Oopperalavoille tähdännyt Demian Seesjärvi määritettiin syntymässä tytöksi, mutta vasta sukupuolenkorjaus antoi hänelle oman äänen – "Sopraano oli rooli, jonka kautta elin naisena enkä omana itsenäni"

Musikaalisen lestadiolaisperheen lapsi Demian Seesjärvi määritettiin syntymässä tytöksi. Hän voi huonosti koko lapsuutensa, sillä tytön keho tuntui väärältä. Musiikki kannatteli vaikeina hetkinä, ja laulun kautta Demian tunsi olevansa elossa.
Demian Seesjärvi, 37, seisoo Aleksanterin teatterin pimeällä lavalla. Valot syttyvät, ja kaiuttimista alkaa kuulua heleä sopraanon ääni. Demian kuuntelee hiljaa laulua. Ja entistä elämäänsä.
– Minulla meni vuosia ennen kuin pystyin kuuntelemaan entistä ääntäni. Sillä äänellä olisin voinut lähteä Keski-Eurooppaan tekemään oopperauraa.
Mutta Demianilla oli aina tunne, että kaikki palaset eivät ole kohdallaan.
– Sopraanolaulaja oli minulle rooli, jonka kautta elin naisena enkä omana itsenäni.
Ehkä pippeli kasvaa myöhemmin
Demian syntyi vanhoillislestadiolaiseen perheeseen ja syntymässä hänet määritettiin tytöksi. Perhe oli musikaalinen, ja Demian lauloi sisarusten kanssa paljon.
Pienenä hän ihmetteli, miksi ei ollut samanlainen kuin muut pojat. Inkkarileikit naapurin poikien kanssa ovat syöpyneet syvälle lapsuusmuistoihin. Silloin sai olla yksi pojista.
Leikkauksen jälkeen heräsin yksin sairaalahuoneessa. Silloin tajusin, ettei pippeli minulle kasva.
Demianin keho oli erilainen kuin muilla pojilla. Äidilleen hän yritti selittää asiaa siten, että pippeli kasvaa ehkä vähän myöhemmin.
Äiti nauroi hämmentyneenä lapsensa ajatukselle ja luuli sen olevan ohimenevä vaihe kehityksessä. Demianilla se vaihe ei koskaan mennyt ohi. Kokemus väärästä kehosta oli niin kokonaisvaltainen.
– Lapsena hypin hyppynarulla keittiön pöydällä, minkä seurauksena minulle tuli nivustyrä. Kivut olivat kovat, mutta ajattelin, että tältä se nyt tuntuu, kun pippeli alkaa kasvaa.
Ambulanssi vei kipeän lapsen sairaalaan. Matkalla äiti kertoi, että tyrä pitää leikata pois.
– Tieto leikkauksesta oli musertava. Leikkauksen jälkeen heräsin yksin sairaalahuoneessa. Silloin tajusin, ettei pippeli minulle kasva. Olin syvästi ahdistunut ja itkin katkerasti.
Suojakuoret kasvavat
Tyräleikkauksen jälkeen Demian huomasi, ettei kehoristiriidasta voi puhua. Sen sijaan hän oppi tarkkailemaan ympäristöään. Miten naiset ja miehet käyttävät kehoaan?
– Olin hyvin tietoinen, että liikun samalla tavalla kuin isä, mutta en saisi tehdä niin. Opin paljon pieniä juttuja, joiden avulla peittelin omaa luontaista tapaani olla. Istuessa jalat piti esimerkiksi laittaa tietyllä tavalla ristiin.
Demian voi huonosti koko lapsuusajan, koska hän ei kokenut olevansa turvassa omassa kehossaan.
– Välttelin dysforian kokemusta. Minulla oli masennuskausia ja rakensin voimakkaita suojakuoria, jotta selviydyin esimerkiksi koulusta.
Dysforia on transihmisillä oire sukupuoliristiriidasta. Mieli ja sukupuoli-identiteetti ovat eri kuin anatomia ja syntymässä määritetty sukupuoli.
– Väärän sukupuolen kehossa oleminen aiheuttaa vierauden, inhon ja häpeän tunnetta. Minulla dysforia on aina ollut tosi voimakas ja aiheuttaa hermostoon kroonista hälytystilaa.
Ulos kaapista
Laulaminen oli pienestä pitäen Demianin keino hakea yhteyttä itseensä, ja eräänlaista terapiaa. Laulun kautta hän tunsi olevansa elossa vieraassa kehossa.
– Minulla oli pienenä luonnollinen tenoriääni. Kuuntelin paljon oopperalaulaja Jussi Björlingiä ja matkin häntä. Jo silloin haaveilin, että minusta tulee isona laulaja.
Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä klassinen laulu oli ainoa tapa toteuttaa itseään laulajana. Silti Demian lauloi salaa myös kevyempää musiikkia.
Iriksen kanssa minulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että tälle ihmiselle voin kertoa ihan kaiken.
Uravalinta alkoi hahmottua lukiossa ja ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen Demian ryhtyi opiskelemaan klassista laulua tavoitteenaan oopperalaulajan ura.
Luontainen ääni oli tuolloin tenoraalinen altto, jota hän lauloi vahvalla rintaäänellä. Demian oli hyvä imitoimaan eri äänialoja, joten hän oppi nopeasti myös korkeamman sopraanoäänen.
Se ei kuitenkaan tuntunut omalta.
– Klassinen sopraanoääneni oli muita varten ja sain sillä hyväksyntää. Ammattiopinnoissa aloin ottaa myös pop-jazz-tunteja. Sitä kautta löysin yhteyden itseeni, kuka oikeasti olen ja millainen on oma ääneni.
Opiskeluympäristö uudella paikkakunnalla rohkaisi Demiania puhumaan omalla äänellään. Musiikin opiskelijat olivat avarakatseisia, eikä sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöjen edustajien tarvinnut piilotella kaapissa.
Demianin suojakuoret alkoivat hiljalleen murtua ja hän uskalsi mennä puhumaan tuntemuksistaan terveydenhoitajalle.
– Minua pelotti hirveästi, mutta terveydenhoitajan reaktio oli aivan mahtava. Hän sanoi, etten ole yksin näiden tuntemusten kanssa. Silloin tajusin, että tästä voi puhua.
Samoihin aikoihin Demian tapasi myös tulevan vaimonsa.
– Iriksen kanssa minulla oli ensimmäistä kertaa sellainen olo, että tälle ihmiselle voin kertoa ihan kaiken. Siinä turvan tunteessa avauduin kokonaan, eikä suojakuorille ollut enää tarvetta.
Vanhempien reaktio pelottaa
Vaikka suojakuoret olivat jo sulaneet, keräsi Demian pari vuotta rohkeutta aloittaakseen sukupuolenkorjausprosessin.
Päätös ei ollut helppo. Demianin tausta vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä aiheutti nuoressa ihmisessä paljon häpeää ja hylkäämisen pelkoa, eikä hän kertonut vanhemmilleen aikeistaan etukäteen.
– Se oli shokki vanhemmille. En ikinä kuullut, että lestadiolaisyhteisössä olisi puhuttu transihmisistä. Aihe oli tabu, jota ei ollut olemassakaan.
Vanhemmat eivät alkuun tukeneet ja hyväksyneet lapsensa sukupuolenkorjausprosessia. Demian pelkäsi menettävänsä heidät kokonaan.
Itselläni on rauha asian suhteen.
Lopulta hän sai yhteyden vanhempiinsa yllättävällä tavalla. Keskipohjanmaa-lehden toimittaja oli kuullut Demianin aloittaneen prosessin ja kysyi, haluaisiko hän kertoa tarinansa.
– Minulla oli tiedon jakamisen ja vaikuttamisen lisäksi myös lapsellinen motiivi kertoa tarinani. Jos vanhempani lukisivat jutun lehdestä, he alkaisivat ymmärtää tilannettani. Hyväksynnän kaipuu oli niin suuri.
Suunnitelma toimi. Demianin sisarukset ottivat yhteyttä jo aikaisemmin ja kertoivat tukevansa häntä kaikin tavoin. Myös vanhemmat olivat lukeneet jutun ja muut sisarukset pohjustivat tilannetta ennen kuin Demian kohtasi vanhempansa ensimmäistä kertaa prosessin aloittamisen jälkeen.
– Nyt meillä on ihan hyvät välit. Olemme saaneet puhuttua asioista ja vanhemmat ovat pahoitelleet menneitä. Itselläni on rauha asian suhteen.
Laulaja ilman etuliitettä
Sukupuolenkorjausprosessin aloittaminen tarkoitti myös luopumista omasta ammattityökalusta, äänestä. Demiania pelotti, viekö äänenmuutos hänen lauluäänensä. Silti omaksi itseksi kasvamisen kaipuu oli niin suuri, ettei vaihtoehtoja ollut.
– Kun valmistuin ammattikorkeakoulusta laulupedagogiksi, lauloin viimeisen päättökonsertin sopraanona. Sen jälkeen sanoin hyvästit vanhalle äänelleni ja toivotin uuden elämän, oman itseni tervetulleeksi.
