Hyppää pääsisältöön

Elävä arkisto

Suuruudenhullu Marikylä-suunnitelma, epäonniset turkiskaupat ja ikoniset designit — tutustu 70-vuotiaan Marimekon tarinaan

Yleisradion televisio-ohjelma "Ilmiömäisiä suomalaisia: Armi Ratia". Naisia, neljä naismallia esittelemässä Marimekon vaatteita. Muotinäytös.
Kuvateksti Ilmiömäisiä suomalaisia. Armi Ratia -dokumentissa vuodelta 1976 esitellään marimekkoja.

Armi Ratian vuonna 1951 perustama Marimekko on merkittävä osa suomalaista muotoilun ja tekstiili- ja vaateteollisuuden historiaa. Ylen arkistoista löytyy niin vuosikymmenten marimekkomuotia kuin luovan teollisuuden ylä- ja alamäkiäkin.

Armi Ratia (o.s. Airaksinen) syntyi Laatokan Karjalan Pälkjärven kylässä vuonna 1912. Armin isä toimi sekatavarakauppiaana ja äiti kansakoulun opettajana. Perheeseen syntyi myöhemmin neljä lasta lisää. Jo 14-vuotiaana hän kirjoitti päiväkirjaansa lauseet, jotka ovat kuvanneet Armin näkemystä maailmasta myöhemminkin.

On vain yksi velvollisuus - kauneus
on vain yksi todellisuus - unelma
on vain yksi voima - rakkaus

― Armi Ratia päiväkirjassaan 14-vuotiaana kotona Karjalassa

Armi valmistui tekstiilitaiteilijaksi vuonna 1935. Samana vuonna hän meni naimisiin luutnantti Viljo Ratian kanssa. Valmistumisensa jälkeen hän perusti kutomon Viipuriin. Kun talvisota alkoi, lupaavasti alkaneen kutomon toiminta keskeytyi ja kotimaisemat jäivät rajan taakse. Ratiat muuttivat Helsinkiin vuonna 1939.

Sodan harmaudesta uutta kohti

Sodan jälkeen Ratia siirtyi kirjoittamaan mainostekstejä Erva-Latvalaan, joka oli yksi Suomen ensimmäisistä mainostoimistoista. 

Viipurin kutomon jälkeen yrityskokeilut jatkuivat Helsingissä ja Ratiat perustivat mattokutomo Tex-Maton. Vuonna 1949 Viljo Ratia perusti ystävänsä kanssa Printex-kangaspainon.

Perinteisten ruusukuvioiden sijaan Printexin kankaisiin painettiin suuria, abtrakteja kuvioita. Uudenlaiset kankaat olivat taisteluhuuto sodan jälkeensä jättämää harmautta vastaan. Ilmiömäisiä suomalaisia. Armi Ratia -dokumentissa Armi kertoo, miten lotat ja sotilaat tulivat sodasta puukengissä ja harmaissa sarkavaatteissa.

Oli puute kaikesta: materiaaleista, varoista, mahdollisuuksista. Mutta elimme kumminkin itsenäisessä Suomessa, joka oli huimaavan ihana asia.

― Armi Ratia Ilmiömäisiä suomalaisia -dokumentissa (1976)

Harmaa sarkakangas sai Armin ajatuksissa väistyä väriloiston tieltä. Pienillä kuvioilla pyrittiin peittämään kankaan virheitä, kuten solmukohtia. Raaka-ainepula oli yksi 1940-luvun tekstiiliteollisuuden suuri ongelma. Vuosina 1942—1945 puuvillaa tai villaa ei saatu Suomeen lainkaan. 

Korvikemateriaalien, kuten sellupohjaisen säterin, sillan ja lumpun laatu oli huonoa. Jatkosodan aikana valmistuneessa valistusfilmissä todetaankin, että “ellei ole tarjolla oikeita apinan karvoja, tekstiiliteollisuudelle kelpaavat myös apinan serkun karvat”, eli hiukset. Niiden lisäksi käytettiin paperia.

Kansanhuoltoministeriön säännöstelyn alla olivat sodan aikaan muiden hyödykkeiden tapaan myös vaatteet sekä kankaat, joita luovutettiin kerrallaan vain vähäisiä määriä. Epäonnistumisiin kankaiden suhteen ei liioin ollut varaa.

Armi Ratia hyödynsi suhteitaan taideteollisiin piireihin ja palkkasi Maija Isolan Printexin ensimmäiseksi suunnittelijaksi. Pelkistetyille ja suurikuvioisille kankaille ei kuitenkaan ollut juurikaan menekkiä. Armi ehdotti vahan jättämistä pois kankaista ja päätti tehdä niistä mekkoja näyttääkseen, mihin uudenlaisia kankaita voisi käyttää.

