei tämä ole ollenkaan niin epäsiisti kuin mitä tyypillisten venäläisten talot ovat olleet.

― Pekka Tiilikainen 26.7.1941.

Asemasotavaiheessa myös Yleisradio välitti propagandaa: parhaaseen kuunteluaikaan ennen iltaseitsemän uutisia lähetettiin Puolustusvoimain ohjelmaa. Tavoitteena oli saada rintamamiesten oma ääni kuuluviin.

Yleisradion ohjelmista ylivoimaisesti suosituin oli Yrjö Kilpeläisen Jahvetin kirjelaatikko. Ohjelmalla oli kaksi tehtävää: vastata suurta yleisöä pohdituttaviin kysymyksiin sekä tehdä ajankohtaista propagandaa. Kirjeitä saapui valtavasti, yli satatuhatta. Niistä jokaiseen pyrittiin vastaamaan. Kolmasosa vastauksista kuultiin radiossa, loput vastaukset postitettiin kotiin. Kilpeläisen apuna oli kokonainen toimisto, joka ohjasi kysymykset asiantuntijoille.

Väriä Jahvetin "jorinoihin" toivat "naapurin välihuudot", joissa ennen muita kunnostautui SKP:n johtoon kuulunut Armas Äikiä. Näitä väittelyitä kansalaiset rakastivat. Sanallisen maaottelun voiton korjasi kotiin luonnollisesti Jahvetti.

Armas Äikiä häiritsee suomalaista radiolähetystä
Armas Äikiä häiritsee suomalaista radiolähetystä - Toista Yle Areenassa

Helsingin Messuhalliin asetettiin esille sotasaaliita heti syksyllä 1941. Näyttelystä kertovaa filmikatsausta ryydittää Reino Hirvisepän ronski selostus.

Suuri yleisö tunsi Hirvisepän nimellä Palle. Suositun laulunikkarin kuuluisin sotakupletti oli yltiökansallinen Silmien välliin.

Toinen ahkera sotaviisutehtailija oli Matti Jurva. Hänen kappaleitaan olivat mm. Mannerheimin linjalla, Luulot pois ja Njet Molotoff. Jurva esitti laulujaan myös sota-ajan lyhytfilmeissä.

Sotakupletit jäivät kuitenkin ohimeneväksi ilmiöksi, niitä syntyi lähinnä välirauhan ja jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana. Propagandistisimpia lauluja vieroksuivat omatkin joukot. Sotien jälkeen propagandalevyt joutuivat Yleisradiossa soittokieltoon.

Suosituinta sota-ajan musiikkia niin korsuissa kuin kodeissakin olivat kaihoisat valssit ja epäpoliittiset huumoriviisut. Niitä pääsi kuulemaan huippusuosituissa Asemiesilloissa, Propagada-Aseveljet ry:n järjestämissä tilaisuuksissa, jotka radioitiin suorina lähetyksinä. Idea oli saatu saksalaisista Militarische Radio-Abend -ohjelmista.

Viihdytystoimintaa vietiin myös suoraan rintamalle. Erilaiset musiikki- ja teatteriseurueet kiersivät asemasodan aikana ahkerasti suomalaisten miehittämiä seutuja.

Sortavalan seminaarin viihdytyskiertue, Syväri. Voimalaitoksen lohko toukokuussa 1943.
Kuvateksti Sortavalan seminaarin viihdytyskiertue Syvärillä toukokuussa 1943.

Viihdytyskiertueet olivat "ikäväntorjuntaa", ne toivat yksitoikkoiseen korsuelämään kaivatun tuulahduksen siviilielämästä. Joskus toiminta jäi pysyväksi: Karhumäkeen pystytettiin kahdeksi vuodeksi jopa tivoli.

Karhumäen Rintamativoliin jonotetaan sisäänpääsylippuja  11.7.1943.
Kuvateksti Rintamativoliin jonotetaan lippuja Karhumäessä 11.7.1943.

Huumorisankarit vääpeli Ryhmy ja vänrikki Romppainen seikkailivat Armas J. Pullan suosituissa sotaromaaneissa. Vihollista nimiteltiin estoitta ja kalauteltiin rutiininomaisesti kalloon, ja hienosteleville nappiherroillekin ehdittiin naureskella.

