Hyppää pääsisältöön

Yhteiskunta

Näkökulma: Afrokiharat ovat paljon muutakin kuin "vain hiukset" – ja siksi niistä pitää puhua enemmän

Kolumnin kirjoittaja piirroskuvassa

Afrohiuksia jaksetaan edelleen ihmetellä kadulla ja kaupassa, vaikkei niissä ole mitään epätavallista. Toisaalta niistä ei puhuta läheskään tarpeeksi, kirjoittaa kuvittaja ja graafikko Jade Lönnqvist.

Hiukseni ovat aivan tavalliset hiukset. Samalla ne ovat äärettömän symboliset sekä itselleni että minut näkeville. Ne edustavat kapinaa, identiteettiä, politiikkaa. Ne ovat pelottavat, ne ovat mustuuden ylistys. Yhteenkuuluvuutta. Irtiotto. Self care.

Saatanan työmaa. 

Monia meitä afrosuomalaisia yhdistää samansuuntainen kokemusten kirjo hiustemme kanssa: tuntemattomien lääppimiset ja iänikuinen taivastelu. Kommentointi ja kiusaaminen. Tiedoksi muuten kaikille tahmatassuille: älä ikinä koske toiseen ihmiseen, saati tämän hiuksiin ilman lupaa. Mitä ihmettä?!

Oma tähänastinen matkani hiusteni kanssa on ollut varsinainen vuoristorata. Myös tuoreeltaan katsomani ruotsalaisen Minä ja afroni -dokumentin kuvaamat kokemukset heijastavat omiani. Dokkari iski suoraan tunteisiin, niin paljon olen kaivannut lisää afrodiasporan vertaiskokemuksia mediaan!

60- ja 70- luvuilla ikonisesta, mahdollisimman ylös ja ulos kammatusta afrosta tuli Black power -liikkeen myötä aktivismin, voiman, ja kauneuden symboli. 

Afrokiharoista puhuminen on tärkeää, sillä afrohiuksilla ja -hiustyyleillä on historiallisesti ja kulttuurisesti valtava merkitys.

Amerikkoihin orjiksi kaapatut letittivät riisiä hiuksiinsa piiloon selvitäkseen epäinhimillisestä matkasta Atlantin yli. Perillä selviytyjät ja heidän jälkeläisensä hyödynsivät kaikkea käsillä olevaa pitääkseen huolta hiuksistaan, identiteetistään ja kulttuuristaan orjuuskoneiston ikeessä. 

60- ja 70- luvuilla ikonisesta, mahdollisimman ylös ja ulos kammatusta afrosta tuli Black power -liikkeen myötä aktivismin, voiman ja kauneuden symboli. 

Perinteiset ja suositut mustat hiustyylit ovat tärkeitä myös käytännön syistä: monia niistä, kuten erilaisia lettejä, käytetään nimenomaan suojaamaan kiharoitamme. 

Durag-piirros
Kuvateksti Duragia käytetään suojaamaan kampausta nukkuessa. Se on myös identiteettiä merkitsevä vaatevalinta.

Hiustyylejämme emuloivat valtaväestöjen jäsenet eivät usein vaikuta tiedostavan niiden takana olevaa ajatusta. He esiintyvät vaikkapa durag päässä täysin tyytyväisinä muodikkuuteensa, vailla hajuakaan sen tarkoituksesta.

Se olisi koomista, ellei se olisi niin raivostuttavaa. Kuten räppäri Hassan Maikal riimittelee uudella albumillaan: “haluut käyttää mun kulttuurii muttet haluais olla mä”. Mustaa kulttuuria imitoidaan intohimoisesti, mutta mustia ihmisiä ei edelleenkään haluttaisi nähdä tai kuulla.

Turha toivo. Me emme ole lähdössä minnekään.

Myös Suomessa vallitsee ajatus siitä, että ainoastaan suora, pitkä tukka voi olla naisellinen ja kaunis.

Afrotukasta puhuminen luo tilaa hengittää. Erityisesti mustiin tyttöihin ja naisiin kohdistuu valtava sosiaalinen paine suoristaa hiuksensa. Heidän tukkansa, ihonsa ja piirteidensä ei usein katsota sopivan länsimaisiin, valkoisiin kauneusihanteisiin. 

