Maria teki lapsen yksin, mutta löysi sitten biologisen isän dna-testillä – Euroopasta löytyikin suuri laajennettu perhe, joka pitää nyt tiiviisti yhteyttä
Marian lapsi on saanut alkunsa lahjoitetusta munasolusta ja spermasta. Viime talvena dna-testi yhdisti Marian ja lapsen ympäri Eurooppaa oleviin verisukulaisiin. Mutta onko lahjasolulapsen etu tuntea luovuttaja jo nuorena?
Suomessa elää arviolta kymmenentuhatta lahjasolutaustaista lasta. Lahjasoluhoitoja on tehty vuosikymmeniä, mutta hoitoja säätelevä laki astui voimaan vasta syksyllä 2007.
Laki määrää, että lapsi - eivät siis vanhemmat - saavat halutessaan tietää sukusolujen luovuttajan 18-vuotiaana. Laki takaa myös, että spermanluovuttajasta voidaan kertoa silmien-, hiusten- ja ihonväri, etninen alkuperä ja pituus.
Munasolujen luovuttajan valitsevat klinikan ammattilaiset.
Silti Maria nyt chattailee ympäri Euroopan lapsena biologisen isän ja lahjasisarusten vanhempien kanssa. Jotta saataisiin tarkka tilannekuva, on mentävä ajassa muutama vuosi taaksepäin.
Marian päätös
On tavallinen arki-ilta vuonna 2018. Maria on kolmevuotiaan lapsensa kanssa kotona. Televisiossa mainostetaan dna-testejä.
Ennen lahjasoluhoitojen aloittamista vanhemman tai vanhempien on käytävä lahjasoluneuvonnassa.
Myös Maria oli käynyt ennen hedelmöityshoitoja keskustelemassa ammattilaisen kanssa esimerkiksi siitä, millaisen elämän voisi lapselleen tarjota, ja kuinka itse suhtautuu lahjasoluhoitoihin ja siihen, että biologinen perimä katkeaa oman lapsen kohdalla.
Mahdollisuus oli pieni, mutta olemassa.
Mainosta katsoessaan Maria muistaa, mitä hoitaja oli sanonut hänelle lapsettomuusklinikalla: lapselle voisi tehdä hyvää tietää omista biologisista juuristaan jo ennen varhaisteini-ikää.
Mahdollisuus oli pieni, mutta olemassa. Maria tilaa testin.
Professori Golombokin dilemma
Cambridgen yliopiston professori Susan Golombok miettii. Kuka olisi tutkinut, onko lapselle hyväksi tietää sukusolujen lahjoittaja ennen 18 vuoden ikää?
– En usko, että sitä on tutkittu, vaikka sitä kyllä tapahtuu, Golombok sanoo lopulta. Hän istuu kotonaan ja puhuu videopuhelua Suomeen.
Suomessa ja Britanniassa laki takaa, että lapsilla on oikeus halutessaan saada tietoonsa luovuttajan henkilöllisyys täyttäessään 18.
Golombok ajattelee, että lain linjaus on aika sopiva:
– Lahjasolutaustasta pitää puhua lapselle aina, ihan pienestä alkaen, sillä perheessä ei saa olla salaisuuksia. Silti 18 vuotta on minusta hyvä ikä saada tietää luovuttajan henkilöllisyys.
Murrosiässä lapsi saattaa kiinnostua omasta biologisesta taustastaan. Tuolloin tunne-elämä voi olla myrskyisää, ja kuohut värittäisivät luovuttajan tapaamista, Golombok selittää.
Lasten kokemus riippuu täysin siitä, kuinka aikuiset hoitavat asian keskenään.
Silti ei ole tavatonta, että lahjasolulapset tuntevat luovuttajat jo lapsena. Osa tunnetuista luovuttajista on perheen lähipiiriä, kuten vaikka sisarus tai ystävä.
Sitten on kasvava joukko Marian kaltaisia. Kun lapsettomuusklinikalla alkunsa saaneiden lasten vanhemmat haluavat löytää luovuttajan, he tekevät dna-testejä tai kirjautuvat donorsiblingsregistery.comiin. Jälkimmäiseen tarvitaan kuitenkin luovuttajan tunnus, jota Suomessa ei anneta vanhemmille.
– Osa luovuttajista osallistuu lapsen elämään, ja toiset ovat vain saatavilla, jos lapsi haluaa kysyä juuristaan, Golombok sanoo.
Mitään selvää linjaa siihen, mikä lapselle on tilanteessa hyväksi, ei ole. Se riippuu täysin siitä, kuinka aikuiset hoitavat asian keskenään.
Maria saa osuman
On alkuvuosi 2021. Korona on kurittanut maailmaa. Pitää olla kotona, ja ihmisillä on aikaa.
Senkö takia eräs mies on miettinyt reilun kymmenen vuoden takaista spermanluovutustaan? Joka tapauksessa hän on tehnyt dna-testin ja syöttänyt henkilökohtaisen tunnisteensa donorsiblingregistery.comiin.
