Figaro, kuinka kova kiire sinulla on Vain elämää -pöytään?

Lauluntekijä Figaro kadehtii niitä, jotka jättävät työnsä työpaikalle. YleX Työhaastattelussa selvitetään vaikeilla ja yllättävillä kysymyksillä, millaisia kotimaiset artistit oikeasti ovat.

Figaro-nimellä musiikkia tekevä Joonas Lahtinen liikuttaa suutaan läppärinsä edessä, mutta mitään ei kuulu. 24-vuotias muusikko palaa hetken päästä valkoiset nappikuulokkeet korvissaan. “Huh huh”, Figaro sanoo ja nappaa pastakulhon käteensä.

Mikä oli ensimmäinen työpaikkasi?

– Prisma, olin noin 15–16-vuotiaana siellä kaksi viikkoa. Siellä oli Tutustu ja tienaa -harjoittelu, sain muistaakseni 350 euroa kahden viikon duunista. Palkka tuntui törkeältä.

Kuinka kateellinen olet asteikolla 1-5? Kenelle?

– Behmille olen aika kateellinen, se on ainakin nelosessa. Se menestyskulku oli niin absurdin iso, että se tuntui hienolta. Behm pääsi kaikkien ihmisten kuuluviin. Olen välillä kateellinen myös monelle, jotka eivät ole musiikkialalla. Kuukausipalkkaisille ihmisille, jotka voivat jättää työt kello 17 sinne duunipaikalle ja viettää sitten vapaa-aikaa. Minun on välillä vaikea saada sitä toimimaan.

Esiinnyt Vesalan kanssa Kaks toisillemme hellää -kappaleen musiikkivideossa black metalille ominaisessa corpse paintissa ja Emperorin bändipaidassa. Nimeä kolme Emperorin kappaletta.

– Ei mitään hajua. Tuo on kyllä hauska juttu, koska pelkäsin sitä, että onko se video larppaamista tai olenko mä oikea ihminen tekemään sitä. Sanoin silloin ihan ääneen, että en ole ikinä ollut mikään suurin black metalin fani eikä genre ole minulle yhtään tuttu.

Olen vain iloinen, että saan kerrankin olla se rokkipoliisi. 

– Jaan kyllä tuon asenteen. Nirvana- ja AC/DC-paitoja kun katselee, niin ajattelee, että ei ne [paitojen kantajat] niitä tiedä.

Olet kirjoittanut kappaleita muun muassa Abreulle, Costeelle, Reino Nordinille ja Pyhimykselle. Kenelle tekisit kappaleen seuraavaksi?

– Frank Oceanille, mutta realistisesti ehkä Melolle. Olen niin iso Frank Oceanin fani, että olisi kiinnostavaa tavata hänet. Olla vain kärpäsenä katossa, että tietäisi miten hän niitä tekstejä kirjoittaa.

Puhuit Hesarin tammikuisessa haastattelussa siitä, että täytyy olla valmis uhraamaan "kaikista undergroundeimmat jutut" jos haluaa kaupallista menestystä. Kuinka kova kiire sinulla on Vain elämää -pöytään?

– Ei sinänsä ole kiire, mutta olisi kyllä kiinnostavaa olla joskus siellä. Uskon, että mulla on vielä aika paljon rappusia kiivettävänä, että olisin valmis olemaan siellä. Että sitten jollain 25. kaudella.

Mitä pidät suurena onnistumisenasi? Miksi?

– Omaa musaani. Että on saanut tehdä juuri sitä mitä haluaa. On tuntunut kivalta, ettei ole tarvinnut tehdä kompromisseja ja levy-yhtiöstä on annettu vapaat kädet. Tein myös hiljattain cheddar-vegechorizo-pastaa, mikä oli erittäin jees.

Entä isoin epäonnistumisesi? Miten selvisit siitä?

