Sopivan kreisi kaveriporukka järjestää popikoni Britney Spearsin kunniaksi juhlat, joissa palomiehet puhaltavat tulta ja ystävyys säkenöi
Kaikki Britney Spearsit pääsevät holhouksesta irti salolaisissa kotibileissä lauantaina. Annika Fagerströmin ja Nina Kilpiön tiiviillä kaveriporukalla on ollut iso merkitys korona-aikana.
Haloo? Kuuleeko Britney Spears? Kaveriporukka Salosta kyselee.
"Voi kun olisi hienoa, jos Britney saisi kuulla, että hänen kunniakseen pidetään juhlat pienellä paikkakunnalla Suomessa", Annika Fagerström, 30, kertoo videopuhelun välityksellä.
Paikalla on myös Nina Kilpiö, 35, jonka kotona It’s Britney Bitch –bileet lauantaina järjestetään.
Pukukoodi juhliin on selvä: jokin popikonin legendaarisista asuista vuosien varrelta. Kaveriporukan kaksi miestä esittävät Spearsin turvamiehiä mustissa puvuissa ja aurinkolaseissa.
Fagerström kertoo, että heillä on juhlissa aina jokin teema. Tavalliset kotibileet, joissa ”istua möllötetään”, eivät kiinnosta. Suunnittelu, pukeutuminen ja ohjelma tekevät juhlista niiden arvoiset.
Tänä vuonna kaveriporukka on järjestänyt jo Star Wars –bileet ja juhlat, joissa piti pukeutua mustaan glitteriin.
"Meillä on tosi heittäytymiskykyinen poppoo. Kaikki ovat heti messissä, kun joku saa hyvän idean", Kilpiö sanoo.
Holhouskiistan seuraamista ja ison käärmeen metsästystä
Kaverukset ovat seuranneet tiiviisti mediasta holhousjärjestelyä, jonka alaisena 39-vuotias Britney Spears on ollut jo 13 vuoden ajan.
Kesäkuussa Spears kertoi oikeuden kuulemisessa, että häntä on käytetty taloudellisesti hyväksi, pakotettu tekemään töitä ja pahoinpidelty henkisesti.
Laitamme Britneylle viestiä, että pidämme sinulle bileet tänään.
Annika Fagerström
Fanien perustama Free Britney –liike on vaatinut holhouksen lopettamista jo vuosien ajan. Pari viikkoa sitten toive tilanteen korjaantumisesta toteutui: laulajan isä James ”Jamie” Spears haki oikeudelta holhouksen lopettamista.
Isä on pitkälti hallinnut vuodesta 2008 lähtien tyttärensä taloutta ja yksityiselämää.
Holhouskiista onkin yksi keskeinen syy, miksi Salossa järjestetään bileet Britneyn kunniaksi.
Annika Fagerströmin asuna juhlissa ovat solmio, sininen kaulus, istuva tumma puku, valkoinen toppi ja musta korsetti. Vaatekerta on tuttu hänen lempikappaleensa Me Against the Musicin (2003) videosta.
Nina Kilpiön piti pukeutua I’m a Slave 4 You –kappaleen asuun, mutta hartioiden päälle ei löytynyt tarpeeksi pitkää käärmettä.
”Naapurissa olisi itse asiassa JJ-niminen käärme, mutta se oli liian pienikokoinen, eikä leikkikäärme tule kyseeseen", Kilpiö linjaa.
Uusi asu löytyi Googlen kuvahausta: piukea musta tanssiasu ja silinteri. Kaverukset aikovat lähettää asuista ja bileistä kuvia Britney Spearsin Instagramiin.
”Laitamme viestiä, että pidetään sinulle bileet tänään”, Fagerström sanoo.
Kaveriporukka kasvaa koko ajan
Usein puhutaan kavereiden vähenemisestä, kun vuosia tulee lisää. Kilpiöllä ja Fagerströmillä on käynyt toisinpäin: mitä enemmän ikää karttuu, sitä enemmän saa kavereita.
Missä salaisuus oikein piilee?
”Ehkä me ollaan vain niin hyviä tyyppejä”, Fagerström heittää ja virnuilee.