Ensimmäiset marimekot

Toukokuussa 1951 Armi Ratia järjesti muotinäytöksen esitelläkseen kankaista tehtyjä vaatteita. Syntyi Printexistä erillinen yritys, Marimekko, jonka toisena osakkaana Ratian lisäksi toimi näytöksen suunnittelija, taiteilija Riitta Immonen. Immonen loi Isolan ja muiden taiteilijoiden kangasmalleista ensimmäiset vaatteet, marimekot. Printex rahoitti yritystä ja Ratian pitkäaikainen taloudenhoitaja, Kerttu Mäntykivi lainasi säästöistään puuttuvat markat Kalastajatorpan vuokrausta varten. Kalastajatorpan näytöksessä esiteltiin 24 erilaista mekkoa.

Kaksi naista Tik-Tak -mekoissa Marimekon ensimmäisessä näytöksessä Kalastajatorpalla. Kangas Tik-Tak. Suunnittelija Eeva Inkeri Tilhe.
Kuvateksti Kaksi naista Tik-Tak -mekoissa Marimekon ensimmäisessä näytöksessä Kalastajatorpalla vuonna 1951. Mekot on suunnitellut Eeva Inkeri Tilhe.

Näytös oli suuri menestys ja mekkojen kysyntä ylitti odotukset: kankaiden sijaan valmiit vaatteet haluttiin ostaa suoraan mukaan. Syntyi Marimekko Oy, joka merkittiin kaupparekisteriin 25.5.1951. Ensimmäinen myymälä avattiin Helsinkiin seuraavana vuonna.

Marimekon nimi ja logo

Marimekon nimen syntytarinoita on useita. Armi halusi yrityksen nimeen mukaan suomalaisuuden vivahteita. Naisen nimi Mari yhdistettiin Armin kotiseudulla Karjalassa käytettyyn mekko-sanaan. Yhden tarinan mukaan Armi löysi Mari-nimen almanakasta ja Viljo Ratia lisäsi perään "mekko".

Marimekon tyylitelty logo syntyi vuonna 1954. Armi kiinnitti huomiota amerikkalaiseen Interiors-lehteen. Sen kansitekstin kirjaimet olivat peräisin Olivetti-kirjoituskoneen näppäimistöstä. Graafikko Helge Mether-Borgström muokkasi ja tyylitteli kirjaimet tekstityypiksi.

Elämäntavaksi Marimekko

Vuonna 1954, kirjoittaessaan lainahakemusta pankille, Armi Ratia muotoili Marimekon perusidean: Marimekko on Männistönmuorin Venlan ja Vuohenkalman Annan kinttupolun projisoimista tämän muuttuvan maailman valtateille, kaduille, koteihin ja koko elämänympäristöön.” Marimekon tavoite oli heti alusta asti kehittyä mekkoja ja vaatteita laajemmaksi, elämisen laatua ohjaavaksi ilmiöksi. 

1950-luvulla tekstiilikauppa eli vielä pitkälti tuonnin varassa: ideat, mallit ja kuosit tulivat pääosin ulkomailta. Pariisilaisia muotiluomuksia seurasi koko maailma.

Armi näki kuitenkin kansainvälistymisen mahdollisuudet myös suomalaiselle tuotteelle. Armille Suomi oli maailman napa, josta liikkumatilaa olisi maapallon verran joka suuntaan. Hän käsitti, miten tärkeitä hyvät suunnittelijat olivat. Kansainvälisyyden haasteet kiehtoivat häntä. Kun yksi Printexin suurista kangaseristä epäonnistui, Armi lausui varastossa: “Julistan tämän sekundan priimaksi”. Kukaan ei lopulta huomannut laadussa mitään eroa.

Minua huvittaa kaikki uusi ja odottamaton. Mahdoton varsinkin. Ja vaikea.

― Armi Ratia, Ilmiömäisiä suomalaisia -dokumentissa (1976)

Marimekon muotinäytöksessä vuonna 1956 teemana oli yksinkertaisuus. Näytöksessä esiteltiin muodin mukaisia säkkipukuja sekä aurinko- ja ranta-asuja.

Taidehallin muotinäytöksessä vuonna 1957 näkyi jo Marimekon monipuolisuus: mekkojen lisäksi esiteltiin sadeasusteita ja jumppavaatteita.

Vuonna 1956 Vuokko Nurmesniemi suunnitteli Marimekolle ikonisen Jokapoika-paidan, jonka Piccolo-kangas on myös Nurmesniemen käsialaa. Paita oli uraauurtava, sillä se oli ensimmäisiä unisex-vaatteita. Amerikkalaislehti Herald Tribune kuvaili paitaa “älymystön univormuksi”.