Myös Suomessa vallitsee ajatus siitä, että ainoastaan suora, pitkä tukka voi olla naisellinen ja kaunis – uskomus, jonka moni feministi, taustasta riippumatta, haluaisi varmasti nähdä romuttuvan.

Moni musta suomalainen kulkee sukupuolesta riippumatta rankan matkan hiustensa kanssa, sillä toiseuttavat normit ovat armottomia myös täällä. 

Aivan tavallisia hiuksiamme pidetään usein epäammattimaisina (siirryt BBC:n sivuille), sotkuisina tai jopa likaisina. Hassunhauskalle afrolle on sosiaalisesti hyväksyttyä nauraa, ovathan pelleperuukit ajaton hitti. Myös suoristetusta tukasta jaksetaan urputtaa.

Hiusmatkalla hiuksiaan suoristaneet tai muutoin niiden kanssa kamppailleet mustat ihmiset palaavat luonnollisiin afrohiuksiinsa ja opettelevat hoitamaan niitä. 

Antiblackness, eli vihamielisyys mustia ihmisiä kohtaan, on sekä kotimainen että maailmanlaajuinen ongelma.

Tästä kaikesta kumpuaa Suomessakin vaikuttava natural hair movement, luonnollisia afrohiuksia normalisoimaan ja ylistämään pyrkivä liikehdintä, jossa keskeisenä teemana on ajatus henkisestä ja fyysisestä hiusmatkasta

Hiusmatkalla hiuksiaan suoristaneet tai muutoin niiden kanssa kamppailleet mustat ihmiset palaavat luonnollisiin afrohiuksiinsa ja opettelevat hoitamaan niitä. 

Jotkut meistä oppivat perheiltämme, kuinka hiuksia hoidetaan oikein. Jotkut ovat suoristaneet hiuksiaan jopa lapsesta lähtien, omasta tai vanhempien toiveesta. Osalle meistä ei koskaan opetettu kotona miten omista hiuksista pidetään huolta.

Ehdin jo ennen kahdenkymmenenviiden vuoden ikää kantaa satoja, ellen jopa tuhansia euroja kauppoihin ja kampaamoihin suorat hiukset saadakseni. 

Meilläkin käytettiin kotona sitä Tarjoustalon halvinta shampoota, ja hiukset pestiin joka päivä – kukaan ei tiennyt kertoa minulle, etteivät tiukat kiharani kestäisi päivittäistä pesua saati että niitä kannattaisi öljytä. Ja tukkaparkani perhana kasvoi pystyyn eikä alas, niin kuin muilla.

Yksi asia johti toiseen, ja ehdin jo ennen kahdenkymmenenviiden vuoden ikää kantaa satoja, ellen jopa tuhansia euroja kauppoihin ja kampaamoihin, jotta saisin suorat hiukset. 

Vasta natural hair movementin löydettyäni, nähtyäni tarpeeksi itseni näköisiä ihmisiä, ymmärsin ettei mustuudessani koskaan ollutkaan mitään vikaa. 

Peitän hiukseni yöksi ja aamulla päähine on mystisesti kadonnut kuin sukat pyykissä konsanaan. 

Nykyään pidän hiukseni kiharina ja valloillaan, mutta toisaalta kamppailen nyt uusien hiusahdistusten kanssa. Valkoiset ihmiset eivät yleensä ymmärrä afrohiuksista hölkäsen pöläystä, mutta haluan näyttää hyvältä muiden mustien ihmisten silmissä. 

Minulla ei ole vieläkään mitään käryä ovatko hiukseni kolmos- vai nelostyyppiä, huokoiset tai mitä ikinä. En pärjää yhtään kuituhiusten kanssa ja maissirivini näyttävät tuoreinakin turpaan ottaneilta. Peitän hiukseni yöksi ja aamulla päähine on mystisesti kadonnut kuin sukat pyykissä konsanaan. 

Mies afrokampauksessa, piirros
Kuvateksti Afrokampaus toteutetaan usein harvapiikkisellä afrokammalla, jolla hiukset on helppo kammata tuuheiksi.

Tunnustan saavani oppini pitkälti Youtubesta. Tämänhetkinen ongelmani on neuvojen runsaudenpula, sillä internet on täynnä ristiriitaisia ohjeita ja kalliita tuotesuosituksia.

Netin hiusvaikuttajia onkin ylistyksen lisäksi myös kritisoitu kapitalistisesta keplottelusta ja tekopyhyydestä. On helppo saada kuva, että luonnollisten hiusten huoltoon tarvitsee käyttää miljoonaa eri tuotetta samanaikaisesti, ja elleivät kiharasi näytä täydellisen kosteutetuilta korkkiruuveilta, tukkasi on varmasti rutikuiva ja huonokuntoinen. 

Netin hiusvaikuttajia onkin ylistyksen lisäksi myös kritisoitu kapitalistisesta keplottelusta ja tekopyhyydestä. 

Myös suositut kiharoiden venyttämiseen ja löysentämiseen keskittyvät tekniikat ovat saaneet osakseen arvostelua. Jotkut kokevat niiden tavoittelevan juuri niitä samoja eurosentrisiä ihanteita joita liikkeen on tarkoitus haastaa. Teksturismi, löysempien kiharoiden arvottaminen säkkärää kauniimmiksi ja haluttavimmiksi, on herättänyt keskustelua (siirryt HuffPostin sivuille) varsinkin Yhdysvalloissa.

Teksturismi, sekä diasporan ulkopuolelta että sisältä kumpuava kolorismi, eli vaalean ihonsävyn suosiminen ja tummaihoisten syrjiminen, ovat molemmat länsimaisten kauneusihanteiden ja imperialismin tuotteita.

Myös nämä ovat asioita, joista täytyy puhua enemmän, varsinkin yhteisön sisällä.

Mitä suoristettuihin hiuksiin tulee, niistä ja peruukeista on tullut osa kulttuuriamme ja tyyliemme kirjoa. Ne ovat yhtä lailla Mustat kuin tiukin kihara.

Suoristetun afrohiuksen ilmava tekstuuri on hurjan kaunis ja vaikea kopioida, eikä kukaan kanna niitä kuten me. Kemiallinen käsittely kuitenkin vahingoittaa hiuksia ja päänahkaa, ja painostus normeihin mukautumiseen kehon ja mielen kustannuksella on puhdasta väkivaltaa. Väkivaltaa jolla tahkotaan miljoonia. 

En tule olemaan hiusmatkani kanssa pitkiin aikoihin valmis, mutta onko kukaan koskaan?

Ajelin omat suoristetut hiukseni kerralla pois. Tein valintani yhtälailla kapinamielin kuin siitä yksinkertaisesta syystä, että suoristuksen ylläpito vaati mielestäni jumalatonta säätöä. Päätös oli silti minullekin vaikea, ja tiedän olevani suomea äidinkielenäni puhuvana ja suhteellisen vaaleaihoisena etuoikeutetussa asemassa. 

Suomi on koloristinen, muukalaispelkoinen ja rasistinen maa, ja siksi afrohiuksista – ja mustuudesta ylipäänsä – pitää puhua enemmän. Siitä, keitä me olemme ja mitä me haluamme. Ja niin me teemme. 

Ties missä olisin ilman yhteisöäni, rakkaita mustia ystäviäni ja tuttujani. Ilman afrosuomalaista sosiaalista mediaa ja Helsingin mustia partureita ja kampaamoita. Ilman mustia vaikuttajia, poliitikkoja, asiantuntijoita ja tutkijoita, tai kirjailijoita ja journalisteja ja taiteilijoita. 

Pohdin usein, olenko vain vaihtamassa yhtä saavuttamatonta kauneusihannetta toiseen. 

En tule olemaan hiusmatkani kanssa pitkiin aikoihin valmis, mutta onko kukaan koskaan? Nykyään pohdin usein, olenko vain vaihtamassa yhtä saavuttamatonta kauneusihannetta toiseen. Voinhan rauhassa tehdä omien aivan tavallisten hiusteni kanssa mitä ikinä haluan, ollen silti aivan yhtä musta.

Näinä sängystä etäkokouksiin kierähtämisen kulta-aikoina olenkin palannut juurilleni, lapsuuteni vakio-lookiin: ihan sama kunhan tukka ei ole lytyssä takaa....

Luit juuri jutun, joka liittyy Yle Teeman ja Yle Areenan Musta kesä -kokonaisuuteen. Tämän jutun innoittajana toimineen Minä ja afroni-dokumentin voit katsoa vaikka heti Areenasta, Teemalta lauantaina 26.6.2021 klo 22:30