Toimittajalta: Perussuomalaisia yritetään hiillostaa kolmella taktiikalla – halaaminen ei tehonnut

Halaaminen, hajottaminen ja eristäminen ovat tuttuja keinoja jo takavuosilta, kun äärivasemmistoa taltutettiin. Politiikka-Suomen juttusarjassa Unto Hämäläinen pohtii sitä, miten muissa puolueissa on reagoitu Perussuomalaisten nousuun valtataistelun huipulle.

Suomen politiikassa alkoi sunnuntaina 17. huhtikuuta 2011 uusi aika. SDP, Keskusta ja Kokoomus menettivät hegemonia-asemansa, johon ne olivat lähes kolmekymmentä vuotta tottuneet.

Vuodesta 1983 Suomea oli hallittu kolmen suuren puolueen vuorovedolla. Kaksi kolmesta suuresta oli ollut vaalikauden eli neljä vuotta hallituksessa, ja kolmas oppositiossa odottamassa hallituksen pääsyvuoroa. 

Kooltaan nämä puolueet olivat olleet niin suuria, että ne olivat pystyneet yhdessä RKP:n kanssa muodostamaan aina enemmistöhallituksen.

Kolmen suuren valtajärjestelmä syntyi sen jälkeen, kun neljäs suuri puolue SKDL/SKP (kansandemokraatit ja kommunistit) hajosi 1980-luvun puolivälissä sisäisiin riitoihinsa ja putosi pienten puolueiden sarjaan.

Muutamaa vuotta myöhemmin myös SMP (Suomen Maaseudun Puolue) hajosi niin ikään sisäisiin riitoihin.

EU-kansanäänestyksen aikoihin 90-luvulla puoluekentälle syntyi uusia yrittäjiä - esimerkiksi Vapaan Suomen Liitto ja Itsenäisyyspuolue, jotka olivat EU-jäsenyyden vastustajia - mutta ne eivät saaneet kansanedustajia.

EU-kriittinen puolue oli ennustettavissa

EU-kriittisen puolueen nousua osattiin odottaa, sillä vuoden 1994 kansanäänestyksessä 43 prosenttia äänesti äänesti jäsenyyttä vastaan ja mielipidemittauksissa näkyi, että EU:ta ja euroa kohtaan tunnettiin epäluuloa.

Vasta Timo Soinin johtama Perussuomalaiset-puolue pystyi tarjoamaan EU-kriittisille äänestäjille sopivan kanavan. Eurokriisi ja varsinkin Kreikan ja Portugalin tukipaketit loivat pohjaa puolueen kannatuksen nousulle vuosina 2009-2011.

Soinin sutkaus ”Missä EU, siellä ongelma” upposi äänestäjiin ja tuotti tulosta keväällä 2011. Perussuomalaiset voitti 34 paikkaa ja nousi 39 paikallaan eduskunnan kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi.

Neljä vuotta myöhemmin puolue oli toiseksi suurin ja vuonna 2019 eduskuntavaaleissa niin ikään toiseksi suurin puolue.

Tappion kärsijöitä ovat olleet perinteiset suuret puolueet. SDP, Keskusta ja Kokoomus saivat vuoden 2007 eduskuntavaaleissa yhteensä 149 paikkaa. Nykyisessä eduskunnassa niillä on enää 109 paikkaa.

Vallan jako kolmen kesken ei käy enää kätevästi

Perinteisten suurten puolueiden tappio johti myös vanhan valtajärjestelmän kaatumiseen. Hallitusta ei pystytty enää kokoamaan kolmen suuren puolueen kesken yhtä kätevästi vuorotellen kuin aikaisemmin.

SDP, Keskusta ja Kokoomus ovatkin kymmenen vuotta yrittäneet keksiä, miten Perussuomalaiset pudotettaisiin suurten puolueiden kastista. Taktista oppia on haettu poliittisesta lähihistoriasta ja perehdytty siihen, millaisia keinoja käytettiin 1940-luvulta lähtien äärivasemmiston, SKDL:n ja kommunistisen puolueen taltuttamiseen.

Taktiikka numero yksi oli halaaminen.

Unto Hämäläinen

Taktiikka numero yksi oli halaaminen.