Ryhmy ja Romppainen huijaavat vihollisvartijaa
Ryhmy ja Romppainen huijaavat vihollisvartijaa - Toista Yle Areenassa

Kotirintaman naiset olivat propagandan kohteina hekin. Seija Aunilan tuoreen tutkimuksen mukaan etenkin Kotiliesi-lehdellä oli erittäin voimakas rooli mielipidevaikuttajana. Kotiliesi ajoi sotavuosien ajan äärikonservatiivista naiskuvaa, jonka keskiössä oli kuuden lapsen synnyttäminen ja uhrautuva elämä isänmaan puolesta. Sodan päätyttyä lehden linja normalisoitui.

Kotiliesi-lehti oli sodan aikana tehokas propagandan välittäjä
Kotiliesi-lehti oli sodan aikana tehokas propagandan välittäjä - Toista Yle Areenassa

Omien joukkojen ja kotirintaman lisäksi propagandaa suunnattiin tietysti myös vihollista kohtaan. Tiettävästi se kuitenkin jäi tehottomaksi. Saman voinee sanoa Neuvostoliiton Suomeen kohdistamasta tiedotustoiminnasta.

Suomen kansalaiset, saksalainen fasismi toi teille nälän ja uuden mielettömän sodan Neuvostoliittoa vastaan. Nouskaa taisteluun saksalaista fasismia ja sen palkkarenkiä Rytiä ja Mannerheimia vastaan, jotka ovat todellisia syyllisiä Suomen kansan kärsimyksiin!

― "Moskovan Tiltu" lähestyy suomalaissotilaita kesällä 1941.

Kotirintama kesti yli kolmen vuoden poikkeustilan

Talvisodan kokeneet suomalaiset tiesivät, ettei sotia ratkaistu vain aseilla. Saman tiesi myös vastustaja: eri puolille Suomea tehdyillä pommituksilla ja propagandalla yritettiin heikentää juuri kotirintaman taistelutahtoa. Jatkosodan sytyttyä iskulauseeksi muodostuikin nopeasti "kotirintama kestää".

Presidentin puoliso Gerda Ryti puhui Suomen naisille pian sodan sytyttyä.

Me olemme yhdessä niin kuin perhe, jonka asunnon nurkilla koko ajan perikato vaanii ja piileskelee.

― Gerda Ryti 4.7.1941.

Kun parhaassa työiässä olevat miehet olivat sodassa, naisten oli korvattava puuttuva työvoima niin tehtaissa kuin pelloillakin. Ensimmäisenä kesänä 1941 hymyt olivat vielä herkässä, odotettiinhan miehiä kotiin jo syksyksi.

Marttoja juurikasmaalla (1.7.1941).
Kuvateksti Marttoja juurikasmaalla 1.7.1941.

Kotirintaman työsarasta muodostui kuitenkin yli kolmen vuoden mittainen.

Nainen haravakonetta ajamassa (1.7.1941).
Kuvateksti Nainen haravakonetta ajamassa 1.7.1941.

Suomalaisten onni oli, että sodan syttyessä suomalaisnaiset olivat tottuneita ruumillisen työn tekemiseen. Muissa pohjoismaissa jo yleistynyt kotirouva-elämäntapa oli Suomessa vielä harvinaista. Siitäkin huolimatta oli tietysti aina eduksi olla tyylikäs.

Vaikkakin vaatetus kaikki on pisteillä, niin silti voit siistinä risteillä.

― Kesällä 1941 annettiin vinkkejä, miten pysyä muodinmukaisena.

Myös lapsille sota-aika merkitsi työntäyteistä aikaa: kotona autettiin äitiä ja kodin ulkopuolella osallistuttiin usein erilaisiin talkoisiin. Yleinen ilmapiiri suosi kaikenlaista vapaaehtoisuutta, sillä koko kansakunnan tuli osallistua sotaponnisteluihin.

Monen lapsen elämän suunta muuttui myös aivan konkreettisesti: liki 80 000 lasta siirrettiin turvaan muihin Pohjoismaihin, valtaosa heistä Ruotsiin. Noin 15 500 lasta jäi pysyvästi asumaan toiseen maahan.

Naisten varaan laskettiin paljon myös henkisesti. Moni katsoi, että naiset olivat kansakunnan moraalinen selkäranka, jonka kestävyydestä osaltaan riippui Suomen kohtalo. Ajateltiin, että Suomen valtti taistelussa ateistista ja bolševistista Neuvostoliittoa vastaan oli juuri sen moraalinen vahvuus.

