Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Kellomäki

Eini karisti liiallisen kiltteyden vasta keski-iässä – “Jumalauta nainen, pitääkö sun vielä nelikymppisenäkin kysyä lupa tekemisiisi?”

Eini keikalla Porin Yyterissä kesällä 2020. Einillä aurinkolasit ja hänen takanaan valokuva Einistä, joten kuvassa tavallaan kaksi Einiä.
Kuvateksti Eini keikalla Porin Yyterissä kesällä 2020.

Lapsuuden maisemista Pellon Orajärveltä mukaan tarttunut miellyttämisen tarve teki pitkään vahinkoa Einin uralle. Kiltteys sai Einin jopa levyttämään kappaleita, joita hän inhosi. Nykyisin lavalle nousee vahva, mielipiteensä ääneen sanova nainen.

Teini-ikäinen Eini makasi huoneessaan Alice Cooperin julisteen alla ja haaveili rakkaudesta. Hän kuunteli kyllä paljon musiikkia, mutta ei unelmoinut laulajan vaan sairaanhoitajan urasta. Laulaminen pikkuveljen bändissä oli harrastus, ei sen enempää. 

Maalaisperhe eli Pellon Orajärven kylässä työtä pelkäämätöntä elämää, jossa lapsillekin riitti tehtävää. Eini osallistui jo pienestä tytöstä lähtien kotitaloustöihin: vei karjaa laitumelle ja auttoi heinien polkemisessa ja vasikoiden hoitamisessa.

– Pesin myös pyykkiä karjahuoneessa. Hämmensin 9-vuotiaana lakanapyykkiä ja pyyhkeitä kiehuvassa vedessä. Äiti oli tarkka siitä, että pyykin pitää olla valkoista ja miten se laitettiin narulle. Kylälle päin piti näkyä puhtaat valkeat lakanat, Eini kertoo.

Eini teini-ikäisenä laulusolistina Sailons-yhtyeen keikalla jossain Lapissa. Kitaristina Einin veli Markku Orajärvi.
Kuvateksti Eini esiintyi jo 15-vuotiaana säännöllisesti Sailons-yhtyeen laulusolistina. Sailons keikalla 70-luvun puolivälin tienoilla jossain päin Lappia, kitaristina veli Markku Orajärvi.

Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta

Tornionjokilaakso oli vahvasti uskonnollista aluetta, ja Einin äitikin oli kasvanut lestadiolaisessa perheessä. Äiti ei Einin mukaan tuonut koskaan lestadiolaisuutta kotiin, mutta Herran pelko kyllä iskostettiin lapsiin jo pieninä. 

– Ajatus Jumalan rangaistuksesta oli vahvasti läsnä, Eini muistelee. 

Myös helluntailaisuus oli Einille hyvin läheistä sukulaisten kautta. Hän muistaa sitä lämmöllä. 

– Sain serkkuni luona osallistua heidän juhliinsa ja laulaa iloisia lauluja. 

Lapsuuden tunneilmapiiriä väritti uskonnollisuuden ohella kiltteyden ja vaatimattomuuden vaatimus. Turhia ei saanut höröttää eikä itsestään tehdä numeroa. Kokemus on seurannut Einiä pitkälle aikuisuuteen. 

– Sellainen miellyttämisen tarve ja kiltteys on ollut minäkuvani. Kyllä se on jättänyt minuun vahvasti jälkensä. 

Kotiin mentiin aina vain hyvien uutisten kanssa ja hymyssä suin. Se oli kunnioitusta vanhempia kohtaan. 

Eini muistaa murehtineensa äitinsä terveyshuolia koko nuoruutensa. Jos hän oli väsyneen näköinen, Eini jopa meikkasi itsensä vähän pirteämmän näköiseksi. 

– En halunnut huolestuttaa heitä. Sisarustenkin kanssa aina sanottiin, ettei kotiin viedä murheita. Äidille ja isälle piti aina näyttää se parempi puoli, että hyvin menee. Eikä sitä sitten kummemmin kyselty, että kerropa tarkemmin, meneekö oikeasti. 

Kiltteys uran harmina

Kun Eini muutti musiikin perässä Helsinkiin ja julkaisi ensimmäisen levynsä 17-vuotiaana, kiltteydestä ja miellyttämistaipumuksesta, joka oli kotona ollut toivottu ominaisuus, olikin harmia. 

– Ei minulla ollut minkäänlaista selkeää kuvaa siitä, mihin suuntaan minun kannattaisi uraani viedä. Sanoin aina, että tehdään sitten niin. Oma tahtoni ei tullut millään lailla esiin, Eini muistelee. 

Nuori laulaja tuli monissa neuvotteluissa mitätöidyksi ja ylikävellyksi. Hurjan kilpaillulla alalla olisi monesti ollut käyttöä paljon terävämmille kyynärpäille, mutta pellolaislaulaja katseli mieluummin taka-alalla kuin rynni keulaan. 

– Sanoin joo sellaisillekin lauluille, joita en olisi halunnut laulaa. Urani varrelle on kertynyt tuotantoa, jota minun ei olisi koskaan pitänyt tehdä, mutta se on se hinta, minkä olen maksanut kiltteydestä. Onneksi sain tehdä myös lauluja, jotka kantavat edelleen. 