Demian alkoi etsiä tietoa transmiesten äänenmuutoksesta ja löysi yhden englantilaisen tutkimuksen, joka antoi pientä toivoa lauluäänen säilymisestä.
Testosteroni kasvattaa äänihuulten kokoa ja saa aikaan äänenmurroksen. Äänihuulten ympärillä oleva kilpirusto ei kuitenkaan kasva, mikä voi aiheuttaa ahtautta ja äänen lukkiutumista.
– Toivoin, että lauluääni säilyisi jollakin tavalla. Tein omia harjoituksia, joiden avulla tutkin omaa ääntäni eri vaiheissa. Eli tavallaan opetin itse itseäni.
Iris oli Demianin tukena koko prosessin ajan. Testosteronihoitojen alettua pariskunta tarkkaili yhdessä, millaiseksi Demianin ääni alkaa muodostua.
Nykyisessä äänessäni on sellaista syvyyttä, vakautta ja soivuutta, joita vanhassa äänessäni ei ollut.
Demianin toiveissa oli alkuun massiivinen oopperaääni, mutta realiteetit tulivat vastaan. Testosteroni madaltaa ääntä ilman leikkausta, mutta äänen sointiin vaikuttavat ennen kaikkea anatomiset tekijät.
Transmiehillä äänihuulet ovat pienemmässä tilassa kuin isommilla miehillä, mikä vaikuttaa äänen kestävyyteen, voimakkuutteen ja sointiin kauttaaltaan.
– Jouduin kohtaamaan tosiasian, etten pysty laulamaan isoja oopperoita. Mutta toisaalta sain itselleni omaa identiteettiäni vastaavan äänen.
– Nykyisessä äänessäni on sellaista syvyyttä, vakautta ja soivuutta, joita vanhassa äänessäni ei ollut. Koen olevani laulaja ilman mitään etuliitettä.
Äänen muuttuminen iso käännekohta
Ennen testosteronihoidon aloittamista hän oli masentunut ja eli eräänlaisessa odotushuoneessa.
Demianin oli vaikea mennä ihmisten ilmoille, sillä hän ei halunnut enää näyttäytyä vanhassa roolissa. Mieli oli jo siirtynyt toiselle puolelle ja omana itsenä nähdyksi tulemisen tarve oli pakottavan voimakas.
– Pelot poistuivat, kun puheääneni mataloitui. Muistan, kuinka mahtavalta tuntui, kun kaupan kassa kohteli minua ensimmäisen kerran miehenä. Silloin kaikki loksahti kohdalleen. Tulin viimein nähdyksi omana itsenäni.
Vaikka hormonihoito jatkuu transmiehillä koko loppuelämän ajan, Demianin puheääni saavutti lopullisen muotonsa neljä vuotta hoitojen aloittamisen jälkeen. Hän kuulee omassa äänessään samoja sävyjä kuin isällään ja veljillään.
Nykyään laulan ennen kaikkea itseni iloksi.
Lauluääneltään Demianin on nykyään baritoni. Kevyt musiikki on lähellä hänen sydäntään, sillä sitä voi laulaa omana itsenään.
– On ollut helpottavaa oivaltaa, mitä oikeasti haluan ääneltäni ja elämältäni. Vaikka minulla olisi ollut ison miehen ääni äänenmuutoksen jälkeen, en olisi ollut onnellinen ja oma itseni oopperalavoilla.
Demianilla olisi ollut mahdollisuus palata oopperalavoille mielenkiintoisen projektin myötä, mutta pitkällisen harkinnan jälkeen hän ei halunnut lähteä mukaan tuotantoon.
– Olisin vain jatkanut itseni etsimistä ja hyväksynnän hakemista. Olen kasvanut tämän vaiheen yli, enkä tarvitse sitä enää. Nykyään laulan ennen kaikkea itseni iloksi.
Aleksanterin teatterin kaiuttimista alkaa jälleen kuulua oopperalaulua. Tällä kertaa Demian alkaa laulaa mukana. Entinen ja nykyinen elämä yhdistyvät kauniiksi duetoksi, eikä rooleja enää tarvita. Lavalla laulaa onnellinen mies.
Katso Akuutti: Omaa ääntä etsimässä
Miltä tuntuu menettää oma ääni? Tämän sai kokea hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, kun ääni ei palautunutkaan ennalleen pitkittyneen flunssan jälkeen. Laulamista rakastavalle Demian Seesjärvelle äänen muuttuminen oli puolestaan hartaasti odotettu käännekohta elämässä. Ohjelmassa Demian kertoo tarinansa.
