Hyppää pääsisältöön

Hyvin sanottu

Vaelluskengät, Raamattu ja keskustelukortit

Kasvamassa on sukupolvi, joka oppii keskustelemaan rakentavasti, kirjoittaa Anna-Maija Viljanen-Pihkala blogitekstissään.

Anna-Maija Viljanen-Pihkala.
Kuvateksti Anna-Maija Viljanen-Pihkala.

Rippikoulubussi oli starttaamassa seuraavana aamuna Helsingistä kohti Lappia. Tavaravuoren keskellä huomasin tunkevani yhteen lisäkassiin vaelluskenkiä, Raamattua ja Erätauko-keskustelukortteja. Ensin tämä yhdistelmä nauratti, mutta nopeasti tajusin, että kyseessä taisikin olla riparin tärkein kassi: tällä kolminaisuudella pääsisin pitkälle. 

Meillä – sekä työparillani että minulla – oli hyviä kokemuksia Erätauko-dialogien käyttämisestä rippikoulussa. Molemmat olimme vuosien ajan pyrkineet siihen, että rippikoululaiset saataisiin keskustelemaan, ja Erätauko-menetelmä oli havaittu erinomaiseksi välineeksi. Tällä riparilla tarkoitus oli yhdistää dialogit raamiksiin: rippikoululaiset lukisivat ryhmittäin Markuksen evankeliumia ja lukuhetkien jälkeen kokoontuisimme yhteen keskustelemaan luetusta. 

Rippikoulumme osoittautui melko keskustelevaiseksi. Keskustelua käytiin kaikilla oppitunneilla, mutta huomaisimme yhden selkeän eron niin sanottujen tavallisten keskustelujen ja dialogien välillä. Tavallisilla oppitunneilla puheenvuorot kimpoilivat yleensä ohjaajan kautta. Dialogeissa keskustelu virtasi eteenpäin rippikoululaiselta ja isoselta toiselle. Toisten puheenvuoroihin liityttiin. Hiljaisetkin kuuntelivat aktiivisesti eikä kännyköistä tarvinnut huomautella. Fasilitoijina saimme keskittyä puheenvuorojen jakamiseen ja dialogin aikatauluttamiseen. Dialogista tuli tapa olla yhdessä. Yleensä jouduimme lopettamaan keskustelun kesken – sauna- ja uintiaika oli alkamassa. 

Olimme suunnitelleet teemoja, joita kunakin päivänä voisi käsitellä, mutta nuorilta nousevat asiat olivat yleensä jotain ihan muuta. Dialogit mahdollistivat sen, että puhuimme siitä, mikä nuorten päässä liikkui eikä siitä, mihin me aikuiset olimme kiinnittäneet huomiota. Pariporinoiden aikana puhe pulppusi (ah, kuinka nautinkaan puheensorinasta, jota korona-ajan etätöissä ja teams-kokouksissa ei ole). Dialogi dialogilta yhä useammat pyysivät puheenvuoroa, ihmettelivät ja oivalsivat. Ymmärrys laajeni. Viimeinen dialogi ei tahtonut loppua millään. Tuntui siltä, että monien mielessä liikkui ajatuksia, joita ei vielä osannut tai uskaltanut pukea sanalliseen muotoon. Ehkäpä sitten isoskoulutuksessa tai ensi kesän riparilla.  

Mutu-tuntumalla sanoisin, että emme todellakaan ole / ollut kesän ainoa rippikoulu, joka istahti / istahtaa päivittäin dialogipiiriin. Kollegat eri puolilta Suomea ovat kyselleet vinkkejä ja jakaneet kokemuksia. Kasvamassa on sukupolvi, joka oppii keskustelemaan rakentavasti. 

Vaelluskengät, Raamattu ja keskustelukortit odottavat uusia yhteisiä seikkailuja – vaelluskengät joutuvat tosin koukkaamaan suutarin kautta, kun liimaukset pettivät Taivaskeron rinteillä.  

Anna-Maija Viljanen-Pihkala
Seurakuntapastori, Helsingin tuomiokirkkoseurakunta