Hyppää pääsisältöön

Oppiminen

Elintason nousu teki meistä itsenäisiä, mutta yksinäisiä – näin yhteiskunnan muutokset ovat lisänneet kokemuksiamme yksinäisyydestä

Päivitetty 29.10.2021 11:10.
Nuori nainen istuu yksin puistonpenkillä älypuhelin kädessään. Taustalla muut nuoret pitävät hauskaa

Opiskelun aloittanut nuori, ensimmäisen lapsensa saanut äiti, hoivakodissa asuva mummo – yksinäisyydellä on monet kasvot. Usein ajatellaan, että yksinäisyys on vain yksinäisen oma asia, mutta todellisuudessa yhteiskunta ympärillämme on muuttunut monin tavoin ja muutokset ovat osaltaan ajaneet ihmisiä yksinäisyyteen.

1,2 miljoonaa suomalaista asuu yksin.  Yksinasuvien määrä on kasvanut ja vuonna 2019 yksinasuvia oli lähes 45 prosenttia kaikista asuntokunnista. Suomessa asuntokunnat ovat muutenkin pienentyneet: vain joka neljännessä kodissa asuu enemmän kuin kaksi ihmistä. 

Yksinasumisen – ja paradoksaalisesti samalla myös yksinäisyyden – yleistymiseen liittyy paljon positiivisiakin kehityskulkuja. Tässä jutussa käydään läpi yhteiskunnallisia muutoksia, jotka ovat epäsuorasti vaikuttaneet siihen, että yksinäisyyttä koetaan nykyään enemmän kuin aiemmin. 

Yksinasumisen – ja paradoksaalisesti samalla myös yksinäisyyden – yleistymiseen liittyy paljon positiivisiakin kehityskulkuja.

Yksinasuminen tai yksineläminen ei tietenkään ole synonyymi yksinäisyydelle, joka tarkoittaa subjektiivisesti koettua pahaa oloa siitä, että ei ole seuraa. Joku voi tuntea itsensä yksinäiseksi ihmisjoukossa tai parisuhteessa, joku taas viihtyy vallan hyvin vain omassa seurassaan.

Ihmisestä riippuu, miten hän elämäntilanteensa kokee. Jos ympärillä on muita ihmisiä, on yksinäisen kuitenkin – ainakin teoriassa – mahdollisuus hakea seuraa ja helpotusta yksinäisyyteensä.

Yksinäisyys liittyy moniin elämäntilanteisiin

On monia elämäntilanteita, joissa ihminen jää helposti yksin. Muutokset voivat sinänsä olla mukavia ja toivottuja asioita. On kivaa päästä opiskelemaan, on ihanaa saada lapsi ja uusi työpaikkakin on yleensä iloinen asia. Uudessa elämäntilanteessa vanhoihin ystäviin ja läheisiin ei kuitenkaan ole ehkä enää yhtä helppo pitää yhteyttä. 

Avioeron, työpaikan menetyksen tai elämänkumppanin kuoleman jälkeen koettu yksinäisyys voi tuntua kahta verroin raskaammalta, koska samalla on käsiteltävä myös muita menetyksen aiheuttamia tunteita ja ehkä huolehdittava myös raha-asioista ja käytännön järjestelyistä. 

Uudessa elämäntilanteessa vanhoihin ystäviin ja läheisiin ei kuitenkaan ole ehkä enää yhtä helppo pitää yhteyttä. 

Vaikka läheiset olisivatkin tukena akuutissa vaiheessa, niin menetyksen tunne jatkuu vielä senkin jälkeen, kun kuolinpesä on jaettu tai muuttolaatikot purettu. Yksinäisyys ja suru saattavat jopa saada vallan vasta silloin, kun käytännön järjestelyt eivät vie kaikkia ajatuksia. 