Maailma kiinnostui jo ensimetreillä

Sattumallakin on ollut osuutensa Marimekon taipaleella. Amerikkalainen arkkitehti Benjamin Thompson avasi tien yhtiölle Amerikan markkinoille. Brysselin maailmannäyttelyssä vuonna 1958 esillä olleet kankaat herättivät Thompsonin kiinnostuksen ja hän pyysi Ratiaa tekemään Suomi-näyttelyn myymäläänsä seuraavalle kesälle.

Brysselin maailmannäyttelyn herättämän mielenkiinnon myötä Marimekon liikevaihto nousi yli 100 miljoonaan markkaan.

Richard Nixonin ja John F. Kennedyn tiukka vaalitaistelu huipentui vuonna 1960 Kennedyn voittoon. Lehtien kansissa poseerasi ehdokkaiden lisäksi Jacqueline Kennedy, jota oli kritisoitu kalliin pariisilaismuodin suosimisesta. Rouva Kennedy osti ranskalaismuotiin verraten halpoja, suomalaisia puuvillamekkoja ja poseerasi sadoissa amerikkalaislehdissä.

Kiihkeä 1960-luku nosti esiin uudenlaisen Suomen

1960-luvulla koko Suomi muuttui rakennemuutoksen myötä. Taloudellinen kasvu oli nopeaa, elintaso nousi ja suomalaiset alkoivat kuluttaa yhä enemmän ja yhä nuorempina. Naiset siirtyivät kotoa työmarkkinoille. Muuttoaalto suuntautui maaseudulta kaupunkeihin.

Tuotanto tehostui, teknologia kehittyi ja entistä useampaan kotitalouteen ilmestyi televisio. Mainonta sai vahvempaa jalansijaa ja esitteli uusinta muotia. Valmisvaateteollisuudessa panostettiin entistä enemmän suunnitteluun ja laadun sijaan keskeisimmäksi kulutuksen kriteeriksi nousi muodikkuus. 

Yhdysvalloissa jälleenmyynnin aloittanut Design Research jatkoi jälleenmyyntiverkoston laajentamista. Marimekon kansainvälinen huomio loi uskoa Ratian pariskuntaan.

Armi Ratia uskoi yhä vahvasti suunnittelun voimaan ja 60-luvun aikana syntyi useita Marimekon klassikkokuoseja, kuten Maija Isolan Unikko. Vuonna 1968 syntyi Annika Rimalan trikootuotemallisto Tasaraita, joka sopi kaikille ikään tai sukupuoleen katsomatta. Pro arte utili -sarjan jaksossa Raita ja paita Rimala kertoo suunnitelleensa paidan farkkujen pariksi, sillä Levi’s-farkkujen myötä muoti oli rantautunut myös Suomeen. Suunnittelijana Rimalaa innosti arki ja helppokäyttöisyys: vaatteita voi huoletta pestä, muttei tarvitse silittää.

Suuruudenhulluja suunnitelmia

Suunnittelijoiden loihtiessa tulevia klassikkoja Armi kehitteli omaa suuruudenhullua ideaansa: Marikylää, josta oli tarkoitus tulla koko marimekkoideologian koti.

Armi oli tutustunut kulttuurifilosofi Marshall MacLuhanin "maailmanlaajuinen kylä" -ajatteluun ja halusi soveltaa ajatusta Marimekossa. Määritelmä “koko elämää ohjaavasta ilmiöstä” laajenisi kyläyhteisöksi, jossa työntekijät asuisivat yhdessä. Utopistisessa kylässä toimisi tehdas, kaikki olisi saunaa myöten Marimekkoa ja siellä asuvilla olisi käytettävissään riittävät palvelut. Armi kuvasi Marikylää käsitteellä modern living.

Marikylä-suunnitelman lailla koko yhtiö kasvoi 60-luvun aikana vauhdilla. Vuosikymmenen puolenvälin aikaan Marimekon tuotevalikoima oli laajentunut melkoisesti ja työntekijöitä oli paljon.

Printex ja Marimekko yhdistettiin vuonna 1966 kokonaisuuden kasassa pitämiseksi ja velkaantumisen hallitsemiseksi. Yhtiöön tarvittiin Armia taitavampia talousihmisiä pitämään yhtiö pystyssä. Jaakko Lassila oli toiminut Marikylä-hanketta rahoittaneen Teollistamisrahaston toimitusjohtajana ja siirtyi Marimekon hallituksen puheenjohtajaksi. Marikylä-hanke päätettiin haudata.

Hallituksen uudessa kokoonpanossa oli mukana myös kulttuurivaikuttaja ja Armin pitkäaikainen ystävä Jörn Donner. Marimekossa aloitettiin kovat saneeraukset, jotta konkurssilta vältyttäisiin. Tuotevalikoimaa karsittiin pienemmäksi ja henkilöstöä vähennettiin yli 400 henkilöstä 270 henkilöön. Elinkeinoelämässä tuolloin laajalti vaikuttanut Heikki T. Salonen aloitti Marimekon toimitusjohtajana vuonna 1969.