Sota alkoi henkisesti vahvasti: luovutettujen alueiden takaisin ottamista kannatettiin yleisesti. Kun vanha raja ylitettiin Venäjän itäkarjalaisille alueille, mielialat kotirintamalla saivat säröjä. Niitä paikattiin erilaisilla naisille suunnatuilla valistusiskuilla. Kaiken hankaluuden keskellä oli tärkeää katsoa eteenpäin ja huolehtia siitä, että kotona kasvoi mahdollisimman terve nuoriso.

Lottien lisäksi muita merkittäviä naisjärjestöjä olivat mm. Marttaliitto, Sotilaskotinaiset, Maatalousnaiset ja Työläisnaisliitto. Keskeisintä oli pyrkimys jokapäiväisen elämän helpottamiseen sekä lisätä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Järjestöjen roolit yhteiskunnassa vaihtelivat. Kärjistäen voi sanoa, että esimerkiksi lotat edustivat naisia kodin ulkopuolella ja martat taas heitä kodin piirissä. Monet naiset kuuluivat molempiin ja muihinkin järjestöihin.

Kotirintama koostui naisten lisäksi luonnollisesti myös miehistä, jotka eivät ikänsä tai muusta syystä olleet asepalveluksessa. Tästä talvella 1942 kuvatusta filmistä saa hyvän käsityksen siitä, millaiselta arkielämä esimerkiksi Helsingissä näytti.

Osattiin sota-aikana hauskaakin pitää, välistä jopa luvatonta sellaista. Julkinen tanssiminen oli kielletty kokonaan, koska ajateltiin, että rintamalla olevat pahastuvat tanssivasta kotirintamasta. Tanssinhaluiset nuoret järjestivät kuitenkin ladoissa nurkkatansseja, joita poliisi puolestaan parhaansa mukaan ratsasi.

Nurkkatanssit olivat parhaimmillaan todellisia yökekkereitä, sillä niistä saatettiin lähteä suoraan aamulypsylle. Kaupungeissa nurkkatansseja pidettiin pimennysverhojen hämärtämissä yksityisasunnoissa.

Kiellettyjä nurkkatansseja Porin seudun suuleissa
Kiellettyjä nurkkatansseja Porin seudun suuleissa - Toista Yle Areenassa

Vuonna 1943 sotaa oli takana jo kaksi vuotta, eikä tilanteessa ollut näkyvissä muutoksia. Sotaväsymyksestä huolimatta suomalaisia muistutettiin solidaarisuudesta. Hiuksetkin kerättiin talteen isänmaan puolesta. Ne hyödynnettiin tekstiiliteollisuudessa.

Perheenäideillä oli mahdollisuus levätä kahden viikon ajan Punkaharjulle perustetussa aseveliperheiden lomakylässä. Moni äiti oli tuolloin ensimmäistä kertaa pidemmän ajanjakson kotinsa ulkopuolella.

Me näemme, että he suorittavat pyhimmän velvollisuutensa aurinkoisella ilolla.

― Selostaja kuvailee äitien työn raskautta (1943).

Sotavankina Neuvostoliitossa ja Suomessa

Sodankäyntiin kuuluvat myös sotavangit. Joka kolmas jatkosodassa vangittu mies kuoli vieraassa maassa.

Talvi- ja jatkosodan aikana puna-armeija otti vangiksi noin 4 500 suomalaista, suomalaiset puolestaan ottivat samana aikana vangiksi noin 70 000 neuvostoliittolaista.

Suomessa olleiden neuvostovankien määrä tunnetaan melko hyvin. Suomalaisvankien osalta tiedetään varmasti vain palautettujen määrä: rajan takaa palasi hieman alle 3 000 suomalaista. Viisi heistä oli naisia.

Oli vain se ajatus, että tulis nyt pommi tähän paikkaan ettei tarvitsis mihkään mennä.

― Toivo Lahti muistelee hetkeä, jolloin hänet vangittiin (2000).

Lukujen suuri epäsuhta selittyy osittain sillä, että suomalaiset onnistuivat jatkosodan hyökkäysvaiheessa motittamaan suuria määriä neuvostosotilaita. Kuolleisuusaste oli kuitenkin sama: liki kolmaosa sekä suomalais- että venäläisvangeista menehtyi vankileireillä. Suomalaisista kuoli noin 1 400 miestä, venäläisistä noin 20 000.