Vuokrasängyistä omaan yksiöön

Yksineläminen ja -asuminen ovat melko uusia asioita ihmiskunnan historiassa. Jos vertailukohtaa haetaan kivikaudelta asti, niin sen ajan ihmisille yksinoleminen ei ollut edes vaihtoehto. Yhteisöä tarvittiin suojaksi ja turvaksi. Ravinnon hankkiminenkin vaati voimien yhdistämistä. 

Niin kauas ei kuitenkaan tarvitse mennä, jos haluaa löytää eroja nykypäivään verrattuna. Historiantutkija Anu Lahtinen muistuttaa, että jopa Suomessa muista ihmisistä riippumaton yksineläminen on luksusta, johon ei vielä sata vuotta sitten ollut mahdollisuutta. 

– Asumisen standardit ja materiaalinen elintaso ovat viimeisen 100 vuoden aikana nousseet huomattavasti. Vielä 100 vuotta sitten kaupunkiin tuleville teollisuuden työntekijöille ei riittänyt asuntoja. Työntekijöille saatettiin vuokrata jopa pelkkiä sänkyjä, jotka jaettiin eri vuorossa käyvän työntekijän kanssa.

Jopa Suomessa muista ihmisistä riippumaton yksineläminen on luksusta, johon ei vielä sata vuotta sitten ollut mahdollisuutta. 

Moni suuren perheen lapsi muutti kaupunkiin leveämmän leivän perässä ja jätti samalla taakseen perheen ja suvun luoman turvallisen ympäristön. Elämänmuutos oli usein radikaali, mutta muuttajille se oli silti askel parempiin oloihin. Maaseudun asumuksetkin olivat tuohon aikaan pimeitä, kylmiä ja huonosti varusteltuja. 

– Maaseudulla perheissä saattoi olla kymmenenkin lasta ja olot varsin puutteelliset, edes kenkiä ei välttämättä ollut kuin yksi tai kaksi paria. Aineellisten olosuhteiden lisäksi sosiaalinen kontrolli ja normit rajoittivat elämää. Kaupungissa moni koki olevansa enemmän oman onnensa seppä, Lahtinen sanoo.

Sosiaaliturva vapautti sukulaisten almuista ja kontrollista

Historian horisontista katsoen yksinasuminen on siis paitsi osa elintason nousua, niin myös itsenäisyyden symboli ja osa modernisoitumiskehitystä. 

Monissa muissa kulttuureissa rooliodotukset, perinteet ja perheen kontrolli vaikuttavat niin lasten kuin vanhustenkin elämään paljon enemmän. 

Anu Lahtinen muistuttaa, että Suomessakin vielä 1900-luvun alkupuolella ihmiset olivat paljon riippuvaisempia henkilökohtaisesta tukiverkostosta, perheestä tai suvusta, joka auttoi toimeentulossa ja elannon saamisessa. Vasta toisen maailmansodan jälkeen rakennettu sosiaaliturvajärjestelmä antoi ihmisille lähiverkostoista riippumatonta taloudellista turvaa. 

– Maatalousyhteiskunnassa jo jokapäiväinen elämä vaati niin paljon työtä, ettei siihen yksinään pystynyt: oli hoidettava polttopuut, kannettava vedet ja viljeltävä maata. Yksinelämisessä ja yksinäisyydessä korostuivat ehkä tuolloin enemmän toimeentulon ja hengissäselviämisen murheet, vaikka se varmaan oli emotionaalisestikin raskasta.

Yksinasumiseen totutaan jo nuorena

Suomessa lapset muuttavat omilleen nuorempana kuin monissa muissa Euroopan maissa, mikä ei olisi mahdollista ilman erilaisia asumisen tukia. Kun kotoa lähdetään, muutetaan usein asumaan yksin – ja jos parikymppisestä alkaen on asunut itsekseen, on helppoa jatkaa yksinasumista siitä eteenpäinkin.

Kun perheet ovat pienempiä, on ehkä myös vähemmän tilaisuuksia harjoitella sosiaalisia taitoja.

