Hyppää pääsisältöön

Kulttuuricocktail

Toimittaja Maria Veitola saa säännöllisesti kuulla olevansa ärsyttävä huora – miksi julkisuudessa oleva nainen herättää raivoa?

Päivitetty 04.11.2021 11:14.
Julkisuudessa työskenteleviä naisia

Mediassa esiintyvien naisten ulkonäön ja olemuksen kommentoiminen on monelle päivittäistä hupia. Toimittaja Iida Rauhalammi järkyttyi saamistaan kommenteista ja päätti selvittää, miksi nainen televisiossa ärsyttää niin paljon.

Syyskuinen maanantaiaamupäivä oli kaunis ja valoisa. Toimittaja Maria Veitola oli juuri avannut läppärinsä kotonaan Helsingin Punavuoressa ja joi päivän toista kupillista kahvia. Kuten tavaksi oli tullut, hän kirjautui Twitteriin ja luki kommentit, joihin hänet oli merkitty.

Se siitä mukavasta aamusta. Mun ei tarvitse sietää tätä, hän ajatteli. Naps, ja Twitter-tili oli hävinnyt kokonaan. Tunne oli vapauttava, huojentunut, vähän riehakas. Koko päivän kehossa tuntui yllättävä keveys.

Päätöksestä on vähän yli vuosi eikä se ole kaduttanut kertaakaan. Syitä toimittajille tärkeäksi kuvatun somen poistamiseen oli yksi: naisviha.

Media-alalla yleisesti tiedetty tosiasia on se, että naiset saavat miehiä enemmän paskaa. 

Kun itse aloitin Kulttuuricocktail Liven juontajana viime keväänä, minua varoitettiin tästä. Kymmenen vuotta sitten kuulin samat varoitukset aloittaessani radiojuontajana. 

Kaikki varoitukset ovat tulleet tarpeeseen.

Kulttuuricocktail Liveen liittyvien kommenttien mukaan olin “kokemattoman oloinen tytsy”. Tekopirteä, heleä-ääninen tyttönen, joka oli jostain syystä päästetty televisioon. 

Palaute iski yllättävän kovaa. Olin kuin se Idolsiin osallistunut huvittavan epävireinen laulaja, joka vakuutti itku kurkussa, että hänen äitinsä on aina sanonut hänen olevan hyvä. (Tosi-tv oli 2000-luvulla julmaa.) En minä näin huono voi olla, ajattelin.

Halusin vajota maan rakoon, mutta järki sanoi, että tässä on kysymys jostain muusta kuin minusta. Mutta mistä? Miksi nainen televisiossa herättää raivoa?  

Päätin ottaa yhteyttä media-alalla työskenteleviin naisiin.

Noita-akka ja feministihuora

Toimittaja Maria Veitola on tottunut siihen, että teki hän mitä tahansa, joku provosoituu. Harva toimittaja Suomessa herättää yhtä paljon tunteita. 

– Pahainen noita-akka ja feministihuora, joka pilasi Tomi Metsäkedon elämän, kuvailee Veitola Twitterissä saamiaan tyypillisimpiä kommentteja.

Metsäketo-viittaus liittyy Tomi Metsäkedon potkuihin Tähdet tähdet -ohjelmassa. Veitola joutui kohussa syntipukiksi keräämällä naisilta kommentteja mahdollisesta epäasiallisesta käyttäytymisestä.

Juuri ennen haastattelua hän on lukenut yksityisviestistä olevansa kuvottava ihminen. Tämmöistäkin se on, olla Maria Veitola. Kaikkien värikkäiden somekuvien ja ihanien yökyläilyjen ohella.

Veitola luettelee haukkumasanoja niin tottuneesti, että kuulostaa melkein siltä, että ne eivät edes satuta. Voiko ihmisten vihaan tottua?

Ei voi. Tästä syystä Veitola ei seuraa keskustelufoorumeita eikä itseensä liittyvää kommentointia. Joskus viha kuitenkin vyöryy päälle. Veitola julkaisi elokuussa julkisen päivityksen Facebookissa ja Instagramissa, jossa kertoo joutuneensa maalituksen, eli sosiaalisen median joukkohyökkäyksen, kohteeksi. Hän kirjoitti olevansa peloissaan, ahdistunut ja lannistunut.

“Syntini: olen omaehtoinen nainen. Pukeudun miten haluan, puhun mitä haluan.” (ote Facebook-päivityksestä)

Helsingin yliopiston sukupuolentutkimuksen dosentti Leena-Maija Rossi sanoo, että juuri tästä on kysymys. Naisten käytöksen standardit ovat kautta aikain olleet erilaiset kuin miesten. Liikkumavara käyttäytymisessä, pukeutumisessa ja olemuksessa on miehiä pienempi. 

