Hyvin sanottu: Täydellisyyden tavoittelu vie meitä kohti ihmisutopiaa

Yhteiskunnallista keskustelua ei voi eikä saa jättää vain kokeneille keskustelijoille. Kun halutaan tukea länsimaista demokratiaa ja vahvistaa luottamusta tarvitaan kaikkia mukaan, kirjoittaa Erätauko-säätion toimitusjohtaja Laura Arikka.

Oletko viime aikoina jättänyt sanomatta jotakin? Entä oletko jättänyt osallistumatta johonkin keskusteluun? Olisiko mielessäsi ollut jokin pohdinta, jonka olisit halunnut jakaa somessa, mutta viime hetkellä päätit jättää sen jakamatta?Mikäli vastasit kyllä, et ole yksin. 

Plan Internationalin uudessa tutkimuksessa kerrotaan esimerkiksi, että lukuisat nuoret tytöt eivät osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun, koska pelkäävät levittävänsä väärää tietoa. He siis sensuroivat itse itseään ennemmin, kuin osallistuvat keskusteluun. 

Ylen ja Erätauko-säätiön koordinoimassa Hyvin sanottu -hankkeessa toteutettu kansalaiskysely ja sen tulokset tukevat Planin huomioita: neljännes meistä ei halua keskustella yhteiskunnallisista asioista, koska ei koe tietävänsä tarpeeksi. 

Hyvin sanottu -kansalaiskysely kertoo myös, että moni suomalainen koki hankalaksi keskittyä keskusteluun. Vielä isompi määrä ei löydä omilta tuntuvia kanavia yhteiskunnallisista teemoista keskustelemiseen. Viidennes vastaajista suomalaisista kokee, ettei heillä ole voimakkaita mielipiteitä yhteiskunnallisista asioista, eivätkä siksi puhu niistä. Useat kokevat, etteivät heidän ajatuksensa tule kuulluksi.Puolet meistä puhuu yhteiskunnallisista asioista vain lähipiirinsä kanssa.

Kuulostaako tutulta? Jos vastaat kyllä, et ole yksin. Jos mikään näistä ei kuulosta tutulta, olet ehkä kokenut, rohkea tai sujuva keskustelija.

Kokeneet keskustelijat saattavat kaivata niin sanottua hyvää keskustelua. He ehkä puhuvat sivistyneen keskustelun tarpeesta. Se taas voi johtaa käsitepuheeseen. Siinä keskustelu ei pääse alkamaan ennen, kuin on syntynyt yhtenevä näkemys käsitteestä: mitä se “sivistynyt” esimerkiksi oikein tarkoittaa. Tällaiseen keskusteluun osallistuminen vaatii aika vahvaa kielellistä osaamista ja sanojen taituruutta.

Osa meistä kaipaa syvällistä dialogia, jossa on aikaa keskittyä, jonka aikana liitytään toisten ajatuksiin ja muodostuu koukuttava keskustelun flow. Jotkut haluavat käydä muodissa olevaa fakta- tai tietopuhetta, jonka puitteissa pitäisi keskustella tietopohjaisesti tai faktojen avulla. Vaikkapa, että ollako iloinen suomalaisten hyvinvoinnin tason kasvusta vai pitääkö olla huolissaan ja mikä yliopisto tästä onkaan tehnyt viimeisimmän tutkimuksen. 

Tästä päästäänkin vielä yhteen hyvän keskustelun tyylilajiin, eli akateemiseen keskusteluun. Siitä on vain pieni hyppy asiantuntijakeskusteluun, jossa voidaan keskustella tietyn aiheen parissa sisäpiirin sanojen merkityksiä ymmärtäen ja vastapuolen sanojen arvolatausta tulkiten. Asiantuntijakeskusteluissa saatetaan tällä hetkellä olla myös erityisen huolissaan vihapuheesta.

Tarvitsemme maailmassa sujuvia, kokeneita keskustelijoita. Heillä on usein keskustelua eteenpäin vievä voima. Kokeneet keskustelijat voivat kannatella ja rohkaista myös muita osallistumaan. 

Mutta jos hyvän keskustelun ja hyvän keskustelijan rima nousee liian korkealle, suljetaan valtava määrä suomalaisia tärkeiden keskustelujen ulkopuolelle. Riskinä on silloin myös, että hyvästä keskustelijasta tulee ajatuksissamme yhtäkkiä myös parempi ihminen. Sellaiseen pohdintaan ja puheeseen lipsahtaa kokemukseni mukaan yllättävän helposti.

