Hyppää pääsisältöön

Dokumentit

Pazilaiti Simayijiang haluaa ainaisen surun sijaan tuntea onnea uiguurijuuristaan

Uiguuri Pazilaiti Simayijiang.
Kuvateksti Pazilaiti Simayijiang puhuu rankasta ihmisoikeustyöstä sekä omista juuristaan uiguurina audiodokumentissa En haluaisi olla uiguuriaktivisti.

Pazilaiti "Passu" Simayijiang on ollut uiguuriaktivisti lapsesta lähtien. Hän on toiminut uiguurien kokeman sorron valistajana ja oikeuksien puolesta puhujana Suomessa. Samaan aikaan uiguurijuuret ovat tuottaneet aina valtavasti tuskaa parikymppiselle Passulle, kun hän on tuntenut suurta voimattomuutta kansansa kohtalon puolesta. Nyt hän haluaa iloita uiguuri-identiteetistään.

Simayijiang on puolustanut monenlaisia ihmisryhmiä pienestä pitäen: nuoria, naisia, maahanmuuttajia, muslimeja ja tietenkin uiguureja. Hän oli muun muassa perustamassa feminististä puoluetta ja toimi puolueen varapuheenjohtajana. Lopulta edessä oli kuitenkin totaalinen pysähdys, kun Passun voimat loppuivat. Hän jätti kaikenlaisen aktivismin taakseen. 

Erityistä turhautumista ja väsymistä oli aiheuttanut uiguuriaktivismi, jonka eteen tehty työ oli ollut hyvin yksinäistä ja tuloksia ollut hankala nähdä. 

“Ihmisoikeustyö on erityisen raskasta. Jotta työtä jaksaa tehdä, pitäisi olla jotain valoa tunnelin päässä. Aina sitä ei kuitenkaan ole.”

Kokonaisen kansakunnan pelastaminen kansanmurhalta on kuitenkin aika iso asia yhden nuoren ihmisen kantaa.

― Pazilaiti Simayijiang

“Minä olen jatkuvasti itselleni vihainen ja hyvin itsekriittinen. Tuntuu niin epäonnistuneelta, kun on kuitenkin käyttänyt neljäsosan elämästään aktiiviseen työhön uiguurien puolesta. Kokonaisen kansakunnan pelastaminen kansanmurhalta on kuitenkin aika iso asia yhden nuoren ihmisen kantaa.” 

Passun mukaan keskustelu uiguurien ympärillä vain junnaa paikallaan. Jossakin vaiheessa hänen tavoitteeenaan oli tietoisuuden lisääminen, mutta nykyään ihmiset kyllä tietävät mitä Kiinassa tapahtuu: Kiina vainoaa uiguureja ja ainakin miljoona uiguuria on vangittuna rangaistus- ja pakkotyöleireille. Kiina haluaa tuhota uiguurit. 

Suunnanmuutos

Uiguurius on siis aina tarkoittanut Simayijiangille ennen kaikkea taistelua. Nyt hän kuitenkin pyrkii irti tästä ajatuksesta ja haluaa, että uiguurius tarkoittaisi hänelle aivan jotain päinvastaista. 

“Minä yritän päästä siihen, että uiguurius tarkoittaisi minulle rakkautta. Kulttuuria, jota vaalin arjessani ja jonka minä haluan säilyttää. Voin nyt sanoa, että ainoa mitä voin tehdä, on kuunnella uiguuribiisejä. Se on minun parantuminen siitä vahingosta mitä tein itselleni olemalla itseäni kohtaan liian ankara.”

Minä yritän päästä siihen, että uiguurius tarkoittaisi minulle rakkautta.

― Pazilaiti Simayijiang

Passu pelkäsi myös pitkään olla osa uiguuriyhteisöä täysipainoisesti. Pelkona oli, että yhteisön yhteinen tuska olisi hänelle liikaa. Passu oli kuitenkin jokin aika sitten vieraana uiguurihäissä, jotka muuttivat hänen suhtautumisensa. Juhlissa tanssittiin ja naurettiin. Nautittiin, vaikka he olivat uiguureja. Passu tajusi, että he ovat kaikki selviytyjiä. 

“Olin että nyt Passu vain olet. Jos tässäkään tilanteessa ei osaa nauttia, niin pitää katsoa peiliin. Mikä siinä on, että ei anna itsensä heittäytyä niihin tilanteisiin, joissa voisi oikeasti hyvillä fiiliksin nauttia siitä, että on uiguuri? Eikä mennä eksistentiaalisiin kriiseihin joka toinen minuutti siitä kuka minä olen, mikä on minun tarkoitukseni ja kenelle teen tätä”. 

Sittemmin hän on tutustunut uiguureihin ja päässyt esimerkiksi mukaan nuorten uiguurinaisten ryhmään. Hänet on vallannut aivan uudenlainen, kokonainen olo tuossa seurassa, joka tuntee ja tietää hänen juurensa. 

“Ou mai gaad, suomalaiset ovat tälleen aina!”, Passu nauraa.  

Pazilaiti Simayijiang kokeilee soittaa uiguurien perinteistä soitinta dutaria.
Kuvateksti Passu kokeilee soittaa uiguurien perinteistä soitinta dutaria eli pitkäkaulaluuttua.

Tärkein on uiguurikulttuuri

Kulttuurin ylläpitäminen on Simayijiangin mukaan kaikista tärkeintä. Se liittyy myös sortotoimiin. Jos uiguurit eivät voi Kiinassa harjoittaa kulttuuriaan ja uskontoaan, niin diasporassa on erityisen merkityksellistä uiguurien juurruttaa itsensä niihin. 

“Meidän täytyy pitää huolta, että meidän jälkeläisemme tuntevat kulttuurin. Tämä kansa kuolee, jos emme tee aktiivista kulttuurityötä."

Passu esimerkiksi lukee uiguurinkielistä kirjallisuutta, harjoittelee uiguuritansseja, kuuntelee uiguurimusiikkia ja aktiivisesti muistelee kotimaata ja aikaa siellä.

“Minun sielu ja sydän kaipaavat jatkuvasti uiguurikulttuurin äärelle. Sen äärellä minun ei tarvitse todistella kenellekään olemassaoloani.” 

Passu on myös ottanut pieniä askelia takaisin kohti aktivismia. Kesällä 2020 pidetystä uiguurimielenosoituksesta löytyi jopa yksi uiguurikaveri, jonka kanssa aktivismia suunnitella ja tehdä. 

“Yksi konkreettinen tavoite minulla on, että Suomen valtio julistaisi uiguurikulttuurin Suomessa suojeltavaksi ja syntyisi tila, kulttuurikeskus, jossa me voitaisiin vain olla uiguureja.”  

Kuuntele Yle Areenassa Reetta Arvilan dokumentti En haluaisi olla uiguuriaktivisti, joka piirtää kuvaa aktivismista ja omien juurien juhlimisesta.