Valinnanvapauteen liittyy myös se, että perheen ja parisuhteen perustaminen on myöhentynyt ja lapsia syntyy aikaisempaa vähemmän. Kun perheet ovat pienempiä, on sukulaissuhteita vähemmän ja ehkä myös vähemmän tilaisuuksia harjoitella sosiaalisia taitoja.

Myös avioeron helppous tekee perheyhteisöistä vähemmän pysyviä: riitaisassa suhteessa tai sietämättömän kumppanin kanssa ei ole pakko jatkaa asumista vain rahan tai yhteisön odotusten takia.

Elämme entistä vanhemmaksi ja entistä useammin yksin

Elämänkaaren toisessakin päässä on tapahtunut muutoksia. Elinikä on pidentynyt ja siinä samalla myös se aika, jonka ihmiset elävät jälkikasvun lennettyä pesästä. Jo pitkään yksineläneiden ja eronneiden lisäksi yksinelävien määrää kasvattaa myös leskien määrä. Mitä vanhemmasta ikäluokasta on kysymys, sitä suurempi on leskien osuus: yli 85-vuotiaiden joukossa yleisin siviilisääty on leski.

Ennen eläkejärjestelmän kehittämistä useimmat vanhukset olivat sukunsa ja lähiyhteisönsä armoilla. – Silloin oli tärkeää, että oma yhteisö arvosti ihmistä eikä sulkenut häntä ulkopuolelle, Anu Lahtinen sanoo.

24/7-yhteiskunnassa asiat hoituvat netissä

Ei pelkästään ihmisten perhe- ja yksityiselämä vaan myös yhteiskunta ympärillämme on muuttunut. Kaupungistuminen ja digitalisaatio ovat muuttaneet tapaamme tehdä töitä, harrastaa ja hoitaa asioita.

Yhä useampi asia on mahdollista hoitaa kotona tietokoneella tai kännykällä. Vaikka kukaan ei ehkä pitäisikään esimerkiksi lähikaupan kassaa tai pankkitoimihenkilöä ylimpänä ystävänään, niin ainakin ostosten tai virastoasioiden hoitaminen paikan päällä vaati liikkeelle lähtöä ja vuorovaikutusta elävien ihmisten kanssa.

Olemme tottuneet siihen, että kauppaan, kuntosalille tai ravintolaan pääsee lähes mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Koko ajan auki oleva yhteiskunta vaatii työntekijänsä, joille ystävien tai harrastusten sovittaminen vaihteleviin työaikoihin voi olla hankalaa.

Työyhteisöt ovat entistä väljempiä

Ihmiset ystävystyvät niiden kanssa, joiden kanssa vietetään paljon aikaa – siksi aikuisten ihmisten ystävyyssuhteista ja jopa rakkaussuhteista suuri osa syntyy työpaikalla. 

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten työyhteisöt olivat kiinteämpiä. Työkavereiden kanssa oltiin paljon tekemisissä työpaikan ulkopuolellakin.

Yhä useampi tekee epätyypillistä työaikaa: on pätkätöitä, osa-aikatöitä, vuorotöitä ja etätöitä. Työpaikastakin on tullut aiempaa hämärärajaisempi käsite. Siksi työkaverit saattavat jäädä etäisemmiksi kuin muutama vuosikymmen sitten.

Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten työyhteisöt olivat kiinteämpiä. Työkavereiden kanssa oltiin paljon tekemisissä työpaikan ulkopuolellakin. Anu Lahtisen mukaan työpaikoilla oli omia asuntoja ja vuokra-asuntoja, harrastuspiirejä ja jopa lomapaikkoja aikana, jolloin mökkeily ei ollut yhtä tavallista kuin nykyään.

– Näitä oli varsinkin isoilla teollisuuslaitoksilla kuten konepajoilla ja paperitehtailla, mutta myös muilla työnantajilla. Nykyään vastaavat koettaisiin varmaan liiankin yhteisöllisiksi.

