Hyppää pääsisältöön

Yle Teema

Hitchcockin täydellisin, täyteläisin ja täyttävin elokuva – Takaikkuna avaa uudistuneen Kino Klassikon

Vuodelta 2021
Jeff (James Stewart) istuu pyörätuolissa ja katselee sohvalla nojailevaa Grace Kellyä elokuvassa Takaikkuna
Kuvateksti James Stewart, Grace Kelly
Kuva: Universal

Uudistuneen, torstaista lauantaihin siirtyvän Kino Klassikon syyskauden käynnistää Alfred Hitchcockin kolme ehkä kuuluisinta elokuvaa: Takaikkuna, Vertigo – punainen kyynel ja Psyko. Eivätkä Hitchcockit tähän lopu, sillä ohjaajan tuotantoa esitellään Teemalla runsaasti myös tulevina vuosina.

Takaikkunasta on sanottu, että se on Alfred Hitchcockin täydellisin, täyteläisin ja täyttävin elokuva. Eikä se ole vain trilleri, vaan siihen on hienosti nidottu viehkoa erotiikkaa tihkuva rakkaustarina, hykerryttävää huumoria ja lukuisiin sivujuoniin piilotettu oivaltava näkemys siitä, mikä tekee meistä ihmisiä.

Ja kaikki tämä yhden huoneen ja talolavasteen puitteissa, sillä Takaikkunassahan kaikki tapahtumat kerrotaan yhden ihmisen näkökulmasta ja hänen asunnostaan käsin, eikä sieltä poistuta kuin kerran aivan elokuvan lopulla. Asunnon takaikkunasta muodostuu näin eräänlainen valkokangas tai kuvaruutu, josta katsoja seuraa tapahtumia elokuvateatterin tuolista tai kotisohvalta käsin aivan samalla tavoin kuin pyörätuolissa istuva päähenkilö – ja myös aivan yhtä voimattomana.

Tämä päähenkilö on James Stewartin esittämä valokuvaaja Jeff, joka jalkansa loukattuaan joutuu istumaan omassa asunnossaan. Vaikka seuraa tuovat tyylikäs rakastettu (Grace Kelly) ja sanavalmis taloudenhoitaja (Thelma Ritter), alkaa valokuvaaja aikaa tappaakseen kytätä vastapäisen talon asukkaita. Pian hän epäilee erään naapurin (Raymond Barr) murhanneen vaimonsa, mutta kukaan muu ei oikein usko Jeffin olettamuksia.

Katsoja seuraa tapahtumia aivan samalla tavoin kuin pyörätuolissa istuva päähenkilö – ja aivan yhtä voimattomana.

Takaikkuna jatkoi Hitchcockin 1940-luvun muotokokeiluja, joissa hän tuntui tahallaan asettavan itselleen mitä vaikeampia haasteita. Hän sijoitti kokonaisen elokuvan yhteen pelastusveneeseen ja yritti Köydessä filmata elokuvan yhdellä ainoalla pitkällä otolla.

Nämä hieman mekaanisiksi jääneet kokeilut tuottivat Takaikkunassa hienoa hedelmää – se on jokaiselta kuvaltaan harkittu ja kertova elokuva, ainutlaatuinen muotokokeilu ja ensiluokkaista viihdettä suurelle yleisölle.

Tirkistelyteeman varjoon usein jää, kuinka Takaikkuna kertoo myös paljon ihmisyydestä itsestään. Sankariparin rakkausongelmat yhdistyvät kekseliäästi murhatutkimuksiin ja Jeffin naistenpelko rinnastuu jopa hieman huolestuttavasti murhaajan avio-ongelmiin. Takaikkunan ihmisistä löytyy elämän koko kirjo, ja vaikka monet heistä näyttäytyvät aluksi kliseemäisiltä ja arkisilta, he osoittautuvat aidoiksi ihmisiksi, joilla on omat, usein yllättävätkin unelmansa ja jotka kaikki pystyvät odottamattomiin ratkaisuihin. Mitä me oikeasti naapureistamme tiedämme ja mitä vain luulemme tietävämme...

