Heidi Jyrkkä kohtasi pahimman pelkonsa, kun vaarallinen harmaakarhu tuli suoraan kohti

Retkeilijä Heidi Jyrkkä, koskimeloja Visa Rahkola ja leijalautailija Mikko Toivonen ovat kaikki joutuneet reissuillaan kohtaamaan pahimmat pelkonsa, kun rakkaan harrastuksen riskit ovat käyneet todeksi. He kertovat nyt tarinansa.

Myrskytuuli oli viedä hengen.

Oli joulukuinen, tuulinen aamu, kun Mikko päätti ystäviensä kanssa lähteä Helsingin Lauttasaareen leijasurffaamaan.

Myrskyävän meren keskellä Mikko kuitenkin menetti leijansa hallinnan ja leijan narut menivät solmuun. Kun hän selvitti naruja meren keskellä, tapahtui pahin mahdollinen. Valtava tuulenpuuska tempaisi Mikon korkealle taivaalle.

Ilmassa tiesin jo, että alastulossa tulee sattumaan ja pahasti. Ja sen jälkeen filmi on poikki.

Mikko paiskautui mereen ja jäi kellumaan siihen tajuttomana, keuhkot täynnä merivettä. Onneksi ystävät rannalla huomasivat Mikon hädän, pelastivat hänet merestä ja aloittivat elvytyksen. Mikko tuli tajuihinsa ambulanssissa.

Edelleen on rankkaa muistella sitä, kun ystäväni Sami tulee ambulanssiin viereeni istumaan ja tajuan hänen ilmeestään, että huh huh, nyt on ollu aika rankka juttu.

Mikkoa hoidettiin ensin teho-osastolla. Sairaalassa selvisi, että hän oli ollut hengittämättä yli 10 minuuttia. Sairaalasta kotiuduttuaan hänen piti ottaa rauhallisesti 3 kuukautta. Samalla Mikko mietti, haluaako hän enää leijalautailla.

Totuus oli, että olin sen kolmen kuukauden aikana tilannut pari uutta leijaa ja vissiin pari lautaakin ja oli tosi kova polte päästä takaisin lajin pariin.

Vaikeinta onnettomuudessa oli nimenomaan se, miten se vaikutti Mikon läheisiin.

Itselle oli tosi raskasta, että on aiheuttanut omalla teollaan toisille huolta ja murhetta. Nyt harrastaminen jatkuu yhtä kokemusta rikkaampana ja tietää taas, minkälaisia juttuja pitää ennalta miettiä.

Mikkoa leijasurffaamisessa koukuttaa erityisesti ystävät. Lajista tekee hienon myös ympärillä olevat luontoelementit, kuten tuuli, meri ja lumi ja varsinkin ne hetket, kun Mikko hyppää tuulen avulla korkealle ilmaan. Nämä tunteet ovat niin hienoja, että Mikko uskaltaa edelleen harrastaa myrskytuulten armoilla.

On se ihan mieletöntä, että lennät oikeasti ilmassa ja varusteiden ja laitteiden hallinnalla itse teet sen kaiken. Se on hyvä fiilis.

Se hetki ei unohdu koskaan

Heidi Jyrkkä käy usein Alaskassa vaeltamassa. Yksi reissuista on jäänyt lähtemättömästi hänen mieleensä.

Eräänä aamuna, kun Heidi nousi vaelluksella teltastaan, hän huomasi ohi juoksevan karibulauman. Heidi kuvasi tämän videon, ja pian lopetettuaan kuvaamisen hän joutui kohtaamaan pahimman pelkonsa.

Karibujen takana oli harmaakarhuemo kahden poikasensa kanssa. Tilanne oli uhkaava ja vaarallinen, sillä emot suojelevat poikasiaan aggressiivisesti. Valtava peto oli vain 100 metrin päässä, eikä lähtenyt pakoon vaan tuli yhä lähemmäs ja lähemmäs.

Harmaakarhut ovat yksi vaeltajan suurimmista vaaroista Alaskassa. Ne ovat kotoisia ruskeakarhujamme paljon aggressiivisempia ja suurempia, ja paikalliset kantavat niiden varalta aina mukanaan karhusumutetta. Silti Heidi Jyrkkä lähtee kerta toisensa jälkeen Alaskaan vaellukselle – peläten karhuja, mutta samalla toivoen, että näkisi niitä joskus.

Karhujen käytöstä tuli opiskeltua etukäteen – kaikki paikalliset kertoivat kohtaamisistaan karhujen kanssa ja siitä, miten karhut olivat reagoineet.