Some on korvannut kasvokkain tapaamisia

Sanotaan, että ystävyys ei kysy aikaa eikä välimatkaa. Monissa tutkimuksissa on kuitenkin käynyt ilmi, että sosiaalisen kanssakäymisen määrä on riippuvainen myös välimatkasta – ja mitä enemmän kanssakäymistä, sitä vahvempana ystävyys säilyy. 

Voisi kuvitella, että uudet digitaaliset viestintätavat vähentäisivät etäisyyden vaikutusta, mutta niiden merkitys on pienempi kuin on kuviteltu. Edes sosiaalinen media ei nimestään huolimatta tee meistä sosiaalisempia. On tutkimusnäyttöä siitä, että varsinkin runsas somen käyttö vain pahentaa yksinäisyyden tunnetta.

Yksinäisyydestä puhutaan

Onko meistä siis tullut elintason nousun myötä entistä yksinäisempiä? Vai puhummeko vain yksinäisyydestä nyt enemmän? 

Anu Lahtisen mukaan me ainakin sanallistamme tuntemuksiamme enemmän kuin esimerkiksi sata vuotta sitten. 

– Sen jälkeen kun on siirrytty voittopuolisesti kirjalliseen kulttuuriin, jossa tallennetaan kirjallisesti ajatuksia, niin on havaittavissa sellainen jatkuva introspektion syveneminen, sisäisten kokemusten hienovireinen pohtiminen. On päiväkirjoja, kirjeitä ja nyttemmin somepäivityksiä ja analyysejä, joista voi lukea tunnetilojen tulkintoja.

Onko meistä siis tullut elintason nousun myötä entistä yksinäisempiä? Vai puhummeko vain yksinäisyydestä nyt enemmän? 

Luultavasti sata tai parisataa vuotta sitten oli yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä, mutta silloin kokemuksessa oli päällimmäisenä huoli taloudellisesta selviämisestä. Yhä edelleenkin yksinäisyys yhdistyy huono-osaisuuteen, köyhyyteen ja terveydellisiin ongelmiin, mutta nyt ehdimme ehkä aiempaa enemmän pohtia muutakin kuin toimeentuloa.

– Jos inhimillisiä tarpeita ajattelee, niin ensin tulevat tietyt perustarpeet, ruoka, asunto, lämpö ja sitten vasta nämä finessit, ihmissuhteet ja sellaiset. Kun enää ei tarvitse miettiä sitä, kuka tekee polttopuut tai korjaa sadon, niin on tilaa murehtia esimerkiksi sitä, että ei ole ketään, jonka kanssa jakaa ajatuksia tai yhteisen harrastuksen.

Neljä erilaista tarinaa yksinäisyydestä

Lopetin itseni rakastamisen

Mircolla, 30, oli turvaton lapsuus ja nuoruus. Aikuisena hän alkoi kokea ulkopuolisuutta ja syytti äitiään kaikesta. Hän ryhtyi turruttamaan pahaa oloaan päihteillä.

Yksinäisyyden tuska ajoi tuhopolttoon

Vera Maria, 53, on transnainen Kausalasta. Hän on kärsinyt liki kymmenen vuotta yksinäisyydestä. Hätähuutona hän poltti talonsa helpottaakseen oloaan.

Sosiaaliset tilanteet ahdistavat

Vaikka Jaanalla, 27, on aviopuoliso ja ihmisiä ympärillään, hän tuntee ajoittain suurta yksinäisyyttä. Hän kokee, ettei hänen seuraansa erityisemmin kaivata.

Voisinpa ottaa jonkun kainaloon ja rakastaa!

​​CP-vammainen Miika, 24, elää kaksoiselämää: reaalimaailmassa hän on tietokoneen avulla puhuva datanomi, mutta verkossa hän on levy-yhtiön omistaja.

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Keskustelu