“Kuusen persiiseen olen käynyt monet surut itkemässä” – rakkaus kotiseutuun on Merja Kyllösen suurin voimavara
Nainen tuli Kainuusta Helsinkiin. Perinteiseen tyttömuottiin sopimaton “renttahelekku” on ihastuttanut ja vihastuttanut vallan linnakkeissa suoralla puheellaan ja räväköillä kielikuvillaan. Kansanedustaja Merja Kyllöselle Ryysyrannan Joosepin sukuperintö ole koskaan ollut mainehaitta.
– Kainuu on sielunmaisema, siellä sydän ja mieli lepää.
Näin kuvaa rakasta kotiseutuaan Suomussalmen Pesiökylää kansanedustaja, ex-europarlamentaarikko Merja Kyllönen. Koti on ollut aina Pesiökylällä, kämppä on ollut sitten milloin Brysselissä, milloin Helsingissä.
– Metsä on kuullut tuskani isän kuoleman jälkeen ja tuonut rauhaa myös, kun selvisi, etten tule koskaan saamaan omia lapsia. Kyllä minä sinne kuusen persiiseen olen käynyt monet surut itkemässä.
Mutta maalaisuus on ollut myös pilkan ja ilkkumisen aihe. Kun Merja lähti politiikkaan, irvisteltiin kainuulaiselle karjakolle ja metsien Kyllöselle. Miltä rakkaan sielunmaiseman mollaaminen tuntui?
– Kyllä se oli halventavaa kainuulaiselle elämänmenolle, karjakoille ja metsätyömiehille. Ajattelin, että näinkö kauas on tultu siitä ajasta, kun tätä maata on rakennettu.
Merja arvelee, että hänen itsevarmuutensa, ulkonäkönsä ja tyylinsä on ärsyttänyt. Autokorjaamon kupeessa kasvaneena hän ei ole koskaan sopinut perinteisiin rooliodotuksiin.
– Minähän olin sellainen renttahelekku, ei mitään merkkivaatteita päällä, olin liian suora ja värikäs puheissa. Ei sellaiseen oltu totuttu.
Tuli ja leimaus, näin Merja kuvaa temperamenttiaan.
Isoäiti oli huutolaistyttö
Ilmari Kiannon romaani Ryysyrannan Jooseppi piirsi suomalaisten mieliin karun kuvan kainuulaisen pienviljelijäperheen elämästä. Kuvauksessa Jooseppi oli hyväntahtoinen, mutta saamaton. Maailman hylkylapsiksi hän kaltaisiaan kutsui. Tosielämässä Joosepin sukunimi oli Kyllönen, Merjan isoukin velipoika.
– Ryysyrantalaiseksi ja kommarien kakaraksi minuakin joskus haukuttiin. Meidän perheessä Jooseppia ei koskaan kuitenkaan ole hävetty. Eikä se Ryysyrannan Joosepin tarina ihan tosi ole, Kianto vähän liioitteli Joosepin saamattomuutta, niin kuin kirjailijan kai kuuluukin tehdä, että saa paremman tarinan.
Toki köyhyys on ollut leimallinen asia sekä Merjan isän että äidin suvussa. Isän puolen isoäiti oli huutolaistyttö.
– Ei siitä niin kauan ole, kun meillä Suomessakin kaupattiin lapsia piikomaan, siivoamaan ja hoitamaan lapsia varakkaisiin perheisiin. Laillistettua ihmiskauppaa.
Köyhyyden perintönä on tullut myös työn arvostus. Kaikki työ on tärkeätä, eikä mitään paskaduuneja ole. Merjan isä kertoi kokeneensa lapsena nälkää ja töihin oli mentävä nuorena.
– Isä oli jo 8-vuotiaana laillisesti verokirjalla metsätöissä ja itsekin pääsin kesätöihin 12-vuotiaana. Olin ylpeä siitä, että kelpasin töihin.
Keitä sitten ovat tämän päivän huutolaiset?
– Kyllä ne ovat niitä matalapalkka-aloilla työskenteleviä yksinhuoltajavanhempia ja pienituloisia perheitä, jotka miettivät, että mitä nyt itsestäni antaisin, että saisin lapselle leipää. Sitä viestiä minulle arjesta tulee.
Maailmantuskan kautta vaikuttajaksi
Itsevarmuutensa Merja arvelee perineensä isoäideiltään. Piskuinen, 150-senttinen Saara-mummo ei pelännyt mitään.
– Saara-mummo meni sotaherroillekin sanomaan, että Suomussalmen naiset ja lapset nääntyy nälkään, jos ette tuo meille ruokaa. Emännät olivat olleet varmoja, että Saara ammutaan, mutta niin vain ruokaa tuli.
Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen Merja heräsi teininä, kun sota ja ydintuho pelottivat. Pirtin pöydän alla tuli kuunneltua myös sukulaismiesten keskusteluja maailman tilasta.
