Hyppää pääsisältöön

Yle Teema

Billy Wilderin Todistaja oli Agatha Christien oma suosikki Christie-filmatisoinneista

Vuodelta 2021
Baskeripäinen Christine Vole (Marlene Dietrich) peruukkipäisen asianajajan (Charles Laughton, selin) puhutettavana oikeussalissa. Kuva elokuvasta Todistaja (Witness for the Prosecution)
Kuvateksti Marlene Dietrich ja Charles Laughton
Kuva: MGM International

Komedian mestari toi dekkarien kuningattaren oikeussalijännärin valkokankaalle ja lisäsi siihen huumoria. Moni luuli lopputulosta Hitchcockiksi!

Agatha Christien dekkareista on tehty lukemattomia elokuvia ja tv-sarjoja. Yksi onnistuneimpia Christie-filmatisointeja on Billy Wilderin ohjaama Todistaja (Witness for the Prosecution, 1957), joka on myös erittäin pidetty elokuva: se on esimerkiksi yksi yllätyselokuvia nettisivusto IMDB:n kaikkien aikojen parhaiden elokuvien listalla, missä se tätä kirjoitettaessa sijalla 64, juuri Tohtori Outolemmen ja Jokerin edellä ja pari pykälää Wilderin oman Auringonlaskun kadun jäljessä.

Todistaja kertoo ikääntyneestä asianajajasta Sir Wilfredistä, joka toipuessaan sydänkohtauksesta käy jatkuvaa kissa-ja-hiiri-leikkiä häntä tarkoin vartioivan sairaanhoitajan kanssa – lääkärit kun ovat kieltäneet Sir Wilfrediltä alkoholin, sikarit, naiset ja rikosjutut. Sir Wilfred ei voi kuitenkaan vastustaa houkutuksia ja ottaa jutun nuoren aviomiehen puolustusasianajajana.

Miestä syytetään hänen tapailemansa rikkaan lesken murhasta ja kaikki viittaa hänen syyllisyyteensä. Sir Wilfredillä on kuitenkin juonia taskussaan, ja Christien tuntien elokuvassa riittää yllätyksellisiä käänteitä muutenkin.

Piukkojen paikkojen ja monen muun komediaklassikon tekijänä parhaiten tunnetulle Billy Wilderille aihe ei ehkä ollut kaikkein ominta alaa. Alfred Hitchcock mainitsikin saaneensa toistuvasti onnitteluja tästä elokuvasta ihmisiltä, jotka luulivat sitä hänen tekemäkseen.

Sairaanhoitaja (Elsa Lanchester) ruuvaa irti kävelykepin nuppia. Asianajaja Sir Wilfrid (Charles Laughton) katselee harmistuneena. Taustalla sihteeri (Ian Wolfe). Kuva elokuvasta Todistaja (Witness for the Prosecution)
Kuvateksti Miss Plimsoll (Elsa Lanchester) löytää kävelykeppiin piilotetut sikarit.
Kuva: MGM

Mutta vaikka Wilder lähestyy Hitchcockin paaluttamia tontteja, tekee hän sen varmaotteisesti ja omilla ehdoillaan. Hän irrottaa Christien näytelmän teatterin kulisseista ja antaa sille toimivan elokuvallisen muodon. Hän tuo myös reilusti huumoria Christien aika vakavaan näytelmään ja antaa notkean dialogin ja hyvien näyttelijöiden hehkua. Erityisen hauskaa on roolistaan selvästi nauttivan Charles Laughtonin sanasota ja piilotusleikki sairaanhoitajaa esittävän tosielämän aviovaimonsa Elsa Lanchesterin kanssa.

Molemmat olivat elokuvasta myös Oscar-ehdokkaina, mutta elokuva ei saanut yhtään palkintoa kuudesta ehdokkuudestaan. Muissa pääosissa näyttelevät Marlene Dietrich ja Tyrone Power, jolla rooli jäi myös uran viimeiseksi. Power menehtyi vuotta myöhemmin sydänkohtaukseen Espanjassa kuvatessaan kaksintaistelukohtausta elokuvaan Salomo ja Saban kuningatar.

Todistaja Kino Klassikossa lauantaina 2.10.2021. Elokuvailta alkaa klo 21.25.

"Marlene Dietrichissä on aina ohittamaton etäisyys"

Näyttelijä Jonna Järnefelt kertoo, kuinka kaksi filmitähteä teki häneen vaikutuksen jo lapsena: Greta Garbo ja Marlene Dietrich. Todistajassa Järnefelt huomasi seuraavansa, kuinka Dietrich ponnistelee näytelläkseen kuin tavallinen näyttelijä – kun yleensä hän on valkokankaalla nimenomaan Marlene Dietrich.

Ennen elokuvaa: Todistaja - Toista Yle Areenassa

"Christiellä on aina hyvin selkeä rytmi juonessa siinä, mitä paljastetaan milloinkin ja kuka paljastaa mitenkin", sanoo Elokuvan sydämessä -keskustelussa dekkarikirjailija Leena Lehtolainen. Ei liene sattumaa, että juuri rytmitajultaan suvereeni ohjaaja Billy Wilder teki filmatisoinnin, joka Christien itsensä mielestä oli paras hänen koskaan näkemänsä. Keskustelua vetää Kalle Kinnunen.

Enemmän elokuvasta: Todistaja - Toista Yle Areenassa

Lisää aiheesta Yle Areenassa