Hyppää pääsisältöön

Kulttuuri

Näistä kirjoista tänä syksynä pitäisi puhua – 15 uutuutta, joita superlukija Henriika Tulivirta ja muut kirjafanit suosittelevat

Kirjastolainen, lukuaktivisti Henriika Tulivirta tasapainottelee kirjaa päänsä päällä

Jes, syksy ja kirjat! Tässä luettavaa pimeneviin iltoihin: self help bitch litiä, ympäristöaktivismiin heräämistä, sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta. Sekä yksi potentiaalisesti ärsyttävä dekkari.

Viisi kirjallisuutta laidasta laitaan tuntevaa lukijaa ja uuden podcast-lukupiirin jäsentä valitsi 15 suositusta tähän syksyyn.

Maryan Abdulkarim: Koronarajoitukset kyllästyttävät, koronafiktio ei

Toimittaja, kansalaisaktivisti  Maryan Abdulkarim

Maryan Abdulkarim on intohimoinen kirjojen ystävä ja toimittaja. Hän tekee töitä kulttuurin ja median parissa.

Alexandra Salmela: 56, oletan

En ole vielä lukenut tätä Alexandra Salmelan uutuutta, mutta ennakkotiedoissa sitä kuvailtiin self help bitch litiksi, ja alkoi heti kiinnostaa! Kirja kertoo koronakokemuksesta. Vaikka koronatodellisuus ja rajoitukset kyllästyttävät, fiktio ei.

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta -sarja (osat 1-6 suom.  Hilkka Pekkanen, osa 7 suom. Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen)

Kirjasarja kertoo seitsemän sisaruksen kautta historiallisia ja osittain tositapahtumiin perustuvia tarinoita ympäri maailmaa: tarinat ovat koukuttavia ja vievät lukijan Brasiliaan, Norjaan, Keniaan… Historiasta kertovat osiot ovat todella mielenkiintoisia. Odotan nyt sarjan viimeistä osaa, joka jäi kirjailijalta kesken hänen menehdyttyään sairauteen. Lucinda Rileyn poika kirjoittaa tätä osaa valmiiksi.

Hassan Blasim: Kelloja ja vieraita (suom. Sampsa Peltonen)

Hassan Blasimin uutuus on aika rankka teos, joka sijoittuu Irakiin ja pohjoiseen Soololandiaan. Kirjassa on paljon erilaisia ihmiskohtaloita ja tarinoiden rikkaus tuo mieleen afgaanikirjailija Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Kaiken kaikkiaan aivan hirveän hyvin kirjoitettu kirja.

Kirjankannet: Hassan Blasim: Kelloja ja vieraita, Alexandra Salmela: 56, oletan, Lucinda Riley: Seitsemän sisarta -sarja

Kyösti Hagert: Tarina identtisistä kaksosista ja kolorismista teki vaikutuksen

Toimittaja Kyösti Hagert.

Kyösti Hagert on viestintäyrittäjä, joka luki parikymppisenä vain klassikoita. Nykyisin kaikenlainen kirjallisuus kiinnostaa.

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa (suom. Maria Lyytinen)

Pidin Brit Bennettin esikoisesta, läpimurtoromaanista Mothers, joten luin nyt heti uutuusteoksen. Mikä meidät erottaa kertoo identtisistä kaksosista, joista toinen elää mustana ja toinen valkoisena. Valottaa hyvin arkipäivän rasismin lisäksi kolorismia, eli afroamerikkalaisen yhteiskunnan sisäistä sortoa, suosien vaaleamman sävyistä ihoa. Tärkeä aihe, mutta eniten tykkäsin siitä, että romaani on vaan todella hyvin kirjoitettua, laadukasta yhdysvaltalaista nykyproosaa.

Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä

Kaikkea sitä mitä en odottanut sen olevan, voisin todeta Sisko Savonlahden uudesta teoksesta. Jos esikoinen Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu oli kupliva ja iloinen, Kai minä halusin tätä on aika surullinen, jopa masentunut. Näen sen jollain tavoin varjopuolena ja vastaosana ykköspuolelle. Ei hyvän mielen kirja, mutta aikalaiskuvausta vajaa nelikymppisten kaupunkilaisten elämästä.