Joskus liikkumavaraa ei ole lainkaan. Esimerkiksi jos nainen hymyilee asiantuntijatehtävissä, hän on epäammattimainen. Jos ei hymyile, on tiukkapipo.

Naisviha kuulostaa vahvalta termiltä, mutta siitä kai on kysymys jos sukupuoli on syynä katkeruuteen ja inhoon. Myös Rossi on päättänyt olla seuraamatta itseensä liittyvää kommentointia sosiaalisessa mediassa. Feministisistä aiheista kirjoittaminen on vaarallista.

Rasismi ja naisviha kulkevat käsi kädessä

Rasismi ja naisviha sai myös ihmisoikeusvaikuttaja-toimittaja Ujuni Ahmedin poistamaan Twitter-tilinsä. Ahmed teki Ylelle somalinkielisiä uutisia keväällä 2020 ja toimi myös uutisankkurina.

Ahmedille epämiellyttävää kommentointia tuli valtaväestön lisäksi vähemmistöyhteisöstä. Molempien puolten kritiikki kohdistui ulkonäköön. Vähemmistöyhteisöstä haukkuja tuli liian länsimaisesta pukeutumisesta. Ahmedin ei koettu antavan oikeanlaista kuvaa naisista.

Valtaväestöstä kritisoitiin huivin käyttämistä, ja vihaa kohdistettiin Ahmedin alkuperään.

– Nykypäivänä somalius on kirosana. Koen palautteen olleen erilaista muunkielisillä, sanoo Ahmed.

Tässäkään tapauksessa uutisten sisältöön ei päästy, kun jo se, että Ahmed oli televisiossa, aiheutti raivoa. Tämä tuntui erityisen pahalta, koska Ahmed oli itse ehdottanut Ylelle somalinkielisiä uutisia, jotta maahanmuuttajataustaiset suomalaiset saisivat tärkeää tietoa pandemiasta. 

Naisen toimijuus on aina ollut rajattua ja tarkasti määriteltyä. Säännöistä lipsuminen aiheuttaa rangaistuksen, sanoo kulttuurintutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen dosentti Tuija Saresma. Nykyajan rangaistus on ilkeä somekommentointi.

– Mitä useammalla vallan akselilla ihminen on marginalisoitu, sitä suuremman rangaistuksen hän saa. 

Normi on edelleen valkoinen heteromies. Siksi Ujuni Ahmed ruskeana huivia pitävänä somalitaustaisena naisena oli monelle liikaa. 

Ahmed astui julkiseen tilaan, joka ei ollut varattu hänen kaltaisilleen. Rasismi ja naisviha kulkevat käsi kädessä.

Pahimman kommenttivyöryn keskellä Ahmed koki jääneensä yksin. Hänen olisi pitänyt itse ottaa viestejä ja twiittejä talteen sekä tehdä rikosilmoituksia samalla, kun omat voimat olivat aivan loppu. Keinoja vihan käsittelyyn ei työpaikalla ollut tarpeeksi.

Myös Maria Veitola sanoo, että valitettavasti taustalla olevat ihmiset, esimerkiksi tuottajat ja pomot, “tunkevat päätä pensaaseen” silloin kun vihamielistä palautetta tulee eniten. Osaamista, keinoa ja pokkaa suojella naisia ei ole. 

– Ihan helvetin yksinäistä, summaa Veitola.

Tuntuu järkyttävältä, että vielä vuonna 2021 tasa-arvo on tällä tolalla.

Julkisuudessa olevia naisia halutaan aina kontrolloida

Rossin mukaan vaikuttaa siltä, että konservatiivinen ajattelu on viime aikoina vain voimistunut. Ympäri maailman populistinen, rasistinen, naisvihamielinen sekä homo- ja transfobinen ajattelu nostaa päätään. On ihmisiä, jotka aidosti ajattelevat, että tasa-arvo on mennyt liian pitkälle.

Tämä näkyy myös siinä, miten julkisuudessa olevia naisia halutaan kontrolloida. 

Naisvihaa tutkiva filosofi Kate Manne kirjoittaa kirjassa Down Girl: The Logic of Misogyny (2017), että naisviha ei useinkaan tarkoita sitä, että henkilö vihaa kaikkia naisia. Naisviha ilmenee silloin, kun huomaa ärsyyntyvänsä siitä, että joku nainen ottaa tilaa ja käyttää valtaa tavalla, joka on totutusti miehelle varattu. 

Se, että rakastaa mummoaan, äitiään ja siskoaan, ei estä naisvihan ilmenemistä toisissa yhteyksissä.

Olen huomannut, että omia pinttyneitä asenteita on välillä vaikea tunnistaa. Myönnän usein itsekin katsovani arvioivasti naispuolisen uutisankkurin vaatteita tai tyyliä. Miesten kohdalla katseeni on hyväksyvämpi, tai en kiinnitä heidän ulkonäköönsä huomiota.