1960-luvun lopussa Ratiat päätyivät avioeroon. Viljo Ratia jäi yhtiöstä eläkkeelle ja lapset Ristomatti, Eriika ja Antti ottivat enemmän vastuuta yhtiöstä.

Bökarsissa mikään ei ollut vaatimatonta

Marikylää ei koskaan syntynyt, mutta Marimekon edustuskartano Bökarsissa, Porvoossa toimi merkittävänä näyttämönä kutsuille, kokouksille ja juhlatilaisuuksille. Kartanoa emännöi Armi, joka järjesti henkilökunnalle juhlia ja kutsui ulkomaalaisia vieraita tutustumaan Suomeen.

Bökarsissa Armi toteutti luovuuttaan. Yhtiötä koskevia neuvotteluja käytiin saunan lauteilla. Jos ei sauna auta -ohjelmassa Armi kertoo, että saunan lauteilla on “tullut muutama kymmenen miljoonaa tehtyä.”

Rapujuhlat Armi Ratian loma-asunnolla Bökarsissa. Armi Ratia Marimekon puvussa vastaanottaa linja-autosta laskeutuvia vieraita.
Kuvateksti Armi Ratia vastaanottaa linja-autolla rapujuhliin saapuneita vieraita Bökarsissa 60-luvulla.

Kodin Kuvalehden entinen päätoimittaja Leena Karo työskenteli kesän ajan sisäkkönä Bökarsissa vuonna 1967. Karo kertoo kesän olleen hänen elämässään järisyttävä kokemus. Ajalle tyypillisestä sovinnaisuudesta ei Bökarsissa välitetty. Karon mukaan mikään ei ollut tavallista: kukkakimput olivat valtavia ja kynttilöitä käytettiin koristeena satamäärin. Armin karjalaisesta vieraanvaraisuudesta nauttivat niin suomalaiset kuin ulkomaalaiset vieraat.

Bökars oli Armille tärkeä paikka. Hän vietti siellä aikaa ystäviensä kanssa, joihin lukeutui muun muassa presidentti Urho Kekkonen.

Tekstiilitaiteilija Armi Ratia ja presidentti Urho Kekkonen ihastelevat kynttiläkruunuja verannalla kesäisessä maisemassa. Kuva Bökarsin kartanosta Porvoosta.
Kuvateksti Armi Ratia ja presidentti Kekkonen ihastelevat kristallikruunuja Bökarsissa vuonna 1976.

Tasa-arvon asuja 1970-luvulla

Tasaraita-mallisto siivitti tietä kohti tasa-arvon vuosikymmentä: trikoovaatteet sopivat koko kansalle ja nousivat entistä enemmän myös miesten suosioon. Marimekon ensimmäinen ulkomaalainen suunnittelija, japanilainen Katsuji Wakisaka toi suunnitteluun japanilaista henkeä.

Marimekon saneeraus auttoi ja yhtiö aloitti uuden vuosikymmenen toipilaana. Jouluna 1971 henkilökunnalle pystyttiin järjestämään joulujuhlat.

Suunnittelijakaartiin liittyi myös Pentti Rinta. Hänen suunnittelemansa vaatteet saivat näkyvyyttä useissa kansainvälisissä muotilehdissä Australiassa ja Kiinassa saakka. Samettinen Kuski-puku oli suosittu nuorten keskuudessa 1970-luvulla.

Jokapoika-paita jatkoi voittokulkuaan kulttuuriväestön vaatteena. Molemmat poikkesivat suurten muotimerkkien ylellisistä mallistoista ja sopivat aikakauden arkiseen unisex-pukeutumiseen.

Décembre

Saneerausten myötä Marimekko oli vähentänyt tuotteistostaan kaiken “pikkutavaran”. Armi piti oheistavaraa kuitenkin tärkeänä ja vuonna 1970 syntyi uusi yritys Décembre, jonka katalogi kattoi sisustus- ja pientavaraa sekä asusteita.

Décembren ensimmäinen tuote oli jalallinen Mariskooli-malja. Maljan suunnittelijaa ei varmuudella tunneta.

Décembren tuotevalikoimaan kuuluivat sisustus- ja pientavaran lisäksi mm. Ristomatin suunnittelemat laukut.

Armi päätti alkaa myydä ulkomaisille yrittäjille oikeuksia vähittäismyyntiliikkeisiin ja Marimekon tavaramerkkiin. Idea kannatti. Vuosikymmenen alun korjausliikkeiden sekä tekijänoikeuskorvausten myötä Marimekko nousi jälleen jaloilleen.

Marimekko Oy:n toimitusjohtaja Armi Ratia lepää työhuoneessaan.
Kuvateksti Armi Ratia lepää työhuoneessaan.