– Se ahdistus oli todella syvää, tämän päivän tietämyksellä olisin varmaan saanut masennusdiagnoosin. Todella pelotti, että mihin maailma on oikein menossa.
Eduskunnan ovet aukesivat toisella yrittämällä vuonna 2007, ja suomalaiset tulivat tuntemaan Merjan joskus ronskitkin puheet. Mentiin mopolla vatukkoon ja etsittiin riittävän isoja lapioita reikiä tukkimaan.
– En minä itseäni ole räväkäksi tietoisesti brändännyt, mutta värikäs kieli on myös keino kiinnittää huomiota epäkohtiin. Massaan häviää, jos sanansäilää ei löydy.
Merjasta tuli 34-vuotiaana liikenneministeri, eikä silloinkaan kohuilta vältytty. Luottamuspulan takia hän kehotti silloisen Liikenneviraston pääjohtajaa eroamaan ja sai sekä risuja että ruusuja niskaansa.
Toisaalta nuori ministeri herätti ihmetystä tuttavallisella käytöksellään.
– En minä halunnut piiloutua ministeritorniin. Yllättävää oli se, että ystävällinen käytös alaisia kohtaan koettiin myös hämmentäväksi, ei-ministerilliseksi.
Suurin suru
Merjalla on pitkä parisuhde Mikansa kanssa ja hän sanoo, että ystävyys ja luottamus ovat suhteen kulmakiviä. Yhteisiä lapsia pariskunnalla ei ole ja se on Merjan suurimpia suruja.
– Loppujen lopuksi lapsettomuuden syyksi paljastui minun perinnöllinen suolistosairauteni.
Merja tuli itse julkisuuteen asian kanssa, kun kansanedustaja sai kuulla olevansa itsekäs uratykki. Viimeinen pisara oli kun puolison miehisyyttä kyseenalaistettiin.
– Sain toki myötätuntoa osakseni, mutta myös aivan kammottavaa vihapuhetta. Että mitä sinä maho lehmä yrität tällaisellakin asialla saada julkisuutta ja ääniä. Se kävi suoraan sydämeen.
Miten tuollaista vihapuhetta sitten taklaisi? Merjan mielestä vielä enemmän pitäisi puhua siitä, että kaikki eivät pysty valitsemaan sitä ovatko lapsettomia vai lapsellisia. Ja että on täysi oikeus myös pysyä lapsettomana.
– Sitten sekin, että minuun otti yhteyttä miehiä, jotka potevat lapsettomuutta. Ei ole löytynyt sopivaa kumppania. Sekin on aikamoinen tabu meillä vielä.
Parlamentaarinen omaishoitaja
Merjasta tuli europarlamentaarikko 2014. Samaan aikaan Brysselin vuosien aikana iäkkäiden läheisten kunto alkoi huonontua ja Merjasta tuli sopimukseton omaishoitaja, etänä maailmalta ja viikonloppuisin Suomussalmella.
– Vaikka oli raskasta rientää joka viikonloppu hoitamaan asiointi- ja terveyskeskuskierroksia, niin kyllä minä ajattelen, että se on myös positiivinen kunniavelka. Että omistaan täytyy pitää huolta.
Ja taas tuli kohu. Vaikka Merja oli vuonna 2019 uudelleen ehdolla Euroopan parlamenttiin, hän ilmoitti juuri ennen vaaleja, että vaikka tulisikin valituksi, ei ota paikkaa vastaan. Äänestäjien pettämistä, rintamakarkuruutta vai mitä ihmettä?
– Yhtäkkiä vastakkain olivat omaisten romahtanut terveys, hoitotarpeet ja edustajuus Brysselissä. Tajusin, että kaikkeen en kykene. Olisin voinut vaieta, mutta halusin olla rehellinen. Niin nopeasti ei myöskään ehditty saada uutta ehdokasta liikkeelle. Ei se ihan hyvin mennyt, mutta itselläni on rauha asian kanssa.
Merja kuitenkin päätyi uudelleen kansanedustajaksi ja sekin oli jo omaisten kanssa puhuttu.
– He sanoivat, että olen paremmalla päällä ja jaksan, kun saan kuitenkin olla välillä muualla ja vaikuttaa asioihin.
Äidin kanssa on siivottu laatikoita ja arkistoja ja tehty kuolinsiivousta, joka on Merjan mielestä on ollut tärkeä ja liikuttava asia molemmille. Silti vahvaa naista joskus väsyttää.
– Silloin menen sinne metsän siimekseen, sammalikkoon puhaltamaan pahan mielen pois.
Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 30.10. klo 17.10 ja sunnuntaina 31.10. klo 9.10 sekä Yle Areena.
Lisää aiheesta Yle Areenassa
