Ohipuhumisesta yhteiseen ajatteluun

Palvelulupauksemme on, että ”kuulemme kuntalaisia uusilla ja luovilla tavoilla. Menemme sinne, missä ihmiset ovat – kouluun, kauppaan, kirjastoon, leikkipuistoon tai verkkoon. Tuomme kuuluviin myös ne äänet, jotka eivät aina helposti kuulu.”

Työmme ydin on lisätä vuoropuhelua päätöksenteossa ja tuoda kuntalaiset mukaan omaa lähiyhteisöään ja -ympäristöään koskevissa asioissa. Tätä olemme tänä vuonna tehneet kutsumalla ja kokoamalla ihmisiä yhteen – puhumaan, ajattelemaan ja tekemään yhdessä. Olemme etsineet vastauksia ja näkemyksiä siihen, mitä on hyvä elämä, mistä hyvinvointi ja elinvoima syntyy sekä mitä ihmiset ajattelevat omasta kunnastaan ja sen kehittämisestä.

Olemme järjestäneet yli sata tilaisuutta, joihin on osallistunut yhteensä yli kaksi tuhatta ihmistä. Olemme kohdanneet toisiamme penkkikahviloissa, erätaukokeskusteluissa ja kuntien omissa työpajoissa. Olemme olleet yhdessä tunnin pari tai koko päivän. Tilanteesta ja asiasta riippuen. Olemme kohdanneet toisiamme verkossa, kouluissa, nuorten työpajoissa, kaupan pihassa, torilla, uimarannalla, erilaisissa luontokohteissa ja kylätalolla.

Kuplista kohtaamiseen

Kaikkein työläin vaihe on aina löytää ne, joita halutaan kuulla. Varsinkin jos halutaan kuulla niitä, joita ei ole vielä kuultu tai joiden ääni ei yleensä kuulu. Siihen on usein syynsä, miksi näin on. Vaatiikin ponnisteluja löytää nämä ihmiset ja vielä enemmän vaatii ponnisteluja saada heidät mukaan.

Ainahan tämä ei onnistu, kaikista yrityksistä huolimatta, eikä kaikkia saada mukaan. Mutta silloin kun tämä onnistuu, se palkitsee. On aina yhtä innostavaa saada mukaan erilaisia ja eritaustaisia ihmisiä ja kuulla ihmisten itsensä kertovan omasta elämästään, arjestaan ja ajatuksistaan. Oman työn suola on huomata, että näistä ihmisistä tulee jossain vaiheessa yhteisö, jotka alkavat puhua ja toimia yhdessä – ei enää erikseen ja jokainen omana itsenään, vaan yhdessä.

Vuorovaikutus ja yhteinen ajattelu, siis se, ettei puhuta toisten ohi tai ettei kukaan sanele sitä miten asiat ovat, on yhtä aikaa vaikeaa ja innostavaa. Antoisimpia hetkiä ovatkin olleet ne, kun on syntynyt uusia oivalluksia eikä ole toistettu vain joitain opittuja yleistyksiä. Vaikeinta, ja samalla vaikuttavinta, on ollut se, kun on joutunut vaihtamaan näkökulmaa johonkin itselle uuteen. On paljon vaikeampaa kysyä ja kuunnella kuin kertoa.

Silloin, kun puhumme itsellemme tuttujen ihmisten kanssa ja ennestään tutuista asioista, tiedämme usein jo etukäteen, miten ja mistä puhutaan. Puheenvuorotkin voivat olla etukäteen valmisteltuja. Mitä harvemmin olemme niissä tilanteissa, joissa kohtaamme ja kuuntelemme ihmisiä, joita emme tunne tai joiden arki on hyvin toisenlaista kuin omamme, sitä helpommin oman kuplamme reunat vahvistuvat. Jossain vaiheessa voi olla vaikea kuulla tai nähdä sen rajojen ulkopuolelle.

On kiinnostavaa etsiä ja yrittää tunnistaa näitä kuplia, joita meillä kaikilla on. Ja varsinkin saada näitä kuplia kohtaamaan toisiaan. Tässä omaa toimintaamme ohjaava ajatus on se, että pyrimme menemään lähelle ihmisiä ja heidän arkeaan. Teemme osallistumisesta helppoa ja kokeilemme erilaisia tapoja tulla mukaan – kannustamme yhteisen puheen lisäksi rakentamaan vuoropuhelua myös yhteisen tekemisen ympärille. Tekeminen tarjoaa mahdollisuuden kohdata ihmisiä heidän omassa ympäristössään ja saada arvokasta tietoa heidän osaamisestaan, tavastaan olla ja elää sekä suhteestaan ympäröivään yhteisöön. Parhaassa tapauksessa näiden kohtaamisten seurauksena löytyy jotain kaikille osapuolille tuttua ja tärkeää, asioita joiden eteen ollaan valmiita tekemään tekoja.

Virpi Harilahti-Juola
Kehittämispäällikkö, osallisuus ja kuntakumppanuus
Maaseudun Sivistysliitto