Mies saa dna-testillä osuman Suomesta. On kulunut kolme vuotta siitä, kun Maria teki lapselleen dna-testin.
Hyvin pian Maria huomaa saaneensa viestin mieheltä. Innostus on valtava, ja hän haluaa tietää miehestä ehdottomasti kaiken!
Alkaa vilkas sähköpostien vaihto. Mitä teet työksesi, mitä harrastat? Minkälainen lapsi on, miltä hän näyttää? Miksi luovutit spermaa? Miksi teit dna-testin?
Maria saa kuvia luovuttajasta eri ikäisenä.
– Heti kun näin hänet ajattelin, että me ollaan samaa perhettä. Se oli uskomatonta! Maria kertoo.
Feministi Golombok
Kun professori Susan Golombok aloitti perhetutkimuksen parissa nuorena psykologina 1970-luvun puolivälissä, hän löysi maisterityönsä aiheen feministisestä aikakausilehdestä.
Tuolloin Britanniassa oli käytäntönä, että lasten huoltajuus annettiin automaattisesti isälle, jos äiti oli suhteessa naisen kanssa. Golombok selvitti, mikä on lapsen kokemus lesbojen kanssa varttumisesta, ja mikä on siis lapselle parhaaksi.
Toinen kohuaihe, johon Golombok uransa alkuvaiheilla tarttui, oli IVF-hoidoilla syntyneet lapset. Kun ensimmäinen koeputkessa hedelmöitetty lapsi syntyi vuonna 1978, konservatiivit ryntäsivät kadulle Amerikassa, ja koko maailma tyrmistyi.
Kauhisteltiin sitä, että kärsiikö lapsen ja vanhemman suhde keinohedelmöityksestä tai kärsiikö perhe siitä, jos on käytetty lahjasoluja. Golombok muistelee Frankenstein babyä kirjassaan We Are Family (2020).
Golombokin ja hänen tutkimusryhmänsä tuorein lahjasolulapsia käsittelevä tutkimus on vuonna 2000 alkanut seurantatutkimus, joka jatkuu edelleen.
Kyse ei siis ole mistään mutu-tiedosta, kun Golombok sanoo, että lahjasoluista syntyneillä lapsilla on usein keskimääräistä paremmat suhteet vanhempiinsa.
Ensimmäistä IVF-hoidoilla syntynyttä lasta kutsuttiin Frankenstein babyksi.
Lahjasolulapset ovat todella toivottuja, ja kun he viimein syntyvät, vanhemmat ovat siitä kiitollisia. Tämä näkyy myös perhesuhteissa.
Yksi asia on kuitenkin oleellista.
– Lahjasolutaustan pitää olla lapsella tiedossa. Paras olisi puhua siitä lapselle aina, mutta viimeistään nelivuotiaana.
Suhde avoimuuteen onkin mullistunut viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Vielä vuosituhannen alussa oli tavallista, että jopa lääkärit kehottivat salaamaan lahjasoluhoidot.
Vanhemmille saatettiin sanoa hoitojen jälkeen, että menkää kotiin, harrastakaa seksiä ja unohtakaa, että kävitte täällä.
Maria kertoo sadun
Kaikkia lapsia kiinnostaa kuulla, mistä he ovat tulleet, eikä enää puhuta haikaroista. Maria on vauvasta asti kertonut lapselleen satua, joka menee näin:
– Olipa kerran tyttö, joka ei meinannut saada lasta, vaikka kovasti sitä halusi. Hän meni lääkäriin, ja pyysi lääkäriä auttamaan häntä. Kiltti lääkäri lupasi auttaa, ja hän istutti tytön vatsaan siemenen. Ja tadaa, sitten sinä synnyit, ja minä olin se tyttö!
Vaikka innostus on kova luovuttajan löytyessä, Maria miettii tarkkaan, mitä ja miten kertoa lapselleen asiasta. Koska Maria tekee toisin kuin useimmat lahjasolulapsien vanhemmista, hän ei voi lukea ohjeita oppaista.
– Pitää kuunnella itseään ja tarkkailla lasta. Juttelen muiden samassa tilanteessa olevien vanhempien kanssa ja mietin, mikä on oikein minulle ja lapselle. Kysymys on hänen tarinastaan, Maria sanoo.
Nyt Maria on lisännyt kertomaansa satuun pojan, joka antaa lääkärille siemenen, joka laittaa sen kasvamaan Mariaan.
Eräänä päivänä lapsen leikkeihin ilmestyi äidin, lasten ja koirien seuraksi biologinen isä.
Professori Golombok ja kysymys biologiasta
Kuluneiden vuosikymmenten aikana Golombok on tutkinut kaikenlaisia perinteisestä ydinperheestä poikkeavien perheiden jälkikasvua: adoptoituja lapsia, lahjasolulapsia, vuokrakohdussa kasvaneita, homomiesten lapsia ja itsellisten naisten lapsia.
