Hyppää pääsisältöön

Blind Channel rokkasi yleisön pimeälle puolelleen!

Katso finaali-illan tunnelmat kulissien takaa

Bändin bussi starttasi Rotterdamin hotellilta kymmeneltä aamulla kohti Ahoy-areenaa ja suurta finaali-iltaa. Koronatestin jälkeen bändi sai luvan siirtyä areenalle meikkiin ja kenraaliharjoituksiin.

Mikit kiinnitettiin vaatteisiin niin tiukasti, etteivät ne irtoa lavalla kovimmassakaan menossa.

Vielä viimeiset hengittelyt ennen kuukausien odotettua h-hetkeä.

Sitten koitti aika astua parinsadan miljoonan eurooppalaisen ruutuihin.

Ja upeastihan se meni! 🔥 Blind Channel järjesti areenaan bileet ja rokkasi eurooppalaiset pimeälle puolelleen.

Live-veto ohi ja adrenaliinit huipussaan! Bändin ensimmäiset fiilikset esityksen jälkeen olivat huipussaan, sillä kaikki meni lavalla nappiin.

Suomi sai yhteensä 301 pistettä Euroopalta ja sijoittui hienosti kuudenneksi, joka on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras euroviisusijoitus! Bändi otti tuloksen tuulettaen vastaan artistien odottelutilassa, green roomissa.

Suomi ja voittajamaa Italia ovat tunnustautuneet toistensa faneiksi, kuten Blind Channelin eturivin menosta voi Italian voittovedon aikana päätellä. 

Yön pressitilaisuuden jälkeen bändin juhlat jatkuivat hotellilla, ja sieltä samoilla silmillä kentälle ja takaisin kohti Suomea.

Katso keskiviikkona 26.5. julkaistava viimeinen jakso Blind Channelin matka Euroviisuihin -dokumentista Yle Areenasta.

Teksti: Sandra Saulo, Tiia-Mari Laitila, Iina Tauriainen
Kuvat ja videot: Annastiina Paavola, Teemu Seppänen, Matti Myllyaho

Päivitetty 25.05.2021 12:58.