Moni punkkari sikailee, vaikka julistaa ihmisoikeuksia t-paidassaan – näin kertoo häirinnän laajuudesta järkyttynyt punk-aktiivi Ville Valavuo

Kesällä Instagramissa julkaistut #punkstoo-kertomukset häirintätapauksista ravistelevat punk-musiikkipiirejä. Moni punkkari on miettinyt jälkikäteen, että on katsonut sivusta tilanteita, joihin olisi pitänyt puuttua. Yksi heistä on helsinkiläinen Ville Valavuo.

Ville Valavuo:

Onhan tätä asiaa joutunut käsittelemään oikeastaan joka päivä kesästä asti. Iso osa tyypeistä, joista kirjoitettiin, oli jollain tavalla tuttuja. Kun oon 15 vuotta säätänyt, järjestänyt keikkoja, julkaissut levyjä ja kiertänyt bändien kanssa, niin ihmisiin tutustuu. Juttujakin on liikkunut paljon.

Totta kai se tuntuu pahalta, kun kaikki tulee kerralla naamalle ja sut työnnetään pää edellä likakaivoon. Se on hirveää, mutta jotkut ovat painineet asian kanssa jo vuosikymmeniä. Osa on joutunut vaihtamaan maisemaa tai jopa maata. Musta on oikein, että cis-miehet joutuvat käsittelemään nämä asiat nyt.

Fiiliksistä päällimmäiset on pettymys ja ahdistus, mutta toisaalta oon helpottunut siitä, että tää asia viimein käsitellään. Tästä on yritetty avata keskustelua monta kertaa aiemminkin, mutta se ei ole onnistunut.

Sarita Kemppainen kirjoitti aiheesta jo vuonna 2016. Hän nosti esiin skenessä vallitsevan hyvä jätkä -ilmiön. Muistan, että siihen suhtauduttiin niin, että mitä toikin nyt valittaa, että mikä juttu tämäkin muka on. Asian annettiin olla ja vedottiin siihen, että nehän on hyviä jätkiä.

Vuonna 2018 asia nostettiin uudelleen esiin Nälkä-mediassa, mutta silloinkaan ei saatu oikein keskustelua. Tuntuu, että se vaati näin ison avauksen, jotta asiasta viimein voidaan keskustella kunnolla.

Yllätyin ehkä siitä, miten isoksi #punkstoo kasvoi ja luulen, että instagram-tilin ylläpitäjät yllättyivät myös, miten paljon se herätti keskustelua.

On tosi ikävä myöntää, mutta kaikki ne stoorit ei kuitenkaan olleet yllätyksiä. Tosi monet niistä oli ollut tiedossa tosi monella ihmisellä, ja niitä on vaan hyssytelty. 

Olin pettynyt siihen, miten rajuja ne jutut oli ja miten paljon niitä oli. Määrää en tiennyt enkä sitä, mitä kaikkea oli tapahtunut missäkin kaupungissa ja kenelle. Ja miten moneen läheiseen se on osunut.

Oon miettinyt tosi paljon, miksi asioihin ei ole puututtu aiemmin. Luulen, että ilmapiiri on vaan ollut sellainen, että jäät altavastaajaksi.

Aina kun joku on yrittänyt avata keskustelua häirinnästä, siihen on suhtauduttu niin, että älä nyt viitsi valittaa, se on ihan hyvä tyyppi tai mulle se ainakin on ollut aina tosi mukava. Mutta ethän sä oikeasti voi tietää, mitä baaripöydän ulkopuolella tapahtuu.

Ja oon mäkin nähnyt, kun ne ihmiset on tosi epämukavia muille siinä pöydässä, ja antanut sen mennä sormien läpi liian monta kertaa. Nyt oon joutunut reflektoimaan sitä tosi paljon ja miettinyt, miten ehkä jatkaa tästä.

Uskokaa uhria, älkää sitä tyyppiä, joka sanoo, että tuo nainen on sekaisin.

Tää ei oo pelkästään cis-miesten asia, vaan ylipäätään tosi moni tyyppi on miettinyt, miksi ei ole puuttunut tilanteisiin. Mutta siinä mielessä tää on suurelta osin cis-miesten asia, että se on enemmistö ja tosi moni heistä on jonkinlaisessa valta-asemassa.

Näitä asioita on muutenkin tosi vaikeaa tuoda esiin, koska ne ovat tosi yksityisiä, eikä kaikki halua käsitellä niitä julkisesti. Jos sä sitten olet naisena yksin kertomassa näitä kokemuksia, ja sen jälkeen niitä vähätellään ja suhun suhtaudutaan halventavasti, niin ymmärrän sen, että nyt kaivataan meitä muita puolustamaan siihen rinnalle näitä stooreja.