Marimekko teki myös investointeja. Kapasiteettia oli kasvatettava, joten Herttoniemen painotaloon hankittiin lisää koneistoa. Päämyymälä avattiin Pohjois-Esplanadille Helsinkiin.

Vuonna 1974 Ratian läheisiin ystäviin kuulunut presidentti Urho Kekkonen myönsi Marimekolle vientipalkinnon poikkeuksellisen merkittävistä vientisaavutuksista. Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa naisen perustamalle ja johtamalle yritykselle.

Presidentti Kekkonen ojentaa vientipalkinnon Armi Ratialle
Presidentti Kekkonen ojentaa vientipalkinnon Armi Ratialle - Toista Yle Areenassa

Uuden nousun vauhdittamana Marimekko listautui pörssiin. Kassassa oli katetta, mutta uusiin suunnitelmiin hupeni rahaa. Armi oli tunnettu tuhlailustaan, eivätkä talousasiat kuuluneet hänen vahvuuksiinsa. Jaakko Lassila oli kutsuttava uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi hoitamaan taloutta täsmällisemmin.

1970-luvun puolivälissä öljykriisi koetteli myös Suomea. Öljyn hinta nousi roimasti, minkä seurauksena talouskasvu hidastui, työttömyys kasvoi ja aiemmin kirkkaana loistaneet mainosvalot himmenivät. Vienti väheni ja ympäristökysymykset nousivat entistä enemmän esille. Kriisi vaikutti myös ihmisten kuluttamiseen. Marimekossakin oli jatkettava säästölinjalla.

Lokakuussa 1979 Armi Ratia kuoli. Yhtiössä alkoi uusi ajanjakso ilman Armia, johon Marimekko oli koko olemassaolonsa ajan vahvasti henkilöitynyt. Tulevaisuus näytti epävarmalta. Yrityksen äänivaltaenemmistö siirtyi Ratian lapsille: Ristomatti Ratialle, Eriika Gummerukselle ja Antti Ratialle.

Professori Antti Nurmesniemi luonnehti Aamun peili -uutislähetyksessä Armi Ratian elämäntyötä hienoksi ja omaperäiseksi.

Pohjakosketus 1980-luvulla

1980-luku alkoi kuitenkin Marimekossa kirkkaasti. Armin kuoleman jälkeen toimitusjohtaksi ryhtyi Risto Takala. Hänen johtajakautensa aikana lisenssituotteiden myynti moninkertaistui ja tuotteita myytiin ympäri maailmaa. Herttoniemen uudet tilat valmistuivat kokonaan ja painokoneet painoivat kangasta tauotta.

1980-luvulla halpatuonti alkoi ulottua pohjoiseen saakka. Ulkomailta tuotiin Suomeen yhä enemmän edullisempia tuotteita ja kotimainen tuotanto pieneni. Myynti laski Suomessa ja kansainvälinen vienti väheni yhä. 

Vuonna 1985 Marimekko kohtasi yhden suurimmista muutoksistaan, kun Armi Ratian perikunta päätyi myymään Marimekon. Kotimaisia ostajaehdokkaita oli kaksi: Marimekon kilpailija Finlayson sekä monialakonserni Amer.

Amer-yhtymän toimitusjohtaja Heikki O. Salonen toimi jo tuolloin Marimekon hallituksessa. Päivän peili -uutislähetyksessä tiedotustilaisuudesta Ameria kuvaillaan "suomalaisen yritysmaailman raikulipojaksi". Alun perin tupakkatehtaana tunnetuksi tullut Amer oli hankkinut 80-luvulla useita tunnettuja tavaramerkkejä ja paisui alalta toiselle. Marimekon ostoa Salonen perusteli sillä, että kyseessä oli kansainvälisesti tunnetuin suomalainen tavaramerkki. Amerilla oli Finlaysonia laajemmat näköalat Marimekon tulevaisuuden suhteen ja se tavoitteli entistä kansainvälisempiä markkinoita.

Amer-yhtymä Oy ostaa koko Marimekon osakekannan
Amer-yhtymä Oy ostaa koko Marimekon osakekannan - Toista Yle Areenassa

Amerin kausi muistetaan lopulta kuitenkin Marimekon epäonnisimpana vaiheena. Toimitusjohtajia arvosteltiin siitä, ettei yhtiöllä ollut selkeää suuntaa. Voitollinen kasvun kausi alkoi kääntyä kohti alamäkeä, eivätkä suunnitelmat maailmanmarkkinoiden valloituksesta toteutuneet.

Ajankohtaisessa kakkosessa vuonna 1991 suunnittelija Ritva Falla uskoi, että syy Marimekon hiipumiseen on Suomen korkeassa hintatasossa. Toimitusjohtaja Magnus Hästö näki korkean kustannustason esteenä siirtymiselle takaisin Amerikan markkinoille.

