Toimittajalta: Timo Soinin nousu oli katketa ennen kuin alkoikaan – vasta kuudes yritys vei eduskuntaan
Timo Soini pääsi eduskuntaan vasta kuudennella yrityksellään – ja silloinkin vain ovelan vaaliliiton turvin. Politiikka-Suomen juttusarjassa Unto Hämäläinen kirjoittaa vuoden 2003 vaaleista, joissa ratkaistiin paljon myös Perussuomalaisten tulevaisuudesta.
Vaalisunnuntai 16. maaliskuuta 2003 oli Timo Soinin tuomiopäivä. Soini pyrki kuudetta kertaa kansanedustajaksi, ja nyt oli pakko päästä läpi.
Soini oli ollut pitkään Perussuomalaisten puheenjohtajana ja työskenteli kansanedustajan Raimo Vistbackan avustajana. Eduskunta-avustajan asema oli puoluejohtajalle nöyryyttävä.
Soini oli sentään kokenut politiikko, 40-vuotias populismista tutkielman tehnyt valtiotieteiden maisteri. Suomen Maaseudun Puolueessa hän oli kivunnut puoluesihteeriksi ja varapuheenjohtajaksi asti.
Ei se kovin kaksisesti alkanut. Se oli aika kitumista.
Timo Soini
SMP:n konkurssin jälkeen Soini oli yhdessä Vistbackan ja entisen kansanedustajan Urpo Leppäsen kanssa perustanut Perussuomalaisen puolueen vuonna 1995. Puolueen kannatus ei ollut kuitenkaan lähtenyt nousuun. Soinin populismi ei purrut.
– Ei se kovin kaksisesti alkanut. Se oli aika kitumista. 1999 vaaleihin kun tultiin kävi jälleen samanlainen tilanne, että oli vain yksi kansanedustaja, Vistbacka, Soini kertoo Politiikka-Suomen haastattelussa.
Hän oli itse ollut silloin ehdolla Kuopion vaalipiirissä ja vaaliliitossa Kokoomuksen kanssa. Ennakkoäänissä Soini oli ollut menossa läpi. Vaalipäivänä oli nuori yllättäjä Jyrki Katainen noussut ohi ja vienyt paikan Soinin nenän edestä.
– Se oli kova paikka silloin. Tuntui, ettei tästä tule mitään, Soini sanoo.
Timo Soinin opiskelutoverit Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta olivat vuoteen 2003 mennessä päässeet paljon pitemmälle. Keskustalainen Olli Rehn oli ollut kansanedustajana ja euroedustajana ja kyttäsi pääsyä EU-komissaariksi. Kokoomuslainen Jyri Häkämies oli kansanedustaja, samaten demarien Tuula Haatainen. Molemmat odottivat jo ministerivuoroa.
Demarit ja keskustalaiset houkuttelivat Soinia riveihinsä ja lupailivat työpaikkaa, jos tämä loikkaisi. Houkutus oli suuri, sillä Soinilla oli perhe ja kaksi pientä lasta.
Seireenilaulut eivät silti tehonneet. Soini päätti yrittää taas kerran eduskuntaan ja otti yhteyttä vanhaan tuttuunsa, mainosmies Jukka Jusulaan.
– Timo soitti: "Pyrin kansanedustajaksi. Rahaa ei ole. Autatko?", Jusula muistelee Politiikka-Suomen haastattelussa Soinin yhteydenottoa vaalien alla.
Jusula lupautui talkoisiin ja uudisti Soinin kampanjan. Aikaisemmin mainoksissa käytetyt sininen ja valkoinen väri hylättiin ja käyttöön otettiin keltainen. Uusi väri näkyi esitteissä ja julisteissa, joita levitettiin talvella 2003 pitkin Uudenmaan vaalipiiriä.
Hyvin ohut oljenkorsi
Soini tiesi, etteivät Perussuomalaisten äänet yksinään riittäisi läpipääsyyn. Niinpä Perussuomalaiset solmi Uudellamaalla vaaliliiton Kristillisdemokraattien kanssa.