Eini istuu sohvalla, taustalla Neidonryöstö-gobeliini. Tämän kuvan Eini lähetti kasetin kanssa Toivo Kärjelle keväällä 1977  ja kysyi olisiko hänellä mahdollisuuksia alalle.
Kuvateksti Tämän kuvan Eini lähetti kasetin kanssa Toivo Kärjelle keväällä 1977. Viikon kuluttua Toivo Kärki soitti ja loppu on historiaa.

Saippuakupla

Eini nousi vuosikymmenten aikana sitkeästi lavalle loistamaan myös silloin, kun elämä kohteli kovasti. Sellaisia hetkiä olivat esimerkiksi koetut keskenmenot sekä pojan syntymä ja äidin kuolema samana päivänä. Hän kuuli 80-luvun alussa yleisöltä ilkeää huomauttelua painostaan ja ulkonäöstään, mutta veti keikat läpi ammattilaisen hymy huulillaan. Ja kun häpeän aalto meinasi musertaa lööppien huutaessa Einin yhtiön hakeutuneen konkurssiin, hän yhä vain nieli murheensa ja lauloi. 

Todelliset tunteet ja toiveet jäivät taustalle. Sisaruksetkin kutsuivat pikkusiskoaan saippuakuplaksi. 

– Olin sellainen, josta ei saa mitään otetta. Sanoin joo joo tai en tiedä, eikä minulla ollut omaa mielipidettä mihinkään tai rohkeutta tuoda sitä esiin. Pelkäsin kertoa omia ajatuksiani, koska ajattelin, että olisin silloin hankala ihminen. 

Trikkikuva Einistä kahdessa eri asussa Eini & Lady -levyn kuvaussessiossa vuonna 1981. Eini farkuissa ja valkoisissa saapikkaissa ja toisessa reunassa Eini sininen leninki yllään.
Kuvateksti Vuonna 1981 ilmestyi Eini & Lady -albumi.

Oma voima löytyi nelikymppisenä 

Nykyisin yksiä uransa huippuvuosia elävä Eini on kaukana alkuvuosien myötäilevästä miellyttäjästä. Vahva nainen tietää täsmälleen mitä haluaa ja nauttii tekemisestään täysillä. 

Ravistautuminen myötäilijän roolista alkoi 2000-luvulle tultaessa, kun nelikymppinen Eini tympiintyi itsekin omaan tahdottomuuteensa. Hän halusi viimein alkaa määrätä uransa suunnasta täysivaltaisesti itse. 

– Päätin, että jumalauta nainen! Sä olet neljäkymmentä. Pitääkö sun vieläkin kysyä lupa tekemisiisi? Se oli minulle sellainen tosi vahva viesti, että nyt tai ei koskaan!

Kun Eini alkoi sanoa suoraan, mistä pitää ja mitä haluaa, ei pelättyä hankalan tyypin mainetta tullutkaan, eivätkä ihmiset hylänneet puoliaan pitävää naista. 

– Päinvastoin, Eini huudahtaa.

Hän koki tulevansa arvostetuksi uudella tavalla, otetuksi tosissaan.

– Itsekin nautin ihmisten kanssa olemisesta silloin, kun tunnen saavani hyviä keskusteluja aikaan. Ei silloin tarvitse olla samaa mieltä. 

Kiltteydestä Eini ei kuitenkaan halua luopua, ainoastaan liiallisesta myötäilystä. 

– En halua olla paha enkä hankala ihminen työskentelykaverina. Haen aina kompromissin ja tavan keskustella edelleenkin, mutta tiedän, mitä itse haluan ja vien itse tätä venettäni. 

Eini keikalla Silja Europalla vuonna 2018, lavan edusta täynnä tanssivia ja taputtavia ihmisiä. Einin lisäksi kuvassa basisti Jonne Aho.
Kuvateksti Villiä menoa Einin keikalla Silja Europalla 2018. Oikealla basisti Jonne Aho.

Pitkä matka omille jaloille

Eini miettii, että liiallisen kiltteyden ja pehmeyden taustalla vaikutti kotikasvatuksen ja ympäristön arvojen ohella se, kuinka nuorena hän muutti kotoa ja joutui musiikkimaailman pyöritykseen. 

– Kyllä minun minäkuvani jäi siinä pitkälti kehittymättä ja sellainen normaali nuoruus ja aikuistuminen kokematta. 

Diskokuningattaren matka Pellon Orajärveltä festareiden lavoille ja värivalojen alle on ollut pitkä ja vaiherikas. Eini uskoo, että kaikilla kolhuillakin on merkityksensä.

– Olen tarvinnut koko tämän pitkän matkan, että olen tässä tällaisena ihmisenä, vahvana ja tuntevana naisena. Olen onnellinen juuristani, jotka ovat antaneet minulle hirveästi voimavaroja tähän elämään. Uskon, ettei sellaista estettä tulekaan, etten menisi siitä yli. 

Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 6.11. klo 17.10 ja sunnuntaina 7.11. klo 9.10 ja Areena.