Liza Marklund: Napapiiri (suom. Antti Autio)

Minulla on viha-rakkaussuhde Marklundin kirjoihin. Hänen Annika Bengtzon -sarjansa on lempidekkarisarjani, vaikka en edes pidä dekkareista. Kirjat käsittelevät tärkeitä yhteiskunnallisia aiheita ja ovat olleet monien teemojen kohdalla edelläkävijöitä. Olen myös oppinut hänen kirjoistaan älyttömän paljon journalismista, jo ennen kuin aloin tehdä töitä toimittajana. Samalla Marklundin kirjat ärsyttävät minua, enkä aina pidä niitä kauhean hyvänä kirjallisuutena. Napapiiri on uuden sarjan avausosa, joten nyt kiinnostaa, onnistuuko Marklund luomaan uuden samankaltaisen menestystarinan.

Kirjankannet:

Anna Tulusto: Ei voittajien historiaa, ei myöskään hävinneiden puolustuspuhe

Toimittaja Anna Tulusto.

Anna Tulusto on kirjallisuustoimittaja, joka haaveilee, että jostain löytyisi vielä Lucia Berlinin novelleja, joita hän ei olisi jo lukenut.

Meri Valkama: Sinun, Margot

Tekee mieli Berliiniin, me sanomme. Kaupungista on tullut monen suomalaisen suosikkimatkakohde. Meri Valkaman esikoisromaani Sinun, Margot kertoo erilaisen Berliini-tarinan. Kirja on kertomus ihmissuhteista, identiteetin selvittämisestä ja yksilön mahdollisuuksista ja vastuusta mutkikkaassa maailmassa. Romaanin aikajänne ulottuu 1980-luvun alun Itä-Berliinistä, päähenkilön lapsuudesta, 2010-luvun alun Berliiniin, aikaan jossa hän selvittää vastikää kuolleen isänsä elämän salaisuuksia. Sinun, Margot kuvaa muistin merkitystä ja Euroopan lähihistoriaa. Se ei kerro tarinaa voittajien historiasta, mutta ei myöskään ole hävinneiden puolustuspuhe, vaan tavoittaa ristiriitaisenkin suhteen elettyyn: ”Ei ole helppoa nähdä sellaisen sortuvan, mihin on uskonut.”

Annie Ernaux: Vuodet (suom. Lotta Toivanen)

Vuodet lumosi minut. Ranskalainen Annie Ernaux kirjoittaa siitä, miten “eletty elämä asettuu osaksi historiaa”. Kirja on kokonaisvaltainen esitys Ranskasta ja länsieuroopalaisesta elämäntavasta sodan jälkeen. Se kuvaa lukemattomien yksityiskohtien kautta maailman tapahtumia, ajan hengen ja naisen elämän muuttumista. Pohjalla on työväenluokkaiseen normandialaisperheesen vuonna 1940 syntyneen Ernaux’n elämäntarina, mutta Vuodet ei ole tyypillinen elämäkerta. Kirjassa kiinnostavaa onkin sen kertoja, joka ei ole minä, vaan me. Vuodet kuvaa kollektiivista muistia. Se on yhdistelmä samaan aikaan terävää ja lempeää ironiaa ja itseironiaa, elämän hyväksymistä.

Matias Riikonen: Matara

Matara on aivan omanlaisensa lapsuuskuvaus. Se kertoo poikien intensiivisestä valtakuntaleikistä, leikistä joka tuntuu melkein todelta ja voi olla pelottava ja ahdistava. ”Meidän hulluus jatkuu koko kesän ja se saa meidät tekeen viel kammottavia asioita”, sanovat Mataran pojat. Olen jokseenkin kriittinen luontokuvausten suhteen, mutta Matarassa metsä on samaan aikaan itsellinen ja orgaaninen osa poikien hurjaa leikkiä. Marata myös hämmentää. Se on romaani vallasta ja siitä, miten julmia asioita ryhmän paine saa lapsen tekemään. On myös kiinnostavaa, että kirjassa ei ole yhtään aikuista, lapset ovat kirjan toimijoita. Romaanissa minua kosketti myös isoveljen ja pikkuveljen suhteen kuvaus.

Kirjankannet: Meri Valkama: Sinun, Margot, Matias Riikonen: Matara, Annie Ernaux: Vuodet

Henriika Tulivirta: Nuortenkirjoista pitäisi puhua enemmän!

Kirjastolainen, lukuaktivisti Henriika Tulivirta.