Sodan päätyttyä Suomi pyysi Neuvostoliitolta useaan otteeseen selvitystä edelleen kateissa olevista noin 4 500 sotilaasta, joiden oletettiin joutuneen sotavangeiksi. Tiedustelut tuottivat tulosta vasta 1950-luvulla, jolloin Neuvostoliitto palautti 67 vankia.

Suomalaiset lääkintämiehet sitoivat minut nopeasti. Kuinka ihmeessä? Suomalaisethan olivat pahoja. Nyt he kuitenkin raahasivat puolikuollutta pitkin suota.

― Nikolai Djakov ihmetteli, miksi suomalaiset pitivät hänet hengissä (2000).

Neuvostoliitto iskee takaisin

Jatkosodan loppuvaihe käynnistyi kesäkuussa 1944 Neuvostoliiton massiivisella hyökkäyksellä. Stalin pääsi yllättämään tarkoin suunnitellulla laajalla strategisella siirrolla sekä länsiliittoutuneet että etenkin Suomen, jonka osalta Neuvostoliitto pyrki nyt nopeaan ratkaisuun.

Puna-armeija aloitti suurhyökkäyksensä murskaavalla ylivoimalla Karjalan kannaksella 9.6.1944. Suomalaisten pääasema murtui muutamassa päivässä. Alkoi suomalaisten joukkojen useita päiviä kestänyt vetäytyminen.

Karjalan kannas evakuoitiin siviileistä. Moni jätti kotinsa jo toistamiseen.

Hyvät kuuntelijat! Kannaksen kansa on jälleen maantiellä. Vihollisen hyökkäys on työntänyt sen pois kodeistaan.

― Rintamaselostaja 13/14.6.1944.

Vetäytymisvaihe eteni lamauttavasti: yksitoista päivää hyökkäyksen alkamisesta 20.6.1944 menetettiin Viipuri ja viikkoa myöhemmin 28.6. Petroskoi. Neuvostoliitto vaati Suomen ehdotonta antautumista ja Moskovassa laadittiin suunnitelmia maan miehittämiseksi.

Suomen selviytyminen oli nyt täysin Saksalta saatavan aseavun varassa. Presidentti Ryti antoi Hitlerille henkilökohtaisen lupauksensa siitä, ettei Suomi tee erillisrauhaa ilman Saksan suostumusta. Saksa alkoi toimittaa Suomeen lisäkalustoa.

Pääministeri Edwin Linkomies piti 3.7.1944 radiossa puheen, jossa hän julisti Suomen käyvän päättäväisesti sotaa Neuvostoliittoa vastaan Saksan rinnalla ja sen aseveljenä.

Pääministeri Edwin Linkomies puhuu (1944)
Pääministeri Edwin Linkomies puhuu (1944) - Toista Yle Areenassa

Voimienmittely Neuvostoliiton kanssa on luonnollisista syistä epätasainen. Vihollinen on ylivoimainen (...). Sen vuoksi me tarvitsemme taistelua varten kaiken avun, minkä voimme saada. Ainoa maa, joka sitä voi ja tahtoo antaa, on Saksa.

― Edwin Linkomies 3.7.1944.

Saksan aseavun turvin rintamalinjat saatiin ankaria taisteluja käyden vakiinnutettua heinäkuun puoliväliin mennessä. Torjuntavoitoista historiankirjoihin ovat jääneet etenkin Talin-Ihantalan sekä Äyräpään-Vuosalmen taistelut. Puolustustaisteluissa suomalaisten tukena oli myös saksalaisia joukkoja.

Äyräpään sillanpääaseman komentaja Adolf Ehrnrooth kertoi Äyräpään-Vuosalmen taistelusta heinäkuussa 1944. Taistelut olivat vielä käynnissä, ja ohjelman taustalla kuuluu aika ajoin tykkitulen ääntä.

Suurhyökkäys sai kokonaiset joukko-osastot pakokauhun valtaan. Useimmat palasivat riveihin pahimman järkytyksen mentyä, mutta toistakymmentätuhatta karkuria pyrki kokonaan pois etulinjasta tai koko rintama-alueelta.

