Hyppää pääsisältöön

Kulttuuri

Laura Ruohonen: Uusi runous laajenee monitaiteelliseksi projektiksi ja kasvaa visuaalisiksi teoiksi

Kirjailija, näytelmäkirjailija Laura Ruohonen

Sain istua vuoden Tanssiva karhu -runoraadissa. Raadin lukemissa liki sadassa runoteoksessa nousivat esiin esityksellisyys ja monitaiteelliset projektit, runouden draamalliset, musiikilliset ja kuvataiteesta lainaavat ulottuvuudet.

Raati sai käsiinsä uusiksi ajateltuja, vaikuttavan kauniisti toteutettuja kirjallisia teoksia, jotka olivat samalla peli, leikki, tekstejä jotka liudentuvat kuviksi, rytmisiksi merkeiksi tai epäkirjoitukseksi; artefakteja jotka toimivat merkitysten maailmaa kommentoivina omintakeisina lukijan ilonlähteinä. 

Toinen runoteoksista selkeästi erottuva piirre on teosten avoimuus. 

Runoilijoista merkillepantavan moni jättää tekemättä lukijan puolesta lopullisia tekstillisiä valintoja ja yhden, ”lopullisen” version sijaan johdattaa yliviivausten, suttausten, empimisten, haalistumien ja vaihtoehtoisten versioiden alati elävään tekstikudokseen, maaston jossa toteutuu rinnakkain monta mahdollista maailmaa.

Lukija kokee runoilijan kanssa löytöretkeilijän piinat ja löytämisen riemun.

Digitaalisoituneelle maailmallemme ominainen mahdollisuus tuottaa loputtomasti uusia rinnakkaisia ja versioita näyttäytyy vahvasti muuallakin kuin varsinaisessa internet-runoudessa.

Sen sijaan, että pyrkisi hiomaan säkeistä timantin, johon kiteytyy yksi kristallinkirkas kuva, moni runoilijoista pikemminkin kuljettaa lukijan timanttikaivokseen, pölyn ja ryönän sekaan pimeään, jossa hän  yhdessä runoilijan kanssa kokee löytöretkeilijän piinat ja löytämisen riemun.  

Ilmiön voi myös nähdä eräänlaisena tekstin sisäisenä polyfoniana, jossa runo jatkuvasti monin äänin muistuttaa itselleen olevansa vain yksi vaihtoehtoinen versio itsestään.

Liukumat ja häilyvyys tulivat esiin myös teosten tematiikassa: sukupuolen ja seksuaalisuuden käsitteiden pysyvyys kyseenalaistettiin sekä filosofisessa ja teoreettisessa viitekehyksessä että rajuissa omaan lihaan kohdistuvissa projekteissa, viiltojen ja toimenpiteiden värjäämänä kieltäytymisenä sukupuolittuneesta ruumiista, joka estää yksilöä olemasta se, joka hän voisi tai haluaisi olla. Sukupuolia ei ole kaksi, vaan loputon määrä, ne on vain löydettävä, kirjoittaa runoilija.

Finalisteja yhdistää myös vahva tradition tuntemus ja taitava lajityypeillä leikittely.

Runovuoden kolmas ikiaihe oli luonto, erityisesti puut. Luonto näyttäytyy runoissa myyttisenä parantajana, ystävänä, viimeisenä mahdollisuutena pyhyyteen. Toisaalta ekologiset kysymykset, ilmastonmuutos, ja koko elämän edellytyksiä uhkaava ihmiskunnan itsekkyys ja sokeus lopullisen tuhon mestareina ruokki monen runoilijan ajattelua.

Raati joutui lisäksi hieman hätkähtäen toteamaan, että suomalaisen ihmissuhteiden ja perheiden tarinassa rakkauden ja kuoleman ohella pääsosassa on juoppous. Bellmanilaisten iloisten juomalaulujen ja sankarijuoppojen sijaan ovat äänessä takkutukkaiset, laiminlyödyt sekakäyttäjien lapset. Erityisesti juoppojen äitien tytärten vaiettu häpeä ja tuska sai äänen.

Runovuoden Tanssiva karhu finalistit edustavat hyvin näitä keskeisiä teemoja. Finalisteja yhdistää myös vahva tradition tuntemus ja taitava lajityypeillä leikittely: runokokoelmista ulottuu lankoja kauas tuhansien vuosien taa sekä avantgardistien  ja punk-lyriikan mellastukseen. 

Myös käännösvuosi oli runsas ja upea.

Ruotsinkielisissä teoksissa näkyivät erityisen vahvasti kansainväliset trendit, autofiktio, sukupuoli, ja poliittisuus.

Myös käännösvuosi oli runsas ja upea. Voittajateoksen lisäksi ilmestyi useampi raadin merkittäväksi kulttuuriteoksi luokitetelema suomennos.

Raati haluaa ilmaista syvän kiitollisuutensa näille omistautuville, taidokkaille, rakkaudesta runoa ja sivistystä kohtaan sankaritekoja tekeville kääntäjille.