Hyppää pääsisältöön

Kulttuuri

Paavit ja Pythagoras ovat nykyisten ruokatrendien edelläkävijöitä

Ylhäältä kuvattu retkiateria puupöydällä ja kahdeksan ympärillä istuvan ihmisen kädet.

Ruokatrendeistä kirjoitetaan ja puhutaan kuin ne olisivat uusi ilmiö. Uutta on kuitenkin vain ruokamuodin nopea kehitys ja yksilölliset valinnat. Syömisessä on kautta aikojen ollut ravinnon saatavuuden lisäksi muitakin ohjaavia sääntöjä.

Ruoka ei ole pelkästään ravintoa. Ruokavaliollaan avulla osoitetaan omaa arvomaailmaa ja rakennetaan identiteettiä. Jaettu ruokaideologia yhdistää heimon ja sulkee muut ulkopuolelle. Osa tiettyä ruokavaliota noudattavista tekee aktiivista käännytystyötä saadakseen muutkin seuraamaan oikeana pitämäänsä dieettiä.   

Nykyisille ruokatrendeille on ominaista se, mitä ei syö – ei niinkään se, mitä syö. Lautaselta jätetään pois esimerkiksi viljatuotteet tai liha. Valinnat ovat usein eettisiä ja terveydellisiä. Moni kokee voivansa paremmin ilman maito- tai gluteiinipitoisia ruoka-aineita. Toiset uskovat veriryhmän, vartalotyypin tai iän vaikuttavan sopivaan ruokavalioon. 

Paasto haastaa mielenlujuuden

Paaston uskotaan puhdistavan mieltä ja kehoa. Joku haluaa ravinnosta pidättäytymällä pudottaa painoaan. Erilaiset pätkäpaastot ovat paljon tutkittu ja trendikäs tapa jaksottaa syömistä. Pätkäpaastoaminen tapahtuu varaamalla vuorokaudesta tai viikosta tietty aika paastoamiselle ja tietty aika syömiselle. Yleisin jaksotus on paastota yö ja aamupäivä, ja syödä iltapäivällä ja illalla, esimerkiksi 16:8-suhteessa. 

Uskonnollisista syistä on paastottu vuosituhansia, ja sitä harjoitetaan edelleen useissa uskonnoissa, kuten monissa kristinuskon suuntauksissa, hindulaisuudessa ja islamissa.

Perhe aloittamassa Iftar-illallista auringon laskiessa. Ikkunasta heijastuu auringonlasku.

Katolinen kirkko puuttui tulevan Suomen alueella keskiajalla voimakkaasti ruokajärjestykseen. Kirkko kielsi lihan, voin, maidon, juuston ja munien syömisen keskiviikkoisin, perjantaisin ja lauantaisin. Pidempiä paastojaksoja noudatettiin ennen pääsiäistä, helluntaita, mikkelinpäivää ja joulua. Uskonpuhdistus vierotti kansan paastoamisesta, mutta katolisessa kirkossa noudatetaan edelleen pienemmän mittakaavan paastokäskyä.

Sen sijaan harras ortodoksi paastoaa edelleen useita kertoja vuodessa kirkon määrittäminä aikoina, pääsiäisen edellä jopa 40 vuorokautta. Silloin ruokalajeja vähennetään viikoittain vähitellen kohti yhä niukempaa valikoimaa. Muslimit paastoavat ramadan-kuussa joka päivä aamun sarastuksesta auringonlaskuun.

Keskiajalla kalaa oli hyväksyttävää syödä paastopäivänä. Sieltä lienee periytynyt tapa tarjota jouluaattona kalaruokia, lihaa kun oli lupa syödä vasta joulupäivänä. Samoin ajatus kalaa sisältävästä kasvisruokavaliosta eli pectovegetarismista.

Lihasta pidättäytyminen paastopäivinä johti myös erilaisten kasviksista tehtyjen lihankorvikkeiden valmistamiseen mielitekojen tyydyttämiseksi. Sekään ei siis ole pelkästään tämän ajan ilmiö.

Pitää muistaa, että suurin osaa kansasta joutui pidättäytymään lihasta ja maitotuotteista muista kuin uskonnollisista syistä. Leipä, puuro, nauriit ja myöhemmin peruna olivat köyhän kansan pääasiallista ravintoa, proteiinia saatiin herneistä, härkäpavuista sekä satunnaisesti riistasta ja kalasta. Liharuokien arvostus periytynee tästä niukkuuden traditiosta. 

Picnic-pöytä, jolla erilaisia herkkuja. Ympärillä olevien kelmen naisen kädet.