Kuinka syvällä tällaisen ajattelun pitää olla, että se tapahtuu minullekin vaikka pyrin tietoisesti taistelemaan näitä ajatuksia vastaan?

Vihapuhetta tutkivan Tuija Saresman mukaan erittäin syvällä. Julkinen tila on ollut miesten aluetta antiikin Kreikasta lähtien. Miehet ovat osallistuneet poliittiseen keskusteluun ja liikkuneet vapaasti. Naiset on pidetty kodin ja perheen piirissä. Historian saatossa asiat muotoutuvat tottumuksiksi, jotka eivät helposti muutu.

Soitin tätä juttua varten muutamalle televisiossa työskentelevälle miehelle. Kaikki sanoivat, ettei heihin kohdistuva palaute liity lähes koskaan ulkonäköön. Kritiikin kohteena ovat aihevalinnat tai mahdollinen puolueellisuus. Kaikki tunnistivat myös sen, että naispuoliset kollegat ovat tässä suhteessa erilaisessa asemassa.

Kenellä on oikeus julkiseen tilaan?

Tv-työn likaisen puolen kokenut toimittaja Reetta Räty sanoo, että kiinnostavinta ilmiössä on juuri se, kenellä on oikeus julkiseen tilaan. Räty juonsi suosikkisarja Uutisvuotoa vuonna 2019. Hänen osaltaan kommentit liittyivät liikenneonnettomuudessa aikanaan vaurioituneisiin hampaisiin, ikään, ääneen ja nopeaan puhetahtiin. 

Silmiinpistävää on se, että esimerkiksi Iltalehti valitsi nostaa loukkaavat kommentit otsikkoon asti: "Uutisvuoto teki päivitettynä paluun – jotkut katsojista ärsyyntyivät: 'Tuo kakadun ääni ottaa korvaan'”.

Räty sanoo heti haastattelun aluksi, ettei hänen tunteistaan ja kokemuksistaan puhuminen ole olennaista. Mutta hän haluaa pitää esillä kulttuurissa olevaa naisvihaa, jotta asiat voisivat joskus muuttua. Siksi hän suostuu haastatteluun silläkin uhalla, että se poikii taas uutta vihaa. 

Rädyn mukaan naisten kohdalla ajatellaan, että nainen on itse tyrkyttänyt itsensä televisioon tai valta-asemiin, kun miehet vain luonnostaan ovat siellä. 

– Naiset ärsyttävät toiset ihmiset aivan raivon partaalle vain olemalla, tekemällä tai ei-tekemällä, nauramalla tai olemalla vakavia. Minun on vaikea ajatella, ettei siitä pitäisi puhua.

Asian esillä pitäminen voi auttaa selvittämään, mistä vihassa pohjimmiltaan on kysymys. Jos ymmärtäisimme, mistä naisiin kohdistuva raivo johtuu, ehkä pääsisimme käsiksi naisvihan vakavampiin puoliin, esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaan.

Naisten kokemusta vähätellään

Itseni kohdalle tulleesta kommentoinnista pahimmalta tuntui se, että kulttuurista kiinnostuneet ihmiset käyttäytyivät sosiaalisessa mediassa kuin kiusaajat. Ajattelin heidän olevan puolellani.

Kirjailija Minna Lindgrenin julkiseen Facebook-päivitykseen tuli yli kaksisataa kommenttia ohjelmaamme liittyen. Mukana keskustelussa oli toimittajia ja ihmisiä kulttuurialalta. Yhdessä kommenttiketjussa päädyttiin pohtimaan minun pirtsakkuuttani.

Yhden kommentin mukaan ongelma ei itse asiassa ole se, että olen pirtsakka vaan se, miksei silti voisi olla uskottava, asiantunteva, näkemyksellinen ja rohkea.

Saresma sanoo, että kokemusta vähätellään lähes aina, jos nainen on julkisuudessa, nousee johtotehtäviin tai asiantuntijarooliin. Pääministeri Sanna Marinin kaupankassataustasta noussut kohu ja termi “huulipunahallitus” ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Tuntuu, että naisena pitää olla koko ajan perustelemassa omaa asemaansa ja esittelemässä ansioluetteloaan.

Tämä on aihe, josta Maria Veitola kiivastuu. Vaikka hän on julkaissut kaksi kirjaa, kirjoittanut lehtiin, ja tehnyt radioon sekä televisioon journalistista työtä vuosikausia, häntä ei aina pidetä vakavasti otettavana toimittajana. 

Räikeimmän huomion Veitola teki tehdessään Veitola, Enbuske, Salminen -ohjelmaa Tuomas Enbusken ja Roope Salmisen kanssa. Juontajakollegoiden kysymyksiä ja tiukkoja haastatteluja kehuttiin, kun taas Veitolalle osoitettu positiivinenkin palaute liittyi aina ulkonäköön. 

