Hyvin sanotun kysely: 63 prosenttia kokee keskustelukulttuurin huonontuneen, mutta keskustelu on monelle yhä myös nautinto
Suomalaisten mukaan hyvään keskusteluun kuuluvat kuunteleminen, keskustelukumppanin kunnioittaminen ja tilan antaminen myös eri mieltä oleville.
Näin ajatteli suurin osa Hyvin sanottu -hankkeen toteuttaman kyselytutkimuksen vastaajista.
Kyselyn mukaan lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista, 63 prosenttia, kokee keskustelukulttuurin menneen huonompaan suuntaan. Viime vuonna tehdyssä kyselytutkimuksessa näin ajatteli 60 prosenttia suomalaisista.
Vaikka keskustelukulttuurin ajatellaan huonontuneen, on monelle keskustelu silti nautinto: 78 prosenttia suomalaisista nauttii syvällisistä keskusteluista.
Voit katsoa koosteen tutkimuksesta täältä:
Voit lukea viime vuonna tehdyn tutkimuksen tuloksista verkkosivuiltamme tai Yle Uutisten artikkelista.
Tietoa tutkimuksesta: Otoskoko on 2 222 henkeä ja kohderyhmänä 15 vuotta täyttäneet Manner-Suomessa asuvat. Aineiston tilastollinen virhemarginaali on suurimmillaan 2,1 %-yksikköä suuntaansa.