Lihasta saatavan proteiinin arvostuksen ovat vieneet huippuunsa carnivore-ruokavalion noudattajat. Äärimmäisessä tulkinnassa aterioilla syödään ainoastaan täyslihaa, lintuja, kalaa ja äyriäisiä, kananmunia ja suolaa sekä voita. Näin tiukalle ravinnon rajaamiselle ei löydy historiallista taustaa kuin aivan planeetan pohjoisimman asutuksen kohdalla. Sielläkin kasvisravinnosta on luovuttu vain pakon sanelemana. 

Ruoka-aineiden rajoitukset pakottavat keskittymään siihen mitä syö

Hiilihydraatteja välttävät myös erilaisia ketogeenisiä ja vähähiilihydraattisia ruokavalioita noudattavat. Yhteistä niille on sokerin ja tärkkelyspitoisten ruoka-aineiden välttäminen. Atkins ja Zone ovat laajan nk. karppausruokavaliovalikoiman senioreita, uudempia variaatioita on kymmeniä. Paleoruokavalio liittää nämä trendikkäät dieetit esihistoriaan, koska se pohjautuu kivikautiseen ruokavalioon ajalta ennen maanviljelystä ja sokeri- ja tärkkelyspitoisten ruoka-aineiden yleistymistä.

Moni laskee kaloreita tai jouleja yrittäessään hallita painoaan. Ruuan energiapitoisuus on kiinnostanut ihmisiä aina, mutta ennen nykyisiä yltäkylläisyyden aikoja huomion syy oli päinvastainen. Piti huolehtia riittävästä energian saannista, että jaksoi tehdä pitkän päivän raskasta ruumiillista työtä. 

Jos carnivoren kannattajat pitävät ihmistä lihansyöjänä, kasvissyöjä puolestaan uskoo, ettei ihmisen pidä ravinnon takia tappaa toisia eläimiä. Vegaani kieltää eläinten hyväksikäytön kokonaan, eikä koske myöskään elävistä eläimistä saataviin tuotteisiin, kuten maitoon, muniin ja hunajaan. Laktovegetaristit, lakto-ovovegetaristit, pescovegetaristit ja semivegetaristit tulkitsevat muiden lajien hyväksikäyttöä lievemmin. Fennovegetaristit ja -vegaanit puolestaan haluavat kuluttaa vain lähialueilla tuotettua kasvisruokaa.

Ylhäältä kuvattu pöytä, jolla vihanneksia ja lautasia.

Antiikin Kreikassa elänyt filosofi Pythagoras ja hänen seuraajansa eivät syöneet lihaa, koska uskoivat, että eläimilläkin on sielu. Lisäksi Pythagoras uskoi, että jos ihminen luopuisi eläinten tappamisesta ravinnon vuoksi, tappamisen taito katoaisi ja samalla sodat loppuisivat. Pythagoras eli raakaravinnolla, eli oli samalla elävän ravinnon ruokavaliolla, jota moni noudattaa vielä tänäänkin.

Intiassa jainalaisuus on vienyt kaiken elämän kunnioittamisen äärimmäisyyteen. Noin 2500 vuotta sitten syntyneen uskonnon harjoittajat nauttivat ravinnoksi vain kypsentämättömiä ja mahdollisimman vähän käsiteltyjä hedelmiä ja siemeniä. Nyttemmin moni länsimaalainenkin on kiinnostunut fruitarismista ruokavaliona. 

Huoli ilmaston lämpenemisestä ja luonnon monimuotoisuuden katoamisesta on saanut monet pohtimaan myös ruokavalintojaan. Yhä useampi kiinnittää huomiota ruuan alkuperään ja valmistustapaan. Luomutuotannon kannattaminen, eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen, sekä riistan ja lähiruuan suosio ovat ilmiö, jonka esikuvana voisi olla historiasta tuttu keräily- ja metsästyskulttuuri tai pienimuotoinen maatalous, jota Suomessa harjoitettiin laajasti vielä viime vuosisadalla.  

Nainen ja neljä kanaa kanahäkin luona.

Urbaaneja nykyajan vastineita edellä mainituille ovat kesäkanala, puutarhapalsta tai parvekeviljelmä, sekä sosiaalisen median perusteella uuteen suosioon nousseet marjastaminen ja sienestäminen. Omavaraisuuteen harva kykenee, mutta aktiivisuudella voi olla terveellisyyden lisäksi taloudellistakin merkitystä.

Aristoteleen kantapää paneutuu tällä viikolla perusteellisesti suomalaisen ruokakulttuurin historiaan. Ruokahistorioitsija Ritva Kylli tietää, miksi ruokailu on Suomessa ollut aina viime aikoihin asti nopea ja vakava toimitus. Pasi Heikura haluaa tietää, olemmeko aina arvostaneet vieraiden kulttuurien ruokaa enemmän kuin omaamme. Ja mitä se perinteinen suomalainen ruoka edes on?