– Kun on päiväkausia valmistellut haastattelua, yrittänyt saada vieraita ja ihmiset kysyy vain, mistä toi sun mekko on, Veitola huokaa.

Jos vähättelijöinä ovat kollegat, tuntuu se erityisen pahalta.

Kun Journalisti-lehdessä julkaistiin viime vuonna juttu, johon Veitolaan haastateltiin, musiikkikriitikko Arttu Seppänen twiittasi: “Hetkinen siis, oonks mä nyt jotenkin pihalla, kun en oikein ymmärrä, missä vaiheessa maria veitolasta on tullut journalisti?”. 

– Twiitti oli huonosti muotoiltu enkä myöskään tiennyt Veitolan taustoista. Tarkoitukseni oli kommentoida Jarno Liskin nostamaa kuvatekstiä ja journalistin riippumattomuutta. Twitterin keskustelukulttuurille tyypilliseen tapaan taisin unohtaa twiitin kirjoittamisen aikana, mistä oli tarkoitus keskustella, kommentoi Seppänen twiittiä jälkeenpäin.

Tasa-arvon edistymistä yritetään hidastaa

Kun Kulttuuricocktail Liveen liittyvä kommentointi alkoi, otin yhteyttä työterveyspsykologiin. Korona-ajan keskellä psykologi otti minut vastaan etänä Rovaniemeltä. Hän kysyi, mikä palautteessa tuntuu kaikista pahimmalta. 

Se, jos he ovatkin oikeassa, vastasin. Jos olen oikeasti juuri niin huono ja ärsyttävä kuin kommenteissa sanotaan. 

Yhteys pätki, emmekä saaneet aina toisistamme selvää. En edes muista ensimmäisestä videopuhelusta paljoakaan. Sen muistan, että itkin 45 minuuttia taukoamatta. 

Miten minun itsetuntoni voi olla näin hauraalla pohjalla?

Ja sitten tajusin, pam, juuri siitähän tässä kaikessa solvaamisessa ja naureskelussa on kysymys! Että kokisin itseni niin huonoksi, että siirtyisin sivuun. Antaisin tilan niille, joille se automaattisesti kuuluu. Niille, joille se on aina ennenkin kuulunut. Ei ehkä yksilötasolla, ei juuri minua koskien, mutta laajemmin.

Kun tasa-arvo etenee, edistystä yritetään toisesta suunnasta kaikin mahdollisin tavoin hiljentää. 

Filosofi Kate Mannen mukaan naisviha näyttäytyy yksittäisten henkilöiden sijaan muun muassa sosiaalisissa ja psykologisissa rakenteissa, joiden hahmottaminen ei ole aina yksinkertaista. 

Muutosta parempaan?

Minä olen säästynyt pahimmilta. Enhän ole saanut edes tappouhkauksia, kuten haastateltavani. Olen valkoinen vammaton normaalipainoinen nainen. Poikkean vain yhdessä Tuija Saresman mainitsemassa kategoriassa, sukupuolessa. 

Silti tuntuu kuin astuisin joka lähetyksessä verenhimoisen tuomioistuimen eteen. 

Tästä huolimatta haluan tehdä työtäni. Myös kaikki tähän juttuun haastattelemani ihmiset korostavat sitä, miten itse työ tuntuu tärkeältä ja palkitsevalta. 

Ilman turvaverkkoja tosin kukaan ei uskoisi selviävänsä. Lohdulliselta tuntuu se, että naiset tukevat toisiaan. Esimerkiksi Reetta Räty sai useita yhteydenottoja televisiotyötä tekeviltä naisilta jo ennen kuin pahin ryöpytys alkoi. Niissä varoiteltiin, että palaute tulee varmasti olemaan kamalaa, mutta tukea löytyy ja aina voi soittaa. 

Maria Veitola on nähnyt työkulttuurissa myös muutoksen parempaan. Naisia on tullut johtotehtäviin ja monet heistä ymmärtävät esimerkiksi sen, ettei vihapuheen keskelle joutuneita naisia saa jättää yksin. 

Haluaisin päättää jutun johonkin toivon pilkkeeseen.

Jutun valmistumista edeltävänä iltana saan kuitenkin vielä Maria Veitolalta viestin: “Tää on alkanut mennä sellasille kierroksille tänä syksynä, että huomaan pelkääväni ihan oikeasti turvallisuuteni puolesta.” Veitola on ensimmäistä kertaa itkenyt pelosta.

Naisviha ei katoa itsestään. Emmekä aio me naisetkaan kadota. 

Muokattu 31.10.2021 21:05 Poistettu Minna Lindgrenin kommentti väärinymmärryksen takia.

Muokattu 4.11.2021 11:11 Lisätty Arttu Seppäsen kommentti.

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Keskustelu