Vaaliliitto oli Soinin oljenkorsi, tosin hyvin ohut, sillä Kristillisdemokraatit oli liiton vahvempi osapuoli. Puolueella oli Uudellamaalla vakaa kannatus ja yksi kansanedustaja, Jouko Jääskeläinen, joka oli istunut jo kolme kautta eduskunnassa.
Solmimalla vaaliliiton Kristillisdemokraatit laskelmoivat saavansa kaksi paikkaa, jos puolueen äänet pystytään keskittämään kahdelle pääehdokkaalle, jotka saisivat enemmän ääniä kuin Timo Soini.
Äänten keskittämisessä Kristillisdemokraatit olivat mestareita.
Heti vaaliliiton solmimisen jälkeen kävi selväksi, mikä olisi pelin henki. Kristillisdemokraattien äänet keskitettäisiin vantaalaiselle kansanedustaja Jouko Jääskeläiselle ja espoolaiselle Antero Laukkaselle, joka oli tunnettu karismaattinen saarnamies, vapaan seurakunnan pastori, lempinimeltään Mooses. Heidän kanssaan Soini joutui kilpailemaan.
Vaali-iltana näytti aluksi siltä, että Kristillisdemokraattien taktiikka onnistuisi. Jääskeläinen ja Laukkanen olivat ennakkoäänten kärjessä.
Timo Soini seurasi tuloslaskentaa Yleisradion studiolla Pasilassa. Muistelmissaan hän kuvaa alkuillan tunnelmia:
– Yritän etsiä tulosliuskoilta, kuinka paljon olen jäljessä. Kirous puristuu huulilta, mutta pokka pitää, vaikka sisällä sataa.
Kun vaalipäivän äänet saatiin vihdoin lasketuksi, tilanne muuttui suorastaan dramaattisesti. Soini sai lopulta yli 4300 ääntä. Laukkanen ja Jääskeläinen saivat kumpikin yli 3000 ääntä.
Kristillisdemokraateille tulos oli valtava pettymys. Puolue sai lähes 16 000 ääntä, mutta ei yhtään paikkaa. Perussuomalaisten potti oli vain 5 000 ääntä, mutta Soini vei liiton ainoan paikan, sillä vaaliliiton sisällä paikat jaetaan henkilökohtaisten äänimäärien mukaan.
– Onnistunut vaaliliitto takasi läpipääsyni. Voitin kristilliset heidän omassa pelissään, Soini kirjoittaa.
– Riemu puski rintaan. Teki mieli huutaa. Tiesin, että tämä oli läpimurto, Soini kuvaa ensimmäisiä tunnelmia.
"Jytky tulee, karjaisin torilla"
Loppu onkin historiaa.
Kahdeksan vuotta myöhemmin Timo Soini sai Uudellamaalla peräti 43 000 ääntä ja johdatti puolueensa valtavaan vaalivoittoon, jytkyyn.
– Se näkyi viikkoja ennen, että nyt pamahtaa. Esimerkiksi Keski-Suomen keikka kun lähdetään jostain Jämsästä, mennään Jyväskylästä Äänekoskelle, reitin varrella on Keuruuta ja Petäjävettä. Sitten tajuat, että pirulauta täällä on satoja ihmisiä. Jytky tulee. Sitten jossain vaiheessa kokeilin: “Jytky tulee”, karjaisin torilla. Ja kansa kohahti, että niin se tulee, Soini muistelee miten testasi voimasanaansa.
Kansanedustajana Soini istui neljä kautta, joista kaksi vuotta Euroopan parlamentissa.
Hän nimeää vaalisunnuntain 16. maaliskuuta 2003 parhaaksi päiväkseen politiikassa. Jos hän ei olisi silloin päässyt eduskuntaan, myöhempiä voittoja ei olisi tullut ja on todennäköistä, ettei Perussuomalainen puolue olisi noussut suurten puolueiden joukkoon.
Soinin ja Perussuomalaisten nousua suosioon käsitellään Politiikka-Suomi-sarjan toisessa jaksossa Kyllä kansa tietää.
