Hyppää pääsisältöön

Yle Teema

Se, miten kaadutaan hassusti, on hassua tänäänkin – Buster Keaton Kino Klassikossa, osa 1/2

Buster Keaton istuu ilman paitaa, nyrkkeilyhanskat käsissään, lättähattu päässään. Kuva elokuvasta Rakkaus ja romahdus
Kuvateksti Buster nyrkkeilijänä: Rakkaus ja romahdus

Buster Keaton on elementissään nyrkkeilykehään ajautuvana tyhjäntoimittajana loistavassa komediassa, joka on jäänyt Keatonin toisten elokuvien varjoon. Nyrkkeilevän Busterin rooliin eläytyy näyttelijä Miro Lopperi – fyysinen komiikka on todella nimensä mukaista! Kino Klassikon ensimmäisessä Buster Keaton -illassa myös kaksi lyhytkuvaa.

Rakkaus ja romahdus

Mykkäkomedian mestareihin kuulunut Buster Keaton vietti hedelmällisintä kauttaan vuosina 1923–1928, jolloin toinen toistaan herkullisemmat komediat seurasivat toistaan katkeamattomana sarjana. Parhaat niistä nousivat vuosikymmenien aikana sellaiseen asemaan, että eräät näistä mestariteoksista, kuten Rakkaus ja romahdus (Battling Butler, 1926) jäivät niiden varjossa hieman unohduksiin.

Tuoreeltaan Rakkaus ja romahdus sai kuitenkin hyvän vastaanoton. Siitä jopa tuli Keatonin uran suurimpia yleisömenestyksiä, kun taas Keatonin seuraava elokuva, nyt koko elokuvahistorian suurimpiin saavutuksiin luettu Kenraali oli aluksi floppi sekä yleisön että kriitikoiden mielestä.

Rakkaus ja romahdus oli myös Keatonin omia suosikkeja hänen elokuvistaan, kenties siksi, että siinä hän jälleen kerran pääsi esittämään erästä mielihahmoaan, rikasta ja hemmoteltua tyhjäntoimittajaa. Tämän mitään taitamattoman miljonäärilorvin Alfred Butlerin ei tarvitse edes kammata omia hiuksiaan, ja tuskinpa hän siinä onnistuisikaan.

Tuskastunut isä lähettää Alfredin metsästyslomalle miehistymään. Huolehtivainen hovimestari ja luksusmaiset retkeilyvarusteet eivät tässä juurikaan auta, mutta Alfred ihastuu kauniiseen vuoristolaistyttöön. Tämä luulee Alfredia samannimiseksi nyrkkeilijäksi, ja kun Alfred ei tyttöä miellyttääkseen korjaa erehdystä, päätyy hän treenaamaan mestaruusotteluun "Alabaman tappajaa" vastaan.

Buster Keaton nyrkkeilijänä roikkuu kehän köysissä ja pitelee vastustajaa kauempana toisella jalallaan tuomarin ihmetellessä. Kuva elokuvasta Rakkaus ja romahdus
Kuvateksti Busterin epäortodoksista nyrkkeilytyyliä

Epätavallisesti Rakkaus ja romahdus ei perustu Keatonin omaan aiheeseen. Keaton oli väliaikaisesti menettänyt tutun käsikirjoittajaryhmänsä ja joutui etsimään ideoita muualta. Hän päätti ostaa erään Broadway-musikaalin filmausoikeudet, koska arveli päähahmon ja juonen sopivan kivikasvoisen mutta fyysisen komiikkansa tyyliin.

Keaton oli oikeassa – Alfred Butler on mainiota jatkoa Keatonin joutilaille rikkaille, ja juonen rakkaustarina on juuri niin söpö kuin näissä mykkäkomedioissa yleensä. Kirveellä veistetty Keatonin vakionäyttelijä Snitz Edwards ja sisukas Sally O’Neil (jonka lyhyt filmiura kaatui äänielokuvan tuloon vahvan newjerseyläisen aksentin vuoksi) luovat muissa pääosissa mainiota kaikupohjaa Keatonin komiikalle. Pienen riitasoinnun huomaa kyllä, kun Keatonin rikas nöösipoika joutuu lopulta nyrkkeilykehään ja vaatteiden alta paljastuu sellainen lihaksikas atleetti mitä hän oikeasti oli.

Rakkaus ja romahdus oli sitä seuranneita Keatonin kuuluisia eepoksia pienimuotoisempi elokuva mutta se on yhtä kaikki nautittava mykkäkomedian mestariteos. Metsästys-, kalastus- ja nyrkkeilysketsit ovat yhtä nokkelia kuin syntyessään, ja Keaton on rakentanut, ohjannut ja leikannut vitsinsä tavattoman huolellisesti, rytmittäen jokaisen eleen ja liikkeen sekunnin murto-osalleen. Esiintyjänä hän on yhtä viimeistelty ja hiottu. Ja parhaiden mykkäfilmien tapaan Rakkaus ja romahdus ei oikeastaan tarvitse lainkaan välitekstejä koska kaikki välittyy suoraan kuvista ilman tarvetta sanoihin.

Rakkaus ja romahdus oli tärkeimpiä vaikutteita Martin Scorsesen elokuvalle Kuin raivo härkä

Keaton oli myös niitä koomikkoja, jotka ymmärsivät, että hulluimmatkin tilanteet ja hurjimmatkin vitsit on ankkuroitava todellisuuteen, jotta ne olisivat uskottavia ja toimisivat. Nytkin hän kaiken slapstickin ja pelleilyn jälkeen rakentaa elokuvan loppuun yllättävän aidon ja vakavan, jopa pelottavan kohtauksen, kun oikea Battling Butler päättää antaa Busterille opetuksen. Keaton uskaltaa avoimesti näyttää roolihahmonsa pelon ja tuskan sadistisen hakatuksi tulemisen edessä, ja tämä kohtaus oli varmasti Martin Scorsesen mielessä, kun hän sanoi, että Rakkaus ja romahdus oli tärkeimpiä elokuvia, joista hän sai vaikutteita omaan vakavaan nyrkkeilyelokuvaansa Kuin raivo härkä.

Elokuvasta esitetään vuonna 2017 valmistunut restaurointi, jonka musiikin on sovittanut Robert Israel.

Poliisit

Monissa elokuvissaan Buster Keaton joutui syyttä suotta valtavien voimien takaa-ajamaksi ja pakenemaan henkensä kaupalla niin raivostunutta morsianjoukkoa kuin kokonaista pohjoisvaltioiden armeijaosastoa. Yleensäkin koko yhteiskunta ja sen kaikki jäsenet tuntuivat ilman erityisempää syytä vihaavan Keatonia ja toimivan hänen päänsä menoksi.

Tämä Keatonin huumorin pohjimmainen pessimismi kiteytyy loistavasti Poliiseissa (Cops, 1922), jossa Buster jostain syystä päätyy kuljettamaan jonkun huonekaluja jonnekin jonkun muun hevoskärryillä ja saa sitten peräänsä Los Angelesin koko poliisivoimat, kun häntä luullaan pomminheittäjäksi.

Mutta silloinkin, kun Keaton vastoin kaikkia odotuksia kukistaa ylivoimaiset vihollisensa, hän ei välttämättä voita. Se ainoa oikeasti tärkeä päämäärä jää Poliiseissakin saavuttamatta, ja kaikki juoksentelu osoittautuu lopulta turhaksi.

Missä Chaplin kuorruttaa huumorinsa sentimentaalisuudella, Keaton hyväksyy kivikasvoisesti kohtalonsa

Keatonin huumorin kohtalonomainen pessimismi on suurin ero hänen ja Chaplinin välillä. Molemmat esittivät elämän kulkureita, joita maailma potkii ja kurittaa. Mutta missä Chaplin kuorruttaa huumorinsa sentimentaalisuudella ja vie yleensä viimeisen sanan, Keaton hyväksyy kivikasvoisesti kohtalonsa sitä sen kummemmin moralisoimatta tai surematta. 

Kenties Keaton samalla tavoin omassa elämässään kamppaili epäonnistuneiden avioliittojen, alkoholismin ja elokuvastudioiden määräysvallan kanssa, urheasti mutta lopulta turhaan, hyväksyen eleettömästi, että jo 1920–1930-lukujen taitteessa hänen uransa oli käytännössä pilattu.

Kylmä Pohjola

Buster Keaton istuu pilkillä kitaran päällä käsissään kaksi pitkää vapaa. Kuva elokuvasta The Frozen North eli Kylmä Pohjola/Busterin seikkailut pohjoisnavalla
Kuvateksti Buster pohjoisessa

Kylmä Pohjola (The Frozen North, 1922) on Buster Keatonin lyhytelokuvista epätavallisimpia. Se lienee Keatonin tähtikauden ainoa elokuva, jossa hän esittää pahista ja ilkimystä, ja kerrankin tämä eleettömästä kivikasvoisuudestaan tunnettu koomikko jopa irvistää, vieläpä oikein julmasti.

Pohjoisille lakeuksille ja niiden lautakaupunkeihin sijoittuvassa filmissä Keaton esittää huono-onnista lainsuojatonta. Elokuva on parodia tuolloin tavattoman suosituista melodraamoista, joissa mellastivat toisaalta William S. Hartin kaltaiset kovat lännenmiehet, toisaalta Erich von Stroheimin tyypittelemät preussilaisupseerit – Keaton pääsee imitoimaan molempia. 

Näillä elokuvilla oli hurjia nimiä, kuten Helvetin saranat, Alkukantainen syötti, Arjalainen, Koston apostoli, Pelvoton mies ja Hunni sisälläni. Niissä miehiä surmattiin vähästä ja naisia vielä vähemmästä, milloin ei uhkailtu vielä kamalammilla kohtaloilla.

Näitä elokuvia Kylmä Pohjola siis parodioi. Sen syntytarinakin on hieman ilkeä. William S. Hart oli julkisesti parjannut Keatonin ystävää ja kollegaa Roscoe "Fatty" Arbucklea tämän kohuoikeudenkäynnin aikana, joten Keaton päätti kostoksi parjata Hartin elokuvia. Hän onnistui ainakin sikäli, että Hart ei vuosiin suostunut edes puhumaan Keatonin kanssa.

Rakkaus ja romahdus, Poliisit ja Kylmä Pohjola Kino Klassikossa Teemalla lauantaina 15.10.2021. Elokuvailta alkaa klo 20. Toinen Buster Keaton -ilta on lauantaina 23.10.

Näyttelijä Miro Lopperi nyrkkeilijänä kehässä
Kuvateksti Miro Lopperi Busterina

"Jos gagi on hyvä, se on hyvä"

Näyttelijä Miro Lopperi tunnetaan mm. tv-komedioista Aikuiset ja M/S Romantic, ja hän on myös tunnettu teatterinäyttelijänä. Buster Keatonin rooliin asettuessaan Lopperi kiinnittääkin huomiota Keatonin teatteritaustaan. Kolmevuotiaasta vanhempiensa kanssa vaudeville-lavoilla esiintynyt Buster oli tottunut siihen, että yleisöä ei voi fuskata kameran asettelulla ja leikkauksilla. Kaikki piti tehdä oikeasti, omalla fysiikalla, koko keho pelissä. Niinpä hänen slapstickinsa on filmilläkin petollisen vaivattoman näköistä.

Vaudeville-esiintyminen on ollut myös tehokas komiikan koulu, sanoo ohjaaja Otto Kylmälä. Lavaesiintyjät ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa yleisön kanssa, ja jos juttu ei naurata, se vaihdetaan seuraavan illan esitykseen.

Mutta mitä yhteistä on Buster Keatonilla ja kissavideoilla? Katso Elokuvan sydämessä -keskustelu!

Lisää aiheesta Yle Areenassa