Ajankohtainen kakkonen: Suomalaisen muotoilun tila (otteita ohjelmasta)
Ajankohtainen kakkonen: Suomalaisen muotoilun tila (otteita ohjelmasta) - Toista Yle Areenassa

Marimekon pelastus

1990-luvun alun lama kuritti suomalaisia, eikä Marimekon tulevaisuus näyttänyt yleistä tilannetta kirkkaammalta. Vuodet Amerin omistuksessa olivat saaneet menestystarinan näyttämään lopullisesti tuhoon tuomitulta ja suomalainen design näytti kadottaneen hohtonsa.

A-studion raportissa vuonna 1990 ruodittiin edellisen vuosikymmenen aiheuttamia seurauksia vaateteollisuudelle. Halpatuonti oli romahduttanut koko alaa ja Suomen korkea kustannustaso vaikeutti kilpailua entisestään. Vaatetusalan työntekijöiden palkat olivat alhaisia, eivätkä suomalaiset yritykset pysyneet teknisessä kehityksessä mukana. Ratkaisuna yrityksissä mietittiin tuotannon siirtämistä halvempiin maihin. Myös uudistumista vaadittiin, mikäli Suomi halusi takaisin muotoilumaiden kärkeen.

Amerin omistuksessa Marimekko oli tehnyt tappiota ja myynti tuli ajankohtaiseksi. Amerin johto arvioi, että mahdollinen ostaja löytyisi ulkomailta. Ostaja olisi voinut olla esimerkiksi kansainvälinen sijoittajaryhmä, jota kiinnostaisi Marimekon merkki suomalaisuuden ja perinteiden sijaan. Syyskuussa 1991 yhtiön osti pitkän mainostoimistouran tehnyt Kirsti Paakkanen.

A-Studion haastattelussa Paakkanen kertoi ostaneensa Marimekon siitä syystä, että kyseessä on suomalainen kansallisaarre, jolla on tärkeä arvo: perinteet. Hän listasi johtamisensa teeseiksi asenteet, avoimuuden, kunnioituksen, innostuksen ja positiivisuuden.

- Mä nään sun silmistäs, kun sä olet mies, että sä tykkäät nää on kaikki lällärikamaa. Ja pehmojuttuja. Mutta nää on kuule kovia juttuja yritysjohtajan teeseiksi, Paakkanen kertoi toimittajalle pilke silmäkulmassaan.

Kaikkia muita arvoja maailmassa voi ostaa, mutta ei perinteitä.

― Kirsti Paakkanen A-Studion haastattelussa syyskuussa 1991
Haastattelussa Marimekon uusi omistaja Kirsti Paakkanen
Haastattelussa Marimekon uusi omistaja Kirsti Paakkanen - Toista Yle Areenassa

Hän oli perustanut jo vuonna 1969 menestyksekkään mainostoimisto Womenan, jossa työskenteli ainoastaan naisia. Womena oli sittemmin myyty kansainväliselle mainostoimistoverkosto MacCannille.

Unikkoja aallokossa -dokumentin (2004) haastattelussa Paakkanen kertoi olleensa vilpittömästi kiinnostunut Marimekon kohtalosta. Kohdattuaan henkilökunnan ensimmäistä kertaa hän kertoi nähneensä edessään alakuloisia marimekkolaisia, jotka olivat seuranneet vuosikausia otsikoita ja spekulointia siitä, milloin Marimekko kaatuu. Usko tulevaisuuteen oli kadoksissa. Paakkanen tunnusti henkilökunnalle, ettei osaa koko alaa, mutta osaa markkinoida. Henkilökunnalla oli hänen mukaansa kaikki tarvittava osaaminen. Yhteen hiileen puhaltamalla Marimekolla olisi vielä mahdollisuus pelastua.

Ensitöikseen Paakkanen poisti turhan byrokratian. Yhtiön sisäistä toimintaa selkeytettiin ja Paakkanen palasi Armi Ratian liikeideaan, jossa koko talo palvelisi taitavaa suunnittelua.

Se oli jopa niin byrokratisoitunut, että siellä oli osasto, jossa oli neljä johtajaa ja yksi työntekijä ja sekin oli päällikkö.

― Kirsti Paakkanen kuvailee Marimekon tilannetta Takki naulaan: Kirsti Paakkanen -ohjelman haastattelussa kesällä 1992

Kuusi kuukautta Kirstin saapumisen jälkeen Marimekon tulos nousi 200 markkaa voitolliseksi. Kirsti järjesti henkilökunnalle kiitokseksi juhlat. 

Kesällä 1992 järjestettiin ensimmäinen ulkoilmamuotinäytös Esplanadin puistossa Helsingissä. Sittemmin tapahtumasta on muodostunut perinne. Näytöksiä järjestettiin myös muualla Suomessa.

Tasaisen kasvun myötä vuonna 1999 Marimekko listautui takaisin pörssiin keskisuurille yrityksille tarkoitetulle I-listalle.