Sitä yritettiin heti kevään 2011 vaalien jälkeen. Hallitusta koonnut Kokoomuksen Jyrki Katainen maanitteli Timo Soinia hallitukseen. Katainen tarjosi Perussuomalaisille vahvaa asemaa hallituksessa, Soinille ulkoministerin salkkua ja olisi ollut valmis myönnytyksiin myös EU-politiikassa.

– Tajusin, että puolue ja edustajat eivät kestäisi sitä ryöpytystä, joka syntyisi, jos menisimme hallitukseen, Timo Soini kertoo muistelmissaan kevään 2011 hallitusneuvotteluista ja viittaa nimenomaan EU-politiikkaan, Kreikan ja Portugalin tukipaketteihin, joiden hyväksymiseen puolueen olisi pitänyt sitoutua.

Puolue jäi neljäksi vuodeksi oppositioon.

Keskustan Juha Sipilä kokeili samaa halaamistaktiikkaa vuoden 2015 vaalien jälkeen paremmalla menestyksellä kuin Jyrki Katainen. Neljä vuotta oppositiossa oli kypsyttänyt Soinin, ja hän vei Perussuomalaiset hallitukseen.

Kolmanneksi pyöräksi Keskusta valitsi Kokoomuksen, jonka puheenjohtaja Alexander Stubb kuvaa Politiikka-Suomen toisessa jaksossa Keskustan ja Kokoomuksen yhteistä taktiikkaa harvinaisen suorasukaisesti.

– Silloin filosofia oli, että nyt halataan Perussuomalaiset kuoliaaksi. Niin siinä alussa kävi, eli Perussuomalaiset tuli hallitukseen kolmella lupauksella, joista yksi oli ei talouskuria, ei rahaa Kreikalle ja ei maahanmuuttoa. No kesällä tuli tiukka talousohjelma, Kreikan kolmas paketti ja historian suurin turvapaikkakriisi sitten toisenmaailmansodan, Stubb muistelee.

– Heidän kannatuksensa puolittui kesän aikana kahdeksastatoista yhdeksään. Ajateltiin, että se oli tässä. Mutta sitten toisin kävi loppukädessä.

Halaamistaktiikka epäonnistui, kun Jussi Halla-aho nousi Perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

Unto Hämäläinen

Stubb viittaa hallituskauden loppuvaiheiseen.

Halaamistaktiikka epäonnistui, kun Jussi Halla-aho nousi Perussuomalaisten puheenjohtajaksi kesällä 2017. Hallituspolitiikkaan tyytymättömät äänestivät puoluekokouksessa Jussi Halla-ahoa eikä Timo Soinin suosikkia kulttuuriministeri Sampo Terhoa.

Halla-ahon valinnan jälkeen Keskustan puheenjohtaja Sipilä ja Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ilmoittivat, etteivät suostu jatkamaan hallitusyhteistyötä Perussuomalaisten kanssa.

Tilanne muuttui, kun Perussuomalaisten viisi ministeriä ja pari kymmentä kansanedustajaa erosi eduskuntaryhmästä, perusti uuden ryhmän ja ilmoitti olevansa valmis jatkamaan Sipilän hallituksessa entiseen tapaan.

Toinen taktiikka: hajottaminen

Keskusta ja Kokoomus ottivat käyttöön taktiikan numero kaksi. Sitä voi kutsua hajotustaktiikaksi.

Perussuomalaisista eronneen ryhmän yhteistyötarjous hyväksyttiin. Timo Soini ja neljä muuta ministeriä saivat jatkaa entisissä tehtävissään, ja kaksikymmentä eronnutta kansanedustajaa tuki Sipilän hallitusta vaalikauden loppuun asti.

Loikkarit perustivat myöhemmin Sininen tulevaisuus -nimisen puolueen. Sen puheenjohtajaksi valittiin kulttuuriministeri Sampo Terho.

Keskustassa ja Kokoomuksessa laskelmoitiin, ettei Halla-ahon puolue toipuisi hajaannuksesta ennen 2019 eduskuntavaaleja ja kärsisi niissä tuntuvan tappion. Sinisen tulevaisuuden laskettiin jäävän muutaman edustajan pikkuryhmäksi.

