Helsinkiläisen kerrostalon pihaan salaisen keitaan perustanut Margot Leinonen on löytänyt tasapainon puutarhanhoitoon: ”Sitä kuluttaa itsensä loppuun, vaikka kaikki onkin tavallaan kivaa”

Puutarhanhoito on mukavaa, mutta saattaa joskus viedä mehut motivoituneeltakin harrastajalta, tietää Punavuoreen taloyhtiön pihaan puutarhan perustanut Margot Leinonen. Psykologi ja psykoterapeutti Tarja Nummelin muistuttaa, ettei puutarha määritä ketään ihmisenä.

Lapsuuden kesät muutaman tuhannen asukkaan kaupungissa Paidessa, Keski-Virossa ovat painuneet pikku-Margotin mieleen. Tyttö oli tomera ja auttoi ahkerasti isosiskoaan pihatöissä sen, minkä pystyi. Hän piipahti usein naapurin opettajamiehen kasvihuoneelle ja pohti pitkään, minkä ruusun valitsisi äidilleen ostettavaksi. Margot oli tarkka ja laatutietoinen kukistaan jo lapsena.

25 vuotta sitten Viro jäi taakse, kun Margot, nykyiseltä sukunimeltään Leinonen, päätti muuttaa Suomeen ja Helsinkiin. Silloinen puoliso arveli, että vaatesuunnittelijaksi kouluttautunut ja räätälin työtä tehnyt vaimo olisi mainio kukkakauppias. Molemmissa kun vaaditaan hyvää värisilmää ja ennen kaikkea persoutta kauneudelle.

Sidontakurssien ja kukkakaupassa tehdyn vapaaehtoisen harjoittelun jälkeen Margot perusti oman liikkeen. Neljä kukkakauppaa myöhemmin Margot on jäänyt eläkkeelle, mutta auttelee silloin tällöin uutta yrittäjää vanhalla kaupallaan. Rakkaus kasveihin on pysynyt. Välillä tuota rakkautta on kuitenkin koeteltu.

Puutarhassa touhuamista pidetään yleisesti rentouttavana ja stressiä lieventävänä tekemisenä. Joskus käy kuitenkin niin, että puutarhanhoidosta tulee riesa, joka lisää kasvukauden ajan paineita sekä aiheuttaa pettymyksiä ja epävarmuutta.

Stressistä kirjoittanut psykologi ja psykoterapeutti Tarja Nummelin muistuttaa, että paitsi puutarhanhoidossa, myös elämässä ylipäätään, on kyse asenteesta. Rennoksi kotipuutarhuriksi tunnustautuva Nummelin tietää omasta kokemuksesta, että vaikka kasville tarjoaisikin juuri sen siemenpussissa optimaaliseksi tarjotun puolivarjoisan paikan ja lannoittaisi piiruntarkasti ohjeiden mukaan, voi tulla yllätyksiä ja myös epäonnistumisia.

– Utelias, oppivainen mieli olisi puutarhurille tärkeä. Ei asetakaan tavoitteita liian korkealle, vaan katsoo, että mitähän kaikkea tästä oikein voikaan tulla. Puutarhanhoidossahan on kyse taidosta, ja mitään taitoa ei voi oppia kuin kokeilemalla.

Eräänä talvena vuosia sitten Margot sai päähänpiston, jonka seurauksena hänestä tuli siirtolapuutarhamökin omistaja. Nainen oli kuullut, että Helsingin Talissa siirtolapuutarhamökkialue on vertaansa vailla ja päätyikin sinne eräänä päivänä kurkkimaan aidan yli mökkejä ja pihoja. Eräs mökkiläinen sattui olemaan paikalla ruokkimassa lintuja, ja hän päästi Margotin sisään. Mies, josta sittemmin tuli Margotin ystävä, vinkkasi myynnissä olevista mökeistä ja oma, lähes purkukuntoinen mökki löytyi.

Tomera nainen pisti hippulat vinkumaan ja remontoi mökkiin jopa takan, sisävessan ja suihkuhuoneen. Sisätilat valmistuivat, mutta pihalla työt jatkuivat. Margotin tietojen mukaan ensimmäiset istutukset, vanhat pensaiksi kasvaneet pionit, on laitettu pihan maaperiin vuonna 1936. Työtä tuottivat myös ikivanhat kriikunat, omenapuut ja vadelmapensaat sekä kaikki uudet istutukset, joita kukkakauppias halusi tietenkin pihalleen laittaa.

– Olin naimisissa sen työn kanssa ja niin väsynyt kaikesta. Kuuden vuoden jälkeen tunsin, että se on valmis ja päätin, että en jaksa pitää sitä. Siellä oli niin paljon kunnostettavaa, putsattavaa ja taas kunnostettavaa. Sitä kuluttaa itsensä loppuun, vaikka kaikki onkin tavallaan kivaa.

Psykologi ja psykoterapeutti Tarja Nummelin muistuttaa, että on myös tärkeää pohtia, mitä puutarhanhoidolla tavoittelee, kuinka paljon aikaa on käytettävissä ja ennen kaikkea, millaisesta puutarhasta pitää. Jos töitä on liikaa suhteessa käytettävissä olevaan aikaan, voi mukavastakin tekemisestä tulla haastavaa.