Martti Pohjakallio haastatteli vuonna 1966 yli kolmeasataa ratkaisutaisteluissa mukana ollutta miestä ja heidän kertomuksensa taltioitiin Yleisradion ääniarkistoon. Haastattelujen pohjalta kirjailija Paavo Rintala kokosi kirjan Sotilaiden äänet sekä samalla nimellä kulkevan radiosarjan. Elävä arkisto julkaisi koko radiosarjan ja kymmenien sotilaiden yksittäiset haastattelut vuonna 2014.

Sota päättyy: Suomi tuli toiseksi

Kesän 1944 ainoa kiistaton voitto neuvostojoukoista saavutettiin Suomen alueella Ilomantsissa heinä-elokuun vaihteessa.

Alkoi uusi, tällä kertaa lyhyeksi osoittautunut asemasotavaihe. Neuvostoliitto suostui nyt neuvottelemaan rauhasta. Aiemmin se oli vaatinut Suomelta ehdotonta antautumista, mutta nyt rauhanehtoja lievennettiin.

Rauhan yhtenä edellytyksenä oli, että Suomen poliittista johtoa vaihdetaan. Presidentti Ryti jätti paikkansa 1.8.1944 ja kolme päivää myöhemmin uudeksi presidentiksi valittiin poikkeuslailla marsalkka Mannerheim.

Aselepo astui voimaan 4.9.1944. Toivo Määttä taltioi aselepoaamun tunnelmia ampumahaudassa Tolvajärven Ristisalmella. Ammunnan olisi pitänyt lakata klo 7.00, mutta vihollinen jatkoi ammuntaa konepistoolein ja konekiväärein.

Välirauha solmittiin Moskovassa 19.9.1944. Suomalaiset saivat kuulla radiosta rauhan hinnan: Karjalan lisäksi oli menetetty Petsamo. Alueluovutusten lisäksi sopimukseen kuului lukuisia poliittisia ehtoja sekä raskaat sotakorvaukset.

Ministeri von Bornin puhe jatkosodan päättymisestä (1944)
Ministeri von Bornin puhe jatkosodan päättymisestä (1944) - Toista Yle Areenassa

Sopimuksen allekirjoittaminen merkitsee, että meidän on heti aloitettava joukkojemme vetäytyminen vuonna 1940 solmitun Moskovan rauhan rajan taakse. Karjala on siis menetetty.

― Vt. pääministeri Ernst von Born kertoo välirauhasta 19.9.1944.

Sotatoimet Suomen maaperällä eivät päättyneet tähän. Rauhansopimus edellytti, että suomalaisten oli riisuttava Suomessa olevat saksalaiset aseista tietyn ajan sisällä. Tämä johti Suomen ja Saksan väliseen Lapin sotaan. Viimeiset saksalaiset poistuivat Lapista vasta huhtikuussa 1945.

Jatkosota neuvostoliittolaisittain

Neuvostoliitto katsoi jatkosotaa luonnollisesti toisesta kulmasta. Siihen voi tutustua hämmästyttävässä arkistoaarteessa, nimittäin vuonna 1944 valmistuneessa neuvostoliittolaisessa propagandafilmissä.

Dokumentti kertaa sodan vaiheet neuvostonäkökulmasta ja siinä nähdään suomalaisittain ainutlaatuista liikkkuvaa kuvaa Viipurin valtauksesta, tulitaisteluista, puolustuslinjoista, suomalaisten aiheuttamista tuhoista Neuvostoliitossa ja suomalaissotilaiden antautumisista.

Filmi päättyy rauhansopimuksen allekirjoittamiseen ja uusien rajojen tarkistamiseen maastossa. "Suomen hyvästä tahdosta ja halusta aikaansaada aidosti lämpimät naapurisuhteet riippuu suuressa määrin näiden rajojen tuleva rauhallisuus."

Neuvostodokumentti: Läpimurto Kannaksella ja rauhanneuvottelut
Neuvostodokumentti: Läpimurto Kannaksella ja rauhanneuvottelut - Toista Yle Areenassa

Artikkelissa on osin hyödynnetty Elävässä arkistossa aiemmin julkaistuja Reijo Perälän, Jukka Lindforsin ja Petra Himbergin toimittamia artikkeleita. Kirjallisena lähteenä on käytetty Jari Leskisen ja Antti Juutilaisen toimittamaa Jatkosodan pikkujättiläistä (WSOY 2005).

Keskustelu

Keskustelu sulkeutuu 1.10.2021.