Usein käy ja on käynyt myös niin, että erilaisia keskustelijoita ei vain ymmärretä kutsua näihin jo hyvin sujuviin keskusteluihin mukaan ja keskustelua käyvät pääosin samasta aiheesta kiinnostuneet, samantyyppisestä sosioekonomisesta taustasta tulevat tai keskenään samanmieliset. Syvempää ymmärrystä ja uusia oivalluksia jää syntymättä, erilaisia kokemuksia kuuntelematta.

Tästä kehityksestä pitää olla huolissaan. Kun keskustelun ja siihen osallistumisen rima on liian korkealla, käy niin kuin oikeassa elämässä käy, eli aika moni vaikenee ja alkaa arkailla keskusteluun osallistumista. Ja jos oman elämän todellisuus ei näy eikä kuulu vain samantyyppisten ihmisten tärkeissä keskusteluissa, voi syntyä turhautumisen tunne. Ärsyttää, kun ei puhuta oikeista asioista.

Meillä ihmisillä on erilaisia elämän todellisuuksia. Vuorovaikutus-, keskustelu- ja kielitaitomme vaihtelevat. Kaikkien kotona, koulussa tai kaveripiirissä ei jutella ajankohtaisista asioista ruokapöydän ääressä. Kaikilla ei ole mielipidettä tai asiantuntemusta kaikista maailman asioista. Kaikilla ei ole tarvetta tai mahdollisuutta osata uusimpia käsitteitä tai faktoja, jotka liittyvät johonkin ajankohtaiseen ilmiöön.

Mutta kaikilla meillä on kokemuksia arjesta, elämästä ja päätöksenteon vaikutuksista.

Juuri siksi pitäisi kuulla ja kuunnella monenlaisia ihmisiä, kun tärkeistä asioista puhutaan. Silläkin hyvin mahdollisella riskillä, että keskustelussa ei synny flow-tilaa, käsitteitä ei saada määriteltyä, joku saattaa sanoa asiansa lyhyemmin tai kaikkea elämässä koettua ei pysty tiedollisesti tukemaan viimeisimpien tutkimusten avulla. 

Sen sijaan voi syntyä jotakin muuta aika tärkeää, nimittäin kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemus.

Kun halutaan tukea länsimaista demokratiaa, vahvistaa luottamusta ja rakentaa Suomea ja maailmaa kohti tulevaisuutta, tarvitaan kaikkia mukaan. Tekojen avulla ja erilaisia ihmisiä mukaan kutsumalla voidaan tukea kuulluksi ja nähdyksi tulemisen kokemusta. Sellainen tarve yhdistää aika lailla meitä kaikkia. 

Yhteiskunnallista keskustelua ei voi eikä saa jättää vain kokeneille keskustelijoille, sivistyneille, kaunokielisille, rohkeille, itsemäärittelemillemme hyviksille, aktiivisille, tietäjille ja asiantuntijoille. Armollista on, että jokainen meistä voi harjoitella ja kehittää keskustelutaitojaan läpi koko elämänsä, eikä valmiiksi tule. 

Kaikkia kuuntelevassa Suomessa ihmisiä ei jaoteltaisi hyviksi ja huonoiksi keskustelutaitojen perusteella. Kaikille annettaisiin mahdollisuuksia olla osa porukkaa ja osa yhteisiin asioihin liittyvää keskustelua.

Hyvän keskustelijan ja siihen helposti liittyvän hyvän ihmisen utopia on kuin hiekalle rakennettu vaappuva pytinki, joka rajaa lukuisia ihmisiä ulkopuolelle ja aiheuttaa hyvyyteen pyrkivillä jossain vaiheessa vakavan puoleista riittämättömyyden tunnetta.

Elämämme eri vuorovaikutustilanteissa olemme välillä hyviä ja välillä huonoja, välillä tunnereaktioista ja välillä tiedosta eläviä, välillä rakentavasti ja välillä epärakentavasti keskustelevia, välillä rohkeita ja välillä arkoja, välillä inklusiivisia ja välillä etäisyyttä ottavia, välillä aktiivisia ja välillä tarkkailijoita. Olemme kaikkea tätä samaan aikaan - ihan jokainen meistä. Koska olemme ihmisiä.

Laura Arikka, toimitusjohtaja

Erätaukosäätiö