Hyppää pääsisältöön

Musiikki

Myytti kankeista ja tanssitaidottomista suomalaisista on pötyä, historia osoittaa

Päivitetty 22.06.2021 13:41.

Oheisessa videossa esiintyvät taikuri Reijo Salminen ja tanssija Leena Rintala. Rintala oppi Kaakkois-Aasiassa ottoisänsä kanssa kierrellessään paikallisia tansseja ja esiintyi Suomessa 1930-luvulta lähtien upeissa puvuissaan. Hän kiersi esiintymässä puolisonsa, taikuri Reijo Salmisen kanssa.

Kuka oli Leena Rintala? Hämmästyttävä tarina vie 1900-luvun alkupuolelle Venäjän Kaukoitään. Harbinin lastenkodista adoptoidun tytön syntyperä on mysteeri, eikä edes hänen puolisonsa, taikuri Reijo Salminen tuntenut vaimonsa taustoja.

Leena Rintalan tanssijan ura on yksi niistä vähemmän tunnetuista tarinoista, joita suomalaisessa tanssikulttuurissa risteilee. Rintalan poikkeuksellisen autenttisten esitysten suosio liittyy Euroopassa vaikuttaneeseen orientalistiseen virtaukseen, joka sai alkunsa Lontoon maailmannäyttelystä 1851.

Toimittaja Liisa Vihmanen seisoo koivun edessä ja katsoo kameraan.
Kuvateksti Toimittaja Liisa Vihmanen perehtyy Askelkuvioita ja rytminvaihdoksia -audiosarjassaan suomalaisen tanssikulttuurin historiaan. Hän ajattelee, että kaikki meistä osaavat tanssia. "Jokaisessa kehossa on oma rytminsä ja se hakee keinoa tulla kuulluksi ja nähdyksi."

Hetken taidetta

Tanssi on hetken taidetta, kerran tanssittuun tanssiin ei voi enää palata eikä sitä voi analysoida tai sanallistaa puhki. Yksittäisistä tanssiesityksistä on vain harvoin tallenteita. Esimerkiksi Leena Rintalan tanssista ei ole säilynyt muuta kuin tämän artikkelin pääkuvana näkyvä videotallenne. Valokuvat kertovat osatotuuksia, sillä niissä tanssiliike on aina pysähtynyt.

Vierastan ajatusta kertoa tanssin historiaa, siitä tulee helposti pönäkkä ja juhlava olo, ja samalla riittämätön. Sana historia tuo mieleen maratonsarjat toisesta maailmansodasta, jossa jokainen joukkojen liike on dokumentoitu ja analysoitu, mutta ihmiset sen sisältä ovat kadonneet, muuttuneet pelkiksi nimiksi.

Minua kiinnostavat tarinat, joita tanssista kerrotaan. Mitä tapahtuu, kun kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä tanssii tangoa kesäillassa käsi kädessä, lantio lantiossa? Mistä silloin puhutaan, vai puhutaanko mitään?

Entä miksi Tero Saarinen jätti kuukausipalkkaisen työnsä Kansallisbaletissa, kun hän tutustui japanilaiseen buto-tanssiin? Tai mitä 2020-luvulla kansantanssin parissa työskentelevät Reetta-Kaisa Iles ja Rami Meling ajattelevat kansallispuvuista, kiristävätkö vekkihameet ja pussihousut omaa luovuutta?

Ligeti: Aventures & nouvelles aventures, tanssija Tero Saarinen roolissaan.
Kuvateksti Ligeti: Aventures & nouvelles aventures, tanssija Tero Saarinen 1991.

Jos kävely on kehollista puhetta, tanssi on laulamista

Tanssikulttuuri alkaa siitä, kun juuri seisomaan oppinut vauva hytkyttää itseään pinnasängyn laitaa vasten. Iloinen virne naamalla kertoo, että rytmistä tulee hyvä olo. Vähän isommilla lapsilla kävely saattaa yhtäkkiä muuttua juoksuksi, sitten pomppimiseksi ja välillä kaadutaan selälleen koska jalat menivät solmuun. Koulussa taas opitaan, että silloin kun tehdään tärkeitä hommia ollaan paikallaan ja että liikunta kuuluu välitunneille. Ajatustyö ja vapaa liikkuminen erotetaan toisistaan. Toisesta palkitaan, toisesta huomautetaan.