Ystävykset tutustuivat vuonna 2015 Salon seudun ammattiopistossa, josta kumpikin valmistui visualistiksi.
Otamme aina uusia ihmisiä juttuihin mukaan.
Annika Fagerström
”Meillä on Ninan kanssa sama agenda. Otamme aina uusia ihmisiä juttuihin mukaan”, Fagerström sanoo.
Kaverisuhteet pysyvät hänen mukaansa yllä silloin, kun toisen seuraa arvostaa. Kilpiö sanoo, että hänellä on 16-henkiseksi kasvaneesta kaveriporukasta hyvin onnekas olo.
”Emme ole kyllä ihan hiljaisinta ja rauhallisinta porukkaa, vaan juuri sopivasti kreisejä”, Fagerström lisää.
Etenkin korona-aikana tiiviillä kaveriporukalla on ollut iso merkitys. Kun Kilpiö joutui karanteeniin hänen isänsä sairastuttua koronaan, toi joku kaveri aina ruokakassin oven taakse.
Kotibileistä ei ole myöskään luovuttu. Ne ovat olleet porukalle tärkeä paikka kokoontua yhteen ja vaihtaa kuulumisia.
Kun karanteeni esti yhden kaverin fyysisen osallistumisen, oli hän menossa mukana virtuaalisesti koko illan. Ensin kotona tietokoneen näytöltä, sitten baarissa puhelimen ruudulta.
Hello kitty –drinkkejä, palomiehiä ja pelkkää Britney Spearsia baarissa
Viime viikkoina on puhuttu paljon yhteiskunnan avaamisesta ja koronarajoitusten purkamisesta. Hallitus antoi tiistaina eduskunnalle esityksen koronapassista, jonka avulla pääsee esimerkiksi osallistumaan yleisötapahtumiin, joissa ei voi noudattaa turvavälejä.
Fagerström odottaa eniten sitä, että pääsee tanssimaan. Britney-bileisiin on sovittu paikallisen ravintolan kanssa terassilta alue, jossa kaveriporukka voi luvallisesti tanssia.
Tykkäämme Britneystä juuri sellaisena kuin hän on.
Nina Kilpiö
Ravintolan kanssa on tehty pari muutakin järjestelyä. Illan aikana soitetaan ainoastaan Britney Spearsia, vaikka ravintola on auki ihan normaalisti, ja juhlijoille tarjoillaan Hello Kitty - drinkkejä.
Lauantain kohokohta on kaverusten mielestä jo selvillä.
”Tilasimme palomiehiä puhaltamaan tulta. Jos olemme kiltisti, saamme sylitanssia. Saa nähdä”, Fagerström sanoo.
Showsta vastaa salolainen Flamers-tulitanssiryhmä, johon myös Fagerström itse kuuluu.
Juhlissa kaikki Britneyt ovat vapaita
Ystävykset vitsailevat, että yksi Britney-bileiden vieraista voisi ajaa hiuksensa pois ja ottaa sateenvarjon baariin mukaan.
Vuonna 2006 paparazzit kuvasivat mielenterveysongelmista kärsineen Britney Spearsin surullisenkuuluisan hermoromahduksen: Spears ajoi kampaamossa hiuksensa pois ja hakkasi paparazzin autoa sateenvarjolla. Taustalla oli sotkuinen huoltajuuskiista Spearsin lasten isän Kevin Federlinen kanssa.
”Britneyllä on ollut värikäs elämä. Sateenvarjon kanssa riehuminen saattaa naurattaa, mutta ylä- ja alamäkiä on kaikilla. Tykkäämme Britneysta juuri sellaisena kuin hän on”, Kilpiö sanoo.
Lauantain juhlissa kaikki Britneyt ovat vapaita.
”Ajatus on, että nyt kukaan ei enää holhoa meitä. Viimeinkin painellaan menemään”, Fagerström sanoo ja nauraa.
It's Britney Bitch -bileet ovat mukana Let's lauantai -ohjelmassa 25.9. klo 21-23 Areenassa ja TV2:ssa. Mukana myös huimasti muita juhlia ja tapahtumia ympäri Suomea.