Juhani Vahtokarin pitkän opettajanuran johtotähtenä on ollut ajatus, että asiat voi tehdä myös toisin
Nuorena opettajana Juhani Vahtokari oli sitä mieltä, ettei luokkahuone ole paras paikka oppimiseen. Oppilaiden silmät ja mielen avaa asioiden havainnollistaminen oikeassa ympäristössä. Idearikas Vahtokari ei silti voinut aavistaa, että suunnitelmien toteutuminen voi joskus edellyttää jopa hevosenlannan säkkiin sullomista!
Kuuntele ohjelma Yle Areenassa
Kuusi kuvaa rehtori emeritus Juhani Vahtokarin elämästä
Jotkut joutuvat kulkemaan monenlaisia kiertoteitä etsiessään itselleen sopivaa ammattia, toiset löytävät oman polkunsa kuin johdatettuina. Rehtori emeritus Juhani Vahtokari kuuluu jälkimmäisiin. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei päämäärään päästäkseen tarvitsisi ahkeroida. Sinnikäs pitää olla!
Esimerkin voima ja siintävät haaveet
Sodanjälkeiseen Suomeen syntyneet lapset oppivat varhain, että ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä. Maatilalla Ylöjärvellä kasvanut Juhani Vahtokarikin tarttui pienestä pitäen toimeen kuin toimeen. Työntäyteinen lapsuus selkeytti myös sen, että koulunkäynti mahdollistaa enemmän vaihtoehtoja.
Hyväpäinen poika halusi oppikouluun. Omalla kotipaikkakunnalla sellaista ei ollut, joten koulumatkasta Tampereen lyseoon tuli pitkä, 28 kilometriä suuntaansa! Oppikouluun pääsyn kunniaksi Juhani oli onneksi saanut lahjaksi mummon eläkerahoillaan hankkiman polkupyörän, ja sillä tuo matka taittui osan kouluvuotta.
– Syyskuun ja lokakuun syksyllä, keväällä huhti- ja toukokuun kävin pyörällä koulua Tampereella. Kirjat tarakalle ja 56 kilometriä päivässä, kertoo Vahtokari.
Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee, tietää sananlasku
Ajan oloon urakka osoittautuu liian raskaaksi, vaikka näin rahaa säästyikin pitkä penni.
Koululuokat olivat tuolloin suuria, ja kuri tiukka; joskus liiankin kova, myöntää Vahtokari. Kaikesta huolimatta hänen mielessään alkaa siintää opettajan ammatti. Toisena vaihtoehtona olisi upseerin ura. Molempiin yhdistyy mielikuva tottelemisesta ja kurinpidosta. Se ei ole Vahtokarin mielestä paha asia. Selvennykseksi hän kertoo kuri -sanan taustasta.
– Kuri oli sellainen aidanne, jossa oli kaksi aitaa, joitten välissä lehmäkarja meni laitumelle niin, että ne pysyivät kurissa, eivätkä lähteneet pelloille haahuilemaan.
Elävää historiaa aidossa ympäristössä
Opettaja Juhani Vahtokarista sitten tuli. Hän kiinnostui jo opiskeluaikanaan asioiden havainnollistamisesta ja yhdessä tekemisestä, mikä oli siihen aikaan harvinaista opettamisessa. Vahtokarissa virisi kipinä, joka johti myöhemmin erilaisten kouluaktiviteettien järjestämiseen ja kehittämiseen.
Pitkän opettajanuran tehnyt Vahtokari onkin ollut koulumaailmassa monien uusien käytäntöjen airuena. Hänen mielestään opetussuunnitelmiin kuuluneita asioita tulisi voida syventää ja tehdä eläviksi. Niin syntyi ajatus leirikoulumatkoista ulkomaille.
Oppilaathan saavat pohjatietoa mm. uskonnoista, historiasta, kasvillisuudesta, maantieteestä. Miksipä ei vietäisi oppilaita kulttuurin lähteille vaikkapa Kosin saarelle, jossa on yhä nähtävillä niin antiikin Kreikan aika, Rooman aika, islamilaisten aika ja johanniittaritarien aika sekä tietysti nykyhetki ja koko kiehtova välimerellinen ympäristö, kaavaili Vahtokari.
Koululaisten vanhemmat innostuivat ajatuksesta, ja heidän mukanaolonsahan olisikin välttämätöntä.
Juhani Vahtokari oli kypsytellyt leirikouluideaa jo pitkään ja perehtynyt muiden maiden käytäntöihin. Nyt puuttui vain kouluhallinnon lupa. Vahtokarin yllätykseksi siellä ei tiedetty mitään leirikouluista! Lupa kuitenkin saatiin, ja siitä se lähti.
Kaiken kaikkiaan Juhani Vahtokari organisoi ja osallistui opettaja-aikanaan yli kahteenkymmeneen leirikouluun niin Kreikassa, Italiassa, Englannissa ja Pohjoismaissa, luonnollisesti siis myös Suomessa.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikä mitään synny itsestään
Nykyäänhän leirikoulut ovat miltei selviö, osa koulunkäyntiä, mutta 80-luvulla se oli meillä uutta. Tuolloin myös tiedotusvälineet kiinnostuivat teemasta ja tekivät osaltaan asiaa tunnetuksi. Jossakin vaiheessa ulkomaille suuntautuvan leirikoulun uutuudenviehätys katosi, mutta oppilaiden maailmankuvan avartajana sillä on ollut suuri merkitys.
Siksi Juhani Vahtokaria ihmetyttää ja harmittaakin, ettei yksikään nyky-yliopisto ole tarttunut tähän aikanaan niin käänteentekevään ilmiöön, joka todella ansaitsisi tulla kartoitetuksi ja laadukkaasti tutkituksi. Ehkäpä Juhani Vahtokari tarttuu ohjaksiin itse, taas kerran!
(Kansan)kynttilää ei pidä kätkeä vakan alle
Niin kuin tässä ei olisi ollut elämäntehtävää tarpeeksi, Juhani Vahtokari on ollut monessa muussakin mukana. Hän on mm. toimittanut useita radio- ja tv-ohjelmia.
Vahtokari on myös musiikkimiehiä, ja kas kummaa, hänen opettajaseminaaritovereitaan ovat tunnetut laulavat herrat Jaakko Ryhänen ja Jorma Hynninen!
Nykyisestä koulujen musiikinopetuksesta Juhani Vahtokari sanoo, että nimenomaan yhdessä laulamista tarvittaisiin lisää, vaan ei laulukokeita, sillä se vie laulamisesta ilon! Ja juuri iloa ihminen kaipaa. Sitä tuottaa musiikin lisäksi ystävyys – mitä pidemmästä ystävyydestä on kyse, sen parempi, tuumaa Juhani Vahtokari, ja hän tietää, mistä puhuu!