Minun on vaikea istua pitkiä aikoja paikallaan. Olen koko ikäni tottunut liikkumaan monipuolisesti, pääasiassa tanssimalla. Pitkät automatkat ovat mahdottomia suorituksia ja elokuvissa raja menee kahdessa tunnissa. Edes iän myötä en ole päässyt pitkään istumisen kammosta. Tanssin ilo ei ole pelkästään liikuntaa ja adrenaliinista tulevaa hyvää oloa, vaikka on se toki sitäkin. Omaan kehoon tutustuminen jää puolitiehen, jollei ole altistanut itseään tanssille. Itsestään oppii asioita, joista ei aiemmin tiennyt mitään.

Jos kävely on kehollista puhetta, on tanssi laulamista. Tanssiessa ihmisen mieli on harvinaisella tavalla yhteydessä kehoon. Impulssit virtaavat molempiin suuntiin.

Emme ole sen persjalkaisempia tai kömpelömpiä kuin muutkaan.

― Liisa Vihmanen

Suomalaiset ovat tanssikansaa, eikä pidä uskoa, jos toista väitetään. Me emme ole sen persjalkaisempia tai kömpelömpiä kuin muutkaan. Meillä on pitkä ja monipuolinen tanssiperinne, ja tanssi on kuulunut niin häihin kuin hautajaisiin. Missä oli mies ja hanuri, siellä tanssittiin. Ja mistäpä olisi suomalainen löytänyt puolison, ellei tansseista?

Suomalainen tanssikulttuuri ei ehkä ole niin kuumaa kuin espanjalainen flamenco tai eroottista kuin argentiinalainen tango, mutta kyse on ympäröivän yhteiskunnan arvoista ja asenteista, ei tanssitaidosta. Sitä paitsi sekä flamenco että argentiinalainen tango ovat erittäin suosittuja lajeja suomalaisten tanssiharrastajien keskuudessa. Myös pyörätuolilla voi tanssia, kertoo aktiivinen tanssilavaharrastaja Päivi Honkanen.

Mitä tahansa muuta, kunhan ei tanssia

Suomalaisia on kyllä monin keinoin yritetty kieltää tanssimasta. Vielä 1960-luvulla tunnettiin kansantarinoita, joissa piru tanssitti ihmiset kuoliaaksi. Kun maassa vallinnut luterilainen usko on suosinut työntekoa ja hiljakseen hiipimistä pää painuksissa, nuorten halua tanssia on koetettu kitkeä pelottavilla tarinoilla. Kun tarinan lopuksi korean Kirstin nahka löytyy tanssi-illan päätteeksi riihen orrelta riippumasta, kovapäisempikin piikatyttö mietti, mitä vapaa-ajallaan tekee.

Sota-ajan tanssikielto oli laajuudessaan ainutlaatuinen koko Euroopassa. Sen avulla pyrittiin kontrolloimaan kotirintaman naisten moraalia, kun taas ammattimaista tanssia ei voitu kieltää, pykälät olivat sellaiset. Siksi rintamalle viedyissä viihdytysjoukoissa nähtiin sekä tanssia että laulua. Toki kotirintamallakin tanssittiin, mutta salaa, ja sakothan siitä tuli jos kiinni jäi.

Orkesteri ja tanssivia pareja. Latotanssit. Studio.
Kuvateksti Latotanssit 1960-luvulla.

Tanssijan ammattia ei arvostettu

Tanssijan ammattia ei ole Suomessa aina arvostettu. Mikä tahansa muu taiteenlaji on ollut sopivampi kuin tanssi, joka vei ajatukset helposti revyytyttöihin, paljaisiin sääriin ja antavaan poveen. Aatelisneiti Maggie Gripenbergin (1881 - 1976) uraksi isä oli suunnitellut kuvataiteita, mutta Maggie halusi tanssia ja vieläpä tunikassa, paljain jaloin.

Postikortissa esiintymisasussaan poseeraa tanssitaiteilija Maggie Gripenberg, kortin oikeassa reunassa valmistusaika: 1910-luku. Museoviraston historian kuvakokoelma.
Kuvateksti Maggie Gripenberg loi kansanvälisen uran vapaan tanssin palkittuna koreografina.