Tulos on päivänselvä: perheessä tärkeää ei ole biologiset suhteet. Se, mikä merkitsee on rakastava, kannustava ja hyväksyvä ilmapiiri perheessä, sekä ympäristön tuki perheelle.
Tulos on päivänselvä: perheessä tärkeää ei ole biologiset suhteet.
Vaikka biologiset suhteet eivät enää määritä perhettä, lasten kiinnostus omiin biologisiin juuriin on säilynyt. Se ei ole merkki mistään muusta kuin uteliaisuudesta, Golombok kertoo.
– Lahjasolulapset eivät yleensä etsi luovuttajasta uutta vanhempaa. He ovat vain uteliaita tietämään luovuttajasta enemmän. Luovuttajan biologinen perintö on heidänkin perintöään, Golombok sanoo.
Kyse on perustavanlaatuisista kysymyksistä: Kuka minä olen? Mistä tulen? Miksi olen sellainen kuin olen? Biologia tarjoaa tähän joitain vastauksia, vaikka ei tyhjentävä olekaan.
– Sen sijaan kiinnostavaa on, että lahjasolutaustaiset ihmiset ovat usein hyvin kiinnostuneita lahjasolusisaristaan, Golombok kertoo.
Usein lahjasolulapset ovat perheen ainoita lapsia. Samankaltainen tausta ja ulkonäkö kiinnostavat sisarpuolissa. On kiva vertailla sitä, millainen on, eikä toiselle tarvitse selittää ihan kaikkea.
Marian toive
Tätä Maria ei ollut tullut ajatelleeksi: hänen lapsellaan on puolisisaria ympäri Euroopan, ainakin seitsemästä maasta!
Maria on itse ottanut tavaksi kutsua heitä puolisisariksi, erotuksena sisarpuolille, mutta merkiksi biologiasta.
Laajennettu perhe alkoi paljastua pian luovuttajan löytymisen jälkeen. Aivan kuten Mariakin, muidenkin lasten vanhemmat haluavat saada lapselleen tietoa biologisista juurista.
Vanhemmat chattaavat, kirjoittavat sähköposteja, lähettävät videoita ja kuvia. Lapset näyttävät toisiltaan, mutta onko heissä muuta samaa?
Osa on valmis olemaan kiinteämmin mukana tässä laajennetussa yleiseurooppalaisessa perheessä, toiset ovat kauempana.
– Olisin halunnut tehdä lapselleni sisaren, mutta minulla ei ollut voimia siihen. Nyt ajattelen, että ehkä tulevaisuudessa hänellä on yhteydet näihin ihmisiin. Ehkä jonkun kanssa tulee läheiseksi, Maria miettii.
Maria ottaa askeleen
On syyskuu 2021. Marian lapsella on tärkeä päivä, mutta äiti on se, joka itkee.
Yli puolen vuoden sähköisen tutustumisen jälkeen Maria ja lapsi tapaavat luovuttajan, ja kun mies ilmaantuu näköpiiriin Marialta tulee kyyneleet silmiin. Sama toistuu useasti viikonlopun aikana.
Luovuttaja asuu eri kaupungissa kuin Maria ja hänen lapsensa. Ensimmäisellä tapaamisella aikaa tutustumiseen on varattu viikonloppu. Maria on vuokrannut asunnon, koska lapsen kanssa matkustettaessa kodinomaiset oltavat auttavat.
Tosin ei siellä paljon ehdi olla. Treffit leikkipuistossa, vierailu luovuttajan äidin luona, puolisisaren tapaaminen, jatkuvaa hässäkkää ja tutustumista.
Mitä tapahtuu, jos luovuttaja haluaa olla liikaa lapsen elämässä, tai toisin päin?
Sunnuntaina tulee vihdoin rauhallinen iltapäivä, kun lapset leikkivät omiaan ja aikuiset vain toljottavat. Tuntuu tavalliselta.
Tiistaina Maria vie lapsensa päiväkotiin. Kaverit juoksevat vastaan, haluavat nähdä kuvia biologisesta isästä. Sitten huomio meneekin jo muualle, ja leikit alkavat.
Yhdestä asiasta Susan Golombok oli huolissaan: Jos luovuttaja on lapsen elämässä läsnä, tulevatko aikuiset toimeen? Mitä tapahtuu, jos luovuttaja haluaa olla liikaa lapsen elämässä, tai toisin päin?
– Se riski on kaikissa ihmissuhteissa, että tulee ongelmia, Maria sanoo.
Sitä paitsi, tämä on selvää jo kaikille: Marian lapsella on vain yksi vanhempi.
Maria esiintyy jutussa vain etunimellään lapsensa yksityisyyden suojaamiseksi.
Lue Helminauha-hankkeesta:
Tieto ja tukea lahjasoluperheille
Kuinka tieto omasta perimästä vaikuttaa identiteettiin? Katso aihetta käsittelevä Akuutin jakso:
' /%3E%3C/svg%3E)
