Hyppää pääsisältöön

Matematiikka

Lyhyen matikan yo-koe: lue tämä, jos A:kin riittää

Päivitetty 14.06.2021 11:50.
Piirretty hahmo nojaamassa pöydälle. Ympärillä matikan kaavoja ja lukuja.

Matikka ei ole kaikkien juttu tai prioriteetti. Kun aikaa yo-kokeen kertaamiselle on vain vähän ja pelkkä läpipääsy riittää, itselle jo valmiiksi vaikeat asiat kannattaa jättää kokonaan huomiotta.

Matemaattiset aineet ovat olleet aina Karla Niemisen vahvuuksia, mutta hän tietää, että monelle lukiolaiselle aineet aiheuttavat syystä tai toisesta haasteita aina ahdistukseen asti. 

Nieminen on valmistunut diplomi-insinööriksi ja opettanut matikkaa sekä fysiikkaa lukioissa, korkeakouluissa ja yläkouluissa. Sen lisäksi hän on antanut lukiolaisille matematiikan yksityisopetusta yli 10 vuoden ajan.

Vuosien aikana Niemisen opetuksessa on käynyt paljon lukiolaisia, joille matematiikka on tuottanut suuria vaikeuksia ja joille ylioppilaaksi valmistuminen on sen vuoksi ollut vaakalaudalla. Nieminen on tehnyt matikan kanssa taisteleville Youtube-videon, jolla hän kertoo opetuskokemukseensa perustuvat vinkit lyhyen matikan läpipääsyyn.

Nieminen korostaa, että antamansa tärpit on kohdennettu opiskelijoille, joille A:kin riittää, ja joilla kertaamiseen on jäänyt vain vähän aikaa. Korkeampia arvosanoja havittelevien täytyy hallita kokonaisuuksia laajemmin.

– On eri asia opiskella matikkaa, jos on minimivaatimukset ja tavoitteena vain päästä yo-kokeesta läpi kuin oikeasti oppia tai ymmärtää. 

Kuvan jälkeen esitellyt vinkit ovat asioita, joihin Nieminen itse keskittyy omien läpipääsyä tavoittelevien opiskelijoidensa kanssa.

Kuvakaappaus Karla Niemisestä Youtube-videosta.
Kuvateksti Monella Karla Niemisen opetuksessa käyvällä lukiolaisella on heikot taidot matematiikassa. Kuva on kuvakaappaus Karlan Youtube-videosta.

Tee mahdollisimman monta tehtävää 

Ei kannata luovuttaa, vaikka yo-kokeen tehtäviä silmäillessä moni tuntuisi mahdottomalta. Monesta tehtävästä löytyy usein jotakin tuttua, vaikka itse kysyttyä asiaa ei osaisikaan ratkaista. Pienenkin välivaiheen ratkaisemisella voi kerätä tärkeitä irtopisteitä. 

Siksi Nieminen kannustaa laskemaan mahdollisimman monesta tehtävästä edes jotain. 

– Kannattaa yrittää olla välittämättä siitä, ettei ymmärrä mitä lopuksi kysytään. Jos tehtävässä on esimerkiksi ympyrä ja siinä kerrotaan sen halkaisija, voi ensin piirtää kuvan ja laskea ympyrän säteen. 

Tehtävien osittaista ratkaisemista kannattaa harjoitella aikaisempien yo-kokeiden avulla. Harjoitellessa kannattaa tehdä myös vaikeampia tehtäviä, vaikka tekisikin mieli jäädä treenaamaan vain perusasioita testaavaa A-osiota. 

Opettele kertauskirjoista perusteet

Kun aikaa on vähän ja opeteltavaa paljon, kannattaa keskittyä ottamaan perusasiat haltuun, sillä viikossa tai parissa ei ehdi tekemään enää ihmeitä. Kertauskirjat ovat hyvä läpileikkaus kurssien sisältöihin, mutta niissäkin kannattaa keskittyä vain kaikkein helpoimpiin asioihin.

– Kertauskirjoissakin on paljon sellaista, joita pelkkään läpipääsyyn ei tarvitse. Jos yrittää käydä läpi kokonaisen kertauskirjan, tulee helposti lannistunut olo, ettei osaa mitään.

Lyhyen matikan perusasioiksi Nieminen mainitsee laskujärjestyksen, potenssit, ensimmäisen ja toisen asteen yhtälöt, yhtälöparit, suoran yhtälön, verrannollisuuden sekä pythagoraan lauseen. Perusteet kannattaa kerrata myös lukujonoista sekä prosentti- ja tilastolaskuista. Nämä ovat niitä asioita, joihin Nieminen tyypillisesti keskittyy läpipääsyä tavoittelevien opiskelijoiden kanssa.  

Tunne taulukot

Koetilannetta kannattaa harjoitella etukäteen tutustumalla kokeessa käytettäviin kaavoihin ja taulukoihin. Itselleen kannattaa jo etukäteen tehdä selväksi, mistä yleisimmin tarvittavat kaavat löytyvät, jotta koetilanteessa ei mene turhaa aikaa niiden etsimiseen.

– Kun harjoittelet, älä katso kaavoja esimerkiksi kirjasta tai omista muistiinpanoista vaan aina kokeen taulukoista. 

Päättele ja kokeile

Niemisen mukaan yllättävän monessa tehtävässä voi pärjätä, vaikkei osaisikaan ratkaista tehtävää oikeaoppisesti tai osaisi laskun välivaiheita. Esimerkiksi yhtälöpari- tai todennäköisyyslaskut voi parhaimmillaan ratkaista kokonaan päättelemällä. 

– Niissä ei välttämättä tarvitse ymmärtää itse teoriaa, vaan tehtävän voi ratkaista piirtämällä tai kokeilemalla lukuja sijoittaen.

Oma vastaus pitää muistaa kuitenkin perustella hyvin ja jättää omat kokeilut näkyviin, vaikkei ratkaisussa olisikaan käyttänyt “oikeita” laskutapoja.

Muista välivaiheet ja kuvat

Tämä on vinkki, joka on varmasti jokaiselle matikantunnilla olleelle tuttu, mutta joka siitä huolimatta tahtoo monesti unohtua. Välivaiheiden merkitseminen on tärkeää, vaikka tehtävä jäisi tyystin kesken, sillä oikein alkuun saatetusta tehtävästä voi yllättäen irrota tärkeitä irtopisteitä. Siksi keskeneräisetkin tehtävät kannattaa aina palauttaa.

Matikan kokeen vastauksissa kannattaa myös hyödyntää kuvia ja omia piirustuksia. Jos ei osaa käyttää Geogebraa, sen opetteluun ei enää viikossa kannata edes syventyä.

Jos kaavaeditorin käytön haluaa väistää, vastauksiin voi liittää kuvakaappauksia omista piirustuksistaan. Niiden ei tarvitse olla visuaalisesti kauniita, mutta tarpeeksi selkeitä sen sijaan kyllä, että kokeen tarkistaja saa niistä selvää.

Keskustelu

Keskustelu sulkeutuu 1.10.2021.