Aluksi näytti siltä, että hajotustaktiikka tuottaisi tulosta.

Perussuomalaisten kannatus pysyi noin kymmenessä prosentissa syksyyn 2018 asti, mutta uusi nousu alkoi vaalipäivän lähestyessä – toistui sama ilmiö kuin kaksissa edellisissä eduskuntavaaleissa.

Hallituksen EU-politiikan arvostelun ja maahanmuuttokritiikin ohella puolue haki ja sai nostetta ilmastopolitiikasta.

Perussuomalaiset oli ainoa eduskuntapuolue, joka kieltäytyi sitoutumasta kunnianhimoisiin päästötavoitteisiin Suomen saamisesta hiilineutraaliksi. Puolue piti tavoitetta epärealistisena ja ennusti sen vaurioittavan kotimaista teollisuutta ja elintarviketuotantoa.

Perussuomalaisten menestystä auttoi myös Sinisen tulevaisuuden heikko asema. Vaalien alla tehdyissä mielipidemittauksissa puolueelle ei löytynyt kannattajia juuri ollenkaan. Puolue ei pystynyt rakentamaan organisaatiota, ehdokasasettelu epäonnistui ja varojen puutteessa se ei kyennyt käymään kunnollista vaalikampanjaa. 

Sinisestä tulevaisuudesta ei ollut Perussuomalaisten hajottajaksi. Sininen tulevaisuus sai koko maassa vähemmän ääniä kuin Jussi Halla-aho Helsingin vaalipiirissä.

Kaikki loikkarit menettivät paikkansa. Perussuomalaiset säilyttivät entisen kannatuksensa ja saivat 38 paikkaa.

Hajotustaktiikka kärsi täydellisen haaksirikon kevään 2019 vaaleissa. Kaiken huipuksi hajotustaktiikan luoja ja päähallituspuolue Keskusta kärsi vuosisadan vaalitappion ja menetti 18 paikkaa.

Kolmas taktiikka: eristäminen

Vaalien jälkeen käydyissä hallitusneuvotteluissa otettiin käyttöön taktiikka numero kolme. Sitä voi kutsua eristämiseksi.

Jo ennen hallitusneuvottelujen alkua eduskunnan puhemies Antti Rinne (SDP) junaili eduskunnan suureen saliin uuden istumajärjestyksen, jossa Perussuomalaiset kansanedustajat siirrettiin salin keskeltä istuntosalin oikeaan äärilaitaan. Perussuomalaiset ja sen edeltäjäpuolue SMP olivat istuneet salin keskiosassa 36 vuotta.

Päätöksellä oli vahva symbolinen viesti. Sijoittamalla Perussuomalaisten ryhmä – vastoin sen omaa tahtoa – uudelle paikalle oikeaan laitaan ilmaistiin muiden ryhmien vastenmielisyys puoluetta kohtaan.

Antti Rinteen vetämissä hallitusneuvotteluissa Perussuomalaiset jätettiin ulos heti muodollisen alkukierroksen jälkeen. Tämä oli suuri muutos edellisiin hallitusneuvotteluihin 2011 ja 2015 verrattuna, joita oli käyty Kataisen ja Sipilän johdolla.

Tuottaako SDP:n omaksuma eristämistaktiikka paremman tuloksen kuin Keskustan ja Kokoomuksen kokeilemat halaamis- ja hajotustaktiikat?

Vastaus saadaan vasta huhtikuussa 2023 pidettävissä eduskuntavaaleissa. Mielipidemittauksissa Perussuomalaisten kannatus on säilynyt suunnilleen edellisten eduskuntavaalien lukemissa.

Saattaa käydä niin, että vanhat suuret puolueet joutuvat vielä pitkään tekemään taktisia siirtoja Perussuomalaisia vastaan. Siihen antaa viitteitä historia: SKDL:n ja kommunistien taltuttaminen kesti vuodesta 1945 vuoteen 1990, jolloin nämä puolueet lakkauttivat itse itsensä ja perustivat Vasemmistoliiton, josta ei ole tullut suurta puoluetta.

Aiheesta lisää Politiikka-Suomen toisessa jaksossa, joka katsottavissa Yle Areenassa ja myös Yle TV1:llä tänään klo 19.