Perhe ehdotti Maggielle sukunimen vaihtamista, koska tämä ei halunnut luopua tanssiopinnoistaan. Maggie Gripenberg loi lopulta kansanvälisen uran vapaan tanssin palkittuna koreografina. Gripenbergin oppilaiden myötä vapaa tanssi alkoi kehittyä omaa tietään samaan aikaan, kun suomalainen baletti ammatillistui.

Suomalaisia tanssijoita Pietarin balettikouluissa 1970-luvulla

Kansallisbaletti täyttää 100 vuotta vuonna 2022 ja siitä on kehittynyt kansainvälisen tason ryhmä. Suomalainen baletti on saanut koko olemassaolonsa ajan vetoapua ensin Venäjältä, sitten Neuvostoliitosta.

Sodan jälkeen Neuvostoliitto käytti balettivierailuja propagandatyössään pehmeän vaikuttamisen keinona, johon Kansallisoopperan johto tarttui, koska näki siinä mahdollisuuden nostaa ryhmänsä taiteellista tasoa. Pian myös suomalaisia tanssijoita pääsi Pietarin parhaimpiin balettikouluihin ja yksi heistä oli Aku Ahjolinna, joka oli Vaganova-instituutissa stipendiaattina lukuvuoden 1970-1971. Kokemukseen kuului myös kohtaamisia turvallisuusviranomaisten kanssa.

Tanssija Aku Ahjolinna opiskeli balettia Pietarissa 1970-1971. Hän viihtyi pääosin venäläisten opiskelutovereidensa kanssa erinomaisesti, mutta viranomaiset järjestivät tämän tästä elämään jännitystä. Kuuntele, kuinka Aku Ahjolinna päätyy KGB:n listoille.

Kaksi vasemmalle, yksi oikealle ja ympäri

Varsinainen discobuumi käynnistyi vuonna 1977 ensi-iltaan tulleesta Saturday Night Fever -elokuvasta, jossa John Travolta tanssi discopallon alla valkoisessa puvussa sormi pystyssä. Aira Samulinin Rytmikkäissä toistakymmentä vuotta tanssinut ja suomalaisille diskotanssin mallia näyttänyt Maikku Lähteenmäki aloitti omat discoiltansa Linnanmäen legendaarisessa Luola-diskossa jo 12-vuoden ikäisenä.

Tanssi. Mies tanssii tanssilattialla, värivalot. Disco. Siluetti.

Ammattitanssijan ura on lyhyt mutta kiihkeä. Teattereiden musikaalituotannot työllistävät tanssijoita mutta pyrkijöitäkin on paljon. Musikaalituotantoihin järjestetään nykyisin monipäiväisiä koetansseja, joissa sadan erinomaisen tanssijan joukosta pitäisi erottua edukseen.

Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmässä ovat Suomen kokeneimmat musikaalitanssijat. Tanssija-näyttelijä Kaisa Torkkel ja koreografi-ohjaaja Markku Nenonen kertovat, mitä koetansseissa kannattaa muistaa. Entäpä kuinka pidetään yllä positiivista virettä kun on kuudes esitys samalla viikolla, pohkeita kivistää ja oma paikka on takarivissä toinen oikealta?

Jos saisin valita yhden tanssilajin, jota lähtisin kokeilemaan juuri nyt, se olisi kansantanssi. Se nojaa vahvasti yhdessä tekemiseen, ja sitä jos mitä me tarvitsemme nyt korona-ajan - toivottavasti - loppusuoralla.

Tuskin mikään tanssilaji on niin väärinymmärretty kuin kansantanssi. Vaikka juuri kansantanssissa on tilaa leikkiä nostalgialla sekä revitellä nykyajan ilmiöillä. Ei tarvita pirtanauhoja eikä supikkaita. Kansantanssia voi hyvin vetää vaikka tuulipuvussa ja lenkkareissa.

Liisa Vihmasen toimittama Askelkuvioita ja rytminvaihdoksia -audiosarja löytyy Areenasta.

Yle Radio 1:ssä ensimmäinen jakso esitetään tiistaina 22.6. klo 11. Siitä alkaen 8-osainen sarja kuuluu radiossa aina tiistaisin klo 11 ja lauantaisin klo 10.

Liisa Vihmanen seuraa tiiviisti tanssimaailman tapahtumia ja tekee ohjelmia tanssista matkalla kohti Tanssin talon -avajaisia 2.2.2022. Yle on mukana avajaisissa monipuolisella ohjelmalla.

Lisää aiheesta Yle Areenassa