Nämä keskustelut ja vinkit saattoivat pelastaa Heidin hengen. Hän muisteli oppejaan, koetti näyttää mahdollisimman suurelta ja lähti varovaisesti peruuttamaan. Jännittävien ja jopa pelottavien minuuttien päästä karhut jäivät kukkulan taakse ja lähtivät sitten pois paikalta.

Heidi suhtautuu karhuihin ja muihin villieläimiin hauskan kaksijakoisesti. Hän pelkää mutta haluaa samalla myös päästä näkemään niitä. Aidot eläinkohtaamiset luonnon keskellä ovat niin upeita, että ne saavat Heidin vaarallisten karhumaastojen keskelle.

Suurin pelkoni on aina ollut se, että herään teltasta ja kuulen, että joku iso eläin on vieressä. Enkä voi katsoa, mikä se on.

Tärkeintä onkin välttää turhia riskejä ja suhtautua karhuihin vakavasti. Alaskassa Heidi kantaa aina mukanaan karhujen karkoitukseen tarkoitettu sumutetta ja huolehtii siitä, etteivät ruoan hajut houkuta karhuja paikalle.

Heidin tietämys karhuista ja hurjat kokemukset ovat avuksi nyt, kun Heidi asuu pohjoisessa suon laidalla, jossa myös karhut viihtyvät. Kun on kohdannut pahimman painajaisensa ja selvinnyt siitä, se antaa myös rohkeutta.

Olen nyt kohdannut sen kaikista pelottavimman, eli emon ja kaksi pentua liian läheltä. Pelkäsin aina, että kohtaisin villieläimiä niin, että herään teltasta ja siinä on joku eläin – ja se tapahtui. Nyt ymmärrän, että nauti siitä hetkestä!

Virran voima koukuttaa

Visa Rahkola harrastaa koskimelontaa – lajia, jossa raja hauskuuden ja onnettomuuden välillä on usein pieni.

Visa on joutunut tilanteisiin, joissa henki on ollut hiuskarvan varassa. Kuten tässä, kun hänen kajakkinsa aukkopeite irtosi ja hän päätyi pää alaspäin keskelle kuohuvaa koskea.

Siinä minä pyörin kuin pesukoneessa täydellä kajakilla ja mietin, että tämä on aika lähelle pahin skenaario, mitä tässä koskessa voisi tapahtua.

Koskimelonta on koukuttava laji. Siinä yhdistyvät kaunis luonto, omien taitojen testaaminen ja suuret tunteet. Varsinkin tunne onnistuneen laskun jälkeen saa ottamaan riskejä lajin parissa.

On upea fiilis, kun olet alhaalla ja kaverit hurraavat ja ovat hekin laskeneet kosken onnistuneella linjalla. Kyllä siinä purkautuu aika paljon mielihyvää kerralla.

Luonnossa harrastamisessa riskejä lisää se, että ympäristöä ei koskaan pysty täysin kontrolloimaan.

Kun Visa päätyi pää alaspäin kosken keskelle, oli tilanne hengenvaarallinen. Hän joutui uimaan valtavien, kuohuvien vesimassojen keskelle. Onneksi kosken alapuolella odottanut ystävä tiesi täsmälleen miten toimia ja pelasti Visan sekunneissa. Koskimelonnan riskejä pienennetään tekemällä tarkkoja suunnitelmia ja varautumalla aina pahimpaan.

Miten nöyrää poikaa sitä on jossain valtavan kosken vieressä – miten pieneksi itsensä tuntee.

Koskimelonnassa Visaa koukuttavat myös siihen liittyvät riskielementit. Varsinkin nuorempana häntä viehättivät jännitys ja extreme. Nykyään Visa haluaa ennen kaikkea kokeilla ja kehittää omia kykyjään melojana.

Virtaava vesi on elementtinä erityinen. Sen voimaa ei pääse kokemaan missään muualla kuin siellä joella tai koskessa. Itsensä ylittäminen ja hyvät kaverit ovat asioita, jotka koskimelonnassa kiehtovat.

Kuuntele Mikon, Heidin, Visan sekä muiden seikkailijoiden hurjat tarinat Riskiretket-podcastista.

Leijalautailukuvat: Pasi Järves, Tomi Tähti ja Mikko Toivonen

Leijalautailuvideot: Ville Räty, Hannamari Vallila

Vaelluskuvat ja -videot: Heidi Jyrkkä

Koskimelontakuvat: Minttu Rinne, Tapio Antere, Jan Viljanen, Arttu Rautio

Koskimelontavideot: Visa Rahkola