Epäonnistuneet turkiskaupat

Vuonna 2001 Kirsti Paakkanen palkittiin vuoden muutosjohtajana. Palkintoperusteissa mainittiin, miten "abstraktilta kuulostava johtamisfilosofia ja sanahelinäksi helposti jäävät johtamisen teesit on mahdollista valjastaa yrityskulttuurin muutoksen vipuvarreksi ja tuloksen teon pysyväksi perustaksi". Kiitospuheessaan Paakkanen mainitsi, että yrittämiseen pätevät hänen mielestään samat lainalaisuudet kuin elämään ylipäätään.

Vuonna 2002 Marimekko listautui pörssin päälistalle.

Marimekon 90-luvulla elpynyt imago koki myös kolauksia. Paakkanen osti nahka- ja turkistuotteita valmistavan yhtiön, Grünsteinin, mikä osoittautui virheeksi. Marimekko sai vastaansa eläinaktivistit ja turkistarhauksen vastustajat. Aktivistit antoivat Marimekolle pilkkanimen “Verimekko”. Paakkanen myi Grünsteinin pois vuonna 2004 ja yhtiö kärsi yli miljoonan euron tappiot. 

Uudet kansainväliset markkinat oli valloitettava muilla keinoin. Vuonna 2006 Japaniin avattiin ensimmäiset Marimekko-myymälät. Samaan aikaan Paakkanen etsi työlleen jatkajaa. Marimekkoon tarvittiin ihminen, jolla olisi osaamista yrityksen kansainvälistämisestä.

Sampo-pankin entinen toimitusjohtaja Mika Ihamuotila tarjoutui ostamaan Marimekon. Paakkanen suostui ja helmikuussa 2008 Ihamuotila otti design-yhtiön ohjat käsiinsä.

Ihamuotila kertoi Taustapeilin haastattelussa vuonna 2011, miten siirtyminen rationaalisesta järjen maailmasta luovuuden maailmaan vaati opettelua. Ihamuotilan aloittaessa myös kansainvälinen finanssikriisi ravisteli maailmaa.

Kopiointisyytökset iskivät särön maineeseen

Marimekko koki kolauksia imagoonsa, kun yhtiö joutui kopiointikohujen ympäröimäksi. Vuonna 2013 Marimekon pitkäaikaisen suunnittelijan, Kristiina Isolan Metsänväki-kuosi osoittautui kopioksi ukrainalaisen taiteilijan Maria Primatšenkon työstä Rotta matkalla. Taiteellinen johtaja Minna Kemell-Kutvonen kommentoi Yle Uutisille, että suunnittelija vastaa suunnittelunsa alkuperäisyydestä ja designin sisällöstä. Isola myönsi kopioinnin ja lopulta kohun myötä Isolan ja Marimekon yhteistyö päättyi. 

Yle Uutiset: Marimekon Metsänväki-kuosi on osoittautunut kopioksi
Yle Uutiset: Marimekon Metsänväki-kuosi on osoittautunut kopioksi - Toista Yle Areenassa

Ensimmäisen tapauksen myötä plagiointisyytöksiä alkoi nousta esiin enemmänkin. Ajankohtaisessa kakkosessa taiteilija Heljä Liukko-Sundström väitti Marimekon Kuuskajaskari-kuosia kopioksi omasta keramiikkateoksestaan. Maija Louekarin Hetkiä-kankaan alkuperäksi vahvistui valokuva 1960-luvulta. Teresa Moorhousen suunnitteleman Isoisän puutarha -kuosin puukuviot muistuttivat brittiläisen lastenkirjan kuvitusta. Asiantuntijat eivät kuitenkaan katsoneet näitä tapauksia kopioinneiksi, eivätkä ne johtaneet toimenpiteisiin.

Mediahuomio loi synkkää varjoa ikonisen Marimekon ylle. Samalla kohut herättivät taideteolliselle alalle tervetullutta keskustelua niin suunnittelijan kuin yhtiön välisistä vastuista sekä luovan teollisuuden tekijänoikeuksista.

Taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Alho vieraili Isolan tapauksen jälkeen Aamu-tv:ssä keskustelemassa, missä menee taiteen ja designin kopioinnin raja.

Ensimmäistä kertaa Pariisiin

Ylen aamu-tv:n haastattelussa kesällä 2014 Ihamuotila kuittasi lyhyesti, että kopiointikohuista on toivuttu ja Marimekon tavoitteena on laajentua Lähi-itään paikallista kulttuuria ja liiketoimintatapoja tuntevan kumppanin kanssa.

Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa: Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotila
Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa: Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotila - Toista Yle Areenassa

Kansainvälistymiseen liittyvissä projekteissa tärkeässä roolissa toimi Tiina Alahuhta-Kasko. Hän oli työskennellyt markkinointijohtajana ja operatiivisena johtajana Marimekossa jo kymmenen vuotta. Alahuhta-Kaskosta tuli toimitusjohtaja keväällä 2015 Ihamuotilan siirtyessä hallituksen puheenjohtajaksi.

