Hyppää pääsisältöön

Yle Radio 1

Ihmisrihmasto – Kuka ruokkii ketä ja pitää elossa?

Päivitetty 04.06.2021 17:06.
Heta Pyhäjärvi ja Salla Hämäläinen
Kuvateksti Heta Pyhäjärvi (edessä) ja Salla Hämäläinen
Kuva: Tuisku Lehto

Ihmisrihmasto-radioessee käsittelee selviytymisstrategioita koronapandemian eristystilassa. Eristys johtaa radioesseen kertojan, äänisuunnittelija Heta-Maria Pyhäjärven, tutkimaan omia yhteisöjään ja niissä esiintyviä normeja. Mitä yhteisöjä on olemassa hallitsevan ydinperhematriisin ulkopuolella? Ketä voi yksinelävä tavata tai koskettaa? Johtaako pandemia arvokonservatiivisuuteen? Voiko olla toimivassa lähisuhteessa useamman ihmisen kanssa? Mitä jos ystävien tai työkollegoiden rihmasto onkin kaikista suurin ja rakastavin perhe? Kuka ruokkii ketä ja pitää elossa?

Ihmisrihmasto - Toista Yle Areenassa

Heta: Sanotaan, että kriiseissä on myös siemen johonkin uuteen, muutokseen. Koronapandemia on möyhentänyt esiin ainakin omassa elämässäni ja lähipiirissäni voimakkaan kaipuun yhteyteen. Yhteisöjen puuttuminen aiheuttaa suurta kärsimystä monelle ihmiselle. Metsän ekosysteemissä puut ja sienet ruokkivat toisiaan. Ilman sieniä ei olisi metsiä. Näen tässä itse analogian sen kaltaiseen ihmisyyteen, jota toivoisin tämän pandemiakriisin myötä ruokittavan enemmän. Juttelimme tästä äänisuunnittelijakollegani Sallan kanssa, ja huomasimme, että monenlaiset normit hallitsevat yhteisöjä. 

Salla: Koko elämämme perustuu symbioosiin, joten yhteisö on elämälle tärkeä ja luontainen olomuoto. Sosiaalisena, mutta ujona introverttinä viihdyn parhaiten yhteisön laidalla. Siellä sosiaaliset suhteet voivat olla lämpimiä ja syviä, mutta harvakseltaan toteutuvia. Siellä voi toteuttaa taiteilijan normeista poikkeavaa elämää rauhassa, eikä tarvitse puuttua toisten ihmisten normatiivisuuden toteutumiseen. Normit ovat yhteisöä säilyttäviä ja kiinnipitäviä voimia. Pandemiakriisi haastaa normeja pakottamalla ihmisiä uusiin ajattelutapoihin ja toimintamalleihin, mutta samalla uusien asioiden pelko saa tarttumaan tuttuun ja turvalliseen. Uudet toimintamallit ja ajattelutavat pitää opetella tietoisesti, ja se on vaivalloista. Taiteen avulla voi venyttää aivojaan opettelemaan uudenlaista tapaa kuunnella ja katsella. Näin esimerkiksi toimii itselleni vapaatonaalinen musiikki.

Heta: Keväällä 2020 koronaperheeseeni kuului muusikko Pauli Leppälä, jonka kanssa keskustelin vapaatonaalisen musiikin luonteesta kuunneltuamme György Ligetin Chamber Concerton ensimmäisen osan. Minusta se kuulosti hienolta ja kauhealta samaan aikaan, vähän kuin elämä. Vapaatonaalisessa musiikissa dissonanssin läsnäolo hyväksytään, mikä tuntui itselleni lohdulliselta ajatukselta. Jotta voisi kuulua yhteisöön, pitääkö olla samaa muottia ja aina samaa mieltä kaikesta kuin muut? Mielestäni vahva yhteisö sallii riitasoinnutkin.

Normeista ja normaaliudesta

Heta: Aloin koronaeristyksen jatkuessa pohtia sitä, miten niin moni myös kipuilee normien ja normaaliuden vaateiden puristuksessa. Kuka oikeastaan on normaali, ja miten se normaaliuden normi määritetään? Halusin tehdä yhteen Ihmisrihmaston kohtaukseen vapaatonaalisen kuoroteoksen, johon poimin parisuhteita kommentoivia anonyymejä lauseita vauva.fi -sivustolta. Parisuhde- ja monogamianormi on voimakas meidän yhteiskunnassamme. Korona on tämänkin nostanut esiin raadollisesti esimerkiksi keskustelussa olleiden mahdollisten ulkonaliikkumisrajoitusten muodossa, joiden puitteissa vain “vakavat parisuhteet ja perheet” olivat hyväksyttäviä yksiköitä ihmisten vapaan liikkumisen suhteen.