Uskokaa uhria, älkää uskoko sitä tyyppiä, joka sanoo, että tuo nainen on sekaisin tai että se on vaan tuollainen ja tekee kaikille noin. Vähättely saisi loppua.

Nyt teoilla on ollut myös seurauksia. Bändejähän meni jo, se ei sinänsä yllättänyt. Luulen, että niitä voi mennä enemmänkin, kun ihmiset ehtivät keskustella.

Nää ratkaisut ei oo mitenkään helppoja, monella on voinut mennä parinkymmenen vuoden työ roskiin. Mutta silti musta on tosi hyvä, että jengi on nyt toiminut niin eikä enää hyssyttele näitä asioita. Bändejä, keikkoja ja levyjä tulee, ja ne on ihan kivoja, mutta tää #punkstoo on paljon tärkeämpi.

Teoilla pitää olla seurauksia, muuten jengi ei opi tai joudu reflektoimaan käytöstään ollenkaan. Pitää olla jonkinlainen huomautus, että näin ei saa tehdä. Mutta ihmisten poissulkeminen kokonaan on jossain määrin ongelmallista, koska se sikailu saattaa jatkua muualla, kun asioita ei joudu käsittelemään.

Punkskenen muutoksesta olen varovaisen toiveikas, mutta muiden musagenrejen osalta en välttämättä. Esimerkiksi metalliskenessä tai räppipuolella on ollut aika hiljaista anteeksipyyntöjen ja itsereflektoinnin kanssa. 

Punkskenessä alkaa myös näkyä sukupolvenvaihdos pikkuhiljaa. Mukana alkaa olla taas parikymppisiä, mikä on tosi piristävää. Sellainen vanhan maailman rocktähteys jää pois. Ja vanhat hyvä veli -verkostot pikkuhiljaa hajoaa ja murenee. Se on mun mielestä hyvä.

Punkskene on silleen hassu, että siellä on aina julistettu näitä arvoja eri tavalla kuin muualla. Ikävä kyllä on ollut aika paljon sellaista, että ihmisoikeusjulistuksia on kiva laittaa t-paitaan, mutta jengi on sikaillut tuolla kuitenkin. 

Nyt alkaa olla pikkuhiljaa sellaista, mitä on julistettu monta vuotta. Tai no ei ihan vielä, mutta sinne päin ollaan menossa. Ois tärkeää, että ihmiset olisivat oikeasti samalla viivalla, eikä oo sellaista rocktähti ja bändäri -asetelmaa, mitä on joissain muissa skeneissä.

Olennaista on, että kaikki miettii näitä, muuten skene ei muutu.

Mulla ei ole mitään avaimet käteen -ratkaisua, miten asiat saadaan muuttumaan, enkä usko, että vielä on kenelläkään muullakaan. Uskon kuitenkin, että vaikkapa keikoilla on helpompi puuttua häirintään tai mennä ilmoittamaan järkkääjille, että hei täällä on tällainen ahdistelija-tyyppi. Sitten se voidaan ehkä heittää ulos tai ainakin keskustella siitä, millainen on turvallinen tila, mitä punkkikeikkojen pitäisikin olla mun mielestä.  

DIY-puolella turvallisemman tilan keikkoja ja esiintyjiltään moninaisempia keikkoja on järkättykin jo pitkään ja järkätään edelleen, mutta ois mahtavaa, jos se vihdoin muuttuisi normiksi.

Oon miettinyt tosi paljon, oonko oikea ihminen puhumaan näistä asioista. Aihe on sellainen, että kaikilla on tunteet pinnassa, enkä tiedä, kuka sitten olisi oikea ihminen puhumaan.

Olennaista on, että kaikki miettii näitä, muuten skene ei muutu. Ennen kaikkea se, että valta-asemassa olevat ihmiset, esimerkiksi mä keikkajärjestäjänä ja bändiläisenä, puuttuu siihen, että ois tilaa vaikka muunsukupuolisille tai ylipäätään muillekin kuin valkoisille heteromiehille. 

On tärkeää, että muutos tapahtuisi pikkuhiljaa. Sitä on odotettu aika pitkään.

Musiikkipiirien seksuaalista häirintää käsitellään Kulttuuricocktail live -ohjelmassa keskiviikkona 15.9. tv1 ja Areena klo 20.00. Vieraina ovat muusikot Anni Lötjönen ja Sanna “Litku” Klemetti.