Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Kellomäki

Vauhdikas luovuusprofessori Alf Rehn innostaa keksimään uusia ratkaisuja, jotta ihmiskunta jäisi eloon – ei pelkästään uusia leluja sedille

Anne Flinkkilä professori Alf Rehnin kanssa, iloinen ja naurava tunnelma. Alf osoittaa sormellaan Annea.
Kuvateksti Alf Rehn Anne Flinkkilän vieraana.

Alf Rehn tunnustaa välillä tympääntyvänsä turhiin sovelluksiin, kun luovuutta pitäisi käyttää maailman isojen ongelmien ratkaisuun. Rehn kertoo myös, miten masennuksen musta koira on vuosien varrella seurannut suosittua lavapuhujaa.

Alf  Rehn on mies, joka ei jätä ketään kylmäksi. Akateemisen maailman kauhukakaraksikin tituleerattu Alf nimitettiin Åbo Akademin liiketaloustieteen professoriksi kolmekymppisenä ja siitä villiintyi paitsi media, myös nuori professori itse. Räväkät lausunnot ja perinteisestä tieteestä poikkeavat puheet toivat Alf Rehnille julkisuutta.

– Vakituinen virka toi mahdollisuuden sanoa, mutta tiedän useammankin professorikollegan, joiden mielestä olin täysi pelle. Minun mielestäni on kuitenkin hyvä, että meitä on moneen junaan. Toisille sopii tutkijankammio, toisille taas suurempi julkisuus.

Mitä Alf Rehn sitten oikein sanoi? Että sarjakuvista oppii johtamista, tyhmyys on viisautta, brändit joutavat tunkiolle ja sitä rataa. Nyt, Tanskassa asuva, pian viisikymppinen innovaation, designin ja luovuuden professori katsoo silloista itseään ymmärtävästi.

– Vaikka tutkimusalueeni ja kiinnostuksen kohteeni on aina ollut rajojen rikkominen, niin olinhan minä silloin nuorena vähän paniikissakin. Että tässäkö se ura ja elämä sitten oli.

Leluja sedille vai innovaatioita ikääntyville? 

Vaikka onkin luovuuden ja innovaatioiden professori, Alf Rehn sanoo itsekin välillä väsyvänsä uusiin innovaatioihin. Uusia appeja, uusia leluja sedille, sen sijaan, että ratkaistaisiin suuria ongelmia.

– Olen pitkään jo puhunut siitä, että me keskitytään aivan liikaa lasteni ikäisiin parikymppisiin. Eihän niillä ole edes varaa ostaa kaikkea sitä roinaa, mitä heille innovoidaan. 

Alf Rehnin mielestä pitäisi keskittyä esimerkiksi ikäihmisiin. Siellä on valtava, monipuolinen joukko ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita maailmasta – ja joilla on myös rahaa.

– On naurettavaa ajatella, että ihminen on innovaatiokentän ulkopuolella sillä hetkellä kun hänelle alkaa tulla ryppyjä.

Professori Alf Rehn Anne Flinkkilän vieraana Mediapoliksen studiolla Tampereella. Hymyilee kuvassa.
Kuvateksti Alf Rehn Flinkkilä & Kellomäki -ohjelmassa.

Voiko luovuus taklata ilmastonmuutoksen? 

Alf Rehn sanoo, että koronapandemia on opettanut meille sen, että me kykenemme yhteiskuntana isoihin asioihin. 

– Nyt olisi aika miettiä, että hei me pärjättiin lockdownissa, me pystyttiin hanskaamaan tämä kriisi, niin miksei näihin muihinkin isoihin haasteisiin pystyttäisi vastaamaan. 

Alf uskoo, että hänen ikäisensä ihmiset vielä saavat elää elämänsä loppuun ilman suuria mullistuksia, mutta kun hän katsoo nuorinta lastaan, 9-vuotiasta poikaa, niin ajatukset ovatkin ihan jotain muuta.

– Poikani joutuu ehkä kokemaan sen, että Tanskaa ei enää ole, että koko maa on veden alla. Mitä sanoa? Pitääkö lasta valmistaa maailmanloppuun?

Alf sanoo olevansa ehkä ylioptimistinen, mutta hän uskoo, että luovuudella ja innovaatioilla voi tehdä paljon. Tärkeintä on, että kaikki tajuavat muutoksen ja kestävän kehityksen.