Salla: Olen aina kokenut paineita elää normien mukaisesti, kuten esimerkiksi olla heteroavioliitossa, työskennellä vakituisessa työssä, hankkia lapsia ja omistusasunto. Paineet ovat jopa saaneet minut tavoittelemaan näitä normeja – joko huonolla menestyksellä tai huomaten, että ne eivät loppupeleissä olekaan minun juttuja. Olen tuntenut ulkopuolisuutta ystävien joukossa, sillä edellä mainitut normit ovat erittäin suosittuja puheenaiheita. Oman epänormatiivisuuden hyväksyminen on vienyt aikaa, mutta nyt tuntuu todella hyvältä elää omannäköistä elämää. Korona-aikana kärsin yksinäisyydestä, mutta en silti kykene pitämään rihmastoani jatkuvasti lähellä, niin tärkeä kuin se onkin. Oma rihmastoni voi hyvin, kun siinä on paljon erilaisia yksilöitä. Normin mukaan elävät ovat kuin paikallaan eläviä puita, ja me epänormatiiviset olemme haarautuvia sienirihmastoja.

Prosessista

Heta: Tätä radioesseetä oli toisaalta innostava ja vapauttava, toisaalta myös hieman raskas tehdä, koska pyörittelin niin paljon oman elämäni kipupisteitä prosessin aikana. Kuitenkin Sallan ja minun yhteistyön koin lempeänä ja kannustavana, ja vahvuutemme täydensivät toisiaan! Toimme yhteiseen pöytään löytämiämme siemeniä, joista lähdimme kasvattamaan jotain suurempaa kuin mihin olisimme yksin tahoillamme pystyneet. Minua myös jännitti vapaatonaalisen musiikin säveltäminen, mutta lähdin siihenkin haasteeseen askel kerrallaan, kuin olisin sukeltanut metsään kävelylle ystävien seurassa (joista monen ääni päätyi mukaan tähän radioesseeseen) tietämättä täysin määränpäätä. Tämänkaltaisessa radioesseessä assosiatiivisuus oli meille tärkeää prosessin alusta asti. Äänitin esimerkiksi osan materiaalista kännykällä, kun hienon äänen kuullessani tai idean saadessani en sattunut kantamaan äänitintä mukana. 

Salla: Minun lähtökohtanani oli Bernie Krausen äänet ja ajatukset akustoekologiasta. Hän on yksi ääni-idoleistani, meillä on sama syntymäpäiväkin, toki vuosi on eri. Minua kiehtoo ajatus vanhasta metsästä harmonisesti soivana sinfoniaorkesterina, jossa jokaiselle eliölle on myös oma akustinen lokero. Sellaisen toivoisin myös yhteiskunnan olevan. Hetkelliset katastrofien aiheuttamat epäharmoniat palautuvat hiljalleen takaisin harmoniaan. Puiden välinen kommunikaatio sienten välityksellä sai äänellisen muodon stetoskoopin kautta. Lähdin äänittämään stetoskoopilla kehon ääniä ja yhdistämään niitä puuäänityksiin. Hetan kanssa toimimme myös orgaanisesti kuin orkesteri tai vanha metsä, soljuimme kuin itsestään omiin tehtäviimme ja ruokimme toistemme ajatuksia.

Mykorritsiaalinen ystävyys

Heta: Mikä on yhteisöjä koossa pitävä voima? Minun mielestäni yksi tällainen voima on ystävyys.

Salla: Yhteinen tekeminen tai tavoite ja yhdistävät asiat käsittääkseni kuuluvat yhteisön määritelmään. Yhteinen tekeminen antaa turvallisen ympäristön kohdata ihmisiä, kukin omalla tavallaan ja itselle sopivan turvavälin kanssa. Yhteisön kannattaa olla riittävän löyhä, sillä segregaatio ja eksklusiivisuus rikkovat herkän rihmaston. Peräänkuuluttaisin empatiaa ja hyväksyntää yhteisön kannattelevana voimana. Ajan myötä kehittyy ystävyyttä, joka vahvistaa yhteisöä.

Heta: Radioesseen teon aikana mietin muutenkin, että ystävyys on rakkauden liima. Ystävyys on turvaverkko, joka kannattelee. Se on atonaalista, dodekafonista, sallien erilaisuuden ja arvostaen ajoittaisia riitasointujakin. Ystävyys muuntuu, elää, purkautuu, lahottaa, ruokkii, kasvattaa. Ystävyys on jakamista. Ystävyys on laajentuva rihmasto; se on mykorritsa, sienijuuri, kasvin juuren ja sienen muodostama molempia ravitseva yhteinen rakenne.

Ihmisrihmasto-radioessee Yle Areenassa.

Lisää aiheesta Yle Areenassa