Vuonna 2014 Marimekon luovana johtajana aloitti ruotsalainen Anna Teurnell. Hän oli työskennellyt yhdessä Alahuhta-Kaskon kanssa vuonna 2008 Hennes&Mauritzin ja Marimekon yhteistyömalliston parissa. Anna Teurnell toimi tehtävässään vain kaksi vuotta, mutta hänen tekemänsä uudistukset mallistoissa herättivät kansainvälistä huomiota.

Teurnellin luoma linja noteerattiin Pariisin muotiviikoilla syksyllä 2015. Marimekko osallistui merkittävimpään muotialan tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Usean vuoden ajan Marimekko esitteli uudet mallistonsa juuri Pariisissa.

Vuonna 2016 Marimekolla oli 150 myymälää. Vientiä suunnattiin Aasiaan. Kiinalaisella keskiluokalla oli aiempaa enemmän varaa kuluttaa ja Marimekolle avautui markkinoita Kiinan lisäksi Taiwanissa, Singaporessa ja Thaimaassa.

Tiina Alahuhta-Kasko kertoi Aamu-tv:n haastattelussa, että Marimekko toimii myös Aasiassa paikallisten kumppaneiden kanssa, sillä he tuntevat sikäläiset kuluttajat.

Ylen aamu-tv: Suomi-muotia viedään Aasiaan
Ylen aamu-tv: Suomi-muotia viedään Aasiaan - Toista Yle Areenassa

Matkalla kohti vastuullista tulevaisuutta

70 vuotta Suomessa toimineen Marimekon kankaita painetaan yhä Helsingissä. Tuotantoa on siirretty lisäksi Eurooppaan ja Aasiaan.

Keväällä 2021 yritysten vastuullisuutta seuraava järjestö Finnwatch huomasi, että Marimekko oli poistanut verkkosivuiltaan maininnan, ettei se hyväksy tuotteissaan Kiinan uiguurialueilla tuotettua puuvillaa. Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet alueisiin liitetystä pakkotyöstä ja ihmisoikeusongelmista.

Tieto oli ollut esillä verkkosivuilla aiemmin. Mika Ihamuotila avasi poistamisen päätöstä Puoli seitsemän -ohjelmassa. Hän perusteli ihmetystä herättänyttä viestintää kokonaisvastuullisuudella ja varovaisuusperiaatteella.

Toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko listasi Ykkösaamun haastattelussa keväällä 2021 tärkeiksi trendeiksi vastuullisuuden ohella digitalisaation ja muutokset kuluttajan arvomaailmassa. Kestävän kehityksen periaatteet sekä läpinäkyvyys tekstiilituotannossa ovat kuluttajalle entistä tärkeämpiä. Alahuhta-Kaskon mukaan Marimekon tarinan kannalta listatut ovat positiivinen asia: Marimekko on arvoiltaan ja designiltaan ajankohtaisempi kuin koskaan aiemmin.

Haastattelu alkaa kohdasta 30:45.

Korona-ajan pärjääjä: Mitä Marimekko on tehnyt oikein?
Korona-ajan pärjääjä: Mitä Marimekko on tehnyt oikein? - Toista Yle Areenassa

Alahuhta-Kasko korosti vastuullisuusajattelussa hyvän designin merkitystä. Se kestää aikaa niin laadullisesti kuin esteettisesti. Sen myötä myös nykypäivän nuori, kulutuksestaan tietoinen sukupolvi on löytänyt Marimekon tuotteet.

Vastuullisuusajattelu oli Alahuhta-Kaskon mukaan läsnä Marimekon filosofiassa jo Armin aikana, 1950-luvun alussa. Elämäntapa-ajattelu on edelleen vahvasti läsnä: Marimekon ydin perustuu Armin ajatukselle tarjota kokonainen, kestävä elämäntyyli pelkästään yksittäisten tuotteiden sijaan.

Lähteet:

Suomen kansallisbiografia SKS Henkilöhistoria: Ratia, Armi; Marimekko.com: Historia; Elävä arkisto: Hiuksetkin talteen Suomen hyväksi; Yle.fi: Sota päättyi, jäljet jäivät; Yle.fi: Ihamuotila: Marimekko ei ole tehnyt mitään väärää; Marimekko.kokoelma.fi: Marimekosta; Tekstiiliteollisuusmuseo: Suomen tekstiiliteollisuuden tarina

Koivuranta, Pehkonen, Sorjanen, Vainio, Karlsson&Ponto: Marimekko – Suuria kuvioita (2015), Paavilainen, Ulla-Maija: Suurin niistä on rakkaus: Kirsti Paakkasen tarina (2020)