– Se on tietysti vähän itsestäni riippumatonta, mutta ehdottomasti tämä koko pandemiatilanne. Rupesin julkaisemaan musiikkia juuri silloin, kun Kiinassa alkoi tapahtua tammikuussa 2020. On ollut kyllä maailman vaikein ajankohta yrittää tehdä omaa läpimurtoaan. Nytkin tuntuu, että on tosi paljon uusia artisteja, jotka haluavat siihen samaan kelkkaan. Mutta olen aina uskonut tulevaan, että jossain vaiheessa niitä keikkoja tulee ja kaikki menee kuitenkin ihan hyvin.

Olen välillä huono keskustelija tai mulla voi olla semmoinen päälle jyräävä energia.

Opiskelet Jyväskylän yliopistossa journalistiikkaa. Yritätkö viedä työpaikkani?

– Haha en. Tai toisaalta olisi hienoa kyllä olla YleX:n toimittaja, ei sinänsä mitään sitä vastaan, mutta silti…

Varo mitä vastaat.

– En ainakaan tällä hetkellä yritä. Journalistiikka kiinnostaa, kun voi tutkia maailman ilmiöitä. Varsinkin pidempi journalismi kiinnostaa, mutta kilpailu on kovaa. Jos tekee muita asioita samaan aikaan, niin tuntuu, että sitten jää vähän kelkasta. Journalismi on hyvä b-suunnitelma.

Kuinka huonosti reagoit saamaasi kritiikkiin?

– Todella huonosti, aina löytyy joku vastalause. Olen muutenkin aika kärkäs mielipiteissäni. Olen välillä huono keskustelija tai mulla voi olla semmoinen päälle jyräävä energia. Mutta koitan kyllä parantaa siinä. Mitä enemmän kritiikkiä kuulee, sitä paremmin sitä oppii analysoimaan.

Mikä on lähin kohtaamisesi poliisin kanssa?

– Poliisi tuli viime keväänä ovelle. Oli jotkut bileet silloin kun oli vielä näitä rajoituksia, että kuinka paljon ihmisiä voi olla samassa paikassa. Onnistuin olemaan siinä hetkessä tosi selvä ja sain poliisit käännytettyä, että ei täällä mitään bileitä ole.

Oletko oppinut mitään oikeasti järkevää työsi kautta?

– Yhteiskirjoittamisessa oppii tosi paljon yhteistyöstä ja toisten kuuntelemisesta. Olen myös oppinut soittamaan instrumentteja vähän vahingossa. Tulee näprättyä aika paljon erilaisia syntikoita, kitaroita ja muita puolihuolimattomasti, niin yhtäkkiä tajuaa, että hitto osaankin jokseenkin soittaa näitä. Kun olen aina pitänyt itseäni surkeana soittajana.

Olet ottanut artistinimesi Pinokkion lemmikkikissalta, jota kaverisi mukaan muistutat. Vältteletkö sinäkin kylpemistä?

– Välillä on pitkiäkin aikoja siitä, kun on käynyt hyvässä kylvyssä, eli voisin kyllä sanoa niin. Toisaalta sekin on ihmiskohtaista, että mikä on tarpeellinen määrä käydä vaikka suihkussa. Mikä on sitten veden tuhlausta ja mikä ei?

Miksi meidän pitäisi kuunnella sinua?

– Tuntuu, että tuon jotain uutta suomalaiseen musaan. Musiikissani näkyy, että rakastan suomalaista musaa, mutta myös r’n’b:tä. Se on kiinnostava combo.

Esikoislevysi nimi on Kaikki tai ei mitään EP. Kumpi tuli?

– Sekä että. Tietyllä tavalla ei mitään, kun siihen perään iski tämä pandemia. Mutta toisaalta kaikki, koska on ollut aikaa tehdä paljon musaa ja saanut paljon uusia yhteistyömahdollisuuksia. Tuntuu, että musanteko on vieläkin tosi ihanaa ja olen löytänyt siitä paljon.

Haluatko loppuun kysyä meiltä jotain?

– Milloin voin aloittaa?

Kiitos ajastasi. Olemme sinuun yhteydessä.