– Ei voi enää ajatella, että meidän ei kannata tehdä mitään ennen kuin kiinalaiset tekee. Kyllä kaikkien pitää muuttaa elämäntapojaan.

Alf Rehn pikkupoikana sheriffin liivi päällään leikkipyssy kädessä. Kuvassa 70-luvun värisävyt.
Kuvateksti 70-luvun leikkejä.

Introvertti, joka näyttelee ekstroverttiä

Alf Rehnistä on tullut vuosien varrella suosittu inspiraatiopuhuja, jonka elkeet lavalla muistuttavat rocktähteä. Suuret eleet, kova ääni ja provosoiva puhe hurmasivat isot yleisöt. Kuitenkin Alf sanoo olevansa ujo ja introvertti.

– Olen introvertti, joka näyttelee sujuvasti ekstroverttiä. Räyhäkkäässä lavaroolissa olen ehkä sellainen ihminen, joka toivoisin olevani tosielämässäkin. Kotona iltaisin voin olla sitten se ujo, kiusattu poika, joka kiukuttelee maailmaa kohtaan.

Alfin lapsuudessa perhe muutti usein, koska isä suorasuuna joutui usein työpaikoilla riitoihin pomojen kanssa. Uusi poika sai aina tapella oman paikkansa uudessa koulussa.

– Luulen, että sieltä lapsuudesta tulee se tietynlainen kameleonttimaisuus, kun aina joutui oppimaan uuden murteen ja uudet kovat jutut.

70-luvulla perhe muutti Tukholmaan, Fittjan kovamaineiseen siirtolaislähiöön. Yllättäen nörttipoika viihtyi siellä hyvin.

– Koko rappu oli täynnä erilaisia maahanmuuttajataustaisia lapsia. Yhdessä siinä ihmeteltiin ruotsalaisten elämää. Vieläkin miellän itseni ruotsinsuomalaiseksi.

Kotona oli joskus pulaa ruuasta, mutta ei koskaan kirjoista. Se oli pelastus. Alf sanoo puolitosissaan, että toisenlaisissa oloissa hänestä olisi voinut tulla alkoholisti tai rikollinen.  

– Minua on aina kiinnostanut enemmän rikkominen kuin kokoaminen. Kun tutkin rajoja, niin se on vähän kuin rikollisen tapa katsoa maailmaa, etsiä ne heikot kohdat. Onneksi löysin tieni yliopistomaailmaan, missä kaltaiseni oudotkin hiipparit saavat olla sellaisia kuin ovat.  

Mustan koiran kanssa 

Nyt Alf Rehn toimii designin, innovaation ja johtamisen professorina Tanskassa ja sanoo elämänsä olevan aika seesteistä ja rauhallista. 

Toisinkin on ollut, kun Alfia haluttiin puhumaan johtamisesta, kouluttamaan ja provosoimaan. Parisataa matkapäivää vuodessa, tyhjennetyt minibaarit ja huonosti nukutut yötä ottivat omansa: kipinä alkoi hiipua.      

– Pääministeri Winston Churchill puhui masennuksestaan mustana koirana ja se koira alkoi tulla minullekin tutuksi. Ensin tuli vakava uupuminen, sitten syvenevä masennus. 

Lavalla puhe kuitenkin kulki ja rooli tavallaan toi myös turvaa. Alf sanoo, ettei itse nähnyt tilaansa, ihmetteli vain vaikka sitä, että normaalisti iloa tuottavat leikit lapsen kanssa eivät enää tuntuneet miltään. Onneksi läheiset puuttuivat tilanteeseen.

– Hain apua lääkkeistä ja terapiasta, mutta eipä ne paljon auttaneet. Churchillille masennuksen musta koira oli jotenkin konkreettinen, hän sanoi jopa näkevänsä, kun se vaani sängynpäädyssä. Minun koirani on sisälläni, se on osa minua ja sen hyväksyminen oli ensimmäinen askel toipumisen tiellä. 

Entäpä se musta koira tänä päivänä, onko se kesytetty? 

– Minulla oli pieni elämänkriisi vähän aikaa sitten ja pelkäsin, että se laukaisee taas masennuksen. Mutta kävikin päinvastoin, aloin löytää uudenlaista elämäniloa. Kyllä se hallinnassa on.

Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 2.10. kello 17.10 ja sunnuntaina 3.10. kello 9.10 sekä Yle Areena.