Hyppää pääsisältöön

Yle Radio Suomi

Millainen merkitys Abballa on ollut elämässäsi – kerroit muistosi meille

ABBA 1972 ulkona paviljongissa.

Yksi vuoden yllättävimmistä musiikkiuutisista on ollut tieto Abba-yhtyeen paluusta. Vuosien, jopa vuosikymmenten ajan asiasta on huhuttu ja sitä on toivottu, mutta tänä syksynä on siis vihdoin sen aika.

Ruotsi-popin kruununjalokiven uusi levy Voyage on ensimmäinen 40 vuoteen. On siis aika pohtia yhtyeen merkitystä kolmituntisessa teemaillassa Radio Suomessa sunnuntaina 14.11.2021.

Onko Abba näytellyt sinun elämässäsi tärkeää roolia? Minkälaisia muistoja yhtye sinussa herättää, onko sen musiikki tahdittanut tärkeitä tapahtumia? Onko jokin Abban lauluista sinulle henkilökohtaisesti tärkeä?

Abba – täällä taas sunnuntaina 14.11. Radio Suomessa kello 17.15 alkaen. Liki kolmituntisen Abba-illan toimittavat Susanna Vainiola ja Ahti Paunu.

Voit kuunnella ohjeman tästä.

Muokattu 16.11.2021: Poistettu osallistumislomake ja muutettu aikamuotoa.

Lisää aiheesta Yle Areenassa