Supernopeana lukijana tunnettu Henriika Tulivirta tekee valtakunnallista kirjastotyötä ja harrastaa lenkkeilyä Astrid-koiransa kanssa, joka on saanut nimensä Astrid Lindgreniltä.

Dess Terentjeva: Ihana

Nuorten säeromaani on vahvasti ajan hermolla. Terentjeva käsittelee teoksessaan sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta ilmavasti, herkällä otteella. Kirja ottaa hienosti kantaa siihen, miten elää jatkuvien olettamusten ja ennakkoluulojen maailmassa. Nuortenkirjoista pitäisi ylipäätään puhua enemmän!

TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä (suom. Mika Kivimäki)

Ihastuttava hyvän mielen kirja, jonka hahmoihin kiintyy. Hyvä kirja ei aina vaadi haastavaa kieltä tai monimutkaista tarinaa: riittää, että kirja herättää tunteita (kuten tämä tekee!). Kirjagramin puolella teosta on rakastettu, mutta kirja on harmillisesti vielä suurelle yleisölle tuntematon.

Rosa Liksom: Väylä

Aihe kiinnostaa ja kirjan lukeminen jopa vähän jännittää: en ole aiemmin lukenut kirjaa, joka olisi kirjoitettu kokonaan murteella! Mieluisa haaste.

Kirjankannet: Rosa Liksom: Väylä, Dess Terentjeva: Ihana, TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä

Pietari Kylmälä: Käsityksiä muljauttava monologiromaani, josta puuttuu itseinho

Toimittaja Pietari Kylmälä.

Pietari Kylmälä on kirjallisuustoimittaja, joka jättää kirjan armotta kesken, jos se ei vedä. Joskus hän palaa häntä koipien välissä rikospaikalle ja lukee kirjan kuuliaisesti loppuun.

E. L. Karhu: Veljelleni

Veljelleni on ihmeellisen outo ja käsityksiä muljauttava monologiromaani rumasta siskosta, joka ihailee omaa veljeään. Harvoin törmää näin ruumiilliseen ihmiskuvaukseen. Tänä syksynä olen lukenut paljon kuvauksia kehohäpeästä ja itseinhosta. Näytelmäkirjailijana tunnetun E. L. Karhun Veljelleni voisi erehtyä liittyvän tähän virtaukseen suomalaisessa kirjallisuudessa, mutta vaikka siinä on tietynlainen kehopositiivinen juonne, häpeä puuttuu. Romaani on jopa kantaaottava kaikessa ulkopuolisuudessaan.

Yoko Ogavan: Muistipoliisi (suom. Markus Juslin)

Yoko Ogavan alunperin vuonna 1994 julkaisema Muistipoliisi on tulevaisuuteen sijoittuva romaani, jonka nimettömäksi jäävä kertoja huomaa asioiden häviävän ympärillään. Muistipoliisi käy noutamassa ihmiset, jotka eivät voi unohtaa niitä asioita, jotka on määrätty unohdettaviksi. Kuulostaa orwellilaiselta, mutta romaani kertoo myös siitä mikä on taiteen arvo yhteiskunnassa, jonka muisti rapautuu. Lukiessa tuli mieleen, että tosi monipuolisen humaani teos, mitä se sitten tarkoittaakaan!

Juha Kauppinen: Heräämisiä

Heräämisiä on sosiologisen tarkka ja journalistisen vetävä kertomus suomalaisen ympäristöliikkeen synnystä ja kehityksestä. Rinnalla kulkee kertomus suomalaisen luonnon köyhtymisestä ja sen sosiaalisista seurauksista. Heräämisiä on vetävää asiaproosaa, jossa Kauppinen laittaa myös itsensä likoon. Se latoo ympäristöaktivismin tärkeyttä puoltavat faktat tiskiin niin vakuuttavasti, että jokaisen keskiluokkaisen autoilijan on kuunneltava. Heille tämä teos taitaa olla suunnattukin. Elokapinassa nähdään!

Kirjankannet:Yoko Ogavan: Muistipoliisi, E. L. Karhu: Veljelleni, Juha Kauppinen: Heräämisiä

Kirjapodcast kaikille lukijoille ja lukemista haaveileville: Lukupiiri Tulusto & Kylmälä starttaa 21.10.2021. Uusi jakso joka torstai Yle Areenassa. Lukuintoilua myös Instagramissa: @lukupiiritulustokylmala.