Hyppää pääsisältöön

Tähtisumua ja kaukaisia galakseja – katso, millaisia huippukuvia 16-vuotias Sebastian Silfvenius ottaa avaruudesta

Joutsenen tähdistössä sijaitseva Cygnus Wall -niminen kaasupilven tihentymä on kuin suoraan tieteiskirjallisuudesta.

Valokuvan on ottanut Sebastian Silfvenius. 

Kuopiolaispihalla tallennetuista huikeista avaruuskuvista monet ovat päätyneet alan julkaisuihin.

Myös tämän jutun astrokuvat ovat hänen ottamiaan.

Silfvenius on kuvannut avaruutta vasta parisen vuotta.  

– Aloitin linnunrata- ja kuukuvilla. En ole erityisemmin harrastanut tähtitiedettä, mutta kuvaamisen myötä olen oppinut aiheesta lisää.

Hän on Instagramissa nimellä @polaris.astro, ja kuvia on julkaistu myös astrokuvaussivustoilla, joilla on kymmeniä tuhansia seuraajia.

Sebastian Silfvenius on kuvannut Andromedan galaksia, joka on monen astrokuvaajan suosikkikohde.

Pohjoisen tähtitaivaan kirkkaimpaan galaksiin on maapallolta matkaa 2,5 miljoonaa valovuotta. 

Galaksin voi nähdä hyvissä olosuhteissa jopa paljain silmin.

Sebastian Silfvenius

Silfveniuksen kotipiha on hyvä kuvauspaikka. Kaukoputki-kamerayhdistelmä on useimmiten suunnattu juuri pohjoiseen, kohti Pohjantähteä.

Korkea pihamänty sijaitsee maamerkkinä sopivasti oikeassa ilmansuunnassa.

Laitteisto kootaan seurantajalustalle.

Jalusta seuraa maapallon liikettä, jolloin taivaankappaleet säilyttävät muotonsa pitkillä valotusajoilla.  

Kamera jäähdyttää itsensä -20 asteeseen, jotta kuviin ei tulisi laitteen kuumenemisen aiheuttamaa kohinaa.

Näin kuvista saadaan teräviä.

Lisäksi tarvitaan kaksi tietokonetta, joista toinen sijaitsee säältä suojassa sisätiloissa.

Silfvenius ohjaa sillä kaukoputkea, jota ei nykyaikana muutenkaan enää tihrustella yhdellä silmällä.

– En itse asiassa ole koskaan katsonutkaan kaukoputken läpi, hän nauraa.

Astrokuvaus vaatii kärsivällisyyttä, koska valotusajat ovat pitkiä, jopa tuntikausien mittaisia.

Sen jälkeen vuorossa on vielä kuvankäsittely. 

Se on merkittävin osa astrokuvausta, jossa nimenomaan taidot tulevat esille.

Sebastian Silfvenius

– Astrokuvauksessa pitää miettiä myös kuvan rajausta ja suuntia. Parhaissa kuvauspaikoissa ei ole esimerkiksi valosaastetta. Näihin löytyy avuksi hyviä sovelluksia, neuvoo Silfvenius.

Paras ajankohta avaruuden kuvaamiseen on juuri alkamassa.

Illat pimenevät, ja kirkkaalla säällä esimerkiksi linnunrata on nähtävissä jopa paljain silmin.

Revontuliakin näkyy jo. 

Yön ollessa pisimmillään eli joulun aikoihin taivaalla näkyy Orionin kaasusumu.

Se on Silfveniuksen suosikkikohteita – kirkas ja helposti kuvattavissa varsinkin lumettomana aikana, kun ympäristön valot eivät heijastu lumesta taivaalle.

Haluaisin kuvata paikoissa, joissa on öisin kirkasta ja pimeää. Suomessa on usein pilvistä ja riittävän pimeää alle puoli vuotta.

Sebastian Silfvenius

Tulevaisuudessa olisi hienoa päästä kuvaamaan ihanteellisiin astrokuvausolosuhteisiin.

Kaikkia mielenkiintoisia kohteita ei edes voi nähdä Suomessa.

– Kölin sumu olisi upea kuvauskohde, joka näkyy vain eteläisellä pallonpuoliskolla.