Hyppää pääsisältöön

Kulttuuricocktail

Pietari Kylmälä: Kulttuurin läheltä-piti-leikkaukset osoittivat, etteivät oikeat leikkaukset saa kohdistua kaikkein haavoittuvimpiin

Päivitetty 20.10.2021 17:20.
Pietari Kylmälä katsoo suoraan kameraan.

Mitä kulttuurileikkaukset olisivat tarkoittaneet ja miksi ne haluttiin julkistaa nyt, pohtii toimittaja Pietari Kylmälä.

Oli tunteikas viikko. Ensin leikattiin, sitten peruttiin. Ainakin minulla meni tunteisiin viime viikon tiistain ilmoitus, jossa kulttuuri- ja tiedeministeri Antti Kurvinen ilmoitti, kuinka hänen hallinnonalansa leikkaukset vuonna 2022 kohdistuisivat.

Kurvisen mukaan Veikkauksen rahapelituottojen vähenemisestä ei selvittäisi juustohöylällä, vaan kokonaisia tukimuotoja oli poistettava.

Onneksi leikkaukset kuitenkin peruttiin. Kirjoitan onneksi, koska elämme vuoden 2022 osalta eräänlaisessa välitilassa, jossa opetus- ja kulttuuriministeriön budjettialijäämään varsinaista syytä ei olla vielä ratkaistu.

Suomalaisen kulttuurin, liikunnan ja järjestökentän rahoitus on vuosikymmeniä ollut riippuvainen valtion rahapelimonopolin voitoista.

Ministeri Kurvinen oli valmis lopettamaan kokonaisia tukimuotoja nyt, kun monopoli on juuri murtumassa ja pysyvää ratkaisua rahoitukseen odotetaan vasta vuodelle 2023.

Tulilinjalle joutuivat vähälevikkisen kirjallisuuden ja kulttuurilehtien ostotuki kirjastoille, isoja summia muun muassa kulttuurikasvatuksesta, etsivästä nuorisotyöstä, puolet valtion taideteostoimikunnan budjetista ja monta muuta tarkasti rajattua tukimuotoa.

Mediassa huomio on kiinnittynyt kulttuurin leikkauksiin, mutta paljon olisi otettu myös järjestökentältä. Leikkaukset olisivat kohdistuneet useisiin sellaisiin kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön avustuksiin, joista moni ei ollut kuullutkaan. Näillä aloilla tuho olisi ollut tarkkaan kohdistettu ja totaalinen.

Leikkausten peruminen ei ratkaissut mitään

Opetus- ja kulttuuriministeriössä luultavasti laskettiin, että muutaman tukimuodon lakkauttaminen ja typistäminen olisi poliittisesti vähemmän riskialtista kuin oman hallinnonalan budjettikurin pettäminen. Kulttuurilaitosten valtionosuudet jätettiin ehdotuksessa koskemattomiksi, koska niitä suojaavat lait.

Valtionosuuksien leikkauksilla olisi ollut vaikutusta myös kuntien talouteen. Jäljelle jäivät yksittäiset, suoraan opetus- ja kulttuuriministeriön budjetissa olevat harkinnanvaraiset tukimuodot, joilla ei ehkä olisi niin paljon puolustajia.

Pääministeri Sanna Marin nuhteli viime torstaina julkisesti Kurvista leikkausten julkistamisesta, jota politiikan kommentaattorien mielestä pidettiin ennen kuulumattomana. Yleensä pääministeri seisoo hallituksensa ministerien takana. 

Episodi sai näennäisen päätöksensä, kun hallitus viikonloppuna päätti, että veikkausvoittovarojen vähenemä kompensoidaan sittenkin valtion budjetissa täysimääräisenä vuonna 2022. Mitään ei kuitenkaan ratkaistu vielä, kuten Robert Sundman kirjoitti Yle uutisten analyysissaan.

Leikkausten lopullisuus

Viime viikon tapahtumat osoittavat sen, että budjettileikkaukset tehdään aina sinne, mihin ne voidaan tehdä. Leikkaukset kohdistetaan sinne, missä vastustus on vähäisintä tai missä puolustus on tarpeeksi näännyksissä kootakseen voimiaan.

Esimerkiksi kulttuuri- ja mielipidelehtien tukia on haluttu leikata monta kertaa viime vuosikymmeninä. Ehkä tällä kertaa kulttuurilehtien alipalkatut päätoimittajat eivät jaksaisi pitää puoliaan? Ehkä koronakriisin sisuunnuttamat muusikot ja teatterilaiset veisivät kaiken huomion siltä, että etsivästä nuorityöstä ollaan leikkaamassa miljoona euroa?

Politiikka on täynnä tällaista laskelmointia, mutta tällä kertaa se oli erityisen silmiinpistävää.

Mielestäni on ongelmallista, jos valtion budjettipäätökset ovat tempoilevia ja riippuvaisia julkisuudessa käytävästä keskustelusta. Tässä tapauksessa leikkausten jättäminen voimaan olisi ollut lannistavaa ja kohtuutonta sekin.

Se ei olisi ollut kohtuutonta vain yksittäisten edunsaajien ja heidän asiakkaidensa näkökulmasta, vaan koko tukijärjestelmän jatkuvuuden näkökulmasta.

Jos kokonaisia tukimuotoja olisi nyt leikattu pois, niitä olisi ollut hyvin vaikeaa enää palauttaa vuonna 2022, kun neuvotellaan pysyvästä vaihtoehdosta rahapelimonopolin tuotoille.

Mikä on arvokasta?

Olen myös miettinyt viime viikon aikana, että emme tiedä, mitä menetämme ennen kuin se on poissa.

Esimerkiksi vähälevikkisen kirjallisuuden ostotuki olisi vaikuttanut suoraan siihen, kuinka paljon vaikkapa runoutta tai selkokielistä kirjallisuutta Suomessa julkaistaan. Ehkä joku pienkustantaja olisi jopa kaatunut.

Etsivään nuorisotyöhön kohdistetut jättileikkaukset olisivat johtaneet siihen, että tuhannet syrjäytyneet nuoret olisivat jääneet järjestelmän ulottumattomiin.

Leikkausten tuottama todellisuus olisi iskenyt tajuntaan ennen, kuin mitään pysyvää rahoitusratkaisua olisi saatu aikaan valtion seuraavalla budjettikaudella.

Japanilainen kirjailija Yoko Ogava kirjoittaa romaanissa Muistipoliisi (alkuteos 1994, suom. Markus Juslin, 2021) valtiosta, jossa viranomaiset määräävät asukkaat unohtamaan asioita. Aina, kun uusi asia on määrätty unohdettavaksi, syntyy pieni kohina, ihmiset tulevat kaduille ja yrittävät miettiä, mitä nyt on kadonnut.

“Kun jotain katoaa, se energia on aivan suunnaton. Ei raju, mutta perinpohjainen, ripeä ja hellittämätön”, romaanin päähenkilö pohtii taas uuden asian kadottua valtion asukkaiden muistista. Kohinan laannuttua jäljelle jää vain aukko todellisuudessa.

Leikkaukset noudattavat samaa logiikkaa kuin Ogavan Muistipoliisin pakotettu unohtaminen. Ensin kohistaan ja vastustetaan, mutta sitten todellisuus mukautuu poliittisiin päätöksiin. Vähitellen unohdetaan, mitä ollaan menetetty.

Runoutta on vähemmän ja syrjäytymistä enemmän, samoin valtion budjettitasapainoa. Poliittiset kannat ratkaistaan usein tämän kaltaisella janalla.

“Kapitalistisessa yhteiskunnassa raha ei ole ainoastaan vaihdon väline tai taloudellinen resurssi, vaan myös symbolisen arvon merkitsijä”, Nuori Voima -lehden päätoimittajat Vesa Rantama ja Taija Roiha kirjoittavat. Myös politiikassa symbolista arvoa merkitään budjettien sarakkeisiin kirjoitetuilla numeroilla. Politiikka on sitä, että jonkin asian arvo tehdään näkyväksi.

Mikäli viime viikon monella tapaa arvottomasta näytelmästä haluaa hakea jotain optimistista jälkikirjoitusta, se voisi olla, että läheltä-piti-leikkausten jälkeen on mahdollista nähdä oikeidenkin leikkausten seuraukset selkeämmin.

Kun hallitus nyt hakee pysyvää ratkaisua Veikkauksen rahapelituottojen edunsaajien puuttuvaan rahoitukseen, sillä on mielestäni velvollisuus huolehtia, ettei päätöstä tehdä viime viikon tapaan kaikkein haavoittuvimpien kustannuksella.