– Jos pettymykset ovat kovia, niin silloin on varmaankin kysymys omista voimavaroista tai siitä, miten korkealle omat tavoitteet on alussa asettanut ja miten arkirealismi kohtaa asetettujen tavoitteiden kanssa.

Hän muistuttaa, että kuten onnistumisiin, myöskään epäonnistumisiin ei aina löydy vastausta, eikä tarvitsekaan.

Kun Margotilta kysyy, alkoivatko kukat aikoinaan kyllästyttää, nainen melkein kauhistuu.

– Kukkiin ei kyllästy! Mutta usein olin jo työstäkin niin väsynyt, etten olisi jaksanut, mutta menin kuitenkin mökille tekemään.

Mökin ostajilla tai remontoijilla on Margotin mukaan monesti turhan ruusuiset kuvitelmat mökkiarjesta. Ulkosalla istuminen viinilasillisen äärellä ja naapurien kyläilyillä vaihtuu usein työleiriin, tai ainakin ahkeraan puuhasteluun.

Margot myöntääkin olevansa luonteeltaan tekijä: hän paitsi haluaa touhuta, myös näkee, jos jokin paikka vaatii huolenpitoa. Pysähtyminen on hankalaa.

– Se oli sellainen vaihe elämässä, kun on ollut pakko koko ajan tehdä ja todistaa itselleen, että minä pystyn ja minä osaan. Olisiko se sitä, että olisi arvokas omissa ja läheistensä silmissä, että olisi joku.

Nummelin on työssään huomannut, että nykyisin elämässä meitä vaivaa juurikin tarve onnistua kaikessa. Hän muistuttaa, että elämään, aivan kuten puutarhanhoitoonkin, kuuluu valoja ja varjoja, onnistumisia ja epäonnistumisia, ja että ihminen tarvitsee niitä molempia.

– Ihmisellä on nykyisin elämässä, teemme me mitä tahansa, perusolettamus, että kaiken pitää onnistua täydellisesti tai muuten olen huono ja epäonnistunut. Loppujen lopuksi asiat eivät ole niin mullistavan isoja, jos asennoidumme oikein.

Nykyisin Margotilla on vapaampaa. Vaikka hän edelleen auttelee mielellään vanhalla kaupallaan, jää oloneuvoksettarelle aikaa puutarhanhoitoon.

Margot myöntää, että iän myötä Nummelininkin painottama asenne on muuttunut rennommaksi. Jopa niin rennoksi, että kun hän kolmisen vuotta sitten muutti punavuorelaiseen kerrostaloon, päätti hän lupaa kysymättä perustaa taloyhtiön pihaan pienen kukkatarhan. Tai no, pientä pihassa ovat ainoastaan neliöt, sillä Margotin istutusten hurja väriloisto paistaa pitkälle Albertinkadun kulkijoiden iloksi.

– Tämä alue on aika kylmä betonitaloineen eikä meidänkään talo ole mitenkään kovin nätti. Aivan itsekkäistä syistä yritin pistää tätä vähän nätimmäksi ja rupesin lupaa kysymättä pihaa miinoittamaan, Margot nauraa.

Taloyhtiön pihalla puuhasteleva Margot saa usein juttuseuraa ohikulkijoista. Nainen nauraakin, että jos rentoutua haluaa, on parempi mennä sisäpihalle istumaan. Margot uskoo, että kukkaloiston värit vetävät puoleensa ja piristävät ihmisiä.

– Jos ajattelet kasvojen eteen kaksi paperia, vaikka harmaan ja keltaisen, niin ei se harmaa paperi ainakaan nosta mielialaa. Värit ovat suuri voimavara.

Tarja Nummelin on huomannut työssään, miten värien käyttö kertoo mielialan muutoksesta. Eräänä päivänä vastaanotolle tuleva, yleensä mustiin ja tummiin sävyihin mieltynyt henkilö, tuleekin paikalle todella värikkäissä vaatteissa. Usein se voi olla merkki kohenevasta mielialasta.

Puutarhanhoito ja jo esimerkiksi 15 minuutin kävely puistoalueella on tutkimuksissa todettu stressiä lievittäväksi tekemiseksi. Paitsi värit, myös muilla aisteilla aistittavat luonnon antimet vaikuttavat mielialaamme. Nummelin muistuttaa, että ihmisen tunnekokemukset kumpuavat ihmisen aisteista.

– Puutarhanhoito on moniaistillista. Paitsi että puutarhassa näemme kauniit värit, voimme myös haistaa tuoksut ja koskea multaa. Hermojärjestelmämme vielä vahvistaa tunnekokemusta.

Albertinkadun parikymmenneliöisen kerrostalon pihalla kukkivat upeat pensaat, kuten aroniat sekä tulppaanit ja havukasvit. Kolme vuotta sitten tehty häpeilemätön päätös vallata taloyhtiön piha on tuonut jo paljon iloa paitsi perustajalleen, myös talon asukkaille ja satunnaisille ohikulkijoille Helsingin kantakaupungin sydämessä.

– Jos kysyt, miksi ylipäätään teen tätä, niin ehkä vain sen kauneuden takia.