Jopa Grace Kellyn esittämä, legendaarisen Edith Headin suunnittelemia vaatteita alituiseen vaihtava ja esittelevä glamour-nainen syöksyy amatöörietsiväksi ryhdyttyään päätä pahkaa murhaajan asuntoon, vaikka juuri hänen ei koskaan odottaisi tekevän sitä.

Grace Kelly lähikuvassa elokuvassa Takaikkuna.
Kuvateksti Grace Kelly
Kuva: NBC Universal

Kelly oli "Hitchcock-blondeista" täydellisin ja ohjaajan oma suosikki, mutta paria vuotta myöhemmin hän oli menettävä tähtensä Monacon ruhtinaalle. Hitchcock rakasti Kellyn pinnalta hienostuneen viileää mutta kulissien takana rempseää seksuaalisuutta, ja Takaikkunassa hän esitteli Kellyn eroottisuutta leikkisän valtoimenaan.

Kelly jopa ilmestyy elokuvaan kuin unessa, hitaasti suudellen ja silmät alasluotuina hymyillen kuin hillittyä orgasmia näytellen. Myöhemmin hän aikana, jolloin edes aviopari ei Hollywood-elokuvissa saanut nukkua samassa sängyssä, rikkoo surutta Hollywoodin jyrkimpiä sensuurisäädöksiä ilmoittamalla tyynen yksinkertaisesti jäämällä Jeffin luo yöksi. Eikä hän selvästikään piittaa mitään Jeffin epäilyksistä avioliiton suhteen. Jeff -parka on koukussa ja haavissa, vaikka ei sitä ehkä tajuakaan.

Alfred Hitchcockin Takaikkuna Kino Klassikossa lauantaina 4.9.2021. Elokuvailta alkaa klo 21.30. Takaikkuna on Areenassa katsottavana kuukauden ajan ja myös uusitaan perjantaina 10.9.

Elokuvan sydämessä – ennen ja jälkeen elokuvan

Kuvakollaasi: keskellä muotokuvassa Anna Möttölä ja Kalle Kinnunen, taustalla mustavalkoisissa lähikuvissa näyttelijöitä, mm. Mikko Nousiainen, Tommi Korpela, Jonna Järnefelt
Kuvateksti Anna Möttölä ja Kalle Kinnunen sekä henkilöitä Kino Klassikon elokuvista
Kuva: Mojo Erämetsä

Kino Klassikon uusi ohjelmaosuus on nimeltään Elokuvan sydämessä. Ennen illan elokuvaa nähdään, kuinka suomalainen näyttelijä asettuu klassikkoelokuvan rooliin yhdessä valitussa kohtauksessa.

Takaikkunan valokuvaaja Jeffin osassa on pyjama-asuinen Tommi Korpela puolilähikuvassa kameran ja teleobjektiivin kanssa. Kohtauksessa tuskastunut Jeff tarkkailee vastapäisen talon hirveitä tapahtumia voimattomana.

Millaista on tehdä intensiivistä jännityskohtausta, kun vastanäyttelijänä on pelkkä kamera tai studion seinä?

"Näytellä elokuvan tapahtumat uskottavasti ja mielenkiintoisesti katsojalle Alfred Hitchcockin vaativan, valvovan silmän alla ei varmasti ole helppoa."

Ennen elokuvaa: Takaikkuna - Toista Yle Areenassa

Elokuvan sydämessä -ohjelman vakiokeskustelijoina toimivat Anna Möttölä ja Kalle Kinnunen.

Elokuvan jälkeen puhutaan Enemmän elokuvasta vaihtuvien vieraiden kanssa.

Enemmän elokuvasta: Takaikkuna - Toista Yle Areenassa

Kaikki Elokuvan sydämessä -ohjelmat jäävät pysyvästi Yle Areenaan.

Syksyn 2021 aikana Elokuvan sydämessä -kohtauksissa nähdään mm. Mikko Nousiainen, joka eläytyy Anthony Perkinsin lapsenomaisen tappajan rooliin elokuvassa Psyko sekä Jonna Järnefelt, joka on Marlene Dietrichin aikanaan tekemässä roolissa Billy Wilderin oikeussalidraamassa Todistaja (Witness for the Prosecution).