Hyppää pääsisältöön

Yle Teema

Moka on lahja – Buster Keaton Kino Klassikossa, osa 2/2

Buster Keaton seisoo valtavan mörssärin suulla ja kuulostelee, kuuluuko putkesta jotain. Kuva elokuvasta Kenraali.

Veturinkuljettajan seikkailuista USA:n sisällissodassa kertova Kenraali on täysosuma, jossa visuaalinen komiikka virtaa luontevasti tarinasta. Mutta omana aikanaan se tuhosi Buster Keatonin uran.

Yhdysvaltojen sisällissodan vuosiin sijoittuvaa Kenraalia (The General, USA 1926) pidetään mykkäkauden huippukoomikon Buster Keatonin pääteoksena, ja syystäkin. Se on yhä riemastuttava kokoelma visuaalisia vitsejä ja keatonilaista akrobatiaa toteutettuna puhtaan elokuvallisia keinoja käyttäen. Vitsit eli "gagit" eivät jää koskaan irrallisiksi vaan kumpuavat luontevasti kohtauksista ja juonesta, ja tavattoman usein jokin nerokkaalta vaikuttava idea kehittyy yllätyksen kautta vieläkin nerokaammiksi.

Keatonin uralla Kenraali oli kuitenkin takaisku, valtavan kallis elokuva, jonka yleisömenestys jäi keskinkertaiseksi ja jota kritisoitiin vakavalla asialla, sisällissodalla, leikkimisestä. Keaton menetti tuotannollisen itsenäisyytensä ja siirryttyään MGM-yhtiön palvelukseen myös luomisvapautensa, ja jo 1930-luvulle tultaessa hänen uransa alkoi olla mennyttä.

Keaton menetti itsenäisyytensä ja luomisvapautensa.

Kenraali kuitenkin lienee Keatonin paras ja kuuluisin elokuva. Hän esittää siinä veturinkuljettajaa Johnnya, jota ei oteta armeijaan, koska hänen siviilityötään pidetään sotaoloissakin tärkeämpänä. Johnnyn tyttöystävä Annabel kuitenkin luulee Johnnya pelkuriksi – mutta Annabel nyt on muutenkin elokuvahistorian ihastuttavimpia ja valloittavimpia tyhmyreitä.

Rintamalinjan taakse livahtaneet vihollissotilaat sieppaavat Johnnyn kaksi rakastettua – Annabelin ja Kenraaliksi kutsutun höyryveturin. Johnny lähtee hurjaan takaa-ajoon molempien pelastamiseksi.

Jälleen kerran Keaton esittää hänelle tyypillistä tavallista "pikkumiestä", jota koko maailma tuntuu vihaavan ja asettavan hänelle loputtomia esteitä ja vaikeuksia. Kenraalissa hän haluaisi vain ajaa veturiaan ja rakastaa naistaan, mutta sodat, koneet, tykit, sotilaat, armeijat ja aivan tavalliset jokapäiväiset esineet tuntuvat toimivan vain hänen kiusakseen – jopa Annabel hyväntahtoisilla mutta naiivin höpsöillä auttamisyrityksillään.

Keaton rakasti kaikenlaisia koneita ja mekaanisia härveleitä. Kerran hän osti valtamerilaivan vain voidakseen leikkiä sillä elokuvaa tehdessään. Kenraalissa hän pääsee leikkimään oikeilla junilla ja rautateillä ottaen niistä kaiken irti.

Kerran Keaton osti valtamerilaivan vain voidakseen leikkiä sillä elokuvaa tehdessään.

Tärkeää hänelle oli myös autenttisuus – kaiken tuli näyttää siltä, että se tapahtuu myös oikeasti. Kun juna syöksyy rotkoon, se todella tapahtuu (ja kuvausryhmä voi vain rukoilla, että kaikki tarvittava saadaan kuvattua tällä yhdellä ainoalla mahdollisella otolla). Tällainen realistisuus antoi valtavan kaikupohjan Keatonin usein mielikuvitukselliselle ja absurdille huumorille, kun katsoja näki uskomattomien asioiden oikeasti tapahtuvan.

Kenraalin jälkeen esitetään kaksi lyhytelokuvaa vuodelta 1921. Henkivartija (The High Sign) ja Kummitustalo (The Haunted House) antavat Keatonille alati kiihtyvän, lopulta hillittömän rytmin, kun hän molemmissa joutuu konnajoukon takaa-ajamaksi. Samanaikaisesti “koneina” ja näyttämönä toimivat nyt kokonaiset talot, joista Keaton ja hänen tekijätiiminsä ottavat kaiken irti liikekomiikan ja yllättävien oivallusten muodossa.

Buster Keaton -ilta 2/2 Kino Klassikossa Teemalla lauantaina 23.10.2021 klo 20.00 alkaen.

Klovni Roosa Hännikäinen eläytyy Buster Keatonin rooliin Amerikan sisällissodan aikaisena sotilaana, joka on vetänyt miekkansa esiin.
Kuvateksti Roosa Hännikäinen

"Mykkä komiikka on kaiken pohja"

Moka on lahja, sanotaan, ja klovni Roosa Hännikäinen jos joku tietää sen. Klovnit ja mykkäelokuvan koomiset sankarit (tai antisankarit) peilaavat katsojien omia epäonnistumisia ja herättävät siksi sympatiaa, niin myös Buster Keatonin Kenraalin päähenkilö.

Mutta kuten todettu, kaikki eivät suhtautuneet suopeasti komedian tekemiseen Amerikan sisällissodasta, joka oli vielä elävässä muistissa. Ja vieläpä "väärästä", siis etelävaltojen näkökulmasta. "Buster Keaton oli monissa elokuvissaan pienen ihmisen puolella, joten on tavallaan loogista, että hän otti häviäjän näkökulman", sanoo historioitsija, professori Hannu Salmi. Elokuvan onnellisesta lopusta huolimatta katsoja tietää, että nämä ihmiset tulevat lopulta häviämään, ja siinä on tragiikkaa.

Katso